Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jenkkisarjat vääristävät mielikuvaa asianajajan työstä niin pahoin, että Suomeen perustettiin uusi tehtävä – tällaisia virheitä he oikovat

Amerikkalaiset televisiosarjat muokkaavat monen mielikuvia asianajajista ja oikeusistunnoista. Vääriä luuloja halutaan oikoa media-asianajajien avulla. 

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvioi al-Holin äitien palautusta: "Oikeusvaltiossa toimitaan juuri tällä tavalla"

Suomi kotiutti sunnuntaina al-Holin leiriltä Syyriasta kuusi lasta ja kaksi aikuista äitiä.

Puola ja Unkari ovat hyväksyneet Saksan kompromissiehdotuksen – Tuppurainen EU:n budjetti- ja oikeusvaltiokiistasta: "Sopu on lähellä"

Uutistoimiston haastatteleman lähteen mukaan Saksan tekemä ehdotus odottaa vielä muiden jäsenvaltioiden hyväksyntää.

Kannattaako perussuomalaiset oikeusvaltiota, Ville Tavio?

Puolue ehdotti perjantaina, ettei Unkarin ja Puolan tarvitsisikaan noudattaa oikeusvaltioperiaatteita EU-tukirahojen saamiseksi.

EU-johtajien videokokouksessa ei päästy sopuun budjetista – Unkari ja Puola torppasivat oikeusvaltiomekanismin odotetusti

Pääministeri Sanna Marin korostaa, että EU:n rahapakettia on kohdeltava kokonaisuutena.

Matti Mörttisen kolumni: Jos kansa pyytää kuria, päättäjän ei pidä aina sitä antaa

Perusopetuksen pitäisi herättää kiinnostus yhteiskunnan päätöksentekoon ja oikeusvaltion toimintaan. Media ei siihen riitä, kirjoittaa Matti Mörttinen.

Aki Tulimäki, 29, jätti Jehovan todistajat ja opiskelee nyt amispohjalta juristiksi – “Ehkä minusta tulee pahimpien murhamiesten puolustaja”

Aki Tulimäki ei koskaan mennyt lukioon. Entinen rakennusmies ja kännykkäkauppias pääsi lukemaan lakia kolmannella yrittämällä.

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteelliselle alalle viisi ylimääräistä opiskelijaa

Jokaiseen yhteisvalinnan hakukohteeseen otetaan ilmoitettua enemmän uusia oikeustieteen opiskelijoita valintakokeen pistelaskuvirheen takia.

Pisteytyssotku tuo oikeustieteellisiin 46 lisäpaikkaa – puolet paikoista Helsingin yliopistoon

Valintakokeen pisteiden laskussa tapahtui virhe, mutta valinnasta tiedon saaneista kukaan ei menettänyt paikkaansa.

Perjantai 10.7.2020 (radio)

Opetusministeriö tekee selvityksen S2-opetuksesta kouluissa. Veroprosentti on hyvä tarkistaa, jos koronakriisi muutti työtilannetta. Hypo arvioi, että Suomen talous pienenee. Oikeustieteen valintakokeissa tapahtui virhe.

Oikeustieteellisen valintakokeen virheen seuraus: Opiskelupaikasta jo tiedon saaneet säilyttävät paikkansa

Virheen korjaaminen johtaa siihen, että jokaiseen yhteisvalinnan hakukohteeseen otetaan ilmoitettua enemmän uusia oikeustieteen opiskelijoita.

Jälleen pääsykoesotku, nyt oikeustieteiden yhteisvalinnassa pisteitä on laskettu väärin

Neljän yliopiston yhteisen valintakokeen optinen tarkastus on johtanut virheeseen, joka voi muuttaa opiskelijavalintoja.

Näin korkeakoulujen syksyn yli 4 000 uutta opiskelupaikkaa jaetaan – katso yliopistojen kaikki lisäykset

Jutun lopussa olevasta taulukosta löydät kaikki yliopistoihin ensi syksyksi tehdyt aloituspaikkojen lisäykset.

Lapin yliopistolle 75 lisäaloituspaikkaa syksyksi

Aloituspaikat jakautuvat tasaisesti tiedekuntien kesken.

Oikeustieteen professorin mielestä Kulmunin tapaus ei tuoksahda isolta jutulta oikeudellisesta näkökulmasta

Helsingin yliopiston oikeustieteen professorin Kimmo Nuotion mukaan ministerit ovat aiemminkin pysyneet pesteissään, vaikka merkittävämpiäkin asioita olisi noussut esille.

Oikiksen etäkoe ei sujunut ilman ongelmia – myönnettyä lisäaikaa ei herunutkaan sadalle hakijalle

Kokeeseen osallistui 4 500 oikeustieteelliseen hakevaa. Lisäaikaa vaille jääneille luvataan pistehyvityksiä.

Guldal jiena: Oula Antti Labba bargagođii Sámiráđi olmmošvuoigatvuođaossodaga juristan – "Sisabahkkemiiguin galgá leat álot gožuid alde"

Jurista Oula-Antti Labba oaidná, ahte barggu váldoulbmilin lea gozihit sámiid ovdduid álbmogin ja nannet sámiid oktiigullevašvuođa riikkarájáid rástá.

Kopioelämää

Monenlaista saisi aikaan vaikka jo 150 miljardilla.

Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Kriisi paljastaa paitsi todelliset johtajat, myös todelliset oikeusvaltiot

Suomalaisilla on syytä olla ylpeä johtajistaan ja maastaan. Suomi on oikeusvaltio, joka nojaa hyviin perusarvoihin, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan.

Lapin yliopisto sai yli tuhat hakemusta enemmän kuin vuosi sitten

Lapin yliopistossa parhaiten menestyi oikeustieteen koulutus, jonne tuli 3 700 hakemusta.

Yhteishaku toi korkeakouluille hyvät hakijamäärät

Sekä Karelia-ammattikorkeakoulu, että Itä-Suomen yliopisto keräsivät enemmän hakijoita kuin vuosi sitten.

Oikeustieteilijät kysyvät, onko Uudenmaan eristäminen liioittelua

Koronaviruksen torjuntaan tarvitaan tekoja, mutta riittääkö suljettavalla Uudellamaalla hoitopaikkoja, perustuslakiblogissa mietitään.

Suomessa vieraileva Puolan ulkoministeri: "Uudistuksemme eivät ole vaaraksi oikeusvaltiolle"

EU katsoo Puolan oikeusvaltiokehitystä varpaillaan. Oikeuslaitoksen ajautuminen poliittiseen kontrolliin lyö EU-arvoja korville.

Grammy-palkinnot jaetaan kohun keskellä – Erotettu toimitusjohtaja väittää, että tuloksia peukaloidaan

Toimitusjohtaja Deborah Dugan syyttää lisäksi Grammyt jakavan tahon neuvonantajaa seksuaalisesta häirinnästä.

Matti Mörttisen kolumni: Oikeusvaltio, oikeusvaltio, oikeusvaltio

Ei ole ihme, että samat tahot, jotka kiusaavat toimittajia, kiusaavat myös viranomaisia ja tuomareita, kirjoittaa Matti Mörttinen.

Tuhat lukiolaista tähtäsi oikikseen Oikeusguru-kisassa – finaalissa kamppailevista pääosa on Helsingistä

Kahdeksan loppukilpailuun päässyttä lukiolaista kilpailee joulukuussa kahdesta oikeustieteen opiskelupaikasta.

Oikeusguru-kilpailun voitto vie suoraan oikeustieteelliseen

Oikeusguru-kilpailu järjestetään lukiolaisille ensimmäistä kertaa.

Presidentin virkakautta voisi lyhentää, väläyttää Niinistö – mutta haluaako kansa sitä, kysyy kokenut professori

Omat riskinsä olisi siinä, jos sekä eduskunta- että presidenttikaudet olisivat nelivuotisia, sanovat valtiosääntöprofessorit.

Puolaa kulisseista johtava Kaczyński sättii Suomen tavoitetta sitoa EU-rahoitus oikeusvaltioperiaatteeseen – "Haitaksi koko Euroopan unionille"

Yle tapasi Puolan valtapuolueen johtajan Jarosław Kaczyńskin Varsovassa vaalipäivänä.

EU-budjetti on mahdollista viedä maaliin asti Suomen puheenjohtajakaudella, uskoo pääministeri Rinne

Pääministeri ei halua spekuloida, kuinka tehokkaasti budjettikytkennällä voitaisiin lopulta puuttua oikeusvaltio-ongelmiin.

Uusia reittejä avataan yliopistoihin: Ilmainen verkkokurssi korvaa pääsykokeen Tampereella, Helsingissä käytäntö laajenee ja Itä-Suomi tarjoaa verkossa maksuttomia oikisopintoja

Tampereella yhteiskuntatutkimuksen ja Helsingissä sosiaalitieteiden opiskelijavalinta menee osin uusiksi MOOC-kurssien myötä.

Oletko sinä Oikeusguru? Voit voittaa paikan oikikseen lukiolaisten kilpailussa – finalistit kisaavat kahdesta opiskelupaikasta

Oikeustieteelliseen voi nyt ensimmäistä kertaa päästä opiskelemaan valtakunnallisessa kilpailussa menestymisen perusteella.

Suomalaiset avioituvat esikoisen synnyttyä – "Yhteiset lapset ovat niin sitova päätös, että se on melkein jo aamen"

Naimisiin mennään usein lasten vuoksi, vaikka juridisesti sillä ei ole juuri mitään vaikutusta heihin.

Miksi Viktor Orbán hyökkäsi Suomen oikeuslaitosta kohtaan? – Unkarin suurlähettiläs väittää: “Oikeusvaltiolle ei ole määritelmää”

Oikeustieteilijöiden mukaan oikeusvaltion merkityksestä ei ole erimielisyyttä, mutta Unkarin Suomen-suurlähettilään mielestä termi on poliitiikan väline.

Oikeustieteelliseen pääsy vaati Helsingin ja Itä-Suomen yliopistossa vähintään neljä laudaturia, Lapissa riitti yksi

Pelkällä ylioppilastodistuksella valittiin 110 opiskelijaa. Valintakokeen perusteella opiskelupaikan sai runsaat 400.

Itä-Suomen yliopistolle 2,6 miljoonan euroa vesiympäristön strategisen tutkimuksen vahvistamiseen

Itä-Suomen yliopiston mukaan tarkoituksena on mahdollistaa luonnon kestävään käyttöön perustuvaa hyvinvointia ja liiketoimintaa Itä-Suomessa.

Yhdeksän laudaturin ylioppilaasta tulee juristi – ”Jos jotain saisin muuttaa, varmaan olisin ottanut lukiossa vähän rennommin”

Keväällä 2016 Ria Huukkala kirjoitti yhdeksän laudaturia Mynämäen lukiosta. Kahden vuoden kuluttua hän valmistuu.

Itse asiassa kuultuna: Jacob Söderman – suorasanainen vaikuttaja

Jacob Söderman on ollut omien polkujensa kulkija.

Epätasa-arvo riivaa myös oikeusjärjestelmiä – "5,1 miljardia ihmistä ei saa riittävästi oikeutta"

Ihmisten mahdollisuuteen saada oikeutta pitäisi panostaa yhtä vahvasti kuin tyttöjen koulutukseen, sanoo tuore raportti.

Panda Eriksson kyseenalaisti ensin sukupuolensa ja sitten kaiken muun – Nyt hän taistelee niiden puolesta, jotka eivät itse siihen pysty

Yhdenvertaisuudesta 3/3: Transaktivisti Panda Eriksson ajaa Trasek-yhdistyksessä translain kokonaisuudistusta.

Turun korkeakoulujen hakijamäärät kasvoivat – tutut hakukohteet jälleen kärjessä

Turun yliopiston suosituimpia hakukohteita olivat kauppatieteet, oikeustiede, lääketiede ja eniten suosiotaan kasvattanut psykologia.

Hannu Mäkisestä Tullin uusi pääjohtaja – Mäkinen valittiin 17 hakijan joukosta

Mäkinen on työskennellyt aiemmin muun muassa EU-edustustossa ja eri ministeriöissä. Tullin pääjohtajaksi hän siirtyy valtiovarainministeriön budjettipäällikkön tehtävästä.

Kalajoki on luopumassa toimikunnasta, jonka laillisuudesta on ollut epäselvyyttä

Lainoppineet ovat arvostelleet maankäyttö- ja elinkeinotoimikunnan asemaa kaupungin päätöksenteossa.

Oikeusministeri: "Valejuristeja on siellä täällä" – Lakimiehenä harhaanjohtavasti esiintyvien neuvot voivat tulla kalliiksi

Oikeusministeri Antti Häkkänen haluaa rajoittaa lakimies-nimikkeen käyttöä, jotta kuka tahansa ei voisi markkinoida itseään juristina ja antaa esimerkiksi vääriä neuvoja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle