Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Saaga Salonen on kärsinyt etäopiskelusta korona-aikana. Salonen kuvattuna kotonaan opiskelemassa.

Yle järjestää koulutuskokonaisuuden nuorten draaman tekijöille, haku on nyt auki

Koulutus tähtää omien konseptien pitsaukseen Ylelle.

Jättiläinen on tositapahtumiin perustuva fiktio Talvivaarasta, kaivoksen johtajan suuresta unelmasta ja nuoresta virkamiehestä uransa alussa.

Jättiläinen – elokuva Talvivaarasta ja suomalaisesta korruptiosta

Tositapahtumiin perustuva fiktio Talvivaarasta.

Kyberjoutsen nousemassa siivilleen mustassa "lammessaan".

Viisas kansakunta tuntee tulevaisuutensa

Kuunnelmia jättiläiskalmarista, maailmanlopuista ja toivosta

Annual Parade for Trek Fest in Riverside, Iowa.

Kuvitteellinen muukalaiskieli klingon on yhä Star Trek -fanien suosiossa

Töksäytellen äännettävällä kielellä on vaalijansa.

kirjailija Marjo Niemi

Ihmisarvot eurooppalaisena iltasatuna

Faktaa on se, että Eurooppa kieriskelee rahassa

mediakompassi logo

Ideasta elokuvaksi - opas ekan leffan tekemiseen

Koululaiset tekemässä ekaa leffaansa.

Ismo Selin "tähtenä" 1988.

Ismo Selin Group toi raippoja Rockstopille

Musiikkiohjelman sisäpiirin vitsi hämmensi yleisöä 1988.

brittikirjailija Kate Atkinson

Pidättekö dekkareista?

Harva dekkari yllättää lukijansa.

Maan povessa (16)

Maan povessa – kaiken pahan alku ja juuri

Kauhutarina Maan povessa sijoittuu Ruotsin aarniometsään.

John Boynen romaanisuomennosten kansia.

John Boyne, irlantilainen maailmankirjailija

Irlantilaiskirjailijan haastattelu.

Antti Holma.

Perunaleivoksia ja seksiä

Häpeä liittyy koko ajan kaikkeen, ihmisten välisiin suhteisiin, taiteen tekemiseen ja seksuaalisuuteen. Se on väistämätön osa luovan työn kokemusta. Enkä usko, että kenelläkään voisi olla sellaista seksuaalista suhdetta, johon ei liittyisi häpeää, sanoo esikoiskirjailija ja näyttelijä Antti Holma.

Suomen Marsalkka -elokuvan juliste

Mikä oli Operaatio Mannerheim?

Vuonna 2012 iltapäivälehdet kohisivat Ylen tuottamasta Mannerheim -elokuvasta Suomen Marsalkka, jonka pääosaa esitti kenialainen Telley Savalas Otieno. Musta Mannerheim herätti vahvoja tunteita puolesta ja vastaan.Julkisuudessa puitiin niin elokuvan työryhmän ihonväriä, Ylen tehtävää kuin muita Mannerheim-elokuvatuotantojakin. Mutta mistä koko kohussa oli oikeasti kyse?

Ohjaaja Joona Tena

Kylmällä faktalla kuumaan fiktioon

"Tehdäänpä yksi asia heti alusta alkaen selväksi. Syke on dramaattinen sarja, jossa tunnesäätimien nupit on tähdätty kaakkoon. Mutta kaikki tämä fiktiivinen dramatiikka on rakennettu hyvin vahvasti faktan pohjalle."

Yle Areena logo.

Vuoden 2014 Suomi näytti eurooppalaiselta, tekniseltä ja ekologiselta vuonna 1994

Vuonna 1994 lähetetty Tulipa kerran Suomi -sarja tutkaili kolmen eri näkökulman kautta, minkälainen Suomi voisi olla 20 vuoden kuluttua. Sarjan kolme jaksoa käsittelivät ekologisuutta, suomalaisuutta ja Suomea osana maailmaan.

Maaria Wirkkala kultasi Matti Nykäsen suksen pohjat

Maaria Wirkkala kultasi Matti Nykäsen suksien pohjat – video

Helsingissä avautuu tiistaina harvinainen Maaria Wirkkalan taidenäyttely. Paljon ulkomailla työskentelevä kuvataiteilija on toteuttanut Helsingin taidemuseoon Tennispalatsiin näyttelyn nimeltään Avopaikka. Wirkkala sai innoitusta ajankohtaisista urheilu- ja uutistapahtumista.

Yle Areena logo.

Tiet-näytelmä pyrki uudistamaan uskonnollisia näytelmiä

Pääosissa näyttelevät Tea Ista ja Pentti Siimes.

Sirkuspelle Hermanni

Hermanni välittää kaikenmoisista elukoista

Pelle Hermanni muistuttaa, että kaikista tulee pitää huolta.

Antti (Antti Reini)ja Niina (Elina Aalto) tv-elokuvassa Pieni rakkaustarina

Pieni rakkaustarina kertoo nuoren naisen epäsovinnaisesta ensirakkaudesta

Abiturientti Niina ja perheellinen Antti ihastuvat.

Aleksi Meaney, Sami Keski-Vähälä ja Kari Heiskanen

Teatterintekijät ruotivat talouden mahtia

Helsingin teattereissa pyörii parhaillaan useita näytelmiä, jotka käsittelevät Suomen talouden murrosta. Ohjaajat Kari Heiskanen ja Aleksis Meanley sekä näytelmäkirjailija Sami Keski-Vähälä kertovat, voiko taloutta tajuta paremmin fiktion avulla kuin poliitikkojen kertomuksia kuunnellen.

Ritva Valkama Ola P. Postisen roolissa.

Pääsiäistohinaa Vaapukkalan puotipostissa

Olgan postikonttori on vaihtunut puotipostiksi

Eräs erikoisimpia tapahtumia toisen maailmansodan ajalta on saksalaisten hyökkäys Suursaareen vuonna 1944. Entinen vihollinen Neuvostoliitto auttoi suomalaisia torjumaan saksalaisten maihinnousuyrityksen. Kirjailija Pekka Jaatinen kertoi näkemyksestään Aamu-tv:ssä.

Suursaaren vuoden 1944 erikoinen taistelu

Eräs erikoisimpia eikä niin tunnettuja tapahtumia toisen maailmansodan ajalta on saksalaisten hyökkäys Suursaareen syyskuun puolivälissä vuonna 1944. Suomi oli juuri irtaantunut aseveljeydestä Saksan kanssa ja entinen vihollinen Neuvostoliitto auttoi suomalaisia torjumaan saksalaisten maihinnousuyrityksen.

Ansa ja Oiva Nukkesairaalassa, ohjelmasta Veturi: Ansan ja Oivan tv-asema (1999)

Ansan ja Oivan Nukkesairaalassa reseptinä oli satu

Nukkesairaala oli täynnä draamaa.

Minna Dufton (vas.), Sanne Seppälä ja Hermanni Nieminen.

Paluumuutto vaatii rohkeutta, mutta rakkaus ja juuret vetävät

TV2:n uusi tosi-TV-sarja kertoo kaupungista maalle Pohjois-Karjalaan muuttaneista ihmisistä.

Yle Areena logo.

Rölli muuttaa

Ihmisotusten kesäloma merkitsee Röllille muuttamista Röllimetsän tuolle puolelle.

Yle Areena logo.

Röllin matikkapäässä on parantamisen varaa

Rölli antaa demonstraation Rölli Rupeltajan laskentametodeista.

Yle Areena logo.

Onko Rölli lakkautettu?

Röllimetsän kehittämistoimikunta on päättänyt lakkauttaa satuolennot.

Rölli jaksossa Elämän tarkoitus.

Rölli lähtee etsimään elämän tarkoitusta

Lopulta Rölli on ollut matkalla jo 800 vuotta.

Yle Areena logo.

Rölli tekee löydön veden alla

Röllin mukaan Sammakkolampeen olisi joskus ammoisina aikoina uponnut kokonainen kaupunki.

Yle Areena logo.

Rölli tähtää Kuuhun

Rölli ylpeilee tietävänsä minkä muotoinen Maa on ja mistä Kuu on tehty.

Yle Areena logo.

Mitä huomenna, ukki?

Kun ukki saa töistä oloneuvoksen paperit ja jää eläkkeelle, on edessä muutto maalle sekä rutkasti vapaa-aikaa. Myös Marja oppii kesälomalla kaupunkiasumisen varjopuolista.

Milkshake-sarjan näyttelijöitä

Milkshake oli sarja, jossa saattoi tapahtua ihan mitä vain

Omalaatuinen Milkshake hämmensi tv-katsojia 1994.

Yle Areena logo.

Minna - tyttö Kainuusta

Minna on yhdeksänvuotias tyttö, joka on asunut koko ikänsä pienessä kylässä Kainuun kyljessä. Täältä hän ei koskaan haluaisi muuttaa pois.

Yle Areena logo.

Tuuti ja kirjaimet

Tokaluokkalaisen Tuutin mielestä koulussa ei ole aina kivaa. Kirjaimet sekoavat toisiinsa pahasti, eivätkä kirjoittaminen ja lukeminen vain ota sujuakseen.

Yle Areena logo.

Kaupungin kaunein lyyli

Kolme keskenään hyvin erilaista kaverusta, Pelkonen, Sami ja Jali, riiaavat kukin vuorollaan ja parhaan taitonsa mukaan balettitanssija Hannelea.

Kolarikorjaamossa kummittelee -sarjan näyttelijöitä vuonna 1987.

Kolarikorjaamossa kummittelee

Neliosainen lastensarja vuodelta 1987.

Marja Packalén ja Heikki Kinnunen tv-satiirissa Iso viulu – kaks sataa (1976).

"Iso viulu – kaks sataa" on hersyvä satiiri ikuisen ylioppilaan elämästä

Daniel Katzin riemastuttava tv-satiiri vuodelta 1976.

Yle Areena logo.

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

Seitsemäntoista on hyvin moniulotteinen romaani. Se on yhteiskunnallinen mutta myös hyvin henkilökohtainen kirja nuoren varttumisesta aikuiseksi. Juha Itkosta kiehtoo 17-vuotias ihminen kaikessa neuvottomuudessaan ja ehdottomuudessaan.

Autovaras-tv-draamassa Antti Majanlahti (Jesse) ja Sampsa Helminen (Veka) 1991

Autovaras

Taavi Kassilan draaman keskiössä on isäänsä kaipaava Jesse.

Yle Areena logo.

Sen kunniaks

TV-näytelmä alkoholismin kehityksestä, parantamismahdollisuuksista ja siihen liittyvistä vihamielisistä asenteista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle