Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

susi seisoo lumisella pellolla noin kymmenen metrin päässä ja katsoo kuvaajaa.

Päijät-Hämeen peloton susi lopetettiin poliisin määräyksellä

Sudesta tehtiin useita havaintoja ihmisasutuksen läheltä, ja se saattoi jälkien perusteella olla loukkaantunut. Poliisin mukaan villi eläin ei normaalisti käyttäydy näin pelottomasti.

Väsynyt, emonsa menettänyt ilveksenpentu häkissä.

Leppävirran ilvespesueen tarina sai uuden käänteen – ilman emoa jäänyt pentu on nyt toimitettu turvaan toipumaan

Leppävirralla ilman emoa jäänyt ilveksen pentu löytyi viikonloppuna supiloukusta, ja eläin on siirretty toipumaan ja kasvamaan. Kylälle saattoi jäädä silti vielä yksi orpopentu.

Nainen seisoo soratiellä kaksi koiraa talutushihnassaan.

Irene Turusella on pakastin täynnä suden virtsaa – kun jossain havaitaan hätääntynyt lammaslauma, hän lähtee paikalle

Pohjois-Karjalassa toimiva Hukkatiimi kouluttaa koiria tunnistamaan suden hajun. Vapaaehtoinen koirapartio voi kertoa syyn lampaiden vauhkoontumiselle.

Karhun metsästyksessä kaadetut karhut teurastamolla Lieksassa.

Korkein hallinto-oikeus: viime vuoden karhunkaatoluvat olivat valtaosin lainvastaisia

Oi­keu­den mu­kaan met­säs­tys­lain ja EU:n luon­to­di­rek­tii­vin pe­rus­teet poik­keus­lu­pien myön­tä­mi­seen ei­vät täyt­ty­neet. Metsästäjät arvelevat nyt, ettei ensi vuonna karhulupia tule.

Nainen, jolla on pöyheät oranssit kiharat, hymyilee sivuprofiilissa ja pitelee kädessään suurta kärpässienifiguuria.

Saimi Hoyer ei lannistunut konkurssista, avioerosta ja äidin kuolemasta: ”Ei pidä jäädä maahan makaamaan”

”Äiti humisee nyt suurten petäjien latvoissa ja sienestääkin välillä minun kanssani”, entinen Hotelli Punkaharjun yrittäjä, malli ja kansallispuistokummi Saimi Hoyer kertoo Perjantain haastattelussa.

Kaksi karhua kohtaa suolla ja aukoo toisilleen kitojaan.

Luontokuvaaja Kari Kemppainen ystävystyi villin Jogi-karhun kanssa: ”Ei karhuja tarvitse pelätä”

Luontoelokuvaaja Kari Kemppainen on ystävystynyt vuosien saatossa villin Jogi-karhun kanssa. Hän vaihtoi aseen kameraan, mutta kannattaa silti suurpetojen kannan harvennusta.

Susi seisoo kallion kumpareella kesäisessä metsässä.

Komissio selvittää yleistyneen suden aiheuttamia ongelmia EU:ssa

Sudet ovat aiheuttaneet ongelmia alueilla, joilla haittojen ehkäisyä etenkin karjalla on tehty vähemmän.

Kiuruveden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Risto Juntunen pitää kädessään suurriistavirka-apu tekstillä varustettua turvaliiviä.

Poliisin auttaminen toi tuomion eläinsuojelurikoksesta – jo kaksi riistanhoitoyhdistystä irtisanonut yhteistyön viranomaisten kanssa

Kiuruveden ja Espoo-Kauniaisten riistanhoitoyhdistykset ovat päätyneet irtisanomaan SRVA-sopimuksensa poliisin kanssa. Poliisia huolettaa lakkoilun mahdollinen leviäminen.

Sudenraato tietokoneen näSytöllä.

Ylä-Savon salametsästyksestä epäiltyjen määrä kasvaa – poliisin hallussa jo 200 asetta

Lapinlahdella paljastuneessa suurpetojen salametsästysvyyhdessä on jo kolmisenkymmentä epäiltyä. Syyttäjälaitos on nimennyt jatkuvasti laajentuneeseen tutkintaan kolme syyttäjää.

Laura-Emilia Salon hevosen kyljessä on naarmuja, joita hän epäilee ilvesten aiheuttamiksi.

Aamulla hevosten kimppuun Pohjanmaalla käynyt eläin oli todennäköisesti karhu, sanoo petoyhdyshenkilö

Vaasanseudun riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö totesi hevostilalla käytyään, että kyseessä ei ollut ilves. Mustasaaressa Pohjanmaalla joku eläin vahingoitti hevosia pihatossa.

Suden nyljetty turkki valkoisella alustalla.

Emeritusprofessori penää seuroilta tiukempaa suhtautumista salametsästykseen – jäsenen rikostuomioon ei välttämättä reagoida mitenkään

Suurpetojen laittoman tappamisen kitkeminen vaatii myös niiden aiheuttamien ongelmien tunnustamista, ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Pertti Rannikko sanoo.

Miehen selässä on metsästysase, joka on avattu, jotta nähdään että aseessa ei ole patruunoita.

Poliisi tutkii laajaa metsästysrikosvyyhteä Lapinlahdella – yli 20 miestä epäillään muun muassa pantasuden ja joutsenten tapoista

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna kahdeksan henkilöä. Tapettuja suurpetoja epäillään olevan yli kymmenen.

erätarkastaja Tobias Peura ja vanhempi konstaapeli Kimmo Örn etsivät susien jälkiä lumisessä metsässä

Susipartio saa edelleen paikallisilta vihaa niskaansa – turistimetsästäjien suhtautuminen on asiallisempaa

SusiLIFE-hankkeeseen kuuluva dna-näytteiden keräys onnistui kattavasti susialueilla tänä talvena. Suomen susikannasta saadaan sen perusteella entistä tarkempi kuva.

Rautavaaralla poikkeusluvalla kaadettu susi makaa kuolleena lumihangella.

Kuka saa valittaa suurpetojen poikkeuslupametsästyksestä, se jakaa Savo-Karjalan kansanedustajaksi pyrkiviä

Suurpetoja harvennetaan poikkeuslupaharkinnan perusteella, mutta luvista on valitettu myös Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusoikeuden rajaaminen vain paikallisiin tahoihin jakaa ehdokkaita.

Kuollut uroskarhu makaa mättäällä, taustalla kyykyssä karhun ampunut metsästäjä.

Ensi keväänä Pohjois-Karjalassa on lähes 800 karhua, kun metsästys jäi tänä vuonna väliin – seurauksia vasta arvaillaan

Pohjois-Karjalassa on Suomen suurin karhukanta. Kanta vahvistuu yhä, kun valitukset estivät metsästyksen tänä syksynä. Mitä isosta karhumäärästä seuraa ja onko jahtia ensi vuonna, ei vielä tiedetä.

Ilves kuvattuna metsässä Kouvolassa.

Pohjois-Hämeeseen myönnettiin yhdeksän ilveksen pyyntilupaa – yli puolet hakemuksista hylättiin

Pohjois-Hämeen ilveskanta on hieman pienentynyt edellisestä vuodesta.

Karhuja Ähtärin eläinpuistossa (2010).

Ähtärin eläinpuistossa ei ole tilaa Kuusamon suurpetokeskuksen karhuille

Ähtärin eläinpuisto on tunnettu karhuistaan jo kauan ennen pandojen tuloa. Kuusamon kodittomiksi jäävät karhut eivät kuitenkaan saa Etelä-Pohjanmaalta uutta kotia.

Viltkamera fastsatt på en trädstam.

Some-ryhmässä kerrottiin suden ahdistelleen koiraa Muuramessa – petoyhdyshenkilö harmittelee, ettei kukaan ole ollut suoraan yhteydessä

Havainnot suurpedoista pitäisi ilmoittaa viipymättä suoraan paikalliselle petoyhdyshenkilölle niiden todentamiseksi.

Ahma kiipeää puunrungolla.

Suomen riistakeskus myönsi kaksi poikkeuslupaa ahmojen pyyntiin – hallinto-oikeuden mukaan luvat eivät olleet lainmukaisia

Riistakeskuksen luvalla tapettiin kaksi ahmaa porotaloudelle aiheutuneen vahingon ehkäisemiseksi. Toinen pyyntilupa oli Enontekiölle Natura 2000 -alueelle, toinen Taivalkoskelle kolmen eri Natura 2000 -alueen läheisyyteen.

Petoaita lumessa kevätauringon paisteessa.

Susikarkottimia testattiin ensi kertaa laidunkauden ajan – GPS-lampaista hyviä kokemuksia

Susikarkottimia on testattu nyt yhden laidunkauden ajan, mutta varmuutta niiden toimivuudesta ei ole saatu. Tilalliset kokivat kuitenkin etenkin seurantalaitteista saatavan muuta hyötyä karjanhoitoon.

Susia Ähtärineläinpuistossa

Suurpetojen DNA-tutkimus Jokioisille

Luke pystyy omassa laboratoriossaan tutkimaan suuria näytemääriä. Etuna on myös se, että analysointi tulee nykyistä edullisemmaksi.

Kotimainen luontodokumentti kertoo ainutlaatuisesta suoekosysteemistä.

Suoerämaa – tarina salaperäisestä elinympäristöstä

Dokumentti kertoo ainutlaatuisesta suoluonnosta.

Karhu istuu metsässä.

Kimmo Ohtonen karhujen kanssa nokakkain

Luontotoimittajalle karhu on älykäs eläin.

Kari Kemppainen on kuvannut jo pitkään suurpetoja Itä-Suomessa.

Petoeläinten paratiisi

Kari Kemppainen on kuvannut suurpetoja Itä-Suomessa.

Tosi tarina: Tarinoita karhunkolosta, yle tv1

Tosi tarina: Tarinoita karhunkolosta – Juuso ja Tessu pitävät Suloa emonaan

Sulo Karjalainen asuu Kuusamon lähellä karhujen kanssa.

prisma studio, Yle TV1

Prisma Studio: Varo luontoa!

Mikä on Suomen luonnon vaarallisin tappaja? Suurpedot, myrkkysienet? Onko armoton luonto ihmisen suurin vihollinen? TV1 ti 25.11. klo 20.00

Yle Areena logo.

Kahden hukan surma

Sudenajoa Lapissa vuonna 1949.

Yle Areena logo.

Susivaara Ilomantsissa

Hannu Karpon toimittamassa uutiskatsauksessa käsitellään syrjäseutujen koululaisten pitkiä ja vaarallisia koulumatkoja. Pohjois-Karjalan Ilomantsissa koululaisten vaarana ovat sudet.