Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pikajuoksija Samuli Samuelsson ajatuksissaan.

Samuli Samuelsson arvosteli yleisurheilun lajiliittoa – sai rajua palautetta

Suomen miesten pikaviestijoukkueelta jäi viikonloppuna tärkeä näyttökisa väliin. Suomen Urheiluliiton GM Jani Tanskanen sanoo, että myös Ruotsi-ottelu kelpaa pikaviestinäytöksi.

Ultrajuoksija Satu Lipiäinen.

Lappeenrantalaisnainen teki hurjan yleisurheilutuloksen, jota ei kukaan ole Suomessa aiemmin tehnyt

Satu Lipiäinen pitää nyt hallussaan naisten 12 tunnin juoksun maailmanennätystä. Tulos, reilut 153 kilometriä, on niin kova, ettei Suomessa edes yksikään mies ole sellaista aiemmin juossut.

Reetta Hurske kuvassa.

Reetta Hurske lähenteli ennätystään, vaikka juoksu ”oli vähän koikkelehtimista”

Reetta Hurske voitti Italiassa käydyn kansainvälisen 100 metrin aitakisan huippuajalla. Hurskeen aika oli hänen uransa toiseksi paras.

Lauri Mikkonen tuijottaa taivaalle aurinkolasien läpi.

Lauri Mikkonen, 67, on juossut 200 maratonia – nyt hän kertoo, mikä niissä koukuttaa

200:s maraton kulki konkarin mukaan lauantain Terwamaratonilla suunnitelmien mukaan, vaikka etukäteen jännitti.

Saaga-Angelia Raudasoja punttisalilla.

Tässä on Superpesiksen nopein – entinen huippuyleisurheilija selittää, kuinka Saaga-Angelia Raudasojalla on etenemisessään ”verenhimoa”

Kauden avaus on kuin päästäisi kahlitun häkistään. Manse PP:n Saaga-Angelia Raudasojasta näkee, että Kaupin kentälle juoksee erittäin valmistautunut ja keskittynyt huippu-urheilija.

Juoksijoita maastojuoksun SM-kisoissa.

Senttipeliä! Katso hurja loppukiritaistelu maastojuoksun SM-hopeasta – Ossi Kekki paineli harvinaiseen tuplamestaruuteen vaativalla radalla

Lahden Ahkeran Ossi Kekki voitti SM-kultaa sekä kympillä että neljällä kilometrillä. Johanna Peiponen ja Kristiina Mäki nappasivat naisten mestaruudet.

-

Topi Raitanen ja kumppanit jäivät pois SM-maastojuoksuista petollisen reitin vuoksi – ennakkosuosikki Mustafe Muuselta taittui heti nilkka

SM-maastojen kilpareitti Helsingin Paloheinässä ei saanut suurta suosiota Suomen kärkikaartilta ennen kisojen alkamista. Monet jättäytyivät vaativan maaston vuoksi pois. Kisoissa nähtiinkin heti ennakkosuosikin loukkaantuminen.

Kestävyysurheilija Susanna Saapunki Rovaniemellä Ounasvaaralla.

Italiassa asuva Susanna Saapunki piipahti valmistautumassa maastojuoksun SM-kisoihin ja vuorijuoksun MM-kisoihin Rovaniemellä

Maastojuoksun SM-kisat juostaan Helsingissä viikonloppuna ja vuorijuoksun MM-kisat kesäkuun alussa Itävallan Innsbruckissa. Susanna Saapungin tavoite on mitali molemmissa kisoissa.

Suomen pikaviestijoukkue poseeraa Münchenin EM-kisoissa.

Suomen nopein mies pöyristyi Urheiluliiton pomojen päätöksestä – joutuu maksamaan tärkeästä kisamatkasta satoja euroja omasta pussistaan

Samuli Samuelsson kritisoi Suomen Urheiluliiton päätöstä periä PM-kisoihin osallistuvilta urheilijoilta 400 euron omavastuuosuus. Toimitusjohtaja Harri Aalto ja GM Jani Tanskanen vastaavat kritiikkiin.

Lauri Markkanen median ympäröimänä armeijaan astuttuaan.

Kommentti: Lauri Markkanen juoksi Cooperin testin ja kansa kohahti – on selvää, miksi siitä tuli valtava mediajuttu

Mikään muu ei tarjoa tavalliselle kansalaiselle yhtä konkreettista vertailukohtaa Suomen suurimpaan urheilutähteen kuin Cooperin testi, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Mika Halonen.

Sifan Hassan tuulettaa ylittäessään maaliviivan voittajana Lontoon maratonilla 2023.

Ramadan aiheutti hämmentävän ongelman debyyttimaratonin voittaneelle Sifan Hassanille: ”En harjoitellut tuota osaa kilpailusta”

Ratajuoksijana lukuisia arvokisamitaleja saavuttanut Sifan Hassan juoksi Lontoossa ensimmäisen maratoninsa – ja voitti sen.

Urheilija makaa yleisurheilukentällä maassa Kenian lipun alla.

Juoksijoita hoitanutta lääkäriä ei ollutkaan olemassa – Kenian dopingongelman kitkemiseen käytetään järeitä aseita

Yli 40 kenialaisyleisurheilijaa kärysi dopingista viime vuonna. Taloudellisen tilanteen parantaminen on monelle juoksijalle suurin houkutin toimia sääntöjen vastaisesti.

Lenkkeilijöitä juoksemassa joen vartta.

Pillifarkut jäivät vaatekaappiin, kun pariisilaisetkin löysivät juoksutrikoot ja urheilukellot

Annastiina Heikkilä avaa videokirjeessään, miten pariisilaiset innostuivat lenkkeilystä ja, miten juoksussa käytetty vaatetus on muuttunut.

Kalle Pallonen lähtötelineissä.

Pitkä liikuntatauko keski-iässä tyhjentää nopeat solut – ”Jännekudos ei välttämättä kestä sellaisia voimia”, toteaa liikunnan professori

Ihmisen nopeusominaisuuksien ja jänteiden heikkeneminen alkaa keski-iän koittaessa. Kangistumisen vauhti kiihtyy mikäli nopeita lihassoluja ja jänteitä ei rasiteta.

Nainen juoksemassa keväisellä lenkkipolulla.

Silloin tällöin lenkkeilevä voi virittäytyä puolimaratonille vain kuudessa viikossa – näin pääset kuntoon

Reilun 21 kilometrin juokseminen on realistista sellaisellekin kuntoilijalle, jolla ei ole kokemusta säännöllisestä juoksuharjoittelusta. Juoksukunto kohenee harjoitusmäärää lisäämällä nopeasti.

Ella Räsänen punttisalilla.

Periksiantamaton – helvetillisen vammakierteen kokenut Ella Räsänen on noussut kanveesista kerta toisensa jälkeen

Ella Räsänen, 29, on entinen teinisensaatio, joka juoksi ratakierroksella huikeita aikoja. Menestyskiito katkesi lukemattomiin vammoihin, mutta Räsänen ei koskaan haudannut haaveitaan.

Reetta Hurske juoksee EM-kisoissa.

Reetta Hurskeen EM-kulta herkisti Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtajan: ”Määrätietoisuus osoitti, että vaikeuksista on selvitty”

Toiminnanjohtaja Elisa Hakanen kertoo, että Hurske saattoi juosta pitkän matkan viestiä, osallistua maastojuoksukisoihin ja myös otella. Uralla on ollut myös vastoinkäymisiä.

Onnitteluviesti aituri Reetta Hurskeelle bussipysäkin mainostaulussa Tampereella.

Tampere palkitsee EM-kultaa voittaneen Reetta Hurskeen rahallisesti – Tampereen Pyrintö suunnittelee juhlia

Reetta Hurske voitti 60:n metrin aitajuoksun sunnuntaina EM-hallikisoissa Turkin Istanbulissa. Hän palaa Suomeen alkuillasta.

Läheltä

Sotkamon Jymy varmisti jatkopaikan SM-hallilopputurnaukseen – Superpesiksen talvimestaruus ratkeaa maaliskuussa

Sotkamon Jymy voitti lauantaina Kempeleen Kirin alkusarjan huipentavassa halliottelussa Kajaanin Pallohallissa jaksoin 2–0. Voitollaan Jymy varmisti paikan lopputurnaukseen.

Ruotsin Carolina Wikström, Suomen Alisa Vainio ja Kiinan Zhixuan Li juoksevat samassa ryhmässä Oregonin MM-maratonilla

Alisa Vainio häkeltyneissä tunnelmissa lyötyään lähes 30-vuotisen maratonin SE:n – ”Ei ole vielä ehtinyt tajuamaan mitään”

Alisa Vainio aloitti maratonin SE-juoksunsa todella kovalla vauhdilla, mutta osasi hidastaa, jotta pysyi tasaisessa vauhdissa maaliin saakka.

Ruotsin Carolina Wikström, Suomen Alisa Vainio ja Kiinan Zhixuan Li juoksevat samassa ryhmässä Oregonin MM-maratonilla

Alisa Vainio juoksi Suomen ennätyksen maratonilla!

25-vuotias Alisa Vainio pinkoi maratonin Suomen ennätyksen Espanjan Sevillassa.

Mies seisoo Vaarojen Maraton -reppu selässä kisakeskusessa, taustalla kilpailijoita.

Vaarojen Maratonille ilmoittautuminen avautuu sunnuntaina

Tänä vuonna starttipaikkoja on jaossa 1 300 osallistujalle. Suosituin matka on 43 kilometriä.

Jalasjärveläinen Joni Hulkko juoksee lähes päivittäin.

Pakkopullamaiset lupaukset eivät onnistu – Joni Hulkko juoksi vuodessa 365 cooperia, kun halu kumpusi sisimmästä

Harvat uudenvuodenlupaukset pitävät. Joni Hulkko onnistui: hän päätti juosta tämän vuoden aikana 365 Cooperin testiä. Luvatut juoksut on nyt juostu – täydellä ilolla.

Ruotsin Carolina Wikström, Suomen Alisa Vainio ja Kiinan Zhixuan Li juoksevat samassa ryhmässä Oregonin MM-maratonilla

Alisa Vainio juoksi Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi kovimman maratonajan, vaikka valot sammuivat jo 24 kilometrin kohdalla – ”Olin aivan loppu”

Alisa Vainio paransi ennätystään yli minuutilla sateisella Malagan maratonilla. Lappeenrantalainen juoksi tänä vuonna viisi maratonia, joista kolmella hän paransi ennätystään.

Susanna Saapunki kotikylällään Italiassa.

Keuhko-ongelmat pakottivat Susanna Saapungin luopumaan ammatistaan – nyt hän elää miehensä kanssa pienessä mökissä italialaisessa vuoristokylässä

Susanna Saapungin italialaisessa kotikylässä on enemmän eläimiä kuin ihmisiä. Entinen maajoukkuehiihtäjä löysi uuden kutsumuksen 1400 metrin korkeudessa.

Sara Kuivisto Tokion olympialaisissa.

SE-juoksuistaan tunnettu Sara Lappalainen teki valinnan päämatkojensa välillä: ”Pitää juosta kovempaa kuin se Kuivisto”

Tokion olympialaisissa neljä Suomen ennätystä tehnyt Sara Kuivisto vaihtoi sukunimeään. Huippujuoksija on valinnut päämatkansa.

Nathalie Blomqvist tävlar i ett lopp.

Nathalie Blomqvist löysi tasapainon vuosien vaikeuksien jälkeen – tuore Pohjoismaiden mestari saa itseluottamusta harjoituksista Camilla Richardssonin kanssa

Nathalie Blomqvist pitää maastojuoksukisoja hyvänä lisänä syksyn harjoitteluun. Torinon EM-maastoissa hän kilpailee vielä alle 23-vuotiaiden sarjassa ja tavoittelee parannusta viimevuotiseen 14:nteen sijaan.

New Yorkin maratonin 2022 voittajat, kenialaiset Sharon Lokedi ja Evans Chebet.

New Yorkin maratonilla pelottava tilanne, brasilialaisjuoksija tuupertui kirkkaasta johdosta – naisten maratonilla todellinen yllätysvoittaja

New Yorkin maratonin voitot menivät Keniaan. Naisten sarjan voitti Sharon Lokedi uransa ensimmäisessä maratonkisassa. Miehissä Evans Chebet otti jo kauden toisen suuren maratonvoittonsa.

Sydney McLauglin MM-kisojen pitkässä viestissä.

Kansainvälisessä yleisurheilussa muhii kova peliliike, joka voi johtaa käsittämättömän ME:n murskaamiseen: “Kukaan ei ole päässyt edes lähelle”

Useita maailmanennätyksiä 400 metrin aidoissa rikkonut Sydney McLaughlin-Levrone, 23, suunnittelee tähtäävänsä jatkossa sileälle ratakierrokselle. SE-nainen Viivi Lehikoinen on huomannut uuden ilmiön.

Nooralotta Neziri kuvassa

Nooralotta Neziri ei anna vastoinkäymisten lannistaa – yllättävä uusi valmentaja taustalla: ”Miten tällainen henkilö on ollut minulta piilossa?”

Nooralotta Nezirin uusi valmentaja on Matti Vyyryläinen, 73. Neziri päätti, että leikkauksen jälkeinen kuntoutusaika on järkevää viettää Suomessa.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muuse.

Suomalaisjuoksija seisoi Mo Farahin hotellihuoneen ovella ja keksi loistavan idean – Mustafe Muuse pääsi ihmeellisellä tavalla supertähtien sisäpiiriin

Suomalaisjuoksija Mustafe Muusesta tuli Sir Mo Farahin ystävä ja maailmankuulun Addy Ruiterin valmennettava monen mutkan kautta: "Urani kantava teema on sattuma".

Triathlonisti Henrik Goesch saapuu maaliin.

Henrik Goesch 19:s Havaijin MM-kisassa – nuori triathlonisti onnistui maratonilla: "Vaikka alkoikin tossu painaa, hän nosti sijoitusta"

Valmentaja Mika Luoto kertoo, että triathlonisti Henrik Goesch oli tyytyväinen kisasuoritukseensa. Goeschin, 27, kokonaisaika oli 8.10.25.

Valmentaja Elias Huhtinen poseeraa crossfit-salilla kameralle.

Hyvinvointivalmentaja kuormittuu välillä toisten huolista, mutta liikunta vapauttaa ammattilaisenkin: "Tarvitsen päivittäisen annoksen", sanoo Elias Huhtinen

Elias Huhtinen on hyvinvointivalmentaja, joka auttaa työkavereitaan voimaan paremmin. Hän kertoo hyvinvoinnin olevan paljon muutakin kuin urheilua, mutta liikunta on Huhtiselle itselleen elämäntapa. Kilpailuhenkisyys ajaa hänet usein suorituksissa äärirajoille.

Triathlonisti Henrik Goesch saapuu maaliin.

"Vähissä ovat Suomessa ne urheilijat, jotka treenaavat enemmän ja kovempaa" – kuntoihme hakee huipputulosta Havaijilla, naisissa iso pettymys

Triathlonin ironman-kilpailun naisten ja miesten sarjoissa on selkeät ennakkosuosikit: Sveitsin Daniela Ryf on naisten viisinkertainen maailmanmestari, Norjan Kristian Blummenfelt on lajin ME-mies ja olympiavoittaja.

Eliud Kipchoge ylittää maaliviivan Berliinin maratonilla iloisena.

Kommentti: Askeettisesti elävä Eliud Kipchoge on nousemassa luksusta rakastavan Usain Boltin rinnalle ME-vertailussa

Kenian Eliud Kipchoge on erittäin varteenotettava ehdokas vuoden miesyleisurheilijaksi, mutta Ruotsin Armand Duplantisin seivässaavutuksia on vaikeaa sivuuttaa, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Emma Hyyppä.

Eliud Kipchoge murskasi maratonin maailmanennätyksen

Kipchoge juoksi maratonin ME:n – kahden tunnin haamuraja lähestyy

Eliud Kipchoge paransi omissa nimissään ollutta maratonin maailmanennätystä.

Kouluviestikarnevaalit Vaasassa 16.9.2021

Vaasassa Kaarlenkentällä koetaan juoksemisen riemua kouluviestikarnevaalissa

Kouluviestikarnevaali kerää 500 juoksijaa Kaarlen kentälle, eli saman verran kuin viime vuonna.

Juoksijat Samuli Samuelsson, Samuel Purola ja Viljami Kaasalainen

Analyysi: Suomalaismiehiltä parasta tulosta vuosikausiin pikajuoksussa – taustalla on muutoksia, joihin jopa lasten liikuntatottumukset voivat vaikuttaa

Suomalainen miesten pikajuoksu on harpannut eteenpäin kaikilla kolmella sileällä pikajuoksumatkalla. Avainsanoina ovat valmentajakulttuurin muutos, viestit sekä kansainvälistyminen, kirjoittaa Yle Urheilun Petri Hänninen.

Historian ensimmäinen nuorten maraton keräsi 4 500 osallistujaa Jyväskylässä

Lähtöviivalla oli 4500 koululaista – Jyväskylässä juostiin ensimmäinen Nuorten Maraton

Ensimmäistä kertaa järjestetylle Nuorten Maratonille osallistui suurin osa Jyväskylän 5.-7. vuosiluokkien lapsista ja nuorista.

Kajaanilainen pikajuoksija Jenna Kokkonen Kajaanin Vimpelin yleisurheilukentällä

Jenna Kokkosen menestys on kajaanilaisen pikajuoksun työvoitto

SM-pronssia Kalevan kisoista saavuttaneen Kokkosen suoritus on erinomainen, sillä harjoitusolosuhteet eivät Kajaanissa ole varsinkaan talvikaudella kovin hyvät.

Vimpelin Jukka-Pekka Vainionpää tuo juoksun pesäpallon miesten Superpesiksen toisessa loppuottelussa Manse PP:tä vastaan.

Vimpelin Vedon oikein ajoitettu aikalisä katkaisi kotijoukkueen hurmoksen – Manse PP:llä toisessa finaaliottelussa vain yksi hyvä vaihe

Manse PP ei onnistunut tasoittamaan miesten Superpesiksen loppuottelusarjaa kotikentällään, joten Vimpelin Vedolla on ensi lauantaina hyvä mahdollisuus voittaa kultaa.

Topi Raitanen tuulettaa.

EM-kultamitalisti Topi Raitanen kommentoi kovimman haastajansa dopingkäryä – harmitteli erityisesti yhden kilpakumppanin tilannetta

Topi Raitaselle miesten 3 000 metrin EM-kullan reilulla puolella sekunnilla hävinnyt Ahmed Abdelwahed on antanut dopingnäytteen, josta löydettiin kiellettyä ainetta, meldoniumia.

Münchenin "kultaisesta puolituntisesta" tasan 50 vuotta – palaa syyskuun 1972 tunnelmiin

50 vuoden takainen Münchenin kultainen puolituntinen herkistää yhä selostajalegenda Anssi Kukkosen – "Itkeä vollotin lähetyksen jälkeen"

Syyskuun kymmenes päivä vuonna 1972 on yksi Suomen urheiluhistorian merkittävimmistä. Suomalaiset villiintyivät Münchenin olympialaisten juoksumenestyksestä.

Kolme seikkailukisan osallistujaa kantaa kanoottia kaislikossa.

Suomen suurin seikkailukilpailu Lost In Kainuu starttaa Puolangan jylhissä vaaramaisemissa – tapahtumapäällikkö: nousumetrejä riittää

Seikkailukilpailuun osallistuu tänä vuonna noin 180 joukkuetta ja lähes 400 kilpailijaa. Uutuuslajina on packrafting, joka on ollut Suomessa nouseva harrastus parin vuoden ajan.

Läheltä

Ruskamaraton houkutteli Leville juoksijoita Yhdysvalloista asti

Naisten polkujuoksuun starttasi 119 juoksijaa. Kisaa hallitsivat kotimaiset hiihtäjätähdet.

Frantz Kruger kastar i Sverigekampen.

Pohjalaisten menestys heikkoa viikonlopun maaottelussa

Ruotsi voitti kaikki sarjat. Pohjalaisista Camilla Richardsson ei osallistunut Suomi-Ruotsi maaotteluun lainkaan.

Topi Raitanen juhli Euroopan mestaruutta.

Korona toi estemestari Topi Raitaselle kovan kuumeen ja pilasi SE-yrityksen: "Olisi ollut mahdollinen"

Topi Raitanen seuraa Ruotsi-ottelun katsomosta. Tuore Euroopan mestari kertoo, että Jukka Keskisalon SE olisi ollut mahdollisesti haarukassa syksyllä.

Mikko Kauppinen katsoo suoraan kameraan.

Vieremän Koiton Mikko Kauppiselle kolme kestävyysjuoksujen mestaruutta nuorten SM-kisoista

Kauppinen otti mestaruudet 800, 1500 ja 5000 metrin matkoilla.

Suomalaisjuoksija Camilla Richardsson.

EM-urheilijoista jo useampi on saanut koronatartunnan – viimeisimpänä tartunnasta tiedotti Camilla Richardsson

Richardsson joutuu jättämään muutaman kisan väliin, mutta ei vielä ota lopullisesti kantaa Suomi-Ruotsi maaotteluun. Myös Richardssonin huonetoveri Nathalie Blomqvist on antanut positiivisen koronanäytteen.

Samuli Samuelsson oli Suomen nopein mies Kalevan kisoissa 2022.

"Aika paljon jäi EM-kisoista hampaankoloon" – Münchenissä pettynyt Samuelsson povaa Lappeenrantaan kovinta kotimaista satasen kisaa

Yleisurheilun GP-sarja huipentuu Lappeenrannassa tänään keskiviikkona. Kilpailua voi seurata Areenassa kello 17.25 ja TV2:ssa kello 18.30 alkaen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle