Uusimmat artikkelit
Paavo ja Raili oli hyvän mielen komediasarja isolla alkukirjaimella
Paavon ja Railin elämässä sattui ja tapahtui 2004 ja 2006.
Perheen nimet tädistä kytyyn ja natoon
Kaisa Häkkinen kertoo lisää perheen nimitysten taustoista.

Anoppi ja miniä eivät ole kilpakumppanit
Kun miehen elämässä on kaksi vahvaa naista, voi heidän välilleen tulla yllättävääkin ristivetoa. Näin käy usein miniän ja anopin välillä, mutta turhaan, sanoo aiheesta kirjan kirjoittanut Tuula Vainikainen.
Mummiksi tuplana osa, 4: Mummien vertaistuki
Mummiksi tuplana -sarjan kaksi päämummia olivat hyviä kavereita jo ennen kaksosten syntymää, mutta tupletti on vain entisestään tiivistänyt yhteydenpitoa. Kuinka sujuu kahden mummin yhteistyö, kun vauvat jäävät ensimmäistä kertaa heidän yhteiseen hoivaan?
Mummiksi tuplana, osa 3: Millainen on Mummo Look?
Tuplamummi tuli äidiksi kohtuullisen nuorena (25 v).
Mummiksi tuplana, osa 2: Apua, missä manuaali?
Kun on tullut äidiksi 30 vuotta sitten, muisti vauvanhoidosta palaa pätkittäin. Tuplamummilla tulee vauva-ajoista mieleen tulee vain mukavia hetkiä: onnistuneita kyläreissuja, kesäisiä vaunulenkkejä luonnon helmassa. Silloinen väsymys on vienyt muistista vatsakipu-korvatulehdus-yleinen tylsistyminen -sessiot!
Mummiksi tuplana, osa 1: Tutustuminen
He syntyivät 2.1.2013. He saivat nimikseen Tyttö A ja Poika B. Minusta tuli humauksessa Mummi C. Miltä tuntuu tulla tuplamummiksi? Sarja alkaa.
Lihavennus-mekko
"...Naisten päässä on monesti ajatus, että mitähän muut ajattelee minusta. Siis siitä naisesta itsestään. Sitä se miettii. Ja muotea, toki. Mutta sitten nähtävästi syntymä-vaiheessa nainen joutuu vannomaan valan, että suoraan ei mielellään pidä sanoa mitään, vaan pitää esittää asiat mutkan kautta. Esimerkiksi, jos... "

Anoppi - suomen latautunein sana
Tuskin mikään muu Suomen kielen sana on yhtä negatiivisesti latautunut kuin anoppi. Anopesita kerrotaan lukemattomia tarinoita ja vitsejä.
Muistutatko anoppiasi?
Miehet valitsevat usein kumppanin, joka muistuttaa heidän omaa äitiään.
Anoppi ja miniä – ikuisesti vaikea suhde?
Anopista ja miniästä, parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Hyppy tuntemattomaan
Sydän hakkaa, kämmenet hikoavat, jalat rummuttavat. Nyt ei olla menossa tapaamaan anoppia. Nyt mennään hyppäämään tandemi.
Kotirappu – arkirealistista naapuridraamaa 1980-luvulta
Taloyhtiön tapahtumia tv-sarjassa 1987.
Heikki ja Kaija: Sen siitä sitten saa
Nuorellaparilla on rahahuolia
Rintamäkeläiset ja nuorempi polvi
Eeva on hermostunut vanhempiinsa.
Liian paksu perhoseksi -elokuva rikkoi katsojaennätyksiä
Kaisu on topakka työihminen, mutta liian paksu perhoseksi