Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Etelä-Savon koronatilanne on vaihteleva – syksyn tehosterokotukset alkavat marraskuussa

Koronan hoito on jo arkipäivää. Virus kuitenkin pitää hoitohenkilökuntaa varpaillaan, koska tilanteet voivat muuttua nopeasti.

Kuopion pääterveyaseman ilmoituskyltti rakennuksen katolla, jossa lukee Sosiaali- ja terveyskeskus

Pohjois-Savon terveysasemilla annetaan kahden päivän ajan vain kiireellistä hoitoa

Suurin osa lääkäreistä osallistuu Kuopiossa järjestettäville Itä-Suomen lääketiedepäiville keskiviikkona ja torstaina.

Toni Metsomäki harjoituksissa.

Painilupauksen lopettaminen järkytti maajoukkuevalmentajat – nyt Toni Metsomäki tavoittelee olympiapaikkaa ja lääkärintutkintoa

Nuorten arvokisamitalisti lopetti uransa kuin seinään juhannuksen jälkeen 2020 ja panosti kaikkensa päästäkseen opiskelemaan lääketiedettä. Yliopistossa painikipinä syttyi taas.

Kuvituskuva ylipainoisesta henkilöstä jonka vatsan ympärystä mitataan.

Lääkärilehti: Maksatautikuolleisuus korkealla Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa

Tutkijoiden mukaan on tärkeää selvittää, mikä selittää maakuntien väliset erot maksatautikuolleisuudessa.

Pääsykoevalvoja ja pyrkijoitä Dipolin ulkopuolella Otaniemessä.

Yliopistojen yhteiset valintakokeet lisäsivät tasa-arvoa: pienituloisten perheiden kasvatit pääsivät opiskelemaan aiempaa helpommin

Hakijat hakivat aiempaa useampaan kohteeseen, kun yliopistot siirtyivät yhteisiin valintakokeisiin osalla aloista. Yliopistot selvittävät yksittäisten kokeiden vähentämistä.

Aivojen ultraäänihoitoon liittyviä laitteita sairaalassa.

Tältä näyttää kauan odotettu aivopesuri, joka kiinnostaa nyt valtavasti – lue kuusi pointtia laitteesta

Oulun yliopiston tuore hankinta, aivopesuriksi nimetty FUS LiFu -laite, on herättänyt laajaa kiinnostusta. Laitteesta odotetaan läpimurtoa muistisairauksien hoidossa.

Ihmisestä piirrettyyn kuvaan on merkitty kohtia, joita pidettiin sopivina tautien ja vaivojen hoitoon käytettyyn suoneniskentään.

Kärsitkö kihdistä? Keskiajan resepteissä avuksi tarjotaan käristettyä koiranpentua ja paahdettua pöllöä

1000–1500-lukujen lääkereseptien aineina on paljon yrttejä mutta myös monien eläinlajien ulosteita. Cambridgen yliopistossa digitoidut reseptit julkaistaan kaikille avoimena verkkokirjastona.

Reetta Winsten pitää levittää hameenhelmansa takaosaa huiviksi pään päälle.

Reetta Winsten ja Carolina Nystén eivät mahdu ahtaaseen normiin – vika ei ollutkaan omassa kehossa vaan siinä, miten siihen reagoitiin

Lääketieteen normaali oli pitkään yhtä kuin mies. Reetta Winsten ja Carolina Nystén puhuvat erilaisista kehoistaan, jotta joskus ei enää tarvitsisi.

Tampereen lääketieteen kandidaattiseura ry:n puheenjohtaja Emilia Tapio.

Liian harva lääkäriopiskelija haluaa psykiatriksi, koska he pelkäävät uupuvansa itsekin

Suuri osa nykyisistä psykiatreista jää lähivuosina eläkkeelle, eikä uusia valmistu tarpeeksi paikkaamaan vajetta. Opiskelijoista ala voi tuntua kuormittavalta ja muusta lääketieteestä irralliselta.

Kolumnisti Mona Mannevuo.

Mona Mannevuon kolumni: Lääkärin vastaanotolla käy yhä useammin asiakas, ei potilas

Suomalaiset ottavat entistä enemmän sairauskuluvakuutuksia. Ajatus potilaasta kuluttajana voi kuitenkin rapauttaa luottamusta terveydenhuoltoon, kirjoittaa Mannevuo.

Raskaana oleva henkilö makaa sohvalla kunppaninsa kanssa.

Tuore väitöstutkimus: Sektiolla syntyneillä on enemmän astmaa ja allergioita

Turun yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan syntymä keisarileikkauksella lisää riskiä sairastua astmaan ja allergiaan, sekä lihavuuteen.

Kaisa Niskanen.

”Pelotti, mutta olen opetellut sanomaan, minusta tulee lääkäri” – toimitusjohtaja ja opettaja kertovat elämänsä täyskäännöksestä nelikymppisinä

Toimitusjohtaja ja kieltenopettaja kertovat, miksi he aloittavat vuosia kestävät lääkäriopinnot nelikymppisinä.

Mieslääkäri seisoo sairaalan aulassa valkoinen takki päällään.

Pian kaikki diabetespotilaat hyötyvät, että uuden tekniikan hoitotulokset löytyivät Siun soten potilastiedoista

Siun soten kattavat potilastiedot auttavat tutkimusta, joka voi parantaa merkittävästi diabeetikkojen hoitotuloksia ja helpottaa heidän arkeaan. Väitöstutkimus on tekeillä Itä-Suomen yliopistossa.

Britannialainen Alzheimer-potilas Tom Colley kuuntelee lääkäriä.

Uutta lääkettä ylistetään käännekohdaksi kamppailussa Alzheimeria vastaan – suomalaisprofessori: Hieno askel eteenpäin

Alzheimerin taudin hoitoon kehitetyistä lääkkeistä on saatu Britanniassa ja Yhdysvalloissa rohkaisevia tuloksia muistisairauden hoidossa.

rintasyöpätutkimus, suurennuslasi rintasyöpäkudoksen yllä näytöllä

Healthy fat tissue could prevent the spread of breast cancer, Finnish study finds

Researchers at the University of Turku found that healthy fat cells can be utilised in treatment of breast cancer.

Munuais- ja maksaliiton edustaja Tuula Makkonen ja Sulkavan kunnan viestintävastaava Tiina Turunen laiturilla Sulkavan Suursoutujen maalin vieressä..

Sulkava on Suomen ensimmäinen kunta, joka lähtee mukaan elinluovutuskampanjaan

Kampanja kannustaa hankkimaan elinluovutuskortin tai muutoin ilmaisemaan elinluovutustahdostaan. Tapaturman sattuessa elinluovutuskortti nopeuttaa luovutusprosessia.

ehkäisyvälineitä

Maksuton ehkäisyprojekti on tavoittanut nuoria miehiä Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalan hyvinvointialueella maksuton ehkäisyneuvonta on aiempaa ehkäisyneuvontaa ratkaisukeskeisempää, ja asiakkaan rooli on myös entistä aktiivisempi.

PET-keskuksen kyltti talon seinässä-

Uusi tutkimuslöytö saattaa helpottaa vakavien aivokasvainten havaitsemista

Turun yliopiston tutkijat uskovat, että löydökset johtavat lisätutkimuksiin, jossa selvitetään tapoja paikallistaa ja hoitaa glioomi-aivokasvaimia.

Professori Terhi Piltonen mittaa toimittajan kaulaa.

Kaulanympärys kertoo sairausriskistä jopa vyötäröä enemmän – katso, ylitätkö sinä riskirajan

Oulun yliopiston johtamassa tutkimuksessa selvitettiin poikkeuksellisen laajasti suomalaisten naisten terveyttä. Yksi mittauskohde oli kaulanympärys.

hikitahra Elina Leskisen kainalossa

Hiki osoittautui mainioksi tietolähteeksi elimistön tilasta – sopii vaikka rakkausmittariksi, sanoo professori

Oulun yliopiston liki kymmenen vuoden hikitutkimus on tuottamassa tulosta. Uuden tekniikan keinoin hien avulla saadaan elimistön toiminnasta tietoa, jota voidaan käyttää vaikkapa lääketeollisuudessa.

Tampereen oikeustalo.

Tunnetulle rokotetutkijalle tuomio törkeästä petoksesta – kaksi vuotta ehdollista ja 3,5 miljoonan vahingonkorvaukset

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Rokotetutkimuskeskuksen entisen johtajan Timo Vesikarin törkeästä petoksesta.

Naisen varjo

Väitöstutkimus: Alle 18-vuotiaana psykoosiin sairastuneilla parempi toipumisennuste kuin iäkkäämmillä

Alaikäisenä psykoosiin sairastuneita verrattiin myös samanikäisiin muihin mielenterveyden häiriöihin sairastuneisiin. Pitkänajan ennuste oli pääosin samanlainen, mutta työelämässä tiet erosivat.

Högenergetiskt Ultraljud

”Madoista on aika pitkä matka ihmiseen” – neurologian asiantuntijat toppuuttelevat Parkinsonin taudin syytä selittävää tutkimusta

Asiantuntijat pitävät Helsingin yliopiston tutkimusta sen verran suppeana, ettei yksin sen perusteella voida selittää Parkinsonin juurisyytä. Kiistellyn tutkimuksen johtaja ei taivu kannassaan.

Ryhmä biolääketiedeinsinöörejä Australiassa on kehittänyt pienen joustavan robotin, joka printtaa parantavaa biomateriaalia ihmisen sisällä.

Australiassa kehitettiin ihmisten sisällä parantavaa biomateriaalia printtaava robotti

Uuden Etelä-Walesin yliopistossa biolääketiedeinsinöörit kehittivät pienen, joustavan robotin, joka printtaa ihmisen sisällä vaurioihin parantavaa biomateriaalia.

Medisiina D i Åbo

Kaksikielinen lääkärikoulutus alkamassa Ahvenanmaalla, opintojen alkuvaihe starttaa ensi viikolla

Ahvenanmaan keskussairaalaassa harjoittelun aloittaa 20 lääketieteen kandidaattia.

Apteekkari Lotta Lehtinen Lahden keskusapteekissa.

Asiakkaat kyselevät päivittäin apteekkarilta lääkkeiden saatavuushäiriöistä: asiantuntijat pitävät kuitenkin tilannetta hyvänä

Lääkkeiden saatavuusongelmat ovat jatkuneet jo usemman vuoden. Puuttuvan lääkkeen tilalle löydetään useimmiten korvaava tuote.

Vaaleahiuksinen pikkutyttö pilkullisessa paidassa virtuaalilasit päässä pää valkoisella sairaalatyynyllä.

Vierailu virtuaalimaailmassa voi vähentää pelkotiloja – väitöstutkija selvittää, helpottaako VR-lasien käyttö lasten piikkikammoa

Virtuaaliteknologiasta etsitään helpotusta lasten pistospelkoon. Tutkijan mukaan teknologiaa voidaan soveltaa myös esimerkiksi suolistosairauksista kärsivien lasten ja nuorten avuksi.

Laboratoriotyöntekijä pitää kädessään pientä kulhoa jossa on ekstaasipillereitä.

Australia sallii ekstaasin ja ”taikasienistä” tutun psilosybiinin käytön mielenterveysongelmien hoidossa

MDMA ja psilosybiini eivät ole laillisia lääkekäytössä Suomessa, mutta esimerkiksi Kanada hyväksyi niiden käytön valvotussa terapiassa viime vuonna.

Syöpätutkija ja muusikko Sauli Vuoti Puoli seitsemän -ohjelman studion sohvalla.

Sauli Vuoti on elektro-poppia esittävä muusikko, työelämäprofessori ja syöpätutkija – ”Äidin kuolema ajoi kehittämään uusia lääkkeitä”

Sauli Vuoti etsii ja kehittää työkseen lääkkeitä ja hoitoja syöpään. Rinnalla on kulkenut aina musiikki. Hänen yhtyeensä Auringon lapset levyttää elektro-poppia, lisäksi Vuoti luotsaa kahta suosittua podcastia.

Syöpätutkimusta.

Uutta tietoa: Tietyt verenpainelääkkeet saattavat pienentää syöpäkuoleman riskiä

Kohonneeseen verenpaineeseen ja sydämen vajaatoimintaan käytettävät lääkkeet pienensivät syöpäkuoleman riskiä eturauhas-, virtsarakko- ja rintasyöpäpotilailla.

Tietokoneen näyttö aivojen eri osista.

Suomalaistutkimus on avaamassa muistisairauksien viimeiset mysteerit – aivopesurin tuoma läpimurto on enää rahasta kiinni

Aivot puhdistuvat unessa. Jos aivojen oma pesuohjelma ei toimi, voi muisti alkaa sakata. Aivojen tehokkaaseen lääkitsemiseen on olemassa osaamista, mutta laitteet puuttuvat.

Nuori aivastaa kertakäyttöiseen nenäliinaan.

Iso osa terveydenhuollon toimenpiteistä on turhia – katso lista toimista, joista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä

Jopa yli viidennes hoitotoimenpiteistä on niin sanottuja vähähyötyisiä hoitoja. Ne syövät terveydenhuollon resursseja ja aiheuttavat harmia myös potilaille.

Nainen makuulla, ja pään takana näkyy äänimaljoja.

Toimittajalta: Sukelsin vaihtoehtohoitojen viidakkoon, jossa termit ja tieteelliset viittaukset hämmentävät

Tutkimusmatkasta vaihtoehtojen maailmaan syntyi Hoidossa -podcast.

Juha Paloneva.

Saako työikäinen koronarokotteen? STM:n mielestä kyllä, THL:n mielestä ei – viranomaisten riidan joutuu ratkaisemaan lääkäri

Valtioneuvosto päätti, että rokotuskattavuuden laajentamiseksi koronarokotteita jaetaan terveydenhuoltoyrityksille. Keski-Suomessa yritykset eivät ole olleet niistä kiinnostuneita.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Sairastuminen on henkilökohtainen ja kulttuurillinen kokemus

Sairautta määritellään lääketieteessä oireiden ja mittausten perusteella, mutta kyse on aina myös kokemuksesta ja kulttuurista.

Anni Ahtola (vas.) sai neljännen koronavirusrokotteen sairaanhoitaja Sirkku Ahlstedtilta (oik.).

Suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa koronarokotteita jaettaessa, sanovat asiantuntijat

Asiantuntijat kummastelevat, miksi influenssarokotteen saa joka vuosi, mutta koronarokotteita pantataan. Lääkäreiden mukaan koronan tehosterokotteet olisivat vielä tärkeämpiä taudin vakavuuden ja jälkiseurausten vuoksi.

Kuvassa Tuula Rajaniemi

Johtajaylilääkärin kisassa toiseksi jäänyt Tuula Rajaniemi jätti valinnasta oikaisuvaatimuksen

Rajaniemi perustelee oikaisuvaatimusta sillä, että päätöksessä ei esitetä valintaperusteita.

Piirroskuva Webbistä avaruudessa näyttää sen täysin avautuneena.

Tiede tuotti vuonna 2022 säväyttäviä uutisia – testaa seitsemällä kysymyksellä, oletko niistä perillä

James Webb -avaruusteleskoopin onnistunut käyttöönotto on yksi vuoden 2022 suurista tiedeuutisista.

Katja Seppälä kirkkaissa valoissa.

Aivoinfarkti jätti Katja Seppälälle, 46, pysyvät hermosäryt – ”On kuin olisi tulipalo silmässä”

Nuorten aikuisten aivoinfarktit yleistyvät ja niiden syy jää usein arvoitukseksi. Tutkijat selvittävät nyt piiloon jääviä ja vähemmän tunnettuja nuorten aikuisten aivoinfarktien riskitekijöitä.

Nainen ja raitiovaunu, jossa on kissankuvia.

Tiistai 29.11.2022 (radio)

Demokratiapalkinto Selkokeskukselle. Uusia vastaanottokeskuksia. Lääkäreiden etävastaanotot. Tampereen kissaratikka. Sää.

Lääketieteen opiskelijat ja lastenkirurgi Susanna Porela-Tiihonen katsovat tietokoneen näyttöä.

Lääkärien etäpalvelut keräävät kritiikkiä alan opiskelijoiden piirissä – kasvain voidaan diagnosoida ummetukseksi, sanoo professori

Etävastaanotot ovat yleistyneet varsinkin työterveyspalveluiden puolella. Lääkäreiden työnkuva muuttuu todennäköisesti myös hyvinvointialueilla, joiden suunnitelmissa on lisätä soten etäpalveluita.

Kasa psykedeelisiä psilosybiinisieniä puisella alustalla.

Sienitrippi voi olla niin voimakas, että ihminen lopettaa juomisen – Suomessa aletaan ensimmäistä kertaa tutkia psykedeelejä ihmiskokeilla

Kanadalaisyhtiö rekrytoi tutkimukseensa 50 alkoholiongelmasta kärsivää suomalaista. Psykedeelien tehosta riippuvuuksien hoidossa on jo alustavaa näyttöä.

Tampereen Areena

Tampere kiinnostaa taas kongressikaupunkina – ensi vuonna järjestetään useita kansainvälisiä kokoontumisia

Tampereella kokoontuvat vuonna 2023 muun muassa terveysteknologian ja lääketieteen, internetin hallinnan ja kansainvälisen jääkiekon asiantuntijat.

Infektiosairauksien ylilääkäri Jarmo Oksi Tyksistä.

Punkkilääkäri Jarmo Oksi palkittiin myös koronatyöstään – Turun Lääketiedepäivillä jaettiin tunnustuspalkintoja

Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on jakanut tunnustuksia 1990-luvulta lähtien.

Uusi hybridileikkaussali Vaasan keskussairaalassa.

Vaasan keskussairaalan leikkausosasto uusittiin seitsemällä miljoonalla - uusi kuvantamislaite lyhentää potilaiden leikkauksista toipumista

Lääkärit ja hoitajat ovat innoissaan uudesta hybridisalista Vaasan keskussairaalassa. Leikkausosaston remontti muutti tilat nykyaikaisiksi ja tuo monenlaista säästöä.

Laboratoriotutkimusta tekevät kädet.

Britanniassa testataan laboratoriossa kasvatetun veren antamista ihmisille

Ensimmäisille koehenkilöille on nyt siirretty pieni annos verta, jonka punasolut on viljelty laboratoriossa. Laboratorioverestä toivotaan apua mm. harvinaisiin veriryhmiin kuuluvien ihmisten hoidossa.

Tampereen yliopistollisen sairaalan pääsisäänkäynti kuvattuna pilvisenä kesäpäivänä. Etualalla suihkulähteestä suihkuavia vesipylväitä.

Väitöskirjatutkimus: Liuotus ei aina ole paras hoito aivovaltimotukokseen – TAYSissa on panostettu myös muihin keinoihin

Aivovaltimotukosten liuotushoidosta on puhuttu paljon viime vuosina, mutta isoissa tukoksissa on suonensisäinen avaus työvälineellä monesti nopeampi keino.

Lapsi leikkii lattialla.

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa edelleen hyvä – täysi rokottamattomuus on hyvin harvinaista

Lähes kaikki vuonna 2019 syntyneet lapset ovat saaneet kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaavan viitosrokotuksen.

HUSin apulaisylilääkärin Eeva Ruotsalaisen mielestä neljännen rokotteen antamiselle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle on lääketieteellisiä perusteita

HUSin Eeva Ruotsalainen A-studiossa: Neljänsille rokotuksille olisi lääketieteelliset perusteet

THL pitää kiinni rokotuslinjastaan, jossa sote-henkilökunnalle ei suositella tehosterokotusta koronaa vastaan.

Mikroskooppikuva solusta, jossa näkyy sormimaisia ulokkeita.

Rintasyövän leviämismekamismin kaksoisrooli yllätti tutkijat: Kasvainten ulokkeet yrittävätkin hillitä syövän pahenemista

Turkulaistutkijat ovat havainneet, että syöpäsolujen varhaisvaiheen sormimaiset ulokkeet eivät ole merkki pahasta leviämisestä, vaan suojausmekanismista. Uusi tieto vaikuttaa hoitomuotojen kehittämiseen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle