Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Janne Hirvasvuopio Vuotson alueen saamenpuvussaan kotonaan Espoossa kahvikuppi kädessä

Saamelaisaktivisti Janne Hirvasvuopio, 33, sai tappouhkauksen ystävänpäiväkortissa: ”Viesteissä väkivallan uhka on konkreettinen”

Eduskunta-avustajana työskentelevä Janne Hirvasvuopio saa vihaviestejä viikottain. Twitterissä jopa päivittäin.

Kaksi nuorta otsat vastakkain. Vasemmanpuoleisella on vihreä siilitukka, oikealla olevalla balettinuttura.

Elokuvissa ja sarjoissa näkyvät nyt vähemmistöt – Aikuiset-sarjaan haettiin tarkoituksella näyttelijöitä erilaisista taustoista

Tekijöiden mukaan etnisiin sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien esiin tuomisella halutaan kuvata entistä paremmin monimuotoista maailmaa.

Ambulansseja jonossa sairaala-alueella Lontoossa.

Britanniassa tutkinta hoitolaitteiden tehokkuudesta eri ihonväreillä – esimerkiksi veren happipitoisuutta mittaava laite voi antaa vääriä lukemia

Britannian terveysministeri Sajid Javid kertoo BBC:n haastattelussa uskovansa, että laite-erot ovat voineet johtaa jopa koronapotilaiden kuolemiin.

Vihapuhe ja pelko valtasivat suomalaisen keskusteluilmapiirin. Kenen arjessa muuttuneet asenteet näkyvät? Dokumentti Kiehumispiste

Dokumenttiprojekti: Kiehumispiste

Vihapuhe ja pelko valtasivat Suomen keskusteluilmapiirin.

Eskimotyttö ohjelmassa Luonto on vielä meidän: Arktinen impressio. Arktinen essee (1986)

Pohjoisen alkuperäiskansat elävät luonnon kanssa sopusoinnussa

Luontodokumenteissa seurataan eskimoiden ja tšuktšien elämää

Näkymä talon pihalle Inarissa (1980-luku)

Inarinsaamelaisista tuli Inarinmaan vähemmistö

Ensimmäinen inarinsaamenkielinen tv-dokumentti.

Yle Areena logo.

Rotusyrjintää Pietarsaaressa

Kaupunkilaiset vastustivat romaniperheiden asuttamista.

Yle Areena logo.

Konnunsuon kaalet

Maaritin poika Dimitri ja veli Allan istuvat Konnunsuon vankilassa. Romaneilla on vahva perheiden ja sukujen sisäinen verkosto, eikä vankilaan joutuminen murra tätä järjestelmää.

Maarit Tastula ja Kiba Lumberg

Kiba Lumberg, oman tiensä kulkija

Lumberg on käsitellyt myös romanikulttuurin kipeitä puolia.

Yle Areena logo.

Pitääkö rikolliset maahanmuuttajat karkottaa?

Pykäliä ja purtavaa -sarjassa kysytään, onko oikein karkottaa maasta rikoksen tehnyt maahanmuuttaja, joka on asunut Suomessa miltei koko elämänsä?

Nils-Aslak Valkeapää saamelaisasussa.

Ailu Valkeapää toi joiun julkisuuteen

Áillohaš oli saamelaiskulttuurin renessanssin keskushahmo.

Yle Areena logo.

Kapinoivat kurdit

1960-luvun alussa aseellinen taistelu Kurdistanian puolesta tiheni.

Yle Areena logo.

Imperialismia vastaan Sisä-Mongoliassa

Vuonna 1966 alkanut Kiinan kulttuurivallankumous johti myös etnisiin puhdistuksiin. Mikko Valtasaari kävi tutustumassa Sisä-Mongolian kiinalaistuvan paimentolaisalueen oloihin.

Yle Areena logo.

Miekan ja ristin voimalla

Alkuperäiskansojen maailmanneuvoston kokouksen reportaasi.

Yle Areena logo.

Romanit yhteiskunnan ulkopuolella

"Elokuvamainen mustalaisleiri on kauan sitten hajonnut, ja tämän päivän mustalaiset asuvat tavalla, jota ei sivistysvaltiossa pidetä ihmiselle sopivana", vuonna 1965 tehty ohjelma kuvaa romanien tilannetta.