Uusimmat artikkelit
Kritisoituun koirarekisteriin liittyy lain porsaanreikä, josta leviää nyt tieto koirapiireissä
Koirarekisteriin on ilmoitettu noin kymmenes Suomen arvioidusta koiramäärästä. Sekä Kennelliitto että Ruokavirasto kehottava noudattamaan lakia, vaikka seuraamusmaksun uhkaa ei olisikaan.
Jenna Lehtosesta, 36, tuli ”Suomen vihatuin koiraihminen”
Jenna Lehtonen on joutunut myrskyn silmään tuodessaan esille koiramaailmaan ja etenkin koirien jalostukseen liittyviä ongelmia.
Koirien rekisteröintipakko alkaa reilun kuukauden päästä – tätä se tarkoittaa koiranomistajille
Koirien pakollisella tunnistusmerkinnällä ja rekisteröinnillä pyritään ehkäisemään muun muassa pentutehtailua ja koirien heitteillejättöä. Omistajilla on ensi vuosi aikaa ilmoittaa koiransa tiedot.
Pikkukoirasta haaveileva saa varautua jopa vuosien odotukseen – koirapulan pahetessa myös hinnat ovat nousseet rajusti
Kaupunkiasuntoon sopivaa pientä koiraa on nyt vaikea löytää. Suosituista rotukoirista joutuu maksamaan jopa 30 prosenttia enemmän kuin muutama vuosi sitten.
Kajaanissa suunnitellaan Tamminäyttelyn järjestämistä välivuoden jälkeen – näyttely on kerännyt yleensä tuhansia koiria Pallohalliin
Tänä vuonna Tamminäyttely siirrettiin ensin toukokuulle ja ulkotiloihin ja lopulta peruttiin. Ensi vuoden näyttelyyn ei ole suunnitteilla rajoituksia koirien määrään.
Tenterfieldinterrierejä ei saa Suomesta mistään – presidenttiparin koiranpennun kasvattaja: Kyselyitä on tullut runsaasti, ja kiinnostus on kovaa
Aikuisia tenterfieldinterrierejä on vain viidellä kasvattajalla Suomessa. Pentueita on ollut kolme, ja kaikki pennut ovat jo löytäneet jo uuteen kotiin. Uusia pentueita joutuu odottamaan ensi vuoden puolelle asti.
Kysyimme asiantuntijoilta: koirien siruttamisessa nähdään hyviä asioita – suoraa lääkettä pentutehtailuun siitä ei ole
Koiran sirutiedot kertovat historian.

Lapland's jobless huskies travelling to the south for work
The collapse of the tourism industry in Lapland has meant thousands of sledding dogs are out of work.

30 työtöntä siperianhuskya tulee töihin Napapiiriltä Kotkaan – valjakkoajelujen kysyntä yllätti koirahoitolan yrittäjän
Koirat tuodaan ensi viikolla tekemään valjakkoajeluita Kotkaan.
Eläinsuojelulaki ei pysty puuttumaan perinnöllisesti sairaiden koirien pennuttamiseen – Hannu-noutajan lyhyt elämä oli täynnä kipua
Houkutus vastuuttomaan pennuttamiseen kasvaa, kun pentujen kysyntä lisääntyy korona-ajan kotoilun myötä.
Koirahoitolan yrittäjä luki lehdestä, että Lapin työttömiksi jääneet huskyt ovat pulassa – haluaa tuoda valjakkoajelut etelään
Tavoitteena olisi rakentaa muutaman kilometrin mittainen reitti koiravaljakkoajeluja varten.

Hämeen ely-keskus harkitsee tutkintapyynnön tekemistä Lopen kennelistä
Tutkintapyyntö voi johtaa uusien DNA-näytteiden ottamiseen.

Poliisille on tullut runsaasti yhteydenottoja mahdollisesta kenneltoiminnasta Lopella
Vihjeet eivät ole johtaneet tutkintaan.
Kajaanissa koiranäyttely viikonloppuna erityisjärjestelyin
Esimerkiksi yleisöä ei näyttelyyn oteta.
Kevät jätti jälkensä myös koiraharrastuksiin – näyttelyiden perumisesta tulonmenetyksiä seuroille
Koiranäyttelyt tuovat rahaa seurojen lisäksi muun muassa alueen matkailulle.

Korona hiljensi Lapin suurimman koirahallin – kilpailutoiminta on käynnistymässä jälleen syyskussa
Normaalioloissa Vauhtikoira-areenalla järjestetään alun toistakymmentä kilpailua tai koetta vuodessa.

Pielavedellä suomenlapinkoirakenneliä pitänyt nainen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen eläinsuojelurikoksesta – eläintenpitokieltoa 4 vuotta
Syyttäjän arvion mukaan naisella oli omistuksessaan 60–80 koiraa.

"Missikisathan nämä on" – Kajaanin Tamminäyttely aloittaa kotimaisen koiranäyttelykauden
Tamminäyttelyyn saapuu viikonloppuna yli 3 000 koiraa.

Leijonia lemmikkeinä, poliisia pakoon junan wc:n ikkunasta – Zaida Bergroth teki elokuvan Suomen erikoisimmasta uskonnollisesta johtajasta
Unissasaarnaaja Maria Åkerblom syntyi köyhiin oloihin, keräsi ympärilleen palvojien joukon ja istui vuosia vankilassa.

Ikävä ilmiö: omaa koiraa väitetään löytöeläimeksi ja tuodaan löytöeläinkotiin siinä toivossa, että siitä päästään eroon ilman kuluja
Löytöeläinalalla työskennelleen koirakasvattajan mukaan yksi syy omasta koirasta luopumiseen on se, että omistaja ei ole osannut varautua koiran nopeaan kasvamiseen.

Tiistai 24.7.2018 (tv)
Kreikassa on tulipaloja. Japanissa on kova helle. Viljasadosta tulee huono. Koirahoitolat ovat nyt kiireisiä. Swimrun eli uintijuoksu sopii kesään. Säätiedot.

Yhä useampi vie koiran loman ajaksi hoitolaan – Asiantuntija: Pahinta on, jos koira jää hoidossa yksin häkkiin
Koirien viemisestä hoitolaan on tullut aiempaa suositumpaa. Koirien käyttäytymisen asiantuntija kehottaa varmistamaan, että koira saa paljon seuraa ja liikuntaa.

Pienestä pennusta poliisikoiraksi – tässä ovat poliisin uudet vahvistukset Nalli, Jussi ja Into
Koiranpennun matka varsinaiseksi poliisikoiraksi on pitkä ja monipuolinen.

Luumäen kaltoin kohdellut koirat pääsivät sijaiskoteihin
Poliisi on tyhjentänyt Luumäellä sijainneen kennelin koirista. Koirat on otettu valtion haltuun yhteistyössä eläinlääkärien ja eläinsuojelutahojen kanssa ja ne on luovutettu eri eläinsuojeluyhdistyksille.

Luumäen kaltoinkohdellut koirat herättivät ihmisten auttamishalun – poliisi valmistelee koirien siirtoa kennelistä
Useat ihmiset ovat tarjonneet kennelissä oleville koirille sijaiskoteja.

Eläinten laiminlyönnistä tuomitut kennelin pitäjät aikovat valittaa hovioikeuteen
Ehdolliseen vankeuteen ja eläintenpitokieltoon tuomitut mies ja nainen ovat ilmoittaneet olevansa tyytymättömiä käräjäoikeuden tuomioon.

Ennätysmäärä laiminlyötyjä koiria vailla kotia – uusien omistajien etsiminen työllistää eläinsuojelijoita
Noin sadan koiran kenneliä Luumäellä pitänyt kaksikko tuomittiin eläintenpitokieltoon. Koirat ovat tuomittujen hoidossa, kunnes siirto uusiin koteihin järjestyy.

Yli sadan eläimen rääkkäyksestä kenneleiden pitäjille 30 päivää ehdollista vankeutta
Luumäkeläisissä kenneleissä oli pidetty 70-120 koiraa, joista osa oli sairaita ja hoitoa tarvitsevia.

Yli sadan eläimen rääkkäyksestä vaaditaan ehdollista vankeutta
Luumäkeläisessä kennelissä oli pidetty 70-110 koiraa, joiden hoitamiseen omistajien resurssit eivät ole riittäneet.

Rescue homes report surge in abandoned pets
Finland’s animal protection workers say they are seeing an increase in the number of unwanted animals, which they blame on the economic downturn and a change in people’s attitudes towards caring for their pets.

"Toivottavasti poikia tulisi mukaan" – koiraharrastukseen kaivataan lisää nuoria
Esimerkiksi Pohjois-Savossa Siilinjärvellä on parhaillaan menossa kennelpiirin historian ensimmäinen nuorisoleiri. Tilaa olisi erityisesti pojille. Koirien lisäksi leirillä koulutetaan myös itse nuoria.

Kuonokoppa loppasuulle – Varma turva koiranmyrkyttäjiä vastaan
Eri puolilla Suomea on yritetty myrkyttää koiria kevään aikana useissa tapauksissa. Pelkästään Keski-Uudellamalla on tullut poliisin tietoon kymmenen myrkytystapausta viime kuukausina. Koirankasvattajan mukaan yksi keino suojatua myrkyttäjiltä on turvautua koiran kuonokoppaan.

Yhdistykset vetoavat ministeriöön: susimäärä sietämätön Kainuussa
Yhteensä 12 yhdistyksen allekirjoittamassa ehdotuksessa eteläisen Kainuun susitihentymän sanotaan aiheuttavan haittaa ja taloudellisia menetyksiä muun muassa maaseudun asukkaille, kunnalle ja koiraharrastajille.

Susipelko kasvaa: "Tiedän hirvenmetsästäjiä, jotka ovat jättäneet menemättä metsään"
Metsästäjä on arjessaan melko avuton susien edessä. Riskiin varaudutaan tarkastamalla tuoreet havainnot netistä ja tiedottamalla jäljistä muille harrastajille. Susihavainnot voivat johtaa metsästysviikonlopun lykkäämiseen.

Haukkukoe erottaa valiot tavallisista – "Osa hirvikoirista unohtaa isäntänsä heti, kun löytää hirven"
Hirvikoirien ja niiden omistajien yhteistyö testataan tunteja kestävässä haukkukokeessa. Vasta neljän onnistuneen kokeen jälkeen koiralle voi anoa käyttövaliota, mikä on hyödyksi, kun jalostetaan yhä parempia hirvikoiria.

Pohjois-Savon vuoden erämies Viljo Räsänen on yksi Suomen eniten pienpetoja pyytänyt metsästäjä
Kaavilainen Viljo Räsänen on pyytänyt lähes kahdeksansataa pienpetoa. Yksi vaikeimmista jäljestettävistä ja pyydettävistä pedoista on näätä. Niitä Viljo on kuitenkin hiihtänyt ja koiran kanssa pyytänyt lähes neljäsataa.

Kennelliitto vahvistaa: Koirien häkissä pitäminen sisällä on lisääntynyt
Kennelliiton viestintäpäällikkö Miia Lahti sanoo, että koirien pitäminen häkeissä sisätiloissa on lisääntynyt kymmenen viime vuoden aikana. Yleistä se ei ole vieläkään, mutta sitä tapahtuu.

Pölyävä hiekkakenttä vaihtui tekonurmeen – kansainväliset koiratähdet pääsevät kumirouheen päälle
Kajaanin pallohalli sai uuden lattiapinnoitteen noin kuukausi sitten. Käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä uuteen tekonurmeen, ja uudesta pinnasta päästään nauttimaan myös koirien kansainvälisessä Tamminäyttelyssä.

Siikaa on noussut harvakseltaan – syynä lämmin ja virtaamaton joki
Oulussa perinteinen siian lippoaminen on sujunut innolla, vaikka saalis on ollut heikohkoa. Siikaa ei nouse lämpimän jokiveden takia.

Koirat käyvät ihmisten koulua yhdessä omistajiensa kanssa – katso video jumppatunnilta
Kouvolassa on saatu hyviä kokemuksia kymppiluokasta, jossa koirat ovat mukana osalla tunneista. Koirista huolehtiminen opettaa vastuuta.

Kansalliskoira uhan alla – kantaa elvytetään kampanjoimalla
Suomen kansalliskoiran eli suomenpystykorvan pentujen syntyvyys on romahtanut viime vuosina. Syntyvyys ja rekisteröinnit ovat laskeneet Suomessa tasolle, jossa rodun terveyden ylläpitäminen voi tulevaisuudessa olla vaikeaa.

Tornioon nouseva koiraurheiluhalli palvelee myös junnupalloilijoita
Torniolaisten uusi koiraurheilukeskus on yksi Suomen suurimmista. Valmistuttuaan hallissa riittää tilaa ja vapaita aikoja myös juniorijalkapalloilijoille.

Kolea kesä toi ruuhkan koirahoitoloihin
Viileä sää saa lemmikkienkin omistajat lähtemään lomalle lämpimiin maihin. Kun lemmikkien omistajat reissaavat ahkerasti, eläinhoitoloissa on ruuhkaa.

Kunta ei uskaltanut asettaa kotiarestiin ahkeralla kiekunallaan kesämökkiläisten hermoja rassaavaa kukkoa
Yöaikaan äänijänteitään käyttävä kukko raastaa kesämökkinaapureiden hermoja Lounais-Hämeessä Tammelassa. Kunnan ympäristölautakunta on joutunut erotuomariksi riitelevien kesämökkinaapureiden välille. Kukon lisäksi sanasotaa käydään koirien ja kissojen jätöksistä, ulkokäymälästä, moottorisahasta ja vanhoista jääkaapeista.

Koirankasvattajan roolista ei pääse irti: "Helpdeski toimii 24/7"
Koiran kasvattaminen on työlästä hommaa, johon ei kuka tahansa pysty. Se vaatii paljon aikaa ja rahaa, vaikka monilla on käsitys, että kasvattamisella tienaa helposti. Eila Kettunen on snautserikasvattaja, joka on kasvattanut koiria jo 20 vuotta.

Taiga on elävä palovaroitin – pelastanut perheen kodin palolta jo kaksi kertaa
Hämeenlinnalaisen Mölsän perheen Taiga-koira on perheen kaikkien koirien johtaja. Se on pelastanut kodin jo kaksi kertaa mahdolliselta tulipalolta. Australianpaimenkoira haluaa miellyttää ihmistä, ja siinä se myös onnistuu.

Pikku pylleröistä tulee perheen lemmikkejä, mutta myös hirvenkauhuja
Kaisa Rikula kasvattaa miehensä kanssa bretoneita ja itäsiperianlaikoja, mutta koirat eivät odota metsästyskautta häkissä pihan perällä, vaan ne ovat perheenjäseniä ja mukana kaikessa missä muukin perhe.

Yksityistien hoidosta kaplakka Kajaanissa: "Ihmetellä täytyy, jos tien kunnossapito loppuu"
Kajaanin ympäristöteknisellä toimialalla tavoitellaan miljoonan euron säästöjä. Säästöjen myötä suurennuslasin alle ovat joutuneet yksityisteiden kunnossapito ja vanhat sopimukset.

Koiralle treeni on pelkkää hupia
Ihmislapsi iloitsee, kun edessä on vapaapäivä, eikä tarvitse mennä kouluun. Koira tuumii eri tavoin. Harjoitus- ja koulutuspäivä on sen mielestä aina hyvä päivä. Ohjaajan on tarkkaan pidettävä huoli, että koira lepää tarpeeksi ja temmeltää myös vapaamuotoisesti.

Vuodenvaihteen räiske ja matkat työllistävät koirahoitoloita
Koirahoitoloissa on vuodenvaihteen tienoolla vilkasta. Hoitoajat ovat pitkiä, ja lisäksi hoitoon tuodaan paukkuarkoja koiria ilotulitusta pakoon.