Uusimmat artikkelit
Raumalaisen kuvanveistäjän teokset ovat niin erikoisia, että niiden kanssa halutaan selfie
Ikääntyneet satuolennot, eläinpäiset ihmiset ja penkeillä istuvat hahmot pirskahtelevat hyvää mieltä. Raumalaisen Kerttu Horilan veistokset ovat tuttuja ympäri Suomen.
Poliisi on selvittänyt veistoksiin kohdistuneet tuhotyöt Tampereella – samaa miestä epäillään Lappeenrannan patsasvarkaudesta
Poliisi tiedottaa asiasta lisää iltapäivällä. Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi maanantaiaamuna epäillyn matkustuskieltoon.
Ziggy Stardustin hehkuva meikki lumosi erikoisnaamioitsija Guy Hellströmin jo varhain
Nuorena harrastajateatterilaisena Guy Hellström ei osannut aavistaa, että naamiointityö olisi joku päivä hänen ammattinsa. Erityisesti mieleen on jäänyt näyttelijä Leif Wagerin naamiointi.
Tampereella tuhottu muistomerkki saatetaan korjata – taiteilija valmis tarttumaan työhön, jos soitto tulee
Tampereen taidemuseon johtajan Selma Greenin mukaan määrärahaa pitäisi löytyä sen verran, että toimenpiteitä pystytään tekemään nopeasti.
Mustasta kivestä syntyy tonneja painava kiviveistos Riihimäen paraatipaikalle – Aaron Heinon innoituksena sitruuna
Remontin alla olevalle aukiolle nousee ensi vuonna Korpilahden mustasta gabronista veistetty teos, joka kantaa epävirallista nimeä ”Ihan kuin yksi meistä”.
Vaajakoski-monumentti oli koitua veistovaiheessa taiteilija Juhani Saksan kohtaloksi – 25-tonninen teos saa uuden elämän Vaajavirran rannalla
Kuvanveistäjä Juhani Saksan teos oli nähtävillä Vaajakosken keskustassa vuosikymmeniä, kunnes se siirrettiin odottamaan uutta paikkaa.
Marika Kylmä voitti Ilomantsin karhunveistokisan Sisukkaalla karhulla
”Teos näkee ilahduttavasti suomalaisen sisun voimanlähteenä. Karhu on kulmikkuudessaan hellyttävä ja aseistariisuva.”
Onko tässä kesän hittikohde? Purettava kerrostalo avautuu tänään yleisölle
Purkutuomion saanut rakennus toimii kesän ajan kaupungin luotsaamana jättimäisenä taideteoksena. Teoksia on ollut tekemässä ammattitaitelijoiden lisäksi joukko ensikertalaisia.
Troijan hevonen uhkaa lahota käsiin – hirsiveistos poistetaan Lahden satamasta
Puuveistoksen ympärille on pystytetty aita ja teos aiotaan kuljettaa pois lähiaikoina.
Kuvanveistäjä Martti Aiha on kuollut
Aiha on tehnyt lukuisia näyttäviä julkisia veistoksia. Hän oli kuollessaan 70-vuotias.
Näin Havis Amanda nostettiin kuljetuslavetille – ikoninen veistos lähtee kunnostettavaksi
Patsas siirtyi paikaltaan noin vuoden ajaksi. Kestoon vaikuttaa se, joudutaanko työt keskeyttämään aukion arkeologisten kaivausten takia.
Seinäjoen torin pitää pärjätä pari viikkoa ilman ihailtua Horsma-teosta
Kukaan ei ole tunnustanut kolhaisseensa Horsman ”häntää”, mutta se on pahasti vaurioitunut. Nyt kukka on viety korjattavaksi Kuopioon kuvataiteilijan mukana.
Iisalmen Koivukujabiennaalissa nähdään eläimellistä menoa kesällä
Iisalmen keskustaa halkovalla koivukujalla nähdään jälleen ensi kesänä Kaarina Kaikkosen kuratoima ulkoilmaveistonäyttely. Mukana on 11 suomalaista kuvanveistäjää.
Viikon Tuukka: Ongelmajätettä vai taidehistoriaa – taiteen määrä kasvaa eikä kaikkea voi säilyttää
Taiteen määrä lisääntyy jatkuvasti. Sen säilyttäminen on kallista ja energiaa vievää. Museoille tilanne on tuskallinen – vanhaa pitäisi säilöä, mutta uudellekin tehdä tilaa.
Espoossa mittelöitiin kisassa, jossa pärjäävät kuvanveistäjät ja kokit: Katso videolta jäänveiston SM-kisojen upeat teokset
Tuomo Jantunen on osallistunut lumi- ja jäänveistokilpailujen järjestämiseen jo 43 vuotta. Oittaan kisat jäivät hänen viimeisiksi.
Monet Suomen tunnetuimmista veistoksista ovat yhden miehen käsialaa – Wäinö Aaltonen oli ylivoimainen taiteilija ja aikansa superjulkkis
Wäinö Aaltosen kädenjälki hallitsi koko Suomen kuvanveistoa useita vuosikymmeniä. Lahjakkuuden ohessa jättisuosioon vaikutti myös charmikkaan miehen suvereeni mediaosaaminen.
Markus Copperin perinnön omistajuus epäselvä – Kansallisgallerian pääjohtaja Ylelle: “Katsomme tästä eteenpäin lahjoitusprosessit kuntoon”
Pääjohtajan Kimmo Levän mukaan Kansallisgalleria oletti, että Copperin teosten omistajuus oli henkilöillä, jotka tarjosivat teoksia.
Myrskyn kaatamasta poppelista tehtyä taideteosta on vahingoitettu Oulussa
Taiteiden yöhön valmistunut kuvataiteilija Ville Tanhualan poppeliveistoksesta on varastettu vajaa kaksimetrinen osa.
Suomen Taiteilijaseuran vuosipalkinto Hämeenkyröön Liisa Hietaselle
Hietanen on tunnettu virkatuista tekstiiliveistoksistaan.
Viikon Tuukka: Kulttuurimaku on vallankäytön väline
Yhteiskuntaluokka ei rajoitu rahaan. Ihmisillä on lisäksi muutakin pääomaa – kulttuurista pääomaa. Sen avulla luokittelemme toisiamme, ja käytämme valtaa. ”Hyvä maku” on jatkuvan kamppailun kohteena.
Piiloon kärrätyn Leninin “tupakkakäden” ivaava viesti meni monelta ohi – taiteilija kertoo, miten hänen teostaan pitäisi tulkita
Krzysztof Bednarskin teos on nyt varastossa. Taiteilija toivoo, että se näkisi vielä joskus päivänvalon.
Suomen viimeinen julkinen Lenin-patsas on nyt poissa näkyvistä – näin patsas nousi jalustaltaan ja lähti kohti museon varastoa
Kotkan Lenin-patsas siirrettiin varastoon, eikä sen tulevaa käyttötarkoitusta tiedetä vielä.
Taidenäyttelyn puupeniksistä nousi kohu Porissa – järjestäjät hämmästyivät
ARS Pori 22- näyttelyssä esillä olevat veistokset ovat olleet kesällä näytillä Tampereella ilman sen kummempaa kohua.

Olympiavoittaja Matti Nykäsen muistomerkkiin vaihdettiin uusi suksi – virheellinen kaiverrus on nyt korjattu
Taiteilija Kaarina Kaikkonen on omalla kustannuksellaan asennuttanut Jyväskylässä Köyhälammen rannalla sijaitsevaan muistomerkkiin uuden suksen virheellisen tilalle.
Matti Nykäsen muistomerkkiin lipsahtanut virhe korjataan ensi tilassa, sanoo kuvanveistäjä Kaarina Kaikkonen
Teoksen suksiin on kaiverrettu Matti Nykäsen saavutuksia. Yhdeksi saavutukseksi on merkitty "Olympiahopea suurmäki Sarajevo 1984", vaikka Nykänen oli Sarajevon suurmäessä olympiavoittaja.
Saimaan pohjasta nostetusta romusta tuli 2,5 metriä korkea taideteos – katso video sen paljastuksesta
Tilaisuus löysi yleisöä huonosta säästä huolimatta.
Matti Nykäsen muistomerkki paljastetaan Jyväskylässä 7. syyskuuta – tällainen on julkistustilaisuuden ohjelma
Jyväskylän kaupunki kertoi tiistaina jyväskyläläislähtöisen Matti Nykäsen muistomerkin julkistusajankohdan ja julkistustilaisuuden ohjelman.
Neuvostoliiton lahjoittama Maailman rauha -patsas poistettiin jalustaltaan Helsingissä maanantaiaamuna – teos siirretään varastoon
Painavan patsaan siirtäminen jännitti nostajia etukäteen, mutta lopulta siirrosta suoriuduttiin ongelmitta. Hakaniemenrantaan kerääntyi aamuseitsemältä myös useita uteliaita katsojia.
Jaana Bombinin 30-vuotisjuhlanäyttely tuo Äänekosken museoon kiviveistoksia ja yhteisötaidetta
Äänekosken taidemuseossa voi kesän ajan tutustua viitasaarelaisen Jaana Bombinin monipuoliseen uraan kuvanveistäjänä ja yhteisötaiteilijana. Maan kaiku -näyttely avautui tällä viikolla.
Porin Kirjurinluodon Sulkakynä-veistoksen toteutus on sittenkin etenemässä
Porin sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Kirjurinluotoon suunnitellun veistoksen toteutuksesta päätetään lisäselvitysten jälkeen. Niille on aikaa vuoden loppuun asti.

Kouluissa jaetaan sukupuolineutraaliksi tarkoitettua uutta Hymy-patsasta – se ei kuitenkaan onnistu rikkomaan tyttö–poika-jakoa, sanoo tutkija
Hymytytöt ja Hymypojat saavat rinnalleen uuden Hymyn. Sillä voidaan palkita hyvästä toveruudesta oppilaita, jotka eivät identifioidu tytöksi tai pojaksi.
Hakaniemen Maailman rauha -patsaan siirron onnistuminen ehjänä on epävarmaa, ja siksi patsasta tutkitaan nyt huolellisesti
Moskovalta aikoinaan lahjaksi saatu patsas on tarkoitus siirtää pois Hakaniemestä ja varastoida nyt kesäkuussa.
Manta joutui taas juhlakaluksi, ja nyt Helsingin taidemuseo tutkii vauriot – eniten pelätään patsaan kaulan ja ranteiden murtumista
Kaupunki pohtii keinoja juhlijoille ja patsaalle vaarallisen kiipeilyn estämiseksi.
Osa julkisesta taiteesta katoaa, osa elää vuosikymmeniä – tervaus pitää kunnossa Rauman Pilvilinnanväylän jättipitsin
Julkisen taideteoksen hankkijan pitää varmistaa ulkoveistoksen turvallisuus ja kunnossapysyminen. Siinä auttaa taiteilijan laatima huoltokirja.
Juukaan tulee kuvanveistotaiteelle omistettu puisto – mukana kuvanveistäjä Kauko Kortelaisen lahjoitus
Juuasta kotoisin oleva Kauko Kortelainen lahjoittaa kunnalle 12 veistostaan. Kesällä pidettävissä kuvanveistopuiston avajaisissa kohde tullaan nimeämään Kortelaisen mukaan.
Lenin-patsas seisoo pihassa, jonka vieressä siviilien pommittaminen alkoi vuonna 1939 – Juhani Pekkola ei murskaisi patsasta, vaan haluaa sen museoon
Meidän pitää pystyä kyseenalaistamaan neuvostoajan voitonmerkki, sanoo Juhani Pekkola. Hänen mielestään Suomessa on vasta viime aikoina päästy keskustelemaan avoimesti sota-ajoista.

Jättimäinen Tonttukuningas saapui Kajaaniin – maailmaa kiertänyt veistos on nyt viimeistä kertaa yleisön nähtävillä
Satojentuhansien ihmisten näkemä veistos on osa Kajaanin taidemuseossa ensi viikolla avautuvaa Yhdessä puusta -näyttelyä. Tämän jälkeen Tonttukuningas saa maatua Parkanon metsään.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyä teki Turkuun baarin, jossa robotit juovat kaljaa puolestamme – katso video
Pekka ja Teija Isorättyä tunnetaan inhimillisistä roboteistaan. Turun näyttelyyn syntynyt robottibaari on kuin vastaus koronarajoitusten kanssa kamppailevien ravintoloiden ahdinkoon.
Puisen norppaveistoksen asennus alkaa tänään Lappeenrannan sataman rantapuistossa
Lappeenrantalaisten toinen norppaveistos on tehty Rakuunamäellä sijainneesta lehmuksesta.
Hannu Räisä löysi nukketeatterin sattumalta – hänen suurin nukkensa muistuttaa isän kohtalosta sodassa
Nukentekijän työ muistuttaa kuvanveistoa.
Kuvataideakatemia näyttää koskemattomalta, vaikka se on toiminut jo syksyn uusissa tiloissa – katso video
Taideyliopiston kuvataideakatemia oli pitkään evakossa ennen muuttoa uusiin tiloihin. Dekaanin mukaan opiskelijat ovat antaneet tiloista positiivisen palautteen lisäksi myös kritiikkiä.
Kineettinen taide saa polttoainetta vaikkapa näkkileivästä: tällaisia ovat liikkuvat veistokset
Helsingissä on esillä Pe Langin ja Marianthi Papalexandri-Alexandrin kineettisiä veistoksia, joissa on moottoreiden lisäksi mukana myös tuttuja orgaanisia elementttejä.

Joen varteen ilmestyi ensin 9 kuoppaa, sitten yhtä monta veistosta – kesti kymmenen vuotta ennen kuin niille löytyi paikka
Imatralla Vuoksen varrelle kasvaa lukuisten taideteosten kokonaisuus Veistosvirta. Tämän vuosikymmenen lopulla se voi olla pituudeltaan jo kolme kilometriä.
Kokkolalaislähtöinen kuvataiteilija Joel Slotte mukaan nykytaiteen ARS22-suurnäyttelyyn
Kiasmassa nähdään yli 50 taiteilijaa tai ryhmää 20:stä eri maasta.
Kajaanin Suvantopuisto sai harvinaista herkkua – kuvanveistäjä Leo Karsikas luopui morsiamestaan ja kolmesta muusta teoksestaan
Kuvanveistäjä Leo Karsikas lahjoitti omia teoksiaan kaupungille, jotta kaikki halukkaat pääsisivät näkemään ne. Teosten nimet ovat Lama, Pyörre ja Vetehinen ja Hunnutettu. Taidelahjoitukset ovat tänä päivänä harvinaisia, ja lahjoitusta pidetään arvokkaana.
Vaasan Hietalahden kiertoliittymään tilatun veistoksen perustustyöt ovat käynnissä – kahdeksanmetrinen De Geer paljastetaan marraskuussa
Veistoksen pystytystyön ei arvella vaikuttavan suuremmin liikenteen sujuvuuteen. Alueella liikkuvilta toivotaan kuitenkin tarkkaavaisuutta. Veistoksen on suunnitellut kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen.
Asiantuntijat kehuvat, kansalaiset kritisoivat – Mauno Koiviston muistomerkki jakaa mielipiteet: "Näköispatsas olisi ollut sopivampi"
Presidentti Mauno Koiviston muistomerkin suunnittelukilpailun voitti kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen teos Välittäjä. Kysyimme teoksen havainnekuviin perustuvia ajatuksia kadunkulkijoilta ja taideasiantuntijoilta.
Moottorisahataiteen veistokurssit täyttyvät hetkessä innokkaista oppilaista – Lajin Suomen-mestari: "Veistäminen elää voimakasta nousukautta"
Ylöjärveläinen moottorisahataiteilijan Juha Käkelän innostus alkoi, kun mökkitukeista tulikin eläimiä. Puu kiehtoo häntä elävänä materiaalina. Helposti saatavilla olevaa materiaalia on myös helppo työstää.
Evakkopatsaan pitkä taival päättyi juhlaan – muistomerkki paljastettiin Lahdessa
Valtakunnallinen evakoiden kunniaksi rakennettu muistomerkki sijaitsee entisellä kasarmialueella Lahden Hennalassa. Varat patsaaseen kerättiin lahjoituksina ja yrityksiltä.
Helsinki Biennaali on menestys: Vallisaaressa kävijöitä jo 75 000 – järjestäjä pahoittelee ruuhkaa, mutta iloitsee nykytaiteen uudesta yleisöstä
Vallisaaren lautoilla on ollut kesällä tungos. Helsinki Biennaalin taideteoksille on joutunut jopa jonottamaan. Näyttelyn järjestäjä neuvoo "paloittelemaan" elämyksen osiksi.