Uusimmat artikkelit
Pitkät tuomiot Jyväskylän poikkeuksellisen brutaalissa väkivaltarikosvyyhdessä
Kaksi tekijää kohdisti kolmen vuorokauden ajan kidutusluonteista väkivaltaa kahteen uhriinsa. Käräjäoikeus tuomitsi tekijät murhan yrityksestä ja monesta muusta rikoksesta.
Porin lapsikaappauksesta epäilty kirurgi määrättiin lähestymiskieltoon – vapautettiin tutkintavankeudesta viime viikolla
Porin lapsikaappauksesta epäilty mies vangittiin todennäköisin syin Satakunnan käräjäoikeudessa lokakuun alkupuolella.
Porin lapsikaappauksesta epäilty mies vangittiin Satakunnan käräjäoikeudessa
Kuusikymppinen lääkäri otettiin kiinni jo kesäkuussa Serbiassa, ja hänet vangittiin tuolloin Suomessa poissa olevana.
Vauvakaappaus järkyttää pienen kaupungin rauhaa: ”Ei voi ymmärtää tällaista”, sanoo huittislainen Seppo Suonpää
Uutinen vauvan kaappauksesta ja äidin törkeästä pahoinpitelystä järkyttivät syvästi Huittisissa.
Hannu Lauerma: Vauvojen sieppaukset ovat erittäin harvinaisia, eikä Huittisten tapaukselle löydy vertailukohtaa Suomesta
Suurin osa vauvojen ja lasten sieppauksista liittyy huoltajuuskiistoihin. Kun tekijä on ulkopuolinen henkilö, teon syyt voivat olla erittäin synkkiä.
Rikosepäily: Nainen pahoinpiteli äidin ja vei vauvan Huittisista Helsinkiin
Toisilleen entuudestaan tuntemattomat naiset tapasivat toisensa yhteisen ulkoilulenkin merkeissä.
Neljälle vankeutta panttivankitapauksessa – uhri pahoinpideltiin, ryöstettiin ja pakotettiin autoon Tampereella
Uhriksi joutunut mies houkuteltiin viime maaliskuussa Takahuhtiin, jossa hänet ryöstettiin ja häntä uhkailtiin. Nelikko oli varustautunut viidellä eri tekovälineellä.
Nuoret aikuiset kiduttivat 14-vuotiasta tyttöä kerrostaloasunnossa Lahdessa – syyttäjä vaatii tekijöille vankeutta
Uhria pidettiin kerrotaloasunnossa usean tunnin ajan. Häneltä vietiin väkivalloin ja uhkailemalla omaisuutta muutaman sadan euron edestä.
Ryöstö, pahoinpitely ja vapaudenriisto Helsingin Marjaniementiellä – tekijä liittyy Lehtisaaren surmaan
35-vuotias uhri sai tilanteessa vakavia vammoja. 26-, 32- ja 34-vuotiaat epäillyt vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.
Poliisi epäilee: 16–20-vuotiaat ryöstivät ja pahoinpitelivät ihmisiä Vantaan Kivistössä – nuorin uhri oli vain 14-vuotias
Pääepäillyt ovat 18-vuotiaita naisia, joiden asunnoissa ryöstöjä suunniteltiin ja myös toteutettiin.
Yksi Porin lapsikaappauksesta epäilty vapautettu – poliisilla alustava käsitys kaappauksen motiivista
Myös toinen vangittuna ollut epäilty vapautunee pian.
Porin epäilty lapsikaappausvyyhti paisuu – neljäs epäilty otettu kiinni, aiemmin vangitut ovat aviopari
Lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta epäiltyinä on vangittu poissaolevana yli 60-vuotias mies ja lisäksi n. 55-vuotias nainen. Nyt poliisi esittää vangittavaksi n. 50-vuotiasta naista.
Loimaalaismiestä epäillään isänsä ryöstöstä ja sisarensa pahoinpitelystä – syyttäjä vaatii kolme vuotta vankeutta
Syyttäjän mielestä tuomiossa tulisi ottaa huomioon syytetyn aikaisempi rikostausta.
Oikeus tuomitsi kolmen vuoden vankeusrangaistuksen törkeästä huumausainerikoksesta
Kaksi miestä tuomittiin maksamaan rikoshyötynä valtiolle lähes 15 000 euroa.
Oikeus tuomitsi kaksi miestä vapaudenriistoista Turussa – syytettynä oli peräti kuusi henkilöä
Vapaudenriistot tapahtuivat vuonna 2020 lokakuussa. Oikeuden mukaan taustalla oli salaisessa Tor-verkossa välitetty viesti, jota kaksi miestä tuli selvittämään Turkuun.
Nainen pahoinpideltiin raa'asti Kouvolassa – syyttäjä vaatii kahdelle naiselle vankilatuomioita
Rikos tapahtui kuusankoskelaisen talon varastotilassa marraskuussa 2022.
Syyttäjä vaatii vankeutta miesjoukolle vapaudenriistosta ja muista rikoksista – telkesivät kaksi muuta asuntoon ja autoon väkivalloin
Syyttäjä katsoo, että kuusi miestä syyllistyi vapauden riistoon, kun he pakottivat miehen asuntoon ja autoon väkivallalla uhkaamalla. Syyttäjän mukaan kaksi miehistä syyllistyi myös toiseen vapauden riistoon.
Hiirosen henkirikostutkinta paljasti Oulussa laajemman rikosvyyhdin, johon liittyen on vangittu seitsemän epäiltyä
Osaa vangituista epäillään osallisuudesta itse henkirikokseen ja osaa muista rikoksista. Poliisin mukaan kokonaisuuteen liittyy kaksi tapahtumaa, jotka ajoittuvat useammalle päivälle.
Mies pakotti lapsensa auton kyytiin kesken koulumatkan – sai tuomion vapaudenriistosta
Lapsi oli kävelemässä kouluun, kun isä kaappasi hänet auton kyytiin ja vei kotiinsa. Lapsi pääsi pois vasta kun poliisipartio haki hänet.
Koulupojan Kulosaaressa kaapannut mies tuomittiin vankeuteen – pakotti pojan aseella uhaten autoonsa ja lähetti isälle kiristysviestin
54-vuotias mies sitoi kaapatun pojan nippusiteillä puuhun metsässä Sipoossa, mutta tämä onnistui pakenemaan sieppaajaltaan.
Mies sieppasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla tarkoituksena kiristää vanhemmilta rahaa – Kulosaaren lapsisieppausta puidaan tänään oikeudessa
Asia käsitellään käräjäoikeudessa oikeuden päätöksestä salaisena ja suljetuin ovin.
9-vuotiaan pojan kaappauksesta epäilty mies sai tuomion petoksista – huijasi kymmeniä tuhansia euroja ja esiintyi insinöörinä
Käräjäoikeuden antaman tuomion mukaan mies tuomittiin liki viiden kuukauden vankeuteen muun muassa törkeästä petoksesta.
Käräjäoikeus hylkäsi harvinaiset syytteet vapaudenriistosta: nainen muutti kertomusta täysin oikeudessa
Naisen mukaan hän olisi halutessaan päässyt autosta pois. Hän oli esimerkiksi pysähtynyt ostoskeskuksessa Lahdessa.
Pohjois-Savon käräjäoikeus hylkäsi päiväkodin ohjaajan syytteet – epäiltiin teipanneen lapsen kiinni tuoliin
Ohjaaja oli kertonut asiasta itse lapsen äidille. Ohjaaja oli saanut varoituksen ja lopulta hänet oli irtisanottu.
Hovioikeus piti ennallaan Turussa nuoren naisen kaapanneen miehen vankeusrangaistuksen
Mies kaappasi 18-vuotiaan turkulaisnaisen marraskuussa 2020 ja piti tätä vankinaan Säkylässä yli kolme vuorokautta.
Syyte: Naista yritettiin painostaa seurustelemaan Virroilla, neljä ihmistä pakotti naisen autoon ja häntä uhattiin aseella
Päätekijälle vaaditaan vuoden ehdollista vankeusrangaistusta, muille lyhyempiä.
Syyttäjä vaatii sakkoja päiväkodin ohjaajalle kolmevuotiaan lapsen vapaudenriistosta: syytteen mukaan nainen teippasi lapsen jalat tuoliin
Syyttäjä vaatii Pohjois-Savossa päiväkodin ohjaajalle sakkoja kolmevuotiaan lapsen vapaudenriistosta. Nainen kiistää syytteen.

Raumalaismies tuomittiin vapaudenriistosta – yritti pakottaa raskaana olevan sukulaistytön palaamaan Turkkiin
Hovioikeus kumosi päätöksellään Satakunnan käräjäoikeuden ratkaisun, jossa syyte vapaudenriistosta hylättiin.
Kolmea syytetään törkeästä ryöstöstä ja vapaudenriistosta – sidottu ja pahoinpidelty mies löytyi ulkovarastosta Outokummussa
Uhri oli ollut varastossa illasta seuraavaan aamuun asti ennen kuin hän oli onnistunut hälyttämään apua.
Naisen murhasta Helsingin Maunulassa syytetty mies kiistää kaiken väkivallan, vaikka kaksi todistajaa kertoo miehen tunnustaneen puukotuksen
Syytteiden mukaan mies murhasi liikuntarajoitteisen naisen tämän kodissa raa'alla ja julmalla tavalla. Miestä syytetään myös useista naiseen kohdistuneista pahoinpitelyistä.

Kiinan sensuuri ei pysty vaientamaan someraivoa – kahlitusta naisesta puhutaan enemmän kuin olympialaisista
Vihaiset kansalaiset vaativat viranomaisilta vastauksia: Onko kettingillä kaulastaan kahlittu nainen ihmiskaupan ja entisen yhden lapsen politiikan aiheuttaman väestövääristymän uhri?
Mies löytyi pihavarastosta hakattuna ja sidottuna – kolme henkilöä vangittu, neljää epäillään rikoksista
Poliisit löysivät lokakuussa Outokummussa yksityisasunnon ulkovarastosta käsistään ja jaloistaan sidotun miehen, jota oli pahoinpidelty rajusti.
Säynätsalon taksiryöstäjälle kolme vuotta vankeutta – kuljettajalle psykologin hoitoa vaatinut stressireaktio
Jyväskyläläismies tuomittiin törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä kiristyksestä.
Miehelle yli 11 vuoden vankeustuomio törkeistä seksuaalirikoksista: Alisti teini-ikäisiä tyttöjä sadomasokistisesti ja kuvasi salaa
Mies oli luonut yhteyden kuuteen tekojen aikaan 13–16-vuotiaaseen uhriin sosiaalisessa mediassa. Hän oli houkutellut uhreista neljä tapaamisiin, joissa hän oli ollut heihin sukupuoliyhteydessä.
Nainen siepattiin ja pahoinpideltiin, mies uhkaili sieppaajia aseella – Outokummussa ja Joensuussa tapahtuneissa rikoksissa yhteensä kaheksan epäiltyä ja yhdeksän rikosnimikettä
Nainen siepattiin autoon vastoin tahtoaan ja pahoinpideltiin yksityisasunnossa. Tapauksen esitutkinnassa tuli ilmi toinenkin rikos.
Poliisi tunnisti vapaudenriistosta epäillyn yleisövihjeiden perusteella – 15-vuotias poika pakotettiin aseella uhaten autoon syyskuussa
Helsingin poliisi tutkii Itäkeskuksessa tapahtunutta tilannetta törkeänä vapaudenriistona ja törkeänä ryöstönä.
15-vuotias poika pakotettiin aseella uhaten autoon – poliisi pyytää havaintoja kolmesta nuoresta miehestä ja pienestä vaaleasta henkilöautosta
Helsingin poliisi tutkii tapausta törkeänä vapaudenriistona ja törkeänä ryöstönä.
Mikkelin vuoden 1986 panttivankidraama tuli tapausta todistaneen toimittaja Pekka Havukaisen uniin – historiallinen tapahtuma tallentui puolivahingossa
Elokuisena perjantaina 1986 huppupäinen mies ryösti pankin Helsingin Jakomäessä. Pankkiryöstö päättyi seuraavana päivänä pakoauton räjähdykseen Mikkelin torilla.
Mies pahoinpiteli ja vangitsi Niittykodin asukkaan tämän asuntoon – käräjäoikeus tuomitsi reiluksi vuodeksi vankeuteen
Törkeän vapaudenriiston ja pahoinpitelyn lisäksi tuomio tuli useista varkauksista ja vahingonteoista.
Nuoren naisen Turussa siepannut mies teki uhrilleen seksuaalista väkivaltaa asunnollaan Säkylässä – oikeus tuomitsi yli seitsemäksi vuodeksi vankeuteen
Vapaudenriisto kesti yli kolme vuorokautta. Sen jälkeen mies kuljetti uhrin tämän kodin läheisyyteen.
Asejengi vapautti 28 kaapattua oppilasta Nigeriassa – 81 oppilasta yhä kaappaajien hallussa
Aseistautuneet jengit ovat syyllistyneet Nigerian lounais- ja keskiosissa muun muassa ihmisten kaappauksiin, ryöstelyyn ja karjavarkauksiin. Viime aikoina jengit ovat ottaneet kohteikseen myös oppilaitoksia.

Panttivankitilanne ruotsalaisvankilassa ohi: Molemmat panttivankeina pidetyt vartijat vapautettiin illalla
Poliisi sai hälytyksen panttivankitilanteesta kello 12.20 paikallista aikaa. Tilanne kesti kokonaisuudessaan noin yhdeksän tuntia.
Kemiläisperheen isälle ja pojalle tuomiot muun muassa kahdesta törkeästä vapaudenriistosta: tuomiona useita vuosia vankeutta ja uhreille korvauksia 30 000 euroa
Perheen tyttäreen kohdistuneet syytteen hylättiin. Perheen äiti sai tuomion kahdesta petosrikoksesta.
More than 40 kids abducted from Finland last year
Some experts say Finnish courts should pay more attention to child abduction concerns in custody hearings.
Poliisi epäilee pahoinpitelyä Vuosaaressa – sosiaalisessa mediassa leviää tieto, jonka mukaan nuori nainen yritettiin kaapata autoon
Poliisin tietojen mukaan nuoreen naiseen käytiin käsiksi ja häntä yritettiin raahata kohti autoa Ruusuniementiellä Vuosaaressa kello 17.30 aikaan sunnuntaina. Esitutkinta on aloitettu pahoinpitelyn rikosnimikkeellä.

Norjalaisen miljardöörin vaimon katoamisesta kotoaan on kulunut 2,5 vuotta – poliisi uskoo, että tapaus voidaan selvittää, epäilee yhä aviomiestä murhasta
Miljardööri Tom Hagenin vaimo Anne-Elisabeth Hagen, 69, katosi pariskunnan kodista Oslon lähellä lokakuussa 2018. Hänestä ei ole saatu sen jälkeen mitään elonmerkkiä.

AFP: Useita pappeja ja nunnia siepattu Haitissa – kidnappaajilta miljoonan dollarin lunnasvaatimus
Siepattujen joukossa on kaksi Ranskan kansalaista.
Nainen vangittu epäiltynä törkeästä vapaudenriistosta Porissa
Kolmekymppinen porilaisnainen on vangittu epäiltynä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapaudenriistosta.

Nigeriassa jälleen koulusieppaus – asemiehet sieppasivat kolme opettajaa
Yhteensä yli 700 ihmistä on joutunut nigerialaiskouluissa asemiesten sieppaamaksi viimeisten kolmen kuukauden aikana.

Nigeriassa on vapautettu viime viikolla siepatut koulutytöt – Isä itki tyttären vapautumista, tytöistä valtaosa pääsi kotiin
Kyse oli kolmannesta kouluhyökkäyksestä vajaan kolmen kuukauden kuluessa Nigeriassa.