Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ihmisiä jonottamassa Motonet-myymälän avajaisissa.

Ruotsin ensimmäinen Motonet-tavaratalo avautui viikonloppuna

Joensuulaiseen Broman Group -konserniin kuuluva Motonet aikoo jatkaa ensi vuonna Ruotsiin laajentumistaan. Perheyrityksellä on myös tavaratalo Virossa.

Linda Ardebäck johtaa perheyritystä, joka valmistaa suklaakovehteja muun muassa Ruotsin hoville.

Linda Ardebäck tuntee Ruotsin kuninkaan suklaamaun – hän on kuninkaan virallinen hovihankkija

Kun Kaarle XVI Kustaa juhlii 50-vuotista valtakauttaan, linnassa tarjoillaan varta vasten merkkipäiväksi luotuja suklaakonvehteja. Konvehdit teki yksi noin 130 hovihankkijasta.

Mies seisoo tuotantolaitteiden edustalla.

Laukaalainen perheyritys myytiin miljoonakaupassa saksalaisjätille

Laukaalainen perheyritys Lh Lift on ollut Viikin suvun hallussa sen perustamisesta vuodesta 1975 alkaen. Toimitusjohtaja uskoo, että uusi omistaja avaa ovia kansainvälisille markkinoille ja kasvulle.

Loreno Dalla Valle ostaa sieniä ja vie ne Italiaan.

Dalla Vallen ostopisteet avautuvat jälleen sienestäjille ja marjastajille

Pohjoiskarjalainen perheyritys ostaa ja myy metsäsieniä ja -marjoja. Osa ostopisteistä Itä-Suomessa on avattu jo tiistaina. Myös ostoautot aloittavat kierroksensa Pohjois-Karjalassa.

Motonet-liike.

Broman Groupin talousjohtajaksi tekijä Osuuskaupasta

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan entinen talousjohtaja Antti Varis siirtyy joensuulaiskonsernin palvelukseen.

Mantsinen Groupin toimitusjohtaja Mia Mantsinen yrityksen ulkopihalla isojen materiaalinkäsittelynostureiden edessä valkoinen suojakypärä päässään.

Nosturivalmistaja Mantsinen Group solmi 20 miljoonan euron jättikaupat Brasiliaan

Materiaalinkäsittelykoneita ja työlaitteita Pohjois-Karjalassa valmistava perheyhtiö teki historiansa suurimmat kaupat sellujätti Suzanon kanssa.

Hattulan Tyrvännöllä sijatisevan Petäys Resortin päärakennus.

Hattulan Tyrvännössä sijaitseva Petäys Resort rakennuksineen on myynnissä

Muun muassa kokous- ja majoituspalveluja tarjoava Petäys Resort ei ole lopettamassa toimintaansa, vaan etsimässä yhteistyökumppania.

Toimitusjohtaja Jukka Vaaran Veljekset Vaaran sahan varastolla.

”Nyt on tasaisen huonoa”, sanoo tervolalainen puualan yrittäjä

Perheyritys jäi viime vuonna plussalle, mutta inflaatio heikensi viime vuoden tulosta. Korkeat hinnat jarruttavat ihmisten intoa remontoida ja rakentaa.

Mervi Salmi ja Sara-Fiina Salmi La Perle -vaateliikkeessä Torniossa.

Mervi Salmi työskentelee samassa työpaikassa tytärtensä kanssa – “Olen äärettömän kiitollinen, että saan työskennellä lasteni kanssa”

Yrityksen pyörittäminen yhdessä onnistuu äidiltä ja tyttäriltä erilaisista luonteista huolimatta. Perheenjäsenten kanssa työskentelyn etu heidän mukaan on, että asioista voi puhua suoremmin.

Majatalo Puukarin Pysäkin yrittäjä Anni Korhonen

Puukarin Pysäkin majatalon yrittäjä lopettaa syksyllä, luvassa ”uusia tuulia”

Anni Korhonen on toiminut majatalon yrittäjänä yli kymmenen vuoden ajan. Päätös perheyrityksestä luopumisesta ei ollut hänen mukaansa helppo.

Rauha Alakunnas perusti Alakunnaksen grillin vuonna 1976. Nyt 92-vuotias Rauha hän ojentaa reseptikirjan uudelle yrittäjälle Kaisa Heikkilälle.  Rauha Alakunnaksen poika Pasi Alakunnas on ollut töissä grilillä koko ikänsä, lähes 50 vuotta. Hän jatkaa töissä grillillä myös jatkossa.

Kertaalleen suljettu grilli saa uuden alun Rovaniemellä – koko ala selvisi kovasta talvesta odotettua paremmin

Liian korkeiksi kohonneet kustannukset kaatoivat monia matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä kuluneen talven aikana. Rovaniemellä vuodenvaihteessa suljetun grillin tarina saa jatkoa tutuissa käsissä.

Mies seisoo kypärä päässä vuolukivikaivoksella.

Toimiva johto osti NunnaUunin osake-enemmistön

Juuassa toimivan Nunnanlahden Uunin omistuksessa on tapahtunut muutoksia. Vuolukiviyhtiö on myynyt uuneja valmistavan tytäryhtiönsä äänienemmistön toimitusjohtajan perheyritykselle.

Kiilto Oy:n tuotantotiloja Lempäälässä

Kiilto-yhtiö vetäytyi Venäjältä

Venäjän osuus koko Kiilto-konsernin liikevaihdosta oli kymmenen prosenttia eli 25 miljoonaa euroa.

kaksi lautast keittoa ja käsi pitelee lusikkaa

Vegaaniset tuotteet pärjäsivät Suomalainen Menestysresepti -kisassa

Kokkolalaisen ja kalajokisen yrityksen tuotteet pärjäsivät kisassa, vaikka voitto menikin Ylöjärvelle.

Vaatekauppa Kekäleen sisäänkäynti. Kaupan ulkopuoli tummansävyinen, sisällä myymälässä valoisaa ja puun sävyjä.

Kekäle avaa keväällä myymälät Kuopion Matkukseen ja Lempäälän Ideaparkiin

Joensuulaisella perheyrityksellä on jo verkkokaupan lisäksi myymälät 11 paikkakunnalla. Yrityksen toimitusjohtaja uskoo edelleen kivijalkaliikkeen vetovoimaan.

Laura Jalava asettelee tuotteita vanhan viisarivaa'an päälle Jalavan Kaupassa.

Suomen vanhimman kaupan asiakkaina ovat olleet Venäjän tsaarin ja Ruotsin kuninkaan hovit

Tänä vuonna 140-vuotissynttäreitään juhliva Jalavan kauppa Pohjois-Pohjanmaan Taivalkoskella näyttää museolta, mutta ei ole hylännyt nykyaikaakaan.

Nainen mustassa housupuvussa tuulettaa PRO-gaalan lavalla. Vaalean naisen toisessa kädessä on kuohuviinipullo. Taustalla näkyy kimaltelevia somisteita ja esiintymislavan valoja.

Kirjalan kahvipaahtimon barista Anna Siitari palkittiin PRO-gaalassa vuoden tulokkaana

Siitarin ura baristana sai alkunsa koronakeväänä 2020, kun hän palasi pandemian takia maailmalta kotikaupunkiin.

Hotellijohtaja Ollis Leppänen Peera Kajanuksen vastaanottotiskillä.

Kajaanin suurin hotelli avasi ovensa omistajanvaihdoksen jälkeen – hotellinjohtaja: työmatkailu on virkoamassa

Hotel Kajanus siirtyi vuodenvaihteessa osaksi suomalaista Peerâ Hotels & Cottages -ketjua. Hotellinjohtaja Ollis Leppänen on tyytyväinen toiminnan alkuun, majoitusvarauksia on jo tasaisesti.

Kemijärveläinen yrittäjä Juha Hietanen seisoo viherseinän edessä.

Jatkajaa ei löytynyt, yritys piti myydä ketjulle – Juha Hietanen: Kemijärvi tarvitsee uusia, nuoria yrittäjiä

Yrittäjä Juha Hietanen kaipaa aktiivisempaa otetta Kemijärven markkinointiin uusille yrittäjille. Hietanen joutui myymään vanhan perheyrityksensä, kun hän ei löytänyt jatkajaa silmälasiliikkeeseen.

Tukkipino lumisella sahan pihalla. Taustalla saharakennus ja savupiippu.

Kuusamolainen Pölkky Oy myytiin itävaltalaisyhtiölle

Ostollaan itävaltalaisyhtiö pyrkii vahvistamaan asemaansa yhtenä Euroopan johtavista puunjalostusyrityksistä. Samalla se valmistelee Pölkkyä vastaamaan kansainväliseen kilpailuun.

Vuoden mikkeliläisinä 2022 palkitut Pirita Huikuri, Raimo Liedes ja Jonna Liedes.

Ramin konditoria on Vuoden mikkeliläinen 2022

Perheyrityksessä työskentelee tällä hetkellä kolme sukupolvea.

Presidentti Sauli Niinistö jakoi Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnot Presidentinlinnassa.

Presidentti Niinistö palkitsi sähköautojen latausyhtiön vuoden tulokasyrityksenä

Niinistö jakoi perjantaina kansainvälistymispalkinnot kolmelle yritykselle ja yhdelle yhdistykselle.

Instan toimitusjohtaja Henry Nieminen.

Tamperelaisen Insta Groupin toimitusjohtaja eroaa yhtiön palveluksesta

Yhtiön hallitus on aloittanut uuden toimitusjohtajan haun.

Tervolan Sahan ja Höyläämön tukkien lajittelulinjasto.

Sahateollisuuden alamäki ei pelota pohjoisen yrittäjiä – pienessä Tervolan kunnassa kaksi sahaa investoi parhaillaankin miljoonilla euroilla

Korona-aikana muhkeita tuloksia tehneissä sahayrityksissä investoidaan nyt voimakkaasti epävarmuudesta huolimatta. Haastavassa maailmantilanteessakin yrityksissä luotetaan tuotteiden menekkiin.

Timo Puustinen jatkaa isänsä Sakarin jälkeen Jyskän Varastomyymälän johdossa.

Tokmanni ostaa Jyskän Varastomyymälän Jyväskylästä – Puustisten perheen elämäntyö siirtyy uudelle omistajalle

Jyskän Varastomyymälän kauppias Timo Puustinen kertoo, että nyt oli oikea yrityksen myyntiin, vaikka myyntipäätös oli omistajauran suurin ja vaikein. Myymälä siirtyy Tokmannin haltuun 1. tammikuuta.

Vesa Palokari, Hilla-Rina Palokari ja Ollis Leppänen hotelli Kajanuksen pihalla.

Hotel Kajanus palaa omistajanvaihdoksen myötä juurilleen – kuuntele: entinen nimi säilyy, mutta muutoksiakin on luvassa

Hotel Kajanus on jatkossa osa perheyritys Peerâ Hotels & Cottagesin hotelliketjua. Suunnitelmissa on ottaa hotellilla aiempaa suurempaa roolia Kajaanin ja Kainuun matkailun kehittämisessä.

Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa, tytär Mirva Merimaa (Tiketin toimitusjohtaja ja yrittäjä), sekä hänen poikansa Mikko Merimaa (Tavastian ohjelmavastaava)..

Ketjuliikkeiden vallankumous hävittää perheyrityksiä Helsingistä – kaivoimme esiin kolme, joista yksi kaipaa ympärilleen kilpailijoita

Vierailimme kolmessa perheyrityksessä, jotka ovat seuranneet Helsingin keskustan asiakasvirtoja vuosikymmenten ajan.

Koja Oy:n juotoshitsaajat Sini Virtaniemi (vasemmalla), Tuija Leppämäki ja Ida-Maria Tuomisto.

Koja laajentaa Jalasjärvellä ja tarvitsee lisää työntekijöitä tuotantoonsa – työvoimasta jo neljännes on naisia

Koja aikoo kasvattaa tuotantoaan Jalasjärvellä 20–30 prosenttia nykyisestä vuoteen 2025 mennessä. Ilmanvaihtolaitteita ja lämmönvaihtimia lähtee Jalasjärveltä laivoihin Suomeen, Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin sekä kotimaisiin julkisiin rakennuksiin.

Mari ja Jouko Lappalainen ottavat ohjat  Hotelli Kultahovista. Nimi tulee muuttumaan myös.

Inarin hotelli Kultahovin omistajat vaihtuvat – ravintola Aanaar jatkaa silti entiseen tapaan

Omistajavaihdoksen myötä legendaarinen hotelli uudistuu nimestä lähtien. Wilderness-hotelliketju avaa uudistetun hotellin joulusesongiksi.

Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakennus, jonka etualalla on liikuntapaikka.

Perheyritykset ovat aktiivisia kehittämään liiketoimintaansa, mutta yllättäen Etelä-Pohjanmaalla vähemmän kuin muualla

Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekemä selvitys kertoo, että perheyritykset ovat kovia kehittämään ja lisäksi ne ovat vastustuskykyisiä kriisitilanteissa.

Läheltä

Joensuulainen perheyhtiö Systeema on myyty

Toimistotarvikkeistaan tunnetun Syteema Oy:n on ostanut muun muassa terveydenhuollon tuotteita myyvä Pamark Group.

jussi mälkiä meriaura yritys

Merikuljetusyhtiö Meriaura ja aurinkokeräimiä valmistava Savosolar yhdistyvät – pääsy pörssiin houkutteli turkulaisyhtiötä

Turkulainen perheyhtiö kiinnostui heikon pörssikurssin ja vaihtelevien tulosten kanssa kamppailevasta savolaisesta pörssiyhtiöstä. Yhdistymisen jälkeen Jussi Mälkiän VG-Shipping Oy on pörssin kasvuyrityslistalla olevan Savosolar Oyj:n enemmistöomistaja.

Leipomoyrittäjä Jukka Hämäläinen seisoo tavaroiden keskellä palon jälkeen remontoitavassa leipomotilassa.

Kotileipomo Hämäläisen 96-vuotinen taival oli lähellä päättyä tulipaloon Mustasaaressa – "Katastrofi oli 20 minuutista kiinni"

Heinäkuisen tulipalon taloudellisista tappioista on vielä liian aikaista puhua, mutta koko leipomo remontoidaan sisältä, sillä savuhaitat olivat mittavia. 

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Pörhö Kiinteistöt osti oululaisen Lasiliike V.E. Lipposen – Pörhö saa uusia autolasimerkkejä ja saneeraa kiinteistöön uuden VW-korjaamon

Oululaisella Pörhö Yhtiöillä on Limingantullissa jo laaja kiinteistöomaisuus. Lipposen koko henkilöstö jatkaa työtään vanhoina työntekijöinä.

Mies seisoo t-paidassa aurinkoisessa säässä myymälän edessä.

Marko Röytiö on valittu Motonetin uudeksi toimitusjohtajaksi

Yli 20 vuotta vähittäiskaupan alalla työskennellyt Röytiö on toiminut viimeksi IKH-ketjun kaupallisena johtajana.

Raitapaitainen, harmaahiuksinen nainen seisoo Kino Tapio -elokuvateatterin pääoven edessä pihalla ja hymyilee.

Korona vei Sari Peltosen elokuvateattereilta jopa 80 prosenttia asiakkaista – nyt he ovat palaamassa, kiitos isojen ensi-iltojen

Suomen elokuvateatterit menettivät kahtena viime vuonna suurimman osan asiakkaistaan. Uuden kesäsesongin kynnyksellä alan näkymät ovat pitkästä aikaa hyvät.

Jaana ja Esko Hjelt, Lapuan Kankurit

Lapuan Kankurit voitti Keskuskauppakamarin brändipalkinnon

Palkintoraati kiitteli lapualaisyritystä arvojen ja vastuullisuuden näkymisestä yhtiön toiminnassa.

Oregonin pelloilla aaltoilee tulppaanimeri - katso tästä kukkafestivaalin väriloistoa

Kevät toi tulppaaniloiston Oregonin pelloille – katso tästä värien leiskuntaa

Woodburnissa sijaitsevan perheyrityksen festivaalia on järjestetty yli 30 vuotta.

Kouvolalainen Markku Suutari vaihtoi ruusujen kasvatuksen pajujen viljelyyn

Huoltoasemien pöydissä ex-kukkatarhurin ideaa pidettiin hulluna – kaavailee isoja pajupeltoja eri puolille maata: "Tanskan kollega sanoi, että puhelin soi koko ajan"

Venäjän hyökkäyksen vuoksi Euroopassa halutaan nyt lisätä omavaraista energiantuotantoa. Yksi raaka-aine kotimaiseen energiantuotantoon voisi olla paju. Etujoukoissa pajubisnestä kehittää aiemmin ruusujen kasvattajana tunnettu Markku Suutari.

Juvan kunnan omistama ja entisen Saliconin omistama salaattitehtaan kiinteistö talvisessa maisemassa.

Joroislainen Famifarm tekee historiansa suurimman investoinnin Juvalle – käynnistää toimintaa Juvalla tyhjilleen jääneen salaattitehtaan tiloissa

Juvalla tyhjentyneen salaattitehtaan tiloihin on löytynyt uusi toimija. Joroislainen elintarvikekonserni tekee tiloihin miljoonien investoinnin, joka on myös konsernin isoin satsaus. Asiasta kertoi ensimmäisenä Länsi-Savo -lehti.

H. Kuokkasen peruukkiliike valmistaa näyttelijöille peruukit ja joulupukeille parrat

Tältä näyttää peruukkiliikkeessä, joka on toiminut jo sata vuotta – siellä syntyvät käsityönä myös parrat joulupukeille

Vuosien saatossa keinokuituperuukit ovat tulleet päivittäiseen käyttöön ja niiden laatu on parantunut. H. Kuokkasella peruukkeja tehdään silti yhä myös aidosta hiuksesta käsityönä.

Anu Pentik keskellä kuvaa, katsoo ylöspäin.

Anu Pentikille muotoilun valtionpalkinto

Palkinnon luovutti tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Katso miten paljon untuvaa kouraan mahtuu

Omistajanvaihdokset ovat vaikeutuneet, alasajo uhkaa tuhansia yrityksiä – "Se olisi hirveää haaskausta", sanoo untuvafirman ex-keulakuva

Omistajanvaihdosbarometrin mukaan yrittäjien ikääntyminen on johtamassa omistajanvaihdossumaan. Kyselyn mukaan lähes 40 000 yrittäjää olisi luopumassa yrityksestään jo parin vuoden aikana.

Joutsen tehtaan omistaajat. Eero (vas.) ja Matias Kotkasaari.

Omistajanvaihdokset ovat vaikeutuneet, alasajo uhkaa tuhansia yrityksiä – "Se olisi hirveää haaskausta", sanoo untuvafirman ex-keulakuva

Omistajanvaihdosbarometrin mukaan yrittäjien ikääntyminen on johtamassa omistajanvaihdossumaan. Kyselyn mukaan lähes 40 000 yrittäjää olisi luopumassa yrityksestään jo parin vuoden aikana.

Mitä seuraavaksi? Piirille etsitään vuokralaisia ja uutta elämää, kun sairaalatoiminta loppui

Vanhan piirimielisairaalan alueen kehittäminen harppaa eteenpäin Seinäjoella, eikä loppua näy – kiinteistöpäällikkö: "Valmiit asiat ei kiinnosta ihmisiä"

Karhun perheyritys omistaa Piirin rakennukset Seinäjoen Törnävällä. Tiloihin suunnitellaan toimistoja, hotelli- ja ravintolatoimintaa. Kiinteistöpäällikkö Johannes Karhulle Piiri on elämäntapa.

Veijo Votkin

Liha-alan vaikuttaja Veijo Votkin on kuollut

Lihatukku Veijo Votkin työllistää tällä hetkellä noin 90 henkeä. Veijo Votkin on ollut pääkaupunkiseudulla merkittävä liha-alan vaikuttaja useiden vuosikymmenten ajan.

Vähälä Logistics myytiin DB Schenkerille.

Oululainen Vähälä Yhtiöt on myyty saksalaiselle kuljetusalan suuryritys DB Schenkerille

Vähälä Yhtiöt jatkaa toimintaansa Schenker Oy:n tytäryhtiönä. Yrityskaupan toteutuminen edellyttää Suomen kilpailuviranomaisten ja Saksan valtion hyväksyntää.

kaksi Lumonin työntekijää käsittelee parvekelaseja Kouvolan tehtaalla

Kinnuset nostivat lasifirmansa hurjaan nousukiitoon – nyt sillä on yli 1 400 työntekijää ja kasvu jatkuu: "Ei oma sankaritarina, vaan työyhteisön ponnistus"

Tapani Kinnusen perustamasta Lumonista on kasvanut parvekelasimarkkinoiden johtaja Suomessa. Yhtiön kansainvälinen kauppa muun muassa Etelä-Euroopassa on kasvanut entisestään, ja edessä on nyt ennätysvuosi.

Havainnekuvassa Tuusulan vuokratalokohde, joka  valmistuu puolentoista vuoden kuluttua.

Rakennusliike Soimu Oy jatkaa kasvuaan

Joensuulainen perheyritys rakentaa Tuusulassa ja Nurmijärvellä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle