Uusimmat artikkelit
Nautitko jonottamisesta vai käykö se hermoille? Tämä juttu kertoo miksi
Jonottamista on kaikkialla, ja usein se on epämiellyttävää. Joidenkin arvioiden mukaan ihminen viettää elämästään jopa vuosia jonottaen.
Älykännykät ja sosiaalinen media kuuluvat lestadiolaisnuorten arkeen, mutta televisio ei – katselua ohjaa omatunto ja Jumalan sana
Televisiotarjonta on hiipinyt lestadiolaisten koteihin, mutta itse laite pysyy yhä poissa. Tänä viikonloppuna lestadiolaiset kokoontuvat Suviseuroihin Kauhavalle.
Marinin some-tukijoukot saattavat osoittaa yhteiskunnan kaksoisstandardeja – Tutkija: Meillä on ollut juhlivia pääministereitä
Moni Marinia julkisesti somessa tukeva korostaa sitä, että muun muassa pääministerin sukupuolella on merkitystä siihen, minkälaista julkista keskustelua bilevideoista käydään.
Ihminen on sosiaalinen eläin
Ihmislajin selviytymisen edellytys on ollut yhteistyö.
Äitiyden normeja toistetaan ja vastustetaan
Yhdysvaltalaisissa äitiblogeissa näkyy äitimisen moninaisuus
Mikä on seuraava #metoo? Kerro Ina Mikkolalle, mikä tasa-arvossa on vielä pielessä
Aurorassa keskustellaan tulevaisuuden tasa-arvosta.
"Tässä voi tulla jonkinlaista maskisheimingiä", sanoo sosiaalipsykologi – viekö maskin käytössä sosiaalinen paine voiton omasta harkinnasta?
THL:n mukaan maskin käyttäminen on kansalaisten omassa harkinnassa. Mukaudutaanko nyt ryhmäpaineen alla suojaamaan itseä ja ympäristöä vai ryhdytäänkö maskittomiksi vapaamatkustajiksi?
Queen of Lapland on lyhytdokumentti rajattoman itseilmaisun kauneudesta
Queen of Lapland drag-hahmo ei häpeile mitään.
Suomalaiset raivostuivat Huuhkajat-faneille, kannattajayhdistyksen puheenjohtajalle satanut uhkaavia viestejä
Pietarissa käyneiden jalkapallofanien tuomasta koronavirusryppäästä on paljastunut jo lähes 300 tartuntaa. SMJK:n puheenjohtaja Marko Karvinen kertoo saaneensa törkeää palautetta. Palloliitossa harmitellaan, ettei Venäjälle saatu junayhteyksiä pyynnöistä huolimatta.
Itsenäistyvätkö suomalaiset nuoret liian aikaisin? – "Olemme aina olleet arkoja pyytämään apua"
Suomessa itsenäistymistä leimaa yksin pärjäämisen vaatimus.
Venäläistaustan ja juutalaisuuden takia Saara Khaikovitch oli koulukiusattu – kun hän kertoi tarinansa Youtubessa, rajuja viestejä alkoi sadella
Ulkomaalaistaustaiset joutuvat useimmin kiusatuksi kouluissa. Katso videolta, mitä Khaikovitch ajattelee kiusaajista nyt.
Matka Etelä-Afrikkaan opetti, että kolonialismi on myös meidän suomalaisten synti
Kolonialismi liittyy myös Suomeen, kirjoittaa Janette Leino.

Psykologian professori tyrmää usein toistuvan kliseen kiusaamisesta: "Se on vanhanaikainen käsitys, että kiusaaja itse on ollut joskus kiusattu"
Emeritaprofessorin mukaan kiusaajat ovat yleensä tavallisia teinejä, joilta puuttuu vielä harkintakykyä.

Report: One in three sportswomen suffers sexual harassment
A new report suggests 16-year-olds competing in adult sports are at the greatest risk of harassment.

Katri Saarikiven kolumni: Luottamuskato on yhteisön loppu
Sosiaaliset normit tekevät yhteistyön mahdolliseksi, sillä ne ovat keino synnyttää luottamusta, kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi.
Onko sinua "kytätty"? Yskäisystä julkisella paikalla on tullut paheksuttava teko, mutta tutkijan mukaan syyllistämisessä on myös hyviä puolia
Koronakriisi on tehnyt meistä kaikista yhteisen edun valvojia, niin hyvässä kuin pahassa.
Tatuointi on kantajalleen ikuinen, mutta taideteoksena lyhytikäinen
Tatuoinneissa näkyy erilaisia tyylisuuntia ja muoteja.
Hopeakulttuuri vie tulevaisuuden Suomeen, jossa senioreja on enemmän kuin junioreja
Hopeakulttuuri on Biitsi-duon fantasia iästä ja sukupuolesta
Nainen ei ole kaiku: Salla Hämäläinen räppää naisen roolista ja ammentaa voimaa mytologiasta – ihmisyytemme juurista
Tiedätkö mikä on syntyloitsu?
Seksittömät: “Vaikka olenkin flanellipaitainen cis-heteromies, normien kalisteleminen on aina kiinnostanut etenkin taiteessa.”
Tuomas Skopan rokkaava radioessee seksittömyydestä
Säröääniä-teoskokonaisuudessa tutkitaan normia eikä välitetä siitä, miltä radio kuulostaa
“Yhteiskunta ei tuhoudu, vaikka se olisi moniäänisempi”
Urheiluseurat alkavat saada opastusta kiusaamisen kitkemiseen Kymenlaaksossa – "Huoli on todellinen"
Suomessa on paljastunut viime aikoina useita häirintä- ja kiusaamistapauksia.
Ylen aamu tänään: Onko ruotsalainen liha eettisempää kuin suomalainen? Katso lähetys tästä.
Keskustelemme myös seksuaalisesta häirinnästä ja siitä, miten sitä voisi suitsia. Jälkiviisaat sohvalla klo 7.44.

Kyselytutkimus: Työpaikkakiusaaminen on yleisempää julkisella kuin yksityisellä sektorilla
Joka kolmas työntekijä kertoi havainneensa työpaikkakiusaamista, joka viides kokee tai epäilee tulleensa kiusatuksi.
Kelvoton lisääntymään - Miksi minut olisi pakkosteriloitu?
Kysymykset ihannekansalaisesta eivät ole kadonneet.

Maryan Abdulkarimin kolumni: Tarinat auttavat meitä ymmärtämään muitakin näkökulmia kuin omaamme
Vahvimmista tarinoista tulee normeja ja lakeja. Obaman säätiön vieraana ollessaan Maryan Abdulkarim vaikuttui tarinoiden voimasta.
Jatkoajalla – Miten saada elämästä kiinni asunnottomuuden ja vankilakierteen jälkeen?
Jussi ja Pasi haluavat tehdä elämänmuutoksen.
Arvoja ja normeja naisten hyödyksi
Ohjeita ja mietteitä Kajom päästä

Video: Omaa polkua kohti urheilun huippua tai piirikunnallisia
Suomalaisessa urheilussa on haettu tietä menestykseen urheilijan polku-ajattelun kautta. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan yhtä ainoaa oikeaa mallia ei kuitenkaan ole, vaan nuoret etenevät omalla urheilu-urallaan kymmeniä erilaisia polkuja pitkin.

Onko sinua kiusattu painosi vuoksi?
Merkitseviä katseita, ilkeitä kommentteja, naureskelua. Onko painoasi kommentoitu tai oletko joutunut kiusatuksi kokosi takia?

Talvi saa nuoret pakkautumaan kauppakeskukseen – "älämölöön" puututaan lisävartijalla
Kauppakeskus Pasaati on lisännyt vartiointia nuorten häiriökäyttäytymisen vuoksi. Sama ongelma on joka talvi. Nuoret halutaan asiakkaiksi, mutta ilman epäasiallista käytöstä.

How-to Finland: Youth centre creating etiquette video for asylum seekers
A youth centre in Ostrobothnia is producing an instructional video which aims to teach asylum seekers Finnish etiquette and social norms.

"Toivon kiusaajilleni kaikkea pahaa elämässään"
Kouluvuosina kiusatuksi joutuneet kertovat ilkeilyn romahduttaneen itsetunnon ja tehneen heistä arkoja. Moni tuntee itsensä aikuisenakin täysin arvottomaksi. Vaikka kiusaamisen voi yrittää unohtaa, sitä ei tarvitse antaa anteeksi, lukijat sanovat.

"Mihin sitä aivoja tarvitsee, jos näyttää hyvältä" – miesten esineellistämisessä unohtuvat sisäiset seikat
Mies voi kokea vislailut, puristelut ja ulkonäköön kohdistuvat kommentit yhtä loukkaavina kuin nainen.

Lasten käytöshäiriöt vähenevät vanhempia tukemalla
Käytöshäiriöihin on puututtava tavalla, joka ei leimaa perheitä. Vanhempien tukeminen paitsi vähentää lasten käytöshäiriöitä merkittävästi, myös parantaa vanhemmuuden taitoja. Turun yliopistossa tehty tutkimus on laatuaan ensimmäinen maailmassa.

Valtuutetun nimivaihdokselle irvaillaan – Mertsu Merivirta: "Suomi on pahansuopa maa"
Mertsu Merivirta kokee etunimivaihdoksen aiheuttaneen tarpeetonta keskustelua. Kotkalaisvaltuutettu pitää irvailua lapsellisena ja peräänkuuluttaa ihmisiltä vastuuntuntoa leukailun suitsimiseksi.

Froome valmistautuu ratkaisuetappiin – muiden huonosta käytöksestä huolimatta: "Olemme ensisijaisesti ihmisiä, sitten urheilijoita"
Ranskan ympäriajo eli Tour de France lähestyy loppuaan. Voittotaistelu on kovaa, minkä johtajan keltaista paitaa yllään pitävä Chris Froome on saanut huomata.

Nuori, työtön ja väliaikainen – kesäkin kuluu tyhjänpanttina
Moni nuori saattaa elää välitilassa, jossa tulevaisuus on epävarma ja työttömät jaksot pitää hyväksyä. Työtön kesä on sosiaalialan normi, kertoo nuori sosionomi Lara Kinghorn.Työsopimuksia saatetaan myös ketjuttaa niin, että työtön lukukausi on väistämätön.

"Mieti, jos olisit itse kuvassa" – julkisella paikalla kuvaamiseen tarvitaan hienotunteisuutta ja ohjeita
Suomessa saa melko vapaasti kuvata yleisillä paikoilla. Lainsäädäntöä ei aiheesta juuri ole, joten käytännön pelisäännöille on kysyntää.
Armi Ratian hämmästyttävät juhlat
Radio 1:n Filmiryhmä tapasi Minna Haapkylän ja Jörn Donnerin

Chelsea mätkäisi porttikieltoa - faneilta hävytöntä käytöstä Pariisissa
Chelsea on jakanut kolmelle kannattajalleen porttikiellon Stamford Bridgelle sen jälkeen kun kannattajien törkeää käytöstä kuvattiin videolle Pariisin metrossa.

Tiusasen vetäytymisen taustalla epäluottamus puolueelta
Vasemmistoliiton piirihallitus otti muutama viikko sitten kielteisen kannan kotkalaisvaltuutetun ehdokkuuteen eduskuntavaaleissa. Kymen Sanomien mukaan taustalla on epäasiallinen käytös. Tiusanen korostaa, että epäasiallista käytöstä ei ole tapahtunut ja vetäytymispäätös oli hänen itsensä tekemä.
AVI: Rovaniemen Kehityksessä ei kiusata enää
Rovaniemen Kehitys Oy:ssä ilmenneet kiusaamisongelmat ovat loppuneet, kertoo Lapin aluehallintoviraston tarkastuskertomus. Valvontapyynnön tehnyt työntekijä sanoo, että epäasiallinen käytös on loppunut.

Opettajat rohkaistuivat kertomaan kiusaamisesta – ongelma pelättyä suurempi
Opettajien kiusaaminen osoittautui keväällä OAJ:n tutkimuksessa isommaksi ongelmaksi kuin oletettiin. Asian esiin tuominen rohkaisi kuitenkin opettajia kertomaan kiusaamisesta. OAJ:n puheenjohtajan mielestä aiheesta tarvitaan lisää tutkimustietoa.
Tärähtäneet ämmät rikkovat normeja
Taiteilijaduo Tärähtäneet ämmät (eli Katriina Haikala ja Vilma Metteri) penkoo naisten karvoitusta, tekee uimapukuja yksirintaisille naisille ja esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa hämmentävävillä tavoilla. Stradan Joonatan Pitkänen pääsi käymään heidän työhuoneellaan.
Lentävä Robin Williams irvaili normeille
Maailman kapteeni Koukut ja kadonneet pojat.

Urheilutapahtumien järjestäjillä tarve järeämmille työkaluille
Yhdistyksen mukaan yleisön ja urheilijoiden turvallisuuden takaamiseksi on perusteltua, että esityksiä viedään eteenpäin.

Keskustele: Mitä mieltä porttikielloista urheilukatsomoihin?
Palloilun huippusarjoihin kaivataan porttikieltojärjestelmää. Onko tällaiselle järjestelmälle tarvetta?

Lasse kävelee kokonaisen viikon takaperin – herättää hämmennystä
Moni Itä-Suomen yliopiston kampuksella vieraillut on ihmetellyt tällä viikolla takaperin kävelevää opiskelijaa. - Jos pystyn tällä omalla pienellä typeryydellä piristämään jonkun arkea, niin voin olla siitä tyytyväinen, perustelee tempauksestaan 100 muumitikkaria kuittaava Lasse Korhonen.