Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Teemu ja Veera Selänne Pickala Golf tennisottelussa Siuntiossa.

Veera Selänne, 15, lyö hurjan kovaa tenniksessä – paljasti, miten Teemu-isä luotsaa kohti isoa unelmaa: ”Joskus en halua kuunnella”

Veera Selänne tähtää tennisammattilaiseksi isänsä Teemun opeilla. Veera on lyönyt tennispalloa parhaimmillaan 176 kilometriä tunnissa.

Ruotsin joukkue tenniksen Davis Cupissa 1986. Vasemmalta Jan Gunnarson, Anders Järryd, Mats Wilander, Stefan Edberg ja kapteeni John Anders Sjögren.

Ruotsin Davis Cup -legenda iloitsee Suomen menestyksestä – hämmästelee tilannetta, joka tuntui aikanaan täysin mahdottomalta

Davis Cupin kolmesti voittanut Anders Järryd pitää kapteeni Jarkko Niemisen merkitystä Suomen tennissensaatiossa ratkaisevana. Hän tutustui maskulaiseen jo, kun tämä oli vasta teinipoika.

Suomen joukkue juhli kannattajiensa kanssa Kroatian Splitissä lauantai-iltana.

Kommentti: On se sanottava ääneen – Suomi voi voittaa Davis Cupin tänä syksynä

Davis Cupin finaalivaiheessa ei ole yhtään joukkuetta, jota Suomi ei voisi voittaa, kirjoittaa Yle Urheilun Sakari Lund.

Jarkko Nieminen ja Otto Virtanen istuvat penkillä kesken ottelun.

Kaikki on mahdollista! Jarkko Niemisellä selkeä näkemys tennismiesten jatkomahdollisuuksista: ”Olemme vaikeasti voitettava joukkue”

Historiallisesti Davis Cupin puolivälieriin yltänyt Suomen miesten tennismaajoukkue saattaa kohdata seuraavaksi puolustavan mestarin Kanadan. Kapteeni Jarkko Nieminen kertoo Suomen menestysreseptin.

Suomen tennismaajoukkue juhlii paikkaa Málagan lopputurnauksessa. Siellä Suomi ja seitsemän muuta maata kamppailevat tenniksen himoituimmasta joukkuepystistä 21. marraskuuta alkaen.

23 miljoonaa vastaan 130 000! Tenniksen supervalta USA jäi pienen ja piskuisen Suomen jalkoihin – 10 häkellyttävää faktaa sinivalkoisesta sensaatiosta

Suomen kokematon Davis Cup -joukkue kaatoi nousukautta elävän Yhdysvallat. Ennakkoon Suomen joukkue oli otteluparissa kaikkea muuta kuin suosikki.

Emil Ruusuvuori (oik.) antaa läpyt Jarkko Niemiselle.

Suomen sankarikaksikko hehkuttaa tennisjoukkueen valmennusta Ylelle – Jarkko Niemisen lisäksi myös toinen entinen huippu kerää kiitosta

Otto Virtanen ja Emil Ruusuvuori varmistivat voitoillaan Suomen pääsyn Davis Cupin finaaliturnaukseen. Kaksikko kehuu avoimesti Suomen tennisjoukkueen valmennustiimiä, jossa on entisiä huippupelaajia.

Otto Virtanen tuulettaa.

Suomen tennismiehet tekivät sensaatiomaista historiaa! Yhdysvallat kaatui Davis Cupissa Otto Virtasen ja Emil Ruusuvuoren ansiosta

Suomen tennismaajoukkue eteni Davis Cupissa maailman kahdeksan parhaan maan finaalivaiheeseen. Otto Virtanen ja Emil Ruusuvuori voittivat ottelunsa Yhdysvaltoja vastaan.

Emil Ruusuvuori.

Ruusuvuori ja Virtanen liian kovia Kroatialle, 32-kertainen Davis Cup -voittaja USA vastassa lauantaina

Emil Ruusuvuori varmisti Suomelle historian ensimmäisen otteluvoiton tenniksen miesten Davis Cupin lohkovaiheessa.

Ertling Haaland.

Supertähti Erling Haaland nukkuu suu teipattuna – kysyimme suomalaislääkäriltä, onko siitä oikeasti hyötyä palautumiseen

Urheilutähdet nukkuvat ja jopa harjoittelevat suu teipattuna, jotta hengitysilma kulkisi nenän kautta. Unilääkäri Henri Tuomilehto kritisoi menetelmää ja toivoo urheilijoiden parantavan nukkumistapojaan.

Simona Halep jäi kiinni dopingista.

Tenniksen supertähti Simona Halepille pitkä dopingpanna

Romanialainen tennistähti Simona Halep on saanut neljän vuoden kilpailukiellon. Halep aikoo valittaa päätöksestä.

Emil Ruusuvuori ja Harri Heliövaara pelaamassa nelinpeliä Davis Cup -ottelussa Belgiaa vastaan.

Tänään tehdään suomalaista urheiluhistoriaa! Jarkko Niemiseltä rohkaiseva arvio mahdollisuuksista

Suomi kohtaa Hollannin, Kroatian ja Yhdysvallat tenniksen Davis Cupin finaaliturnauksessa Kroatiassa. Suomen miehet ovat ensi kertaa 16 parhaan maan joukossa. Yle näyttää Suomen ottelut kanavillaan.

Novak Djokovic kuvassa.

Yhdysvaltain avoimet valloittaneelta Novak Djokovicilta koskettava ele menehtyneen koripallotähden kunniaksi: ”Se sattui minuun syvästi”

Novak Djokovic on voittanut miesten kaksinpelin loppuottelun Yhdysvaltain avoimessa tennisturnauksessa. Tuore mestaruus on serbialaistähdelle 24. grand slam -voitto.

Harri Heliövaara ja Anna Danilina juhlivat US Openissa.

Harri Heliövaaran ”toinen ura” toi jo Grand Slam -voiton – lupaavia sanoja Suomen historiallisten tennispäivien jatkumisesta

Harri Heliövaara kehui vuolaasti pariaan Anna Danilinaa. Parin yhteistyölle on todennäköisesti tulossa jatkoa.

Coco Gauff

15-vuotiaana Venus Williamsin kukistanut Coco Gauff kasvoi suurvoittajaksi – näpäytti epäilijöitään: ”Palan niin kirkkaasti”

Tenniksen superlahjakkuus Coco Gauff kävi lapsena isänsä kanssa katsomassa Williamsien tennissisarusten taitavuutta Yhdysvaltain avoimissa. Nyt hän on turnauksen voittaja 19 vuoden iässä.

Anna Danilina ja Harri Heliövaara juhlivat US Openin voittoa.

Kommentti: Harri Heliövaara marssi epätietoisena kisatoimistoon – siitä alkoi satumaisesti huipentunut tarina

Harri Heliövaaran ja Anna Danilinan tarina on kuin satu, kirjoittaa Yle Urheilun Sakari Lund.

Anna Danilina ja Harri Heliövaara juhlivat US Openin voittoa.

Harri Heliövaara ja Anna Danilina US Openin mestareiksi! Suomalaisen juhlapuhe päättyi huvittavasti

Harri Heliövaara on toinen suomalainen aikuisten Grand Slam -turnauksen voittaja Henri Kontisen jälkeen.

Rohan Bopanna kättelee Joe Salisburya.

Tenniksen Grand Slam -finaalissa upeaa urheiluhenkeä – vastustaja hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt tällaista”

Nelinpelikenttien konkarilta Rohan Bopannalta nähtiin poikkeuksellinen ratkaisu Yhdysvaltain avointen loppuottelussa.

Ympäristöaktivisteja laulamassa Yhdysvaltain avoimessa tennisturnauksessa.

Ilmastomielenosoittajat keskeyttivät tenniksen huippuottelun – yksi liimasi itsensä lattiaan

Yhdysvaltain avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin loppuottelussa kohtaavat Coco Gauff ja Aryna Sabalenka.

Naomi Osaka istuu tenniskentän laidalla.

Tuore äiti Naomi Osaka, 25, yrittää palata huipulle – lehdistötilaisuudesta kieltäytynyt japanilaistähti joutui kohujen keskelle

Naomi Osaka on pelannut WTA-turnauksessa viimeksi syyskuussa 2022. Sitä ennen hänen uraansa värittivät kohut ja pettymykseen päättynyt olympiaturnaus.

Harri Heliövaara.

Harri Heliövaara ja Anna Danilina pelasivat itsensä Yhdysvaltain avointen finaaliin!

Ensimmäistä turnaustaan yhdessä pelaava suomalais-kazakstanilainen pari kukisti välierissä japanilaisen Ena Shibaharan ja kroatialaisen Mate Pavicin.

Mikael Ymer lyö palloa.

Ruotsin paras tennispelaaja lopetti uransa dopingkohuun – nyt jupakasta paljastui erikoisia yksityiskohtia

Mikael Ymerin julkaistusta dopingtuomiosta selviää, että tennispeluri ilmoitti olinpaikkansa väärin dopingvalvojille useaan kertaan ja syytti manageria omasta virheestään.

Carlos Alcaraz ja Novak Djokovic palkintojen kanssa.

Tenniksen huipulle muodostui uusi, tulikuuma taistelupari – nähdäänkö Wimbledonin klassikkofinaalin uusinta US Openissa?

Novak Djokovic ja Carlos Alcaraz hallitsevat tällä hetkellä vahvasti miesten tennistä. Kauden viimeinen Grand Slam -turnaus alkaa maanantaina.

Tennispelaajat Andrey Rublev, Aryna Sabalenka ja Daniil Medvedev.

Tenniksellä on kinkkinen ongelma, johon kukaan ei uskalla puuttua – Jarkko Nieminen arvioisi venäläispelaajien statuksen uudelleen

Kansainvälisen tenniksen valtaapitävät suurkiertueet ATP ja WTA uhkailevat ja kiristävät tahtonsa läpi, jotta venäläiset ja valkovenäläiset saavat pelata.

Emil Ruusuvuori kuvassa

Iso voitto! Emil Ruusuvuori kaatoi venäläistähti Andrei Rublevin

Emil Ruusuvuori yllätti venäläisen Andrei Rublevin tenniksen Masters-turnauksen toisella kierroksella Cincinnatissa.

Tennisspelaren Emil Ruusuvuori i en match i Stockholm.

Emil Ruusuvuori vetäytyi Hampurin ATP-turnauksesta kyynärpäävamman takia

Valmentaja Federico Riccin mukaan vetäytyminen on varotoimenpide, jotta pian alkava Yhdysvaltain-kiertue ei vaarannu.

Tennispelaaja Carlos Alcaraz lyö palloa.

Tenniksen valtakausi vaihtuu ja Carlos Alcaraz on tarttunut valtikkaan – nuoren espanjalaisen supertähden haastajat tulevat tällä hetkellä Pohjoismaista

Tennismaailman huippu on pysynyt muuttumattomana lähes 20 vuotta. Carlos Alcarazin sunnuntainen Wimbledon-voitto on konkreettinen merkki tenniksen uudesta aikakaudesta.

Emil Ruusuvuori ei ollut parhaimmillaan maanantaina.

Emil Ruusuvuori sai yllättäen erityisen kokemuksen Wimbledonissa – peliparin hieno ura päättyi: ”Aluksi vähän outoa lyödä naiselle”

Emil Ruusuvuoren ja Anett Kontaveitin tennisurakka tyssäsi Wimbledonin sekanelinpelissä avauskierrokseen. Naisten kaksinpelin maailmanlistan entiselle kakkospelaajalle ottelu oli uran viimeinen.

Katie Boulter auttoi protestin jälkeen kentän puhdistuksessa Wimbledonissa.

Mielenosoittajat iskivät kahteen otteluun Wimbledonin legendaarisessa tennisturnauksessa

Just Stop Oil -järjestön aktivistit vaativat mielenilmauksellaan Ison-Britannian hallintoa luopumaan uusista öljyn, kaasun ja hiilen käyttöön liittyvistä suunnitelmista.

Emil Ruusuvuori ei ollut parhaimmillaan maanantaina.

Kokenut Wawrinka päihitti Ruusuvuoren suoraan kolmessa erässä – ”Tosi pettynyt, vaikea sulattaa tässä hetkessä”

Emil Ruusuvuoren taival tenniksen Wimbledonin turnauksessa päättyi ensimmäiselle kierrokselle.

Emil Ruusuvuori kuvassa

Huima voitto! Emil Ruusuvuori kukisti maailmanlistan yhdeksäntenä olevan Jannik Sinnerin suoraan kahdessa erässä

Ruusuvuori kohtaa Hollanin ATP250-turnauksen välierässä Hollannin Tallon Griekspoorin.

Novak Djokovic tuulettaa Ranskan avointen voittoa.

Kohusta huolimatta huipulla – Novak Djokovic nousi arkkivihollisensa kotikentällä kaikkien aikojen menestyneimmäksi miespelaajaksi

Djokovic, 36, nousi mestaruudellaan yksin kaikkien aikojen eniten grand slam -turnauksia voittaneeksi miestennispelaajaksi.

Iga Swiatek kuvassa.

Loukkaantumiset selättänyt yllätyshaastaja pakotti mestarin kolmanteen erään – Iga Swiatek nousi lopulta Ranskan avointen voittoon

Puolan Iga Swiatek voitti uransa neljännen tenniksen grand slam -turnauksen. Finaalivastus Karolina Muchova pelasi ensimmäistä kertaa grand slam -turnauksen loppuottelussa.

Karolina Muchova kuvassa

Ranskan avointen tšekkiyllättäjä osoitti lääkärien arviot vääriksi – pelaa nyt ensimmäistä kertaa grand slam -finaalissa

Ensimmäistä kertaa tenniksen grand slam -turnauksen finaalissa pelaava tšekki Karolina Muchova haastaa maailmanlistan ykkösen, Puolan Iga Swiatekin.

Novak Djokovic kuvassa

Novak Djokovic jyräsi loppuotteluun, jalkakrampit vesittivät Carlos Alcarazin taistelun

Novak Djokovic nujersi jalkakrampeista kärsineen Carlos Alcarazin tenniksen Ranskan avointen välieräkamppailussa. Casper Ruud jyräsi voittoon Alexander Zverevistä.

Miyu Kato sekä Aldila Sutjiadi.

Japanilaispelaajan lyönti osui pallotyttöä – nelinpelipari hylättiin vastustajien protestoitua tuomarille Ranskan avoimessa tennisturnauksessa

Miyu Kato sekä Aldila Sutjiadi hylättiin Ranskan avoimessa tennisturnauksessa ikävän tapahtumasarjan päätteeksi. Myös Harri Heliövaara ja Lloyd Glasspool putosivat jatkosta.

Emil Ruusuvuori palauttaa palloa Monte Carlon turnauksessa.

Emil Ruusuvuori vei maratonottelun – myös Heliövaara jatkoon Ranskan avoimissa

Emil Ruusuvuori voitti Ranskan avointen avausottelussaan Gregoire Barreren viidessä erässä yli neljän tunnin taistelun jälkeen.

Novak Djokovic kirjoittaa kameran linssiin.

Novak Djokovic otti kyseenalaisella tavalla kantaa Balkanin levottomuuksiin: ”Kosovo on Serbian sydän”

Djokovic tavoittelee Ranskan avoimissa 23. Grand Slam -voittoaan, joka nostaisi hänet yksin kaikkien aikojen tilaston kärkeen.

Tennispelaaja Patrik Niklas-Salminen.

Patrik Niklas-Salminen joutui kovaan paikkaan, kun Jarkko Nieminen lopetti – vaihto nelinpelaajaksi toi yllättävän paikan Ranskan avoimiin

Patrik Niklas-Salminen päätti viime kesänä siirtyä täysin nelinpelaajaksi. Ensi viikolla hän pelaa Ranskan avoimissa Emil Ruusuvuoren parina.

Tennispelaaja Simona Halep lyö palloa.

Tenniksen supertähti Simona Halep on jälleen epäiltynä dopingrikkeestä

Romanialainen tennistähti Simona Halep on epäiltynä jo toisesta dopingrikkeestä. Kilpailukieltoa kärkivä Halep kiistää jyrkästi epäilyt ja vakuuttaa aikovansa todistaa epäilyt perättömiksi.

Jani Halme

Jani Halmeen kolumni: Valmentajan ottaminen lajiin, jossa en aio koskaan kilpailla, oli aikuiselämäni paras päätös

Suomeen on hiljalleen rakentunut koulutusihme, josta ei juuri hiiskuta. Kansalaisopistojen kautta jokainen saa oman opettajan ja se jos mikä on ihanaa, pohtii Halme.

Lloyd Glasspool ja Harri Heliövaara Wimbledonin tennisturnauksessa.

Harri Heliövaara ei pelaa Wimbledonissa tänä vuonna

Tenniksen nelinpelin maailmanlistalla sijalla 11 oleva Harri Heliövaara ei osallistu heinäkuussa pelattavaan Wimbledoniin, sillä perheeseen syntyy toinen lapsi.

Harri Heliövaara

Harri Heliövaara oli tavallinen mies, kun hän ihastui kollegaansa ja meni naimisiin – sitten hänestä tuli tennistähti ja kaikki muuttui

Harri Heliövaara joutuu perheenisänä tekemään suuria uhrauksia urheilu-uransa eteen. Mutta toisen lapsen syntyessä jopa tennismaailman pyhistä pyhin jää kakkoseksi.

Emil Ruusuvuori.

Emil Ruusuvuori pisti maailmanlistan kakkosen erittäin lujille: ”Olin vähällä hävitä”

Emil Ruusuvuori taipui supertähti Carlos Alcarazille kovan raastamisen jälkeen. Suomalaispelaaja nautiskeli espanjalaisyleisön tunnelmasta.

Emil Ruusuvuori tuulettaa.

Emil Ruusuvuorella hurja haaste tenniksen supertähteä vastaan – edellisellä kerralla voiton vei suomalainen

Emil Ruusuvuori pääsee mittamaan tasonsa perjantaina maailmanlistan toisena olevaa Espanjan Carlos Alcarazia, 19, vastaan. Ruusuvuori voitti Alcarazin maaliskuussa 2021.

Emil Ruusuvuori ja Harri Heliövaara pelaamassa nelinpeliä Davis Cup -ottelussa Belgiaa vastaan.

Suomen tennismiehet huippuiskussa laajalla rintamalla – syksyllä Davis Cupissa haastetaan tosissaan maailman huippumaita

Suomi kohtaa Kroatian, Hollannin ja Yhdysvallat Davis Cupin finaaliturnauksessa syyskuussa. Koko maajoukkueen runko on ollut hyvässä iskussa viime aikoina.

Emil Ruusuvuori lyö palloa.

Huiman palkintosumman tienanneen Emil Ruusuvuoren mahtiturnaus päättyi tappioon: ”Pystyn voittamaan top20-jätkiä”

Ruusuvuori pelasi ensimmäistä kertaa kahdeksan parhaan joukossa Masters-tasolla.

Emil Ruusuvuori tuulettaa.

Aggressiivinen Emil Ruusuvuori hikoili huiman nousun, eteni ensi kertaa Masters-turnauksessa puolivälieriin: ”Vaadittiin kaikki, mitä irtosi”

Edellisen kerran suomalainen tennispelaaja esiintyi kaksinpelissä Masters-turnauksen puolivälierissä vuonna 2013.

Wu Yibing pitää puhetta voittonsa jälkeen,

Tennishistoriaa – ensimmäinen kiinalainen ATP-turnausvoittaja vei hurjan finaalitrillerin

Kolme vuotta loukkaantuneena ollut Wu Yibing selvitti finaalissa John Isneriä vastaan neljä ottelupalloa.

Harri Heliövaara ja Emil Ruusuvuori riemuitsevat voitettuaan nelinpelin tenniksen Davis Cupissa 5.3.2023 Espoossa.

Suomalaista tennishistoriaa! ”Ihan maaginen fiilis” – Emil Ruusuvuoren pitkä uurastus siivitti Suomen Davis Cupin finaaliturnaukseen

Suomen tennismiehet etenivät ensimmäistä kertaa historiassa 16 parhaan maan finaaliturnaukseen. Suomi pelasi ensimmäistä kertaa Davis Cupissa vuonna 1928.

Emil Ruusuvuori pelaa tennistä keskittyneellä ilmeellä.

Suomen tennismiehillä hieno tilaisuus tehdä historiaa, vastassa huippumaa Argentiina – tarkkaan valittu pelialusta voi tuoda ratkaisevan edun

Suomi kohtaa Argentiinan Davis Cupissa viikonloppuna. Voittaja pääsee 16 maan finaaliturnaukseen. Kiinnostavaa on muun muassa se, kuka pelaa nelinpeliä Harri Heliövaaran parina. Ottelut näkyvät Ylen kanavilla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle