Uusimmat artikkelit
Keskuskoulun purkaminen alkaa Haminassa – kaksi katua suljetaan osittain
Vuosia tyhjillään olleen koulurakennuksen purkutyöt kestävät maaliskuun loppuun asti.
Paraisten upouusi koulukeskus on joutunut syksyn aikana laajan ilkivallan kohteeksi – tekijät melko varmasti tiedossa
Nyt selvitetään, ovatko ilkivallantekijät korvausvelvollisia. Parainen järjestää torstaina vanhempainillan, jossa tilannetta käsitellään. Myös poliisi osallistuu tilaisuuteen.
Viinijärven kyläyhdistys ei hyväksy kouluhankkeen lykkäämistä
Viinijärven kyläyhdistys vaatii, että uusi koulu rakennetaan sisäilmaongelmaisen tilalle pikaisesti ja tehtyjen suunnitelmien mukaisesti.
Sepänkylän koulukampus edistyy Mustasaaressa alkuperäistä aikataulua edellä
Vaikka Sepänkylän koulutuskampuksen arveltiin viivästyvän ainakin vuodella, on se kirinyt useita kuukausia alkuperäistä aikataulua.
Kallislahden koulussa riittäisi oppilaita, valtuusto päätyi lakkauttamaan sen siitä huolimatta: ”Ristiriitaista”, sanoo puheenjohtaja
Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lakkauttaa Juvolan, Louhen ja Kallislahden koulut. Kallislahden koulun kohtalo ratkesi muutaman äänen erolla.
Mikkelin Rouhialan koulu sai valtuustolta vuoden sekä sinetin lakkautukselle
Mikkelin kaupunginvaltuusto päätti, että Rouhialan koulu lakkautetaan elokuussa 2025.
Kiimingin Alakylän koulun rakentaminen viivästyy aiotusta – urakka kilpailutetaan uudelleen
Hankkeen kustannukset ovat nousseet reilun miljoonan euron verran kaksi vuotta sitten päätetystä. Uudelleenkilpailutuksen tavoitteena on vähintään viiden prosentin säästö.
Savon ammattiopiston rakennuksen peruskivi 1950-luvun lopulta löytyi Kuopiossa
Peruskivi ja siinä oleva lieriö löytyivät vihjeen perusteella. Vihjeen antoi oppilaitosta rakentamassa ollut mies. Lieriö avataan ensi viikolla.
Palosaaren uuden päiväkodin rakentaminen alkaa keväällä Vaasassa
Uuteen kaksikieliseen Palosaaren päiväkotiin tulee tilat seitsemälle ryhmälle, joissa on yhteensä 130 paikkaa.
Mikkeli käsittelee tänään Rouhialan koulun kohtaloa – lakkauttamista vastustava adressi kerännyt satoja allekirjoituksia
Rouhialan koulun oppilaiden linjattiin siirtyvän Päämajakouluun jo vuoden 2018 kaupunkirakenneselvityksessä. Tällä hetkellä koulussa opiskelee 70 koululaista.
Nokian sivistyslautakunta hyväksyi kahden kyläkoulun lakkauttamisen
Taivalkunnan ja Vahalahden koulujen säästämisestä tehty muutosesitys hävisi äänestyksen niukasti.
Iittiin puuhataan uutta yläastetta ja lukiota – vanhat koulurakennukset halutaan purkaa
Kunta kaavoittaa uutta koulurakennusta Kausalan alakoulun lähistölle. Tavoitteena on saada uusi koulu käyttöön vuonna 2027.
Turun hallitus linjasi Varissuon koulun palaavan kotilähiöönsä väistötilavaiheen jälkeen
Pysyvät perusopetuksen tilat järjestetään Varissuolla yhteistyössä Normaalikoulun kanssa tai kaupungin omana palveluna.
Arkkitehtuurin Pietilä-palkinnon saivat suunnittelijat, joiden koulurakennuksessa on helppo suunnistaa
Rakennustietosäätiö jakaa Pietilä-palkinnon nuorille arkkitehdeille kolmen vuoden välein.
Varissuon koulun oppilaille aiotaan rakentaa väistötilat Pääskyvuoren koulun kentälle
Turun kaupunginhallitus käsittelee asiaa tiistaina. Tällä hetkellä Varissuon koulun oppilaat ovat kahdessa eri toimipisteessä.
Opiskelijat leiriytyivät mielenilmaukseen XAMKin Kouvolan kampukselle – erään opiskelijan hiuksetkin joutuivat ”Orpon leikkuriin”
Opiskelijat osoittavat mieltään hallituksen kaavailemia leikkauksia vastaan leiriytymällä korkeakoulurakennuksiin eri puolilla Suomea. Nyt vuorossa on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Kouvolassa.
Tölby-Vikbyn koulun sulkemisehdotus herättää huolta Mustasaaressa: ”Taistelemme koulumme puolesta”
Yli miljoonan euron säästötarve painaa Mustasaaren koulutussektoria, ja siksi Tölby-Vikbyn koulua ehdotetaan jälleen sulkevaksi.
Rakennusyhtiöiden ahdinko heijastuu kipeästi Inariin: kunnalla on 20 vuoden elinkaarisopimus vaikeuksissa olevan rakennusliikkeen kanssa
Inarin kunnassa mietitään vaihtoehtoja uuden koulukeskuksen kiinteistöhuollon ja ylläpidon toteuttamiseksi tulevaisuudessa. Kunnalla on palvelusopimus ahdingossa olevan Rakennusliike Lehdon kanssa.
Kouluja lakkautetaan nyt muuallakin kuin taantuvissa kunnissa – vanhempia huolettaa lasten hyvinvointi ja lähipalvelujen katoaminen
Vaikka Suomessa on kouluja lakkautettu jo hurja määrä, lukuisissa kunnissa on yhä paineita ja aikeita lopettaa kouluja, koska oppilasmäärä pienenee rajusti.
Tyhjillään olevan Kuhmon Kontion koulun lämmittämiseen menee ensi vuonna 45 000 euroa – Kainuun Ely-keskuksen mukaan koulua ei saa jättää kylmilleen
Maanantaina kaupunginhallitus päätti, että Kontion koulu jätetään heti kylmilleen. Kainuun Ely-keskus katsoo, että kylmilleen jättäminen heikentää rakennuksen kuntoa.
Akaassa valitus Pohjois-Toijalan koulukaavasta – uuden rakentaminen rapistuneen Nahkialan koulun tilalle voi lykkääntyä
Valituksen mukaan koululle lännen suunnasta johtavat kulkutiet ovat vaarallisia jalkakäytävän puuttumisen takia. Kaupunki katsoo, että alueen liikenne on hiljaista.
Koutosen vanhaa koulua ei suojellakaan Kannuksessa, mutta se voi silti säästyä: kaupunki aikoo tarjota hirsirunkoa myyntiin
Hirsirakennus saattaa saada uuden elämän toisessa paikassa.
Palosaaren koulurakennukseen suunnitellaan taas päiväkotia Vaasassa
Vaasan kaupunki ei ole vielä tehnyt poliittista päätöstä päiväkodin perustamisesta vanhaan Palosaaren kouluun, mutta asia on suunnittelupöydällä.
Selvitystä suomenkielisen koulun perustamisesta Kruunupyyhyn jatketaan
Suomenkielinen koulu sijoitettaisiin samaan rakennukseen Keskuskoulun kanssa samassa yhteydessä, kun uusi koulurakennus rakennetaan Kruunupyyhyn.
Historiallisesti arvokas koulurakennus paloi täysin Virolahdella – poliisi epäilee palosyyksi lasten ”tulitikkuleikkejä”
Poliisin tutkinnajohtajan mukaan tapausta tutkitaan todennäköisesti törkeänä vahingontekona.
Historiallisesti arvokas vanha koulurakennus tuhoutui tulipalossa Virolahdella
Autio koulurakennus oli täyden palon vaiheessa pelastuslaitoksen ehtiessä paikalle.
Kannuksen talous heikkeni edellisvuodesta – verotulot ja valtionosuudet tippuivat
Koulurakentamiseen Kannus pistää tänä vuonna noin 5,8 miljoonaa euroa.
Viialan yhtenäiskoululle myönnettiin Joutsenmerkki – ensimmäinen koulu Pirkanmaalla ja vasta kuudes koko Suomessa
Kesäkuun lopussa valmistuneelle Viialan yhtenäiskoululle on luovutettu Joutsenmerkki. Pohjoismaiden yhteisen ympäristömerkin tavoitteena on edistää kestävää kehitystä.
Sata vuotta kestävä ”palikkakoulu” ratkaisi sisäilmaongelmat – rakennus on esimerkki tulevasta
Vain murto-osa Suomen rakennuksista on moduulirakennuksia, mutta ympäristöministeriön mukaan ne ovat tulevaisuutta.
Nisulanmäen koulun vesivahingosta kärsineet luokat pois käytöstä ainakin vuoden loppuun asti
Koulun kellarissa sijaitseviin luokkiin pääsi vettä viemäriverkostosta kahdesti.
Nokian kouluratkaisu tarkentumassa – oppilasmäärän ennustetaan kasvavan ja yhden uuden koulun sijaan saatetaankin rakentaa kaksi
Sivistyslautakunnalle tehdyn esityksen taustalla on muun muassa alueen oppilasennusteiden positiivinen kehitys sekä tonttikokoon liittyviä seikkoja.
Forssan Akvarelli tavoittelee voittoa maailman suurimmalla arkkitehtuurifestivaalilla Singaporessa
Akvarelli on ainoa suomalainen koulurakennus World Architecture Festivalin Schools-sarjassa.
Kuopion Riistavedellä sijaitsevan Melalahden koulun purkaminen alkaa syyskuun alussa
Sisäilmaongelmien vuoksi käytöstä poistettu koulurakennus puretaan uuden monitoimirakennuksen valmistuttua.
Nämä nuoret keksivät parakkikoulustaan koko joukon ongelmia, mutta eivät koe olevansa sen huonommassa asemassa kuin muutkaan
Opetushallitus on huolissaan väistötiloissa opiskelevien koululaisten yhdenvertaisuudesta tilanteessa, jossa parakeissa opiskelu pitkittyy.
Kouluvuosi alkoi monessa paikassa viimeistä kertaa – tutkija: “Lakkautustrendi on jatkunut liian pitkään”
Suomessa on lakkautettu kymmenen vuoden aikana yhteensä 385 peruskoulua, jotka ovat olleet valtaosin pieniä. Lakkautuspäätöksen saaneen Sanginsuun koulun puolesta käydään kuitenkin yhä taistelua.
Koulukeskus Välkky avaa ovensa oppilaille Janakkalan Turengissa
Uudessa koulurakennuksessa työnsä aloittaa noin 460 alakoulun oppilasta. Välkyssä ovat myös erityisluokat, nuorisotila, eskarilaiset sekä koululaisten iltapäivätoiminta.
Etelä-Hervantaan valmistui uusi koulu ja päiväkoti – tilat 1300 oppilaalle
Seuraavaksi väistötiloihin siirtyy Hervannassa Ahvenisjärven koulutalon väki.
Tiutisen kyläkoulun yli satavuotiaat rakennukset myynnissä 114 000 eurolla
Kyläkoulutoiminta lakkasi tiloissa vuonna 2016. Rakennukset ovat olleet myynnissä vuodesta 2019.
Kouvola hyväksyi asemakaavamuutoksen Marjoniemen koulua varten
Päätöksentekoa varten haluttiin lisätietoa muun muassa alueen tulevasta tieturvallisuudesta.
Kittilän Sirkan koululle lisätilaa viipalekoululla
Kunnanvaltuusto siunasi lisämäärärahan rakennuksen hankintaan.
Inkeroisten monitoimitalon rakentaminen alkaa
Varsinaisia rakennustöitä pohjustetaan työmaakoppien kytkemisellä ja maarakennustöillä.
Ely-keskus hylkäsi Parkumäen ja Ruotasen vanhojen koulujen suojeluesitykset
Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus on hylännyt kahden perinteisen koulurakennuksen suojeluesitykset sillä perusteella, etteivät ne täytä rakennussuojelulaissa asetettuja edellytyksiä.
Akaan Viialan sisäilmaongelmainen koulurakennus saattaa kelvata vielä koirakouluksi
Viime vuosikymmenellä Viialan keskustan koulua yritettiin korjata huonon sisäilman takia. Rahaa paloi, mutta asiat eivät tulleet kuntoon. Koulun liikuntahalli voisi kuitenkin sopia koirien agilityharjoitteluun.
Pitkään jyllännyt kouluverkkokeskustelu sai päätöksen – Oulu lakkauttaa neljä pientä koulua
Keiskan, Kuivasojan ja Lämsänjärven koulut sekä Myllyojan koulun Sanginsuun yksikkö lopetetaan vähäisten oppilasmäärien vuoksi.
Ely-keskus hylkäsi Nurmeksen keskustan kansakoulua koskevan suojeluesityksen
Pohjois-Karjalan ely-keskus katsoo, että koulurakennuksella on maakunnallista ja paikallista arvoa ja merkitystä, mutta ei valtakunnallista.
Riihimäen Patastenmäen viipalekoulu ei houkutellut ostajia
Kaupunki laittoi Patastenmäen puukoulun käytössä olleen viipalekoulun myyntiin huutokaupalla toukokuussa.
Pietarsaaren valtuusto hyväksyi 250 000 euron määrärahan koulun suunnitteluun
Rahoituksen avulla on tarkoitus suunnitella uusi koulurakennus 0–5-vuotiaille ruotsinkielisille oppilaille
Pietarsaaren koulupäätös muuttui jälleen, nyt aiotaankin suunnitella uusi koulu ruotsinkielisille alakoululaisille
Kaupunginjohtaja muutti päätösesitystään, jonka mukaan suomenkielisille lapsille olisi rakennettu uusi koulu Etelänummelle.
Pietarsaaressa jälleen uusi kouluavaus – suomenkieliset Etelänummelle, ehdotusta vastustava adressi kerää nimiä
Pietarsaaressa vuosia jatkunut kouluverkkokeskustelu on adressin mukaan uuvuttanut henkilöstön.
Parolan yhteiskoulun kakkosvaihe nytkähtämässä liikkeelle – vanhat rakennukset matalaksi jo kesällä?
Hattulan kunta laatii suunnitelmia Parolan kampuksen kakkosvaiheesta eli yläkoulun uusista tiloista. Suunnitelmaan sisältyy sisäilmaongelmista kärsivien vanhojen tilojen purkaminen.