Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kymmenen uutta dokumenttia kertovat ajankohtaisia tarinoita Suomesta ja suomalaisuudesta.

Docstop – dokumenttisarja kurkistaa suomalaiseen todellisuuteen

Kymmenen uutta dokumenttia kertovat ajankohtaisia tarinoita.

Kolumnistikuva

Riina Katajavuori: Aikuinen harrastaa musiikkia

Musiikin voima on jäljittelemätöntä.

Vet Pillows

Ukulelen avulla voi pelastaa maailman

Mikä tekee ukulelesta nuorten naisten mielestä niin ihanan?

Hämeenlinnan kartta, johon on merkitty Sibelius-kohteita

Sibeliuksen jalanjäljillä Hämeenlinnassa

Millainen oli kansallissäveltäjämme lapsuus?

kotikatsomo: ruotsalainen hetki, yle tv1

Ruotsalainen hetki – rikoskomedia iskelmälaulajasta

Iskelmälaulajan lomalle lähtöä hidastaa vain kaksi asiaa.

Miikka Saarinen soittaa trumpettia.

Tunnistatko soittimet?

Testaa, tunnistatko soittimia äänen perusteella.

Musiikkiterapeutit Kaarlo Uusitalo ja Markku Kaikkonen johtavat musiikin erityiskeskus Resonaarin toimintaa.

Kuvionuotit johdattavat kehitysvammaiset musiikin maailmaan

Kuvionuottijärjestelmällä kuka vain voi oppia soittamaan.

Joulukynttilä ja olkilyhde

Jouluäänet vievät nariseville hangille ja tavaratalojen hälinään

Yle Arkiston tehosteet vievät joulutunnelmaan

Yle Areena logo.

Romanian köyhyys toi haitaristin Helsingin kaduille

Romanialainen katumuusikko Mircea Alecu elättää kuusihenkistä perhettään haitarinsoitolla. Kotimaan köyhyys pakotti etsimään tienestin kadulta ja kaukaa kotoa.

Yle Areena logo.

Musiikin palo ei tukahtunut Kainuun musiikkiopiston vaatimattomissa tiloissa

Musiikin harrastus Kainuussa oli erittäin monipuolista jo 1970-luvulla. Erityisesti pianonsoittajia oli paljon. Musiikkiopisto toimi puutteellisissa tiloissa ja opettajatkin olivat muodollisesti epäpäteviä, mutta palo musiikin tekemiseen oli kova.

Yle Areena logo.

Pihasoittajien luvallista serenointia 1970-luvulla

Piha- ja katusoittaminen nousi keskustelunaiheeksi 70-luvun lopulla. Yleinen mielipide näytti sallivan soittamisen, mutta vain harvojen sävelet saivat soida kaduilla ja pihoilla. Soittamiseen tarvittiin vielä poliisiviranomaisen hyväksyntä.

Äiti työntää lastenrattaita vieressään kaksi lasta

Kahdeksan tavallista perhettä esittäytyi 1980-luvun lastenohjelmassa

Leikitäänkö kotia -ohjelmaa luotsasi Esa Pakarinen Jr.

Yle Areena logo.

Bändi voi hajota kolmen vuoden ikäeroon

Kasmasiini-ohjelmassa haastateltiin muusikonalkuja, joista muutama on sittemmin tehnyt pitkän uran musiikin parissa.

Yle Areena logo.

Tonmi Lillman taisi rockrummutuksen

Muusikko Tonmi Lillman ehti uransa aikana vaikuttaa useissa eri yhtyeissä. Elävän arkiston klipeissä Tonmia kuullaan haastateltavana To/Die/Forin sekä Kylähullujen riveissä.

Yle Areena logo.

Isot koolla Imatralla

Imatralla on puhallettu torveen ja jammailtu ison orkesterin voimalla vuodesta 1983 lähtien. Jazzmusiikin ohella tapahtuma tarjoaa runsaasti musiikillisia elämyksiä bluesista funkiin, rockista souliin ja viihdemusiikin helmiin.

Dave Lindholm laulaa, lähikuva.

Dave Lindholmin toivotuimpia kappaleita tv-esityksinä

Kaksi suosikkikappaletta kitaristilta.

Dave Lindholm soittaa kitaraa esiintymislavalla.

Dave Lindholm: Pieni ja hento ote

Muusikon tunnetuimpia kappaleita.

Yle Areena logo.

Elias Hämäläinen Summerissa

Suomen ensimmäisen X-Factor -ohjelman voittaja Elias Hämäläinen kävi kaksi viikkoa finaalilähetyksen jälkeen Summerin haastattelussa.

Sami Yaffa haastattelussa 2010.

Sami Yaffa Nybergin vieraana

Muusikon haastattelut vuosilta 2010 ja 2014.

Yle Areena logo.

Studio B Live: CMX

Vuonna 2008 CMX julkaisi kokoelmalevyn Kaikki hedelmät. Kokoelma keskittyi yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin, joita kuultiin myös YleX:n studiossa. Tarjolla oli myös harvinaisempaa herkkua.

Poets of the Fall esiintyy YlexPop-konsertissa vuonna 2005

Poets of the Fall Live

Yhtye nousi julkisuuteen Max Payne -pelin myötä.

Dave Lindholm laulaa irvistäen Pop-Forum ohjelmassa.

Dave Lindholm & Orfeus: "Mistä taiteilijanimi Isokynä tulee?"

Lindholm ja Orfeus-yhtye lyöttäytyivät yhteen vuonna 1973

Tenavatuokiossa Laukka-laulu

Tenavatuokiossa laukattiin Laukkalaulun tahdissa

Tenavatuokiossa lauletaan laukkalaulu

Yle Areena logo.

Eppu Normaali: Kitara, taivas ja tähdet

Livenä Provinssirockissa kesällä 1986

Yle Areena logo.

Dave Lindholm: Tupaakka, viina ja villit naiset

Esitys Q-klubi-ohjelmasta 1991.

Dave Lindholm esiityy Q-klubissa.

Dave Lindholm: Knockin´ on Heavens Door

Dylan-klassikko esitettiin vuonna 1991.

Dave Lindholm istuu ja soittaa akustista kitaraa.

Dave Lindholm: Sitähän se kaikki on

Kappale julkaistiin singlenä alkuvuodesta 1983.

Dave Lindholm istuu ja soittaa kitaraa.

Dave Lindholmin bluesversioita eri vuosilta

1980-luvun tv-tallenteissa kuullaan Lindholmia.

Yle Areena logo.

Iron Maiden - rautaa rajojen yli

"Ennen kuin liityin Iron Maideniin, minuun vetosi sen rehellisyys ja lahjomattomuus. Se ei koskaan tehnyt kompromisseja", sanoo tuore kitaristi Janick Gers.

Nuori nainen ja mies tanssivat. Mustavalkoinen kuva.

Rokkenrolli meni 1950-luvulla ihan pelleilyksi

Rock and rollia pidettiin Suomessa aluksi hullutteluna.