Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jämsältä vihreää valoa Ysitien parantamiselle – "Nykyinen liittymä vaarallinen ja ruuhkainen"

Tieremontin yhteydessä Himoksen liittymään rakennetaan eritasoliittymä.

Oulussa marraskuun lopulla järjestettäväksi tarkoitettu Lumo-valofestivaali on peruttu tältä vuodelta

Syynä peruuttamiseen on koronatilanne ja viruksen leviämisen estäminen.

Rekan lasti uhkasi pudota tielle Kuopion Petosentiellä

Rekassa oli lastina betonielementtejä, jotka siirrettiin toiseen rekkaan.

Tilanne ohi Lahdenväylällä: onnettomuus ruuhkautti muutaman tunnin ajan aamuliikennettä

Tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuuspaikan kohdalle muodostui seitsemän jälkeen jonoa.

Kymenlaakson käräjäoikeudessa on pahin jutturuuhka vuosiin – syynä korona ja syyttäjän parempi tilanne

Rikosasioiden käsittely on siirtynyt keskimäärin yli puolella vuodella eteenpäin Kymenlaaksossa.

Rovaniemen kaupunki varautuu koronaepidemian kiihtymiseen

Kaupunki on siirtänyt lisää henkilökuntaa koronanäytteenottoon ja altistuneiden jäljitykseen.

Liikenne takkuaa edelleen tiellä 9 peräänajon takia

Peräänajo sattui noin kello 15.30. Ajokaistat ovat auki, mutta liikenne takkuaa.

Pohjois-Savon koronatilannetta synkentänyt Tahkon tartuntarypäs laantunut – taudin kiihtymisvaiheen kriteerit eivät tällä hetkellä täyty

Vaikka maakunnassa on todettu tasaiseen tahtiin uusia koronatapauksia, koronatilanne ei ole kehittynyt kiihtymisvaiheeseen.

Tukkimiehen kirjanpito kertoo: noin joka toinen käyttää julkisissa liikennevälineissä maskia – asiantuntija kaipaisi yksiselitteisempää maskiohjeistusta

Kampissa liikkuneet ihmiset kannattivat tuoreeltaan pääkaupunkiseudun suurten kaupunkien maskisuositusta.

Kallansilloilla tiistaiaamuna sattuneessa ketjukolarissa yksi vakavasti loukkaantunut

Peräänajokolari katkaisi moottoritien etelään päin kulkevan liikenteen runsaan puolen tunnin ajaksi.

Uudesta Kehä nelosesta toivotaan helpotusta Kehä kolmosen ruuhkiin

Uudellamaalla on tarve kehittää poikittaisia väyliä. Suunnitteilla oleva Kehä IV toimisi myös maakunnallisena varareittinä.

Liikenne ruuhkautuu Kehä I:llä Espoossa – raskas ajoneuvo rikki, kaista suljettu

Liikenteen odotetaan ruuhkautuvan Mestarintunnelin ja Lintuvaaran välisellä osuudella itään päin.

Onnettomuus Tampereen rantatiellä ruuhkautti liikennettä

Onnettomuus sattui Santalahden liittymän ja Paasikiventien liittymän välissä.

Hännilänsalmen sillan korjaus Viitasaarella jatkuu ensi keväänä – purkutöissä on ilmennyt ongelmia vesieristeissä ja asfaltin kunnossa

Nelostien pullonkaula pohjoisessa Keski-Suomessa ruuhkauttaa liikennettä vielä ensi keväänä.

Veneilijät ruuhkauttivat heti uuden, kapean Kimolan kanavan – nopeusrajoitusmerkkien määrä aiotaan nyt tuplata

Veneiden määrä Kimolan kanavassa on ylittänyt tavoitteet jo kolmessa viikossa.

Oulu avasi drive-in-koronatestauspaikan Oritkarin teollisuusalueelle

Testiin pääsee vain ajanvarauksella, ja näytteet otetaan isolla parkkialueella, jonne on järjestetty liikenteenohjaus.

Onnettomuus Hämeenlinnanväylällä – liikenne palautumassa normaaliksi

Onnettomuuspaikka sijaitsee lähellä Kehä III:n liittymää.

Maanantai 17.8.2020 (radio)

Koronatilanne tuo lisää jäseniä työttömyyskassoihin. Koronatesteihin on ruuhkaa. Muutto kaupungeista maalle lisääntyi. Matka-Vekka perui syksyn lomalentoja. Sää.

Meillä monella on nyt uusi asuste – Tässä ohjeet maskin käyttöön, puhdistamiseen ja hävittämiseen

Kysyimme asiantuntijoilta ja kokosimme vastauksia maskin käytöstä, puhdistamisesta ja hävittämisestä.

Onnettomuus ruuhkautti liikennettä Kehä III:lla Vantaalla – tilanne on ohi

Tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuus sattui Kuninkaalan liittymän ja Kuusikon liittymän välillä.

Oulu virittää koronatestaustaan ruuhkien helpottamiseksi – drive in - ja fast track -malleista haetaan tehokkuutta

Nopeita testitapahtumia valmistellaan vielä, mutta uusia testauspaikkoja on jo tulossa Oulun hyvinvointikeskuksiin.

Ylilääkäri Lapista: Kasvomaskit käyttöön ruuhkabusseissa ja tiukennus karanteeniohjeisiin

Iso osa uusista uusista koronavirustartunnoista on lähtöisin ulkomaanmatkoilta.

Perjantai 7.8.2020 (radio)

Koronatestauksessa on ruuhkaa. Turku antoi maskisuosituksen. Suomi vie apua Beirutiin. Kuivuus pienentää satoa. Sää.

Kehä III:lla osa maitolastista levisi tielle – ajokaistat ruuhkautuivat

Kehä III ruuhkautui onnettomuuden seurauksena.

Kasvomaskit käyvät kaupaksi myös Keski-Suomessa: THL aikoo suosittaa maskien käyttöä, lisätietoja luvassa torstaina

THL:n kerrottiin aikovan suosittaa maskien käyttöä julkisissa tiloissa ja liikenteessä.

Ruotsin suurseura jäi jumiin ruuhkaan ruokakaupan ryöstön takia – ottelun alku siirtyi

Öölannin saarella tapahtui ruokakaupan ryöstö, joka on aiheuttanut poliisitarkastuksia ja samalla pitkiä autojonoja.

Kylkikolari Joensuun Koulukadulla

Kahden auton törmäys tukki liikenteen puolen tunnin ajaksi perjantaina iltapäivällä.

Seitsemisen kansallispuiston ruuhkiin helpotusta

Pirkanmaan luontokohteiden kunnostamiseen tulee lähes puoli miljoonaa lisää rahaa.

Russell puolusti huippusuorituksensa jälkeen pahasti alavireistä Albonia: "Minusta tuntuu todella pahalta, koska hänet on saatu näyttämään idiootilta"

Red Bullin Alexander Albon jäi ulos aika-ajojen viimeisestä osiosta. Hän jäi sijalle 13, Williamsin George Russell kiilasi sijalle 12.

Asukkaat saivat tarpeekseen ruuhkista ja roskista ─ Kiikunlähteelle johtava tie suljettiin autoilta

Hollolassa sijaitseva turkoosi Kiikunlähde on viime vuosien aikana noussut suosituksi retkikohteeksi. Seurauksena lähteen ympäristö on kulunut ja roskaantunut. Koronakevään tuomat ihmislaumat olivat viimeinen pisara alueen asukkaille.

Hännilänsalmen sillan remontti jatkuu – valmista pitäisi olla elokuun alussa

Korjausurakan yhteydessä uusitaan sillan tippuvesilaitteet ja päällystys.

Kesäkuun hellejakso on ruuhkauttanut autojen ilmastointihuoltoja

Ilmastoinnin ongelmiin havahdutaan yleensä vasta silloin, kun sää käy helteiseksi.

Laajalahdessa liikenne palautuu normaaliksi – rikkoutunut ajoneuvo ruuhkautti Kehä I:stä yli tunnin

Turvesuontien kohdalla liikenne ruuhkautui itään päin iltapäivällä kello kolmen ja neljän välillä.

Ilmajoen ja Seinäjoen välille suunnitellaan nelikaistaista tietä

Kantatie 67 Ilmajoen ja Seinäjoen välillä on yksi ruuhkaisimmista tieosuuksista Seinäjoen seudulla.

Kolin huipulle pääsee bussikyydillä - alaparkki voi olla pysyvä ratkaisu

Kansallismaisemiin on ruukaa, joten ylös ei kannata iltapäivisin edes yrittää autolla.

Moottoritiellä neljän auton ketjukolari – liikenne ruuhkautuu Hämeenlinnan kohdalla

Onnettomuus haittaa Tampereen suuntaan menevää liikennettä.

Juhannuksen menoliikenne rauhoittunut – aamupäivä oli vilkas, mutta ei ruuhkainen

Liikenne ei tänään hidastellut edes pullonkaulakohdissa.

Juhannuksen menoliikenne sujui rauhallisesti – Itä-Suomessa ukkosti, etelässä joitakin kolareita

Paluuliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan sunnuntaina aamupäivästä.

Kolin ruuhkaisin matkailusesonkiaika alkaa juhannuksena

Autoilijoiden toivotaan etsivän vaihtoehtoisia pysäköintipaikkoja Ukko-Kolin juurella sijaitsevan parkkialueen tilalle.

Ylen aamu tänään: Juhannusliikenteestä ennustetaan vilkasta niin teillä kuin vesilläkin – miten välttää pahimmat ruuhkat? Katso lähetys tästä

Onko koronapandemian toinen aalto käynnistymässä Kiinassa? EU-huippukokous hakee juhannuksena ratkaisuja elpymisrahastoon.

Etätyöläiset ovat juhannusliikenteen yllätyskortti, koska osa heistä on jo maalla – katso tästä, mihin jonoja syntyy

Suurin paine tieliikenteessä suuntautuu torstaina maanteille pääkaupunkiseudulta ja Uudeltamaalta poispäin, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista arvioidaan.

Tilanne Tie 152:lla Tuusulanväylän liittymän kohdilla on ohi

Tilanteesta aiheutui aiemin haittaa liikenteelle.

Kaksi henkeä vaatinut nokkakolari Vihdissä – paikallinen asukas varoittaa notkelmasta, jonne vastaantulija jää piiloon

Poliisilla ei ole vielä tarkempaa tietoa onnettomuuden tapahtumankulusta, asia tarkentuu esitutkinnassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle