Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Punaisen puolikuun -tiimi kamppailee päästäkseen läpi tulva-alueen

Suomi lähettää apua tulvien runtelemaan Libyaan – sisäministeri Rantanen: ”Inhimilliset ja aineelliset menetykset ovat valtavia”

Tuhoista kärsivä Libya on pyytänyt kansainvälistä apua. Suomi tarjoaa tarvikkeita hätämajoitukseen ja muuta materiaalista tukea.

SPR:n logistiikkakeskuksen johtaja Ritva Lahti, taustalla suuri katastrofialueelle tarkoitettu teltta.

SPR on varautunut lähettämään telttoja Marokon maanjäristysalueelle – toistaiseksi apua ei ole pyydetty

Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa Tampereen Kalkussa on varastossa niin perhe- kuin sairaalatelttoja.

Porilainen Teijo Reunanen istuu pöydän ääressä avustustarvikkeiden äärellä.

Juoksuhautakynttilä-ilmiön synnyttänyt Teijo Reunanen varoittaa sotaväsymyksestä: “Ukrainalaisia ei saa unohtaa”

Porilainen erityisopettaja alkoi viime vuonna valmistaa yksinkertaisia lämmönlähteitä rintamalle ja sähköttömiin ukrainalaiskoteihin. Lopulta ”juoksuhautakynttilöitä” lähti Ukrainaan kymmeniä tuhansia.

Ruokakassi

Oulussa alkoi vähävaraisten auttamiseen suunnattu Ouluilo-keräys – rahaa voi lahjoittaa vuoden loppuun asti

Diakoniatyössä on huomattu, että heikoimmassa asemassa olevien selviytyminen arjessa on vaikeutunut elinkustannusten noustessa. Tämän vuoden Ouluilo-keräys on järjestyksessään kolmas.

Ihmiset jonottavat ruoka-apua Mykolajivissa.

Ukraina-tukikonserttien tuotoista miljoonasiivu palveluntarjoajille – Avustusjärjestöt vakuuttavat omien kulujensa pysyvän pieninä

Kansainvälisen kansalaisjärjestön edustaja vaatii avustusjärjestöiltä avoimuutta lahjoitusvarojen käytössä.

Kuvassa on henkilö, joka luovutti verta Sanoma-talon Veripalvelussa toukokuussa 2020.

Miehiä houkutellaan verenluovutukseen tarjoamalla alkoholitonta olutta

Punaisen Ristin Veripalvelu kaipaa erityisesti uusia miesluovuttajia. Miehiä houkutellaankin nyt luovuttajiksi alkoholittomalla Pisara-luovutusoluella.

Kristiina Taalikka on neulomassa kotisohvallaan.

Kristiina Taalikka alkaa valmistaa verkkoja, jotka huijaavat venäläisiä Ukrainassa

Naamiointiverkkoja käytetään rintamalla sotilaiden ja sotakaluston piilottamiseen. Käsintehtyjä verkkoja pidetään parempina kuin teollisia.

Jone Nikula Puoli seitsemän -studiossa

Venäjän hyökkäys on ehdottoman väärin, toteaa Jone Nikula – ja lähtee viikon päästä viemään Ukrainaan sairaalatarvikkeita kuudetta kertaa

Radiojuontaja Jone Nikulalle ja tanssija Hanna Karttuselle oli heti Venäjän hyökättyä selvää ryhtyä avustuskuskeiksi Ukrainaan.

Äiti istuu sohvalla yhdessä poikansa kanssa.

Ukrainalainen Tetiana Barkar ymmärtää tarvitsevansa henkistä apua, mutta avun pyytäminen tuntuu röyhkeältä – SPR auttaa sotaa paenneita uusin tavoin

Ukrainalaisten kohdalla lisähaasteen jaksamiseen tuo muun muassa äitien käytännön yksinhuoltajuus. Hankkeessa huomioidaan myös SPR:n vapaaehtoiset.

Vedestä on huutava pula Tšasiv Jarin etulinjakaupungissa Itä-Ukrainassa.

Ylen Antti Kuronen tapasi Ukrainassa lähellä Bahmutin etulinjaa sinnitteleviä vanhuksia – Tatjana ei halua jättää koiriaan, kissojaan ja lehmiään

Omaiset voivat tilata järjestöiltä evakuointiapua sota-alueelle jääneille läheisilleen, mutta moni ei halua lähteä pois.

Matkustaja vilkuttaa punaisen ristin kuljetusauton ikkunassa.

Ukrainan etulinjassa asuu edelleen miljoonia ihmisiä taisteluiden keskellä, ruoka tulee YK:n ”marketista”

YK:n avustusrekoilta on pääsy kielletty Venäjän hallussa oleville alueille.

Vetoketjullisia kestokasseja täynnä pinottu päälleikkäin, edessä vasemmalla yksivärisiä, punaisia kasseja ja alla ja päällä sini-valkosuudullisia. Oikealla kasseissa vihertäviä lehtikuvioita.

Äitiystarvikkeita pursuavia kestokasseja ja jopa kiukaita – suomalaiset keräävät apua Ukrainaan ja innostavat mukaan tuttavansakin

Jyväskylässä Apua Ukrainaan -yhdistys on saanut noin 40 äitiyspakkausta vapaehtoisten joukolta. Halu auttaa ukrainalaisia leviää tuttavien kesken. Moni kerää tarvikkeita, joita pitää itse tärkeänä.

Osmaniyen laidalle on perustettu telttaleiri huvipuiston pysäköintialueelle.

Turkin järistysalueella moni yöpyy taivasalla lähes kolme viikkoa maanjäristyksen jälkeen

Turkin katastrofiviraston mukaan yli 1,5 miljoonalle ihmiselle on järjestetty väliaikainen majoitus joko teltassa tai muulla tavoin.

Ukrainan lippu heiluu lipputangossa Savonlinnan Pitkänsillan kupeessa.

Mikkelin vastaanottokeskuksessa on ollut työntäyteinen vuosi – johtaja: ”Meillä on ollut paljon inhimillistä hätää”

Etelä-Savossa on tuhansia ukrainalaisia pakolaisia, joista puolet asuaa yksityismajoituksessa ja suuri osa on myös työllistynyt.

Paloautot Ukrainaan

Pirkanmaan ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokset lahjoittavat Ukrainaan paloautoja, ambulanssin ja säiliöauton

Avun tarve Ukrainan pelastustoimessa on valtava. Tavallisesti käyttökuntoiset ajoneuvot myydään eteenpäin, mutta nyt ne oli itsestäänselvää antaa eteenpäin lahjoituksina.

Turkin maanjäristysalueelle lähtevää rekkaa lastataan SPR:n Kalkun logistiikkakeskuksella.

Suomen Punainen Risti lähettää lisää avustuksia Turkin maanjäristysalueelle

Tampereen logistiikkakeskuksesta on jo lähtenyt kaksi rekkaa kohti Turkkia. Kolme rekkaa lastataan vielä tällä viikolla. Samalla Syyriaan on matkalla suomalaisten vetämä kansainvälinen tiimi.

Tiilinen rakennus, jossa on auki oleva ovi.

Repsikka Etelä-Karjala ei muutakaan Lappeenrannan Reijolaan, vaan jää linnoitukseen vuoden loppuun asti

Lappeenrannan kaupunki toivoo, että Repsikka suunnittelisi poikkeusjärjestelyn aikana yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa.

Kurdiliiton varapuheenjohtaja Nidal Joujak puhuu puhelimessa siskonsa kanssa joka on Syyrian maanjäristysalueella.

Maailman huomio on Turkissa, mutta Syyriaan eivät ole päässeet edes auttajat: helsinkiläinen Nidal Joujak tavaa listoja kuolleista joka päivä

Syyriassa on edelleen valtava hätä maanjäristyksen jäljiltä. Apua ei ole virrannut alueelle tarpeeksi.

Seinäjoen SPR:llä kerätään apupupuja ukrainalaislapsille.

Vastaanottokeskusten lapsille kerätään neulottuja pupuja Joutsassa ja Jyväskylässä

Apupupun on tarkoitus lohduttaa ikäviä asioita kokenutta lasta.

Trukin kuljettaja pakkaa tavaroita konttiin.

Perjantai 10.2.2023 (radio)

Apua Turkkiin. Venäjän iskut Ukrainaa. EU:n tuki Ukrainalle. Omaveropalvelun käyttökatko. Sää.

Pelastustyöntekijät kantavat järistyksen uhreja raunioista.

Syyrian hallinto eristi ihmiset, pommitti talot ja sitten iski vielä maanjäristys

Idlibin rutiköyhien asukkaiden avustamisella on tehty jo vuosien ajan julmaa politiikkaa.

Ilmakuva sortuneista rakennuksista etsintä- ja pelastustyön jatkuessa.

SPR:n ensimmäinen avustuskuorma lähtee Tampereelta Turkkiin perjantaiaamuna

Ensimmäinen kuljetus lähtee rekkakuljetuksena. SPR antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa kansainvälisen avustusoperaatioon Turkissa ja Syyriassa.

Nejdet Karadag selittää kädet viuhoen, taustalla avustuspakettikasoja ja punainen matto.

Vapaaehtoistyöntekijä Nejdet Karadag kiittää suomalaisten intoa auttaa maanjäristysuhreja: ”Tällä hetkellä politiikka on unohdettu”

Suomalaiset lähtivät joukolla auttamaan Turkin maanjäristysuhreja. Diyanetin avustuspaikkaan on yritetty tuoda myös riihikuivaa rahaa.

Otsalamppu, tulitikut, radio, vesikanisteri ja ruokaa.

Tiistai 7.2.2023 (radio)

Turkissa ja Syyriassa maanjäristyksen uhriluku kasvaa. Suomi lähettää apua järistysalueelle. Suomen ja Ruotsin ulkoministerit keskustelivat Nato-jäsenyydestä. Tänään oli ensimmäinen valtakunnallinen varautumispäivä. Säätiedot.

Ihmiset kantavat loukkaantunutta paarilla.

Suomi lähettää Turkkiin ja Syyriaan apua yli miljoonan euron edestä

Tuki sisältää muun muassa ruokaa, suojaa ja lääkinnällistä apua.

Sairaanhoitaja Kati Partanen Irakissa.

Kati Partanen on toistuvasti pakannut laukkunsa pikavauhtia ja lähtenyt auttamaan katastrofialueille

Punainen Risti lähettää avustustusryhmiä kriisialueille maiden pyynnöstä. Sairaanhoitaja Kati Partanen on yksi delegaateista, jolla on valmius lähteä muutamassa päivässä auttamaan esimerkiksi maanjäristyksen kärsimille alueille.

Tuenosoituksia Ukrainalle Tampereen Kiovanpuistossa.

Tampere kerää generaattoreita ja aggregaatteja Kiovaan – lahjoituksia toivotaan yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä

Aiemmin Tampereen ystävyyskaupunkiin on lahjoitettu muun muassa busseja ja avustustarvikkeita.

Polvistunut mies käsittelee kamiinaa metallityöpajassa.

Savonlinnassa nikkaroidaan kamiinoita sodan runtelemaan Ukrainaan

Kamiinoissa on panostettu erityisesti valmistuksen taloudellisuuteen ja rakenteen yksinkertaisuuteen.

Anna Shokopenko järjestelee vaatteita Muuramen Ukraina-avun avustuspisteellä.

Sotaa pakenevat ukrainalaiset arvostavat tavaralahjoitusten lisäksi suomalaisten antamaa aikaa ja ystävyyttä

Venäjän hyökkäyssodan pitkittyminen on hiljalleen kasvattanut Suomeen saapuvien ukrainalaispakolaisten määrää. Virallisen avun lisäksi myös vapaaehtoisten tuki on uusille tulijoille tärkeää.

Apua Ukrainaan aktiiveja kokoamassa avustuskuormaa Ukrainaan.

Villasukkien sijaan droneja ja tähtäimiä: suomalaiset haluavat antaa nyt täsmäapua sotivalle Ukrainalle

Kylmä talvi on saanut suomalaiset lahjoittamaan tavara-apuna Ukrainaan lämpimiä vaatteita. Nyt tuen sisältöä halutaan räätälöidä tarkemmin sotaa käyvälle kansalle.

Krista Mikkonen ja Ville Skinnari Irpinissä

Suomi rakentaa talot 200:lle kotinsa menettäneelle ukrainalaiselle – sisäministeri Mikkonen: “Ihmisten näkymä on jo jälleenrakentamisessa”

Ensimmäiset asukkaat muuttavat uusiin koteihinsa maaliskuussa. Suomalaisten rakentamiin taloihin majoitetaan etupäässä irpiniläisiä lapsiperheitä.

Kaksi järjestyksenvalvojaa seisoo Pasilan asemahallissa.

Maanantai 9.1.2023 (radio)

Selvitys vartiointialasta. Metsien harvennus. Paristopalot. Veripalvelu. Sääennuste.

Mies leikkaa puukolla kartonkipahvia, etualalla tekeillä olevia juoksuhautakynttilöitä eli säilyketölkkejä, joista pilkistää pahvisia suikaleita.

Apu Ukrainan talveen löytyi Teijo Reunasen jalkojen juuresta – näin syntyy juoksuhautakynttilä, jonka avulla voi vaikka valmistaa ruokaa

Käytännössä ilmaisista aineksista syntyy ukrainalaisille apua talven pakkasten keskelle. Juoksuhautakynttilään tarvitaan vain tyhjä tölkki, pahvia ja kynttiläjämien steariinia.

Joulupukkikoriste roikkuu turkoosin rakennuksen seinällä. Talon edessä joulukuusi.

Kun ilo ja valo sammuivat Lvivissä – suomalaiset avustajat taltioivat Ukrainan sotajoulun tunnelmat

Ukrainassa on vietetty ensimmäinen sotajoulu, ja valmistaudutaan uudenvuoden viettoon Putinin ”ilotulitusten” pelossa. Aiemmin joulua on vietetty tammikuussa, nyt venäläisperinteestä pyristellään eroon.

Kyltti Valtioneuvoston ovella.

Фінляндія відправила в Україну ще п'ять вантажівок матеріальної допомоги

В складі допомоги товари для енергетичного сектору та товари для лікарень. Минулого тижня до України також відправили шкільні меблі.

Joulukuusessa olevia kortteja, joissa tietoja lahjan saajista ja Hyvää joulua -koriste.

Ukrainan sota ja tiukka taloustilanne vaikuttavat joulun avustuskeräyksiin – lahjoitukset ovat pienempiä ja tulevat viime hetkillä

Hyväntekeväisyysjärjestöjen mukaan avuntarve kotimaassa kasvaa joka joulu, mutta myös auttamisen halu on kansalaisilla vahva.

Jouni Lahti (oikealla) viemässä avustustarvikkeita Ukrainaan.

Suomalaismajuri taisteli Ukrainassa joukkueessa, josta osa on jo kuollut – kouluttaa pian sotilaille muuta taktiikkaa kuin ”massalla päälle”

Jouni Lahti oli keväällä Ukrainassa sotimassa kahden kuukauden ajan. Enää hän ei rintamalle lähde, vaan vie apua ja tarvikkeita suomalaisille sotilaille sekä paikalliselle väestölle.

Tampereen kaupungin lahjoittaman bussi vie mukanaan arjen tarvikkeita.

Koulubussit lähtivät Helsingistä laivalla kohti Ukrainaa – mukana myös talouskeittiö, jolla voi tuottaa ruokaa 300 oppilaalle päivässä

Yhteensä avustuksena lahjoitettavia linja-autoja on lähdössä Ukrainaan vuoden lopulla noin parikymmentä.

Ukrainan lippu liehuu lipputangossa.

Päijät-Sote lahjoitti leikkaussalilaitteita Ukrainaan

Laitteita ja tarvikkeita jäi tarpeettomiksi Päijät-Hämeen keskussairaalan vanhalta leikkausosastolta, kun tilalle avattiin uusi.

Anonyymi lapsi vastaanottokeskuksen leikkihuoneessa.

Joutsan vastaanottokeskus aloitti toimintansa etujassa aktiivisten vapaaehtoisten ansiosta

Ensimmäiset asiakkaat tulivat viime viikolla, lisää odotetaan tämän viikon aikana.

Kolme Hope ry:n turkooseihin huppareihin pukeutunutta vapaaehtoista askartelee lahjatoivelappuja pöydän ääressä Hopen toimitiloissa Lappeenrannassa. Taustalla näkyy täysi hylly vaatteita.

Avustustyössä näkyy kasvava hätä: jouluapua hakevat nyt myös keskiluokkaiset perheet

Ruuan ja energian hintojen nousu on tuonut uusia ihmisiä avustustyön piiriin. Etenkin yhden aikuisen talouksissa on vaikeaa sopeutua koviin muutoksiin.

Iisalmen seurakunnan johtava diakoniaviranhaltija Tanja Reinikainen ja iisalmelainen Leena Juntunen täyttävät ruoka-apulaatikkoa. Juntusella on kädessään hernekeittopurkki.

Iisalmelaiset innostuivat ostamaan elintarvikkeita vähävaraisille – vapaaehtoiset jakoivat kaupan ovella ostoslistoja sopivista tuotteista

Iisalmen seurakunta ja SPR:n Iisalmen osasto keräsivät keskiviikkona ruokaa vähävaraisille tavallisesta poikkeavalla tavalla. SPR:lle kyse oli valtakunnallisestikin poikkeuksellisesta keräystavasta.

Samuli Jyllilä pitää kädessään muovista lieriötä, jota voidaan käyttää kranaatin vakauttajana.

Suomalaismies aikoo toimittaa Ukrainaan kotona tulostettuja kranaatin pyrstöjä – hankkeen laillisuus on vaikea kysymys

3D-tekniikkaa harrastava Samuli Jyllilä tulostaa kotonaan kranaatin pyrstöksi sopivia muovikappaleita Ukrainaan lähetettäväksi. Ministeriön mukaan kyseessä saattaa olla puolustustarvikkeeksi luokiteltava tuote.

Vetestrån på en åker.

Tiistai 8.11.2022 (radio)

Omikron-muunnos. Ruokaohjelma Somaliaan. Nälkäpäivä-keräys. Lumo Energian konkurssi. Seurakuntavaalit. Sää.

Kemin kaupungin elinvoimajohtaja Mervi Nikander Kemin kaupungintalon näköalatornissa.

Kemin elinvoimajohtaja Mervi Nikander on valittu Punaisen Ristin Lapin piirin toiminnanjohtajaksi

Punaisen Ristin Lapin piiri vastaa tällä hetkellä kolmen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen toiminnasta. Vastaanottokeskuksissa työskentelee 50 työntekijää.

Ukrainan väreissä oleva sydäntaulu ja muita maalauksia.

Ukraina-keskus aloittaa toimintansa Turussa – muutkin kuin ukrainalaiset ovat tervetulleita

Suomen Ukrainalaiset ry aloittaa Turun Ukraina-keskuksen toiminnan. Tilana toimii Turun kaupungin Kotoutumisen osaamiskeskus.

Ukraina-keräyksen tilat Joensuussa Lukkotiellä täyttyivät ihmisistä 29.10.2022.

Ukrainan auttajat lähtevät Lukkotieltä – vapaaehtoistyö Joensuussa jatkuu

Ukraina-keskuksen toiminta nykymuodossa päättyy Joensuussa vuodenvaihteessa. Avun tarve ja kävijät ovat vähentyneet, mutta alkava talvi tuo vielä uusia tarpeita vaatteille ja varusteille.

Kuvassa on linja-auto Tampereella 2020.

Tampereelta Ukrainaan lahjoitettua bussia yritettiin kaupitella armeijalle – tekoa yrittänyt on jäänyt kiinni

Tampereen kaupungin mukaan kaikki lahjoitetut bussit ovat päätyneet humanitaariseen apuun, mihin niiden kuuluikin päätyä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle