Uusimmat artikkelit
Kiina valtaa alaa pandemia-ajan jälkeisessä taloudessa – katso, mitä grafiikat kertovat Saksan räpiköinnistä idän jättiläistä vastaan
Eurooppalaiset ostavat yhä enemmän kiinalaisia autoja ja laitteita. Kiinan kasvavasta kauppavoimasta on tullut päänvaiva Saksalle ja koko Euroopan unionille.
Kirjeenvaihtajalta: Yhdysvallat ja Intia lyövät yhdessä kapuloita Kiinan rattaisiin – suurvaltasuhteita leimaa kilpailu ja uhittelu
Biden ja Modi sopivat mittavasta taloudellisesta yhteistyöstä ja kärjistivät suurvaltojen vastakkainasettelua entisestään, Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen arvioi.
Tutkija varoittaa suomalaisia yhteistyöstä kiinalaisten kanssa
Suurvaltapolitiikka ja talouskasvu saavat kiinalaisyrityksiä hakeutumaan Eurooppaan. Kymenlaaksoon suunniteltujen akkumateriaalitehtaiden taustalla on kiinalais-suomalainen yhteistyö.
Victoria Cassidy, 27, istuttaa maissia Senegalissa, koska Yhdysvallat tarvitsee kipeästi Afrikan tukea
Peace Corps -ohjelma luo vapaaehtoisten kautta myönteistä mielikuvaa Yhdysvalloista. Nyt Yhdysvallat tarvitsee sellaista Afrikassa enemmän kuin pitkään aikaan.
Kiinan rauhansuunnitelma Ukrainaan saa osakseen arvostelua – ”Tekoälykin olisi voinut tehdä paremman ehdotuksen”
Kiinan rauhansuunnitelma ei tuomitse Venäjän hyökkäystä eikä vaadi Venäjää vetäytymään Ukrainasta. Se myös vaatii sotilasliittoumia pysymään poissa Ukrainan alueelta.
Hyökkäys kolmen miljoonan asukkaan Kiovaan olisi Venäjältä hyvin riskialtis operaatio, arvioi Ylen haastattelema entinen tiedustelupäällikkö
Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri arvioi, että vaikka Venäjällä on ilmaylivoima Ukrainaan nähden, hyökkäys ei olisi maalle helppo operaatio.
Mitkä turvatakuut, mikä etupiiri, mikä nootti? Kreml–suomi-sanakirja
Kun Venäjä puhuu turvatakuista, se puhuu oikeasti vaatimuksesta estää vallankumous Venäjällä.

Analyysi: EU jäi sivurooliin Euroopan turvallisuuspolitiikan superviikolla – ja juuri se on Venäjän tavoite
Venäjän ei ole pakko pitää EU:ta minään, ja se on suurelta osin EU:n omaa syytä, kirjoittaa Ylen ulkomaantoimittaja Satu Helin.
Ulkoministeri Haavisto: Nato-jäsenyyden hakeminen olisi ajankohtaista vain, jos Suomi ei kokisi omien voimavarojensa riittävän
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) uskoo, että Euroopan turvallisuustilanne voi kehittyä tulevina vuosina myös parempaan suuntaan.
Ulkopoliittisen instituutin Aaltola USA:n ja Venäjän neuvotteluista: Hyvä uutinen on se, että ei päädytty saman tien umpikujaan
Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan on lupaavaa, että ensimmäisen neuvottelupäivän päätteeksi sotilaallisilla toimilla uhittelu oli laantunut. Venäjä kertoi, että sen aikomuksena ei ole hyökätä Ukrainaan.

Venäjä pakottaa länttä myönnytyksiin "ase ohimolla" – lue, miksi tärkeät neuvottelut Genevessä voivat koskea myös Suomea ja Ruotsia
Ylen haastatteleman asiantuntijan mielestä Venäjä ei edes halua vakaata ja ennustettavaa suhdetta lännen kanssa. Lännen ei kuitenkaan pitäisi taipua Venäjän kiristykseen.
Idän suurvaltojen vuoro tavata videoneuvottelussa – Kremlin mukaan Putin ja Xi keskustelevat USA:n ja Naton "aggressiivisista" puheista
Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat aamulla jo toistamiseen videoyhteydellä tänä vuonna. Molempien maiden suhteet länteen ovat jännitteiset.
G7-maat varoittavat Venäjää: Hyökkäys Ukrainaan tietäisi "massiivisia seuraamuksia ja kovaa hintaa"
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoo, että Nord Stream 2 -kaasuputkea tuskin otetaan käyttöön, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan.
Venäjä onnistui saamaan Yhdysvaltain huomion toimillaan Ukrainan rajalla – UPI:n Aaltola: Venäjä haluaa viedä asiat kuilun partaalle
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan ja Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuron mielestä Venäjä saavutti tavoitteensa Vladimir Putinin ja Joe Bidenin videoneuvottelun myötä.

Biden uhkasi Putinia ankarilla pakotteilla, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan – Reuters: Nord Stream 2 -kaasuputki laitettaisiin jäihin
Suurvaltajohtajien odotettu puhelu kesti hieman yli kaksi tuntia. Päivitimme tähän juttuun tuoreimmat tiedot neuvottelun sisällöstä.

Putin ilmoitti taas, ettei pidä Naton laajentumissuunnitelmista – tässä viisi asiaa sotilasliitosta ja sen tulevaisuudesta
Yhdysvaltojen siirtäessä sotilaallista painopistettään Aasiaan liittouman tulevaisuus Euroopassa ei ole yhtä selvä kuin ennen.

Kirjeenvaihtajalta: Yhdysvalloissa on aina tilanne päällä ja kriisi muhimassa
Bidenkaan ei tuonut vakautta, joten kirjeenvaihtajien spurtit jatkuvat vaikka silmissä sumenisi, Mika Hentunen arvioi pian päättyvää Yhdysvaltain-pestiään.

Tutkija Bidenin ja Xin tapaamisesta: Ei suuri käänne suhteissa – "Huonoimpia mahdollisia skenaarioita voidaan kuitenkin välttää"
UPI:n tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan tulevaisuudessa tapaaminen saatetaan nähdä ensimmäisenä kokouksena, jossa USA:n ja Kiinan johtajat kohtasivat tasavertaisina.

Biden ja Xi tapasivat tänään videoyhteydellä – Biden: Maiden tulee varmistaa, ettei kilpailu käänny konfliktiksi
Yhdysvaltojen ja Kiinan johtajien tapaamista on seurattu tarkkaan, sillä kyseessä on maailman kaksi suurinta taloutta.
Supo huolestui vakoiluriskistä korkeakouluissa – kiinalaisista tuli isoin ulkomaalaisten opiskelijoiden ryhmä eri yliopistoissa
Kansainvälinen yhteistyö on korkeakoulumaailmassa kuitenkin hyödyllistä ja tärkeää, myös Kiinan kanssa, Suojelupoliisin Aishi Zidan huomauttaa.
Suurvaltakamppailu Kiinan kanssa kiristyi jälleen – USA solmi sotilaallisen yhteistyösopimuksen Australian ja Britannian kanssa
Presidentti Joe Biden ilmoitti Yhdysvaltojen aloittavan turvallisuusyhteistyön Australian ja Britannian kanssa indopasifisella merialueella. Tutkijoiden mukaan ydinteknologian jakaminen Australian kanssa oli Yhdysvalloilta suuri luottamuksen osoitus liittolaiselle.
Kiina ja Venäjä veljeilevät Talibanin kanssa mutta vastentahtoisesti, sanoo tutkija: "Ei Kiina ole tunkemassa Afganistaniin aktiivisesti"
Kiina ja Venäjä luovat Talibaniin käytännönläheisiä suhteita. Ne haluavat pitää Afganistanin naapurimaat vakaina ja estää huumeiden ja terrorismin leviämistä. Kumpikaan ei ole kaatamassa Afganistaniin kasoittain rahaa, asiantuntijat ennustavat.

Kiina valtaa alaa Amerikassa – Pekingin ankkahampurilaiset trendaavat Washingtonissa
Arkea maailmalta: Supervalta opettelee lyömään pahimman vastustajansa sen tapoja matkimalla, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Ulkoministeri Haavisto tapasi Yhdysvaltain ulkoministerin, toisti Suomen valmiuden isännöidä suurvaltatapaamista
Ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin Reykjavikissä, Arktisen neuvoston kokouksen yhteydessä. Blinkenin on määrä myöhemmin tänään sopia Venäjän ulkoministerin kanssa presidenttien suurvaltatapaamisesta.
First public report on military intelligence: New police-like powers already in use
According to military intelligence, the growing importance of the Arctic is affecting defence operations in Finland's neighbouring areas.
Pääesikunnan tiedustelupäällikkö: Uusista tiedusteluvaltuuksista ollut konreettista hyötyä rauhanturvaajiin kohdistuvien uhkien torjunnassa
Sotilastiedustelun mukaan voimapolitiikka on palannut Eurooppaan ja aiheuttaa jännitteitä. Suomen lähialueilla arktisen alueen merkityksen kasvu vaikuttaa sotilaalliseen toimintaan.

Presidentti Niinistö: Al-Holin suomalaisiin liittyen ei ole nyt vireillä toimenpiteitä – "Tiedossa ei ole, haluavatko he takaisin Suomeen"
Lapin yliopiston opiskelijoita kiinnostivat arktiset asiat ja Kiina. Tilaisuus pohjustaa tulevia ulkopoliittisia Kultaranta-keskusteluja.
Presidentti Sauli Niinistö keskustelee suurvaltapolitiikasta Lapin yliopiston opiskelijoiden kanssa
Etänä järjestettävä keskustelu on kaikkien seurattavissa, mutta ainoastaan opiskelijat voivat esittää kysymyksiä.

Ylen aamu tänään: Kesätyöpaikkojen määrä romahti viime vuonna – löytyykö nuorille tänä vuonna kesätöitä? Katso lähetys tästä
Miten Bidenin valtaannousu vaikuttaa suurvaltapolitiikkaan? Mitä suomalaiset katsoivat televisiosta koronavuonna?

"Hoitakaa minut pois täältä", sanoi Donald Trump eikä koskaan palannut Etelä-Amerikkaan – Ylen kokoama data näyttää, että 2000-luvulla Kiina on tullut monessa maassa USA:n tilalle
Selvitimme supervaltajohtajien ulkomaanmatkoja. Paljastui, että Yhdysvaltojen on monilla alueilla hankala pysyä Kiinan ja Venäjän tahdissa.

Yhdysvaltain ja Venäjän pommikoneet lentävät vastapuolen rajoilla lähes päivittäin – hermopeliä käydään ilmassa ja mediassa
Kuukauden aikana on amerikkalaispommittajia nähty Ukrainassa ja venäläisiä Itämerellä.

Yhdysvallat vaatii myös Suomea voimakkaammin Kiinaa vastaan – Tutkija kertoo, että yliopistoakin on varoiteltu
Euroopasta on tullut yhä aggressiivisemmaksi käyvän suurvaltadiplomatian pelikenttä.
"Ukrainaa en auta, onko Suomi Moskovan satelliitti" – paljastuskirjassa Trumpin tokaisut muistuttavat suurvaltapolitiikan hatarista perusteista
Yhdysvaltain presidentin entisen turvallisuusneuvonantajan John Boltonin kiistelty kirja julkaistaan tiistaiaamuna Suomen aikaa.
Ystävykset Putinlandiassa – Korjaako sovintoreissu suurvaltapolitiikan pilaamat välit?
Tanskalaisnaiset testaavat ystävyyttä Venäjällä.
Ulkolinja: Venäjä – 100 vuotta myöhemmin
Miksi virallinen Venäjä ei juhli vallankumousta?
Käyttäytyykö Putin kuin nurkkaan ajettu rotta?
Putin jatkaa samaa hirmuvaltaperintöä kuin Iivana Julma tai Stalin. Putin on suurvaltajohtajaroolinsa vanki, joka menee sekaisin vallasta. Suurvaltajohtajan on pakko ajatella suurvallan etua ja kunniasta kiinni pitäminen syöksee suurvallan sotaan. Tällaisia pelkoja herää Kansallisteatterin Slava! Kunnia. -näytelmästä. Entä suuttuuko Putin botox -pilkasta?
Jatkosodan tuntematon tausta
Päätyikö Suomi sotaan ajopuuna vai ohjattuna koskiveneenä?
Ukrainan oranssin vallankumouksen lapset saivat pian pettyä
Oranssi vallankumous herätti toivoa.
USA sai pitkään tyytyä avaruuskisan kakkossijaan
Yhdysvallat teki matkaa avaruuteen venäläisten kantapäillä.
NL otti johdon avaruuskisan alkutaipaleella
Sputnik laukaistiin lokakuussa 1957
George H. W. Bush puolusti asevarustelua Suomen-vierailulla 1983
George H. W. Bush vieraili Suomessa kesällä 1983.
Tapahtui 1985: Mies joka lopetti kylmän sodan
USA:n presidentti Ronald Reagan tuli tunnetuksi kovana konservatiivina ja ulkopolitiikan haukkana. Vuonna 1985 tapahtui yllättäen muutos kohti liennytystä.
Apollo 8:n joululento
Jouluaattona 1968 ihminen kiersi ensi kertaa Kuun.
Aino Kassinen ennustaa
Helsinkiläinen selvänäkijä ennustaa.
Ilkka Remes toi jännitystä idänsuhteisiin
Lauantaivekkarin vieraana kirjailija Ilkka Remes.
Leonid Brežnev on kuollut
Neuvostoliitossa levisi tieto maan entisen johtajan kuolemasta jo lokakuun vallankumouksen juhlinnan aikana. Virallinen tieto Brežnevin kuolemasta annettiin vasta seuraavana päivänä 11.11.1982.
ETYK Kekkosen uran huipentuma
Etyk-konferenssi oli Kekkoselle kansainvälinen näytönpaikka.
Vietnamin sodan kommentoinnin jälkimainingit
Georg Henrik von Wright kertoo, että hänen oli aluksi vaikea suhtautua kriittisesti Vietnamin sotaan. Sodan jatkuessa hän kuitenkin heräsi huomaamaan sodan vääryyden. Von Wright piti Vietnamin sotaa suurvallan häikäilemättömänä hyökkäyksenä puolustuskyvytöntä maata kohtaan.
Kylmän sodan synty
Jorma Kallenautio ja tie Hiroshimasta Berliiniin saartoon.
Unkarin kansannousu ja Suezin kriisi
Marraskuussa 1956 maailmaa säpsähdytti kaksi vakavaa kriisiä