Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvakaappauksia, joissa näkyy Microsoftin Bing-tekoälyn käyttöä.

Analyysi: Nettihitiksi noussut tekoälybotti istutettiin hakukoneeseen – ja pian se jo haaveili ydinaseiden laukaisukoodeista

Testasin Microsoftin uutta hakukonetta. Tekoäly on huikean tehokas työkalu, kunhan se ensin saadaan aisoihin, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Chat GPT on tekoälypohjainen tietolähde, joka käyttää suuria kielitietokantoja muotoillakseen vastauksia erilaisiin kysymyksiin.

Analyysi: Kohta kaikkien on syytä totutella chat-bottien jaaritteluun

Internetsensaatio Chat GPT muistutti, että kenelle tahansa voi käydä nokiat. Googlea ei kuitenkaan yllätetty housut kintuissa, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Googlen kuvausauto tallensi katunäkymiä kameran avulla Helsingissä 19. huhtikuuta 2022.

Hakukoneyhtiö Googlen street view -kuvausauto kiertää kesän aikana myös Kainuussa

Mikäli esimerkiksi oma koti päätyy Googlen katutasonäkymän kuviin, voi sinne lähettää pyynnön, että kyseinen kuva sumennetaan kokonaan.

Haminan Googlen sisäänkäynti.

Google ostaa Haminan kaupungilta lisää maata – yhtiö ei ole vielä päättänyt, miten se käyttää aluetta

Haminan kaupunki ja Google allekirjoittivat maa-alueen kauppakirjat tänään. Yhtiö on merkittävä työllistäjä Haminassa.

Ihmiset kannattelevat suurta EU:n lippua.

Venäjän sotapropagandan levittäminen Suomen kautta ei ole hyväksyttävää, sanovat mepit – Sarvamaa sulkisi Yandexin konesalit heti

Suomalaisten europarlamentaarikkojen mukaan Kyberturvallisuuskeskuksen pitäisi tehdä selvitys yhtiön toiminnasta. Mepit aikovat edistää Yandexin joutumista EU:n pakotelistalle.

Haminan Googlen sisäänkäynti.

Google hävisi valituksensa EU:n yleisessä tuomioistuimessa ja jättisakot pysyvät voimassa

EU-komissio langetti 2,4 miljardin euron sakon Googlea vastaan vuonna 2017 hintavertailusivuston suosimisesta.

Lähikuva tietokoneen ruudulta Kelan Omakanta verkkosivuilta.

Useat suomalaiset ovat haksahtaneet Omakanta-huijaukseen – Kelan mukaan huijausmainoksia saatu poistettua netistä

Omakanta-sivusto joutui huijauksen uhriksi syyskuussa. Ulkomaiset rikollisliigat avasivat Omakantaa muistuttavan huijaussivuston ja kalastelivat sen kautta rahaa. Nyt huijaussivustojen mainoksia on saatu poistettua hakukoneista, Kelasta vakuutetaan.

Google Store -liike New Yorkissa.

Googlea uhkaavat 4,3 miljardin euron jättisakot – EU syyttää digijättiä siitä, että se on tuputtanut Google-ohjelmistoja kännyköihin

Luxemburgissa alkoi tänään merkittävä oikeustaisto. Punnittavana on jättisakko, jonka EU-komissio langetti Googlelle vuonna 2018 kilpailun rajoittamisesta.

Googlen datakeskus Haminassa 10 vuotta -tilaisuuden juhlakakku.

Suljettuun paperitehtaaseen muutti 10 vuotta sitten mystinen Googlen palvelinkeskus – "googlerit" kertovat nyt, millaista työ on Suomessa

Suomen ainut Googlen palvelinkeskus Haminassa täyttää perjantaina kymmenen vuotta. Alkuaikoina toiminta vaikutti hyvin mystiseltä, mutta yritys on löytänyt paikkansa Kymenlaaksossa.

Kuvakaappaus rokotevastaiselta videolta. Youtube on poistanut videon palvelustaan Ylen selvityksen jälkeen.

Finnish YouTube search results flooded with anti-vax content

The video platform's owner Google admitted issues with the algorithm has led to wider dissemination of conspiracy theories.

Kuvakaappaus rokotevastaiselta videolta. Youtube on poistanut videon palvelustaan Ylen selvityksen jälkeen.

Youtube tarjosi salaliittoja ja Raamattua koronarokotteista tietoja hakeville suomalaisille – Ylen selvitys paljastaa somejätin virheen

Ylen selvitys paljastaa, että videopalvelu Youtuben järjestelmä ei ole tunnistanut suomenkielistä koronarokote-sanaa. Tämän seurauksena suomalaiset Youtuben käyttäjät ovat saattaneet päätyä virheellisen tiedon pariin etsiessään rokotteisiin liittyviä videoita.

Google logo

Googlen mainospiikki nosti emoyhtiö Alphabetin tulosta

Alphabet ilmoitti yhtiön tuloksen yli kaksinkertaistuneen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Nainen selaa puhelinta Googlen logon edustalla messuilla Guiyangissa Kiinassa

Teknojätit ryhtyvät rajoittamaan mainostajien mahdollisuuksia seurata netinkäyttäjiä – onko kyse yksityisyyden suojaamisesta vai liiketoiminnasta?

Käyttäjien datalla pyörivän mainoskoneiston täytyy löytää uusia tapoja tavoittaa yleisönsä.

Autoja

Google maps alkaa tarjota ympäristöystävällisiä ajoreittejä

Ekologiset reitit otetaan aluksi käyttöön Yhdysvalloissa, ja myöhemmin tarkoitus on laajentaa palvelua muualle maailmaan.

Henkilö Ecosia hakukoneella kännykällä.

Mokkapalatesti paljasti erot Googlen ja 9 muun hakukoneen välillä – tutkija: "Jokainen voi miettiä, onko se oikea totuus"

Google ei ole Internetin ainoa hakukone. Muilla hakukoneilla voi saada toisenlaisia, yllättäviäkin tuloksia.

Viimeinen sana ohjelma. Vieraana Juha-Pekka Raeste. 12.2.21

Teknojätit mellastavat Suomessa ilman median valvontaa – "Pitäisi keskittyä sinne, missä valta on", sanoo tietokirjailija

Juha-Pekka Raeste ehdottaa kirjassaan, että mediayhtiöiden pitäisi nimittää erikoistoimittajia seuraamaan suurimpia teknologiayrityksiä.

Lähikuva: mies kirjoittaa kannettavalla tietokoneella.

Several Finnish banks targeted in online banking scam

Criminals have flooded Google search results with fake online banking links.

Kännykkä ja kädet.

Valheenpaljastaja: Näin tunnistat videohuijauksen

Valheenpaljastajan vinkit feikkivideoiden tarkistamiseen.

Kuvakombo, jossa henkilön kädet selaavat puhelimella Googlea, kylttien pystytystä Uudenmaan rajalla, henkilö laittaa maskia kasvoilleen, Donald Trump vilkuttaa ja kantarelleja lautasella.

Coronavirus, Big Brother, potato salad are among Finland's most googled terms in 2020

Data from the search engine giant showed that topics related to politics, entertainment and food were popular search terms.

Googlen Haminan palvelinkeskus

Kesti liki 10 vuotta ennen kuin Googlen tarkoin varjelema Suomen datakeskus raotti ovensa ulkomaailmalle – katso, millaista siellä on

Pääministeri Sanna Marin pääsi ensimmäisten joukossa tutustumaan Googlen uuteen rakenteilla olevaan datakeskukseen.

Reijo Aarnio

Ex-tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio jyrähtää vielä kerran: Vastaamon tietomurto on digitaalista väkivaltaa ja verinen vääryys

Aarnion yli kahdenkymmenen vuoden ura päättyi kauhuesimerkkiin siitä mitä tapahtuu, kun yritys ei huolehdi tietoturvastaan.

Palvelinkeskuksen servereitä

Google nosti Suomen-yksikkönsä malliksi koko maailmalle – pyrkii sen metodeilla ensimmäiseksi täysin hiilivapaaksi suuryritykseksi

Hakukoneyhtiö Google on sitoutunut olemaan 10 vuoden sisällä täysin hiilivapaa. Yhtiö aikoo saavuttaa tavoitteen ensimmäisenä kansainvälisenä suuryrityksenä maailmassa.

Googlen logo Summan entiseen paperitehtaaseen rakennetun palvelinkeskuksen portilla Haminassa.

Google to open 6th data centre in Hamina next year, workforce rises to 400

The search giant has been expanding its presence in southeast Finland since it bought an old paper mill in 2009.

internetyhteyttä tarjoava loon-kuumailmapallo leijailee ilmassa

Internetiä tarjoavat kaasupallot nousivat taivaalle: Googlen sisaryhtiö aloitti 4G-yhteyden tarjoamisen Keniassa

Pallot voisivat olla halvempi ratkaisu siellä, missä kaapeleita ja tukiasemia ei vielä ole.

Kuvakollaasi, jossa Sundar Pakhai, Tim Cook, Jeff Bezos ja Mark Zuckerber.

USA:n kongressi grillaa tänään teknologiajättejä niiden paisuneesta vallasta – Miten vastaavat Apple, Amazon, Google ja Facebook?

Neljä maailman suurimpiin kuuluvaa teknologiayhtiötä esiintyy keskiviikkona USA:n kongressin edessä. Ne yrittävät estää lainsäädännön kiristymisen Yhdysvalloissa.

Mies itkee

Kiina ja USA kisaavat tekoälyvallankumouksen herruudesta – EU myöhästyi jo lähdöstä

Tekoäly saattaa olla suurempi kuin yksikään aiempi teollinen vallankumous. Kumouksen voittaja voi olla Kiina.

Kuvassa nainen työskentelee pöydän ääressä.

Lääketieteen etäkokeissa vilppiepäily: kysymysten termejä haettiin ahkerasti kokeen aikana

Huijaamisen mahdollisuudesta keskusteltiin jo etukäteen vilkkaasti sosiaalisessa mediassa.

Mies googlettaa covid-19 haulla.

”Kiinnostus koronaan on epätodellista" – nyt haetaan tietoa, mutta myös nostradamus ja korona -tyyppistä huuhaata

En itse muista oman noin 15 vuoden historian aikana yhtä massiivista kiinnostusta aiheiseen. Aikaisemmat katastrofit eivät saaneet ihmisiä vastaavasti liikkeelle, sanoo asiantuntija Lasse Larvanko.

Notre Dame katto ilmiliekeissä

Notre-Dame, Curly Girl ja uunifetapasta – Näistä aiheista suomalaiset tekivät tänä vuonna Google-hakuja

Uutisaiheista kärkeen nousi Notre-Dame ennen Postin lakkoa. Google listasi vuoden kiinnostavimpia hakuja kolmattatoista kertaa.

Sergey Brin (vas.) ja Larry Page vuonna 2005.

Googlen perustajat astuvat syrjään, mutta säilyttävät vallan

Larry Page ja Sergey Brin päättivät väistyä johtopaikoilta samalla, kun teknologiayhtiöiden mukanaan tuomia muutoksia yhteiskuntaan on alettu tarkastella yhä kriittisemmin.

Lääkäri ja potilas

Satojen tuhansien suomalaisten geeni- ja terveystietoja säilytetään Googlen pilvipalveluissa – “Google kykeni turvaamaan tietoturvan parhaiten”

Yhdysvalloissa nousi iso kohu Googlen pilvipalveluun salaa kerätyistä potilastiedoista. FinnGen-hankkeessa samaiseen Googlen pilvipalveluun säilötään puolen miljoonan suomalaisen terveystiedot.

graafinen otsikko hakukoneet ja hakuvinkit

Digitreenien peruskurssi: Hakukoneet ja hakuvinkit

Opi taitavammaksi tiedon hakijaksi!

Google ostaa yhdysvaltalaisen älykelloja ja aktiivisuusrannekkeita valmistavan Fitbitin. Kuvassa Fitbitin valmistama älykello.

Google haastaa Applea älykellomarkkinoilla ostamalla Fitbitin

Fitbit esitteli oman älykellonsa vuonna 2017, mutta ei ole pystynyt tuotteillaan vastaamaan Applen älykelloille.

Marissa Mayer Finlandiatalolla 11.10.2019

Mieti Googlen etusivua, ja tajuat että se on yksinkertaisuudessaan suorastaan suomalainen – tämä nainen jos joku tietää sen

Marissa Mayer on Googlen entinen voimahahmo ja Yahoon ex-toimitusjohtaja. Ja hengeltään suomalainen.

Ilmastomielenosoitus Stuttgartissa

Perjantai 20.9.2019 (radio)

Google sijoittaa rahaa Suomeen. Maailmalla marssitaan ilmaston puolesta. Intia lahjoitti Suomelle Gandhin patsaan. Turussa kilpaillaan Agilityn MM-kisoissa.

Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichain ja pääministeri Antti Rinne (sd.) kuvattuna yhteisessä tiedotustilaisuudessa 20. syyskuuta.

Google investment in Hamina data centre rises to €2bn

Google CEO Sundar Pichai called Finland's infrastructure "supportive and welcoming".

 Satellitbilden visar blågrönalger den 24 juli 2019. De ljusgröna områdena i havet är blågröna alger blandat i vattnet.

Friday's papers: PM meets Google boss, "climate pens" gifted, blue-green algae spike

PM Rinne meets Sundar Pichai, Helsingin Sanomat hands out special pens in New York and bacteria are found in chilly waters.

Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichain ja pääministeri Antti Rinne (sd.) kuvattuna yhteisessä tiedotustilaisuudessa 20. syyskuuta.

Googlelta 600 miljoonan lisäinvestointi Haminaan, ostaa sähköä kahdesta tuulipuistosta Suomessa – katso tiedotustilaisuus

Toinen Googlen tuulivoimainvestoinneista tulee Kainuuseen. Teknologiajätti käynnistää myös koulutusohjelman SAK:n kanssa.

Palvelinkeskuksen servereitä

Paperitehtaan raunioille pyrki 10 vuotta sitten yritys, jonka nimi pidettiin visusti salassa – sitten Google löi ällikällä koko Suomen

Hamina on saanut Googlelta paljon enemmän kuin odotti. Hakukoneyhtiö on murtanut vuosi vuodelta kuortaan, ja nyt siitä on tullut osa kaupunkiyhteisöä.

Sundar Pichai

Googlen toimitusjohtajalla on asiaa suomalaisille – Millainen mies on Sundar Pichai?

Kun Pichai oli lapsi, nelihenkinen perhe kurvaili Madrasin ruuhkissa skootterilla – perjantaina hän tapaa Antti Rinteen Helsingissä

Sundar Pichai

Googlen toimitusjohtaja tulee Suomeen – tapaa pääministeri Antti Rinteen

Rinne ja Sundar Pichai järjestävät yhteisen lehdistötilaisuuden, jonka sisältö on mysteeri.

Googlen Haminan palvelinkeskuksen portilla.

New Google data centre to employ 1,700 builders in Hamina

Construction of the 600-million-euro facility is set to be completed in two years.

Googlen Haminan palvelinkeskuksen portilla.

Googlen uuden palvelinkeskuksen rakentaminen on alkanut Haminassa – työllistää pian jopa 1 700 henkeä

Hakukoneyhtiö ilmoitti 600 miljoonan euron jätti-investoinnista toukokuussa.

Nainen tuijottaa älypuhelinta.

Apple ja Google lakkaavat kuuntelemasta puhelinkomentoja – Siri-sovelluksen käyttäjät voivat jatkossa päättää, saako saneltuja viestejä kuunnella

Teknologiajätit taipuivat kuluttajien painostuksen alla. Ääniviestien kuuntelu ja tallentaminen tuotekehityksen nimissä on herättänyt epäluuloa älyläitteiden käyttäjissä.

Huawei logo ja miehen kädessä Huawein puhelin.

Huawein tulos kasvoi Yhdysvaltain painostuksesta huolimatta – kauppasota varjostaa tulevien Huawei-mallien Google-päivityksiä

"Aika samanlaisia ongelmia on kaikilla puhelinvalmistajilla", pohtii asiakas Helsingin kaupassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle