Uusimmat artikkelit
Eläimet ihastuttavat taas Kirjurinluodossa – paikalla myös muutaman viikon ikäisiä kilejä
Tutuille paikoilleen Kirjurinluotoon ovat saapuneet jo vuohet ja linnut. Tämän viikon aikana myös rakastetut alpakat saapuvat kesäsijoilleen.
EU tehostaa eläintautien torjuntaa: Suomessakin kameli- ja hirvieläimille on laitettava korvamerkki tai mikrosiru
Uudet vaatimukset koskevat esimerkiksi alpakoita, laamoja, peuroja ja poroja. Suomessa on arviolta 1500 kamelieläintä, ja niitä löytyy Suomesta Lappia myöten.
Tässä on Darra, tilan tuorein alpakka, eikä se liiemmin välitä silittelystä – Raippaluodossa sijaitseva kotieläintila avasi ovensa hiihtolomavieraille
Kotieläintilat mielletään kesäisiksi retkikohteiksi. Toimittaja Arttu Kuivanen kävi katsomassa, mitä Aava Kertun kotitilalla tapahtuu talvipakkasilla.
Espanjan bilesaarelle Ibizalle pandemia toi rauhan, ja se kiinnostaa myös turisteja – bileet taukosivat, ainakin hetkeksi
Saaren rauhallinen puoli pääsi esille, kun pandemia sulki yökerhot. Tilalle tuli hyvinvointia etsivät matkailijat ja muuttoaalto.
Eläinpuiston villasiat saavat jäätelötuutin päivässä ja alpakat pääsevät suihkuun – katso, kuinka eläimet pärjäävät helteessä Särkänniemessä
Kuumuus koettelee eläimiäkin. Särkänniemen Koiramäen eläinpuistossa on käytössä monia konsteja eläinten viilentämiseksi.
Börje on auttanyt satoja kiusattuja nuoria ja muita tukea tarvitsevia – katso videolta, miten utelias terapia-alpakka osallistuu keskusteluun
Terapiaan sopivan alpakan tunnistaa jo ihan pienenä.
Mia Willman halusi omien eläinten villan langaksi, nyt makuuhuoneessa jyrisee massiivinen venäläinen kehruukone
Suomalainen villa on kovassa nosteessa, mutta kehräämöitä vähän.
Akuuttilääkärin kiireinen päivä
Heikin, 66, lonkkaan asennetaan tekonivel Rovaniemellä.

Ouluun tulee Tiernatori – useampi toimija ottaa vastuun Rotuaarin joulutunnelmasta
Joulutorin pystyttäminen on takunnut viime vuosina Oulussa useista syistä.

Vaimo suostutteli miehensä hankkimaan alpakoita – nyt yksinkertaisista suomalaispipoista maksetaan isoja summia Kiinassa
Kun Petri ja Tarja Porkka hankkivat ensimmäiset alpakkansa, Petri kaavaili myyvänsä ne pois. Kävikin aivan toisin.
Itserakas laamarouva sylkee ja omii orhin hommat
Kanta pomottaa laamalaumaa ja mielistelee ihmisvieraita.

Sympaattinen alpakka tarvitsee lauman – jännityspissallekin mennään porukalla
Suomessa asuu 1500 ylväskaulaista stressinlievittäjää. Alpakan veikeä hymy tarttuu, ja leppoisa, pehmeä olemus rauhoittaa aivan huomaamatta.

Poliisihallitus: Alpakkatapahtuma saatiin siirtää 612-soihtukulkueen tieltä viime itsenäisyyspäivänä – epäilys myös tapahtuman aitoudesta
Poliisin päätös siirtää lastentapahtuma soihtukulkueen tieltä aiheutti runsaasti arvostelua.

Lukemista lauantaiksi: Terveisiä peräkontista, Sierra Leone on kuin itsenäistynyt Suomi ja itärajan yksinäinen metsästäjä
Tämä on Ylen lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Terveisiä peräkontista! Tässä politiikan uussanastoa kuluvalta vuodelta
Politiikan kentillä ovat kaikuneet tänä vuonna monet epätavalliset ilmaukset ja sanat kuten vaikkapa alpakka, peräkontti ja u-käännös. Politiikan konttikielen oppitunti 2017, olkaapa hyvä!

Roope Lipastin kolumni: Jouluevankeliumi vuonna 2017
Kirjailija Roope Lipasti on laatinut uudenlaisen jouluevankeliumin, jossa hän yhdistelee huumorilla viimeaikaisia poliittisia tapahtumia tuttuun jouluiseen tarinaan.

New evidence: Organiser of relocated children's event sought to disrupt nationalist march
The tables have been turned in the controversy about a Helsinki children's event that was relocated to make way for a nationalist procession on December 6. A screenshot of a Facebook post from Aleksi Pahkala, organiser of the children's event, reveals that he intentionally planned for the event to take place in Töölö, in the hopes that it would cause problems for the 612 march.

Alpakkatapahtuman järjestäjän salainen viesti julki: Tarkoitus oli saada 612-kulkue siirtymään – sanoo yhä, ettei kyseessä ollut vastamielenosoitus
Aleksi Pahkala kommentoi Facebook-tekstissään seisovansa edelleen Ylelle aiemmin antamiensa kommenttien takana.

Police probe decision to move children's event for extreme nationalists' torchlit march
The National Police Board is to investigate a decision to move a children's event planned for the same square as an extreme nationalist march on Independence Day in Helsinki.

Poliisihallitus selvittää alpakka-tapahtuman siirtämistä äärikansallisen 612-tapahtuman tieltä itsenäisyyspäivänä
Töölöläisvanhempien järjestämä lastentapahtuma joutui väistämään äärikansallismielisen 612-tapahtuman tieltä pois Töölöntorilta.

Alpakat jolkottelivat Töölössä Suomi 100 -hengessä – "Alpakat ottivat tilanteen coolisti"
Kun muualla Helsingissä huudettiin iskulauseita, alpakat louskuttivat leukojaan Töölössä.

Noin tuhat osoittaa mieltä natseja vastaan: Poliisi on ottanut kaksi henkilöä kiinni
Mielenosoitukset ovat sujuneet klo 17 mennessä ilman välikohtauksia Helsingissä.

Lapset ja alpakat siirtyvät juhlimaan Suomea Töölön jalkapalloareenalle
Helsingissä Töölöntorilla kokoontuu itsenäisyyspäivänä äärikansallismieliseksi profiloitunut 612-mielenosoitus.

Oliko Töölöntorille suunnitellulla lastentapahtumalla vain tarkoitus estää 612-soihtumarssi? Järjestäjät kiistävät
Tapahtumassa piti olla esillä muun muassa alpakoita ja pupuja.

Ylen aamu-tv:ssä kävi karvainen vieras – Terapia-alpakka Börje ei jännittänyt televisioesiintymistä
Lähetyksessä keskusteltiin eläinten käytöstä terapiassa.

Hyppää, alpakka, hyppää! Suomalaiset hurmannut kamelieläin kelpaa myös agilityradalle
Alpakan villa hakee vertaistaan, sen silittäminen virkistää vanhuksia ja sen kanssa voi mennä esteradalle. Klaukkalassa sijaitsevalla maatilalla ajatellaan, että alpakka on maailman paras kotieläin.

Video: Börje-alpakka kävelee vaikka sisälle huoneeseen tuomaan hyvää mieltä
Eläinten käyttö terapiaeläiminä on lisääntynyt, ja esimerkiksi alpakoita näkee nykyään vaikkapa vanhusten palvelutaloissa. Itsenäinen mutta utelias alpakka hakeutuu ihmisen kanssa kontaktiin rauhallisesti eikä kerää huomiota.

Sadat lapset pistävät pensselit heilumaan – jättimunan pintaan keltaista ja vihreää
Lapset innostuivat viime pääsiäisenä Riihimäen kaupunginmuseossa maalaamaan jättimäistä munaa. Täksi pääsiäiseksi muna on "valkaistu", jotta se voidaan sutia uudestaan. Jos taas haluaa koristella pieniä puumunia, silloin kannattaa piipahtaa Vihreässä Talossa.
Eläinten vanhainkodissa vietetään tunnelmallista joulua
Joulu tulee myös eläinten vanhainkotiin

Humisevan Harjun alpakat hurmaavat joulutorilla
Satakuntalaisen joulutorin ehdottomat vetonaulat Diego, Carlos ja Spray eivät ihmisvilinästä häiriinny. Alpakkatila Humisevan Harjun eläimet ovatkin jo tottuneita markkinakiertäjiä ja omistajansa mukaan myös hyvää seuraa stressinlievitykseen.

Mobiilioppiminen tärkeässä osassa erityislasten opetuksessa
Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin Mikaelin toimipisteessä käytetään tabletteja ja tietokoneita opetuksessa.

Alpakkapojat Ben ja Caramello hurmaavat Lahdessa - nämä laaman sukulaiset eivät sylje
Alpakka kiinnostaa sen lämpimän villan vuoksi. Arkoja, mutta hyväluonteisia alpakoita on Suomessa 500. Niistä on kasvatettu myös terapiaeläimiä. Lahdessa Yli-Marolan 4H-kotieläinpihassa järjestettiin alpakan hoitoa koskeva kurssi. Katso kun ohjaaja Meeri Tahvanainen käsittelee alpakoita.

Nuoret naiset, koira, hevonen ja alpakka ovat löytäneet maaseudun rauhan
Maatilojen rakennukset käyvät tällä hetkellä huonosti kaupaksi. Myyntiajat ovat useita kuukausia. Viime vuosina maaseutu on kiinnostanut erityisesti nuoria naisia.

Vinkki joulukuusen hävittämiseen: Vie tallille hevosten herkuksi
Joulukuuset ovat koristaneet koteja jo oman aikansa. Moni hankkiutuu eroon kuusesta loppiaisena, kun joulun pyhät päättyvät. Yksi mainio tapa sen hävittämiseen löytyy hevostallilta. Useat tallit ottavat kuusia vastaan hevosten herkuksi.

Nenärengit treenasivat laamoja SM-kisakuntoon
Viikonvaihteessa Helsingissä kisaillaan laamojen ja alpakoiden SM-kisoissa. Yle Lahden toimittaja Vihtori Koskinen ja apurit, lukiolaiset Lilli Uotila ja Irene Linnanen tekivät Nenäpäivän hengessä hyvää tsemppaamalla laamoja kisakuntoon.

Eveliinan eksottiset kasvatit – yläkoulun ohella arjessa pyörii ihastuttava alpakkafarmi
Nivalassa ohikulkijoita ilahduttaa kymmenpäinen joukko uteliaita ja ystävällisiä pitkäkauloja. Alpakkalauman emäntä on 9.-luokkalainen Eveliina Liinamaa, joka haaveilee farmin kasvattamisesta.
Ministeriöltä tukea kahdelle luovan alan taholle Ouluun
Tuotantoyhtiö Alpakka Media sekä lastenmusiikista tunnettu Soiva Siili saivat opetus- ja kulttuuriministeriöltä määrärahan kehityshankkeisiinsa.

Kantapää ei enää ole villasukan tekijän kompastuskivi
Villasukka kestää pesua ja hoitoa, mikäli sukka sisältää neljänneksen polyamidia ja nylonia, kerrotaan Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksestä. Kantapää ei ole enää se hankalin vaihe sukan tekemisessä. Apuun ovat tulleet hyvät ohjeet.

Alpakanvilla kiertyy kerälle uudessa kehräämössä Salossa
Alpakkatilan emäntä tilasi kehruukoneet Kanadasta. Romanttinen elämäntapa on tarkoitus kääntää tuottavaksi bisnekseksi.

Tunnelmia Otavan koulutilan viimeisiltä kevätpäiviltä – katso kuvat
Lämmin sää helli tänään Mikkelissä Otavan koulutilalla 1200 päiväkotilasta ja koululaista perjantaina. Perinteisiä kevätpäiviä vietetään viimeisen kerran, sillä koulutila muuttaa Mikkelin Salosaareen.

Alpakka on sopuisa ja hiljainen lemmikki
Lemmikkinä alpakat ovat vielä verrattain tuntemattomia, mutta villaisat eläimet sopeutuvat hyvin pohjoiseenkin. Terapiaeläiminäkin käytettyjen alpakoiden kanssa voi harrastaa vaikkapa agilityä - tai sitten vain hengailla.

Pohjoista lastenviihdettä esiteltiin rahoittajille Slushissa
Kun paikalla on sijoittajien rahaa jopa miljardeja euroja, kannattaa myös startup-yrittäjän olla paikalla. Helsingissä kuudetta kertaa järjestettyyn Slush-tapahtumaan lähti matkaan Oulun seudulta parikymmentä kasvua hakevaa yritystä.
Honka voitti, Väyrysestä maalikuningas
FC Honka nujersi FC Interin 2-1 Veikkausliigan päätöskierroksella. Tim Väyrynen viimeisteli kauden 17. liigaosumansa ja vei maalipörssin voiton.
Inter ei saanut vieläkään TPS:n päänahkaa
TPS johti pitkään Roope Riskin salamamaalilla, mutta Guy Gnabouyou nosti FC Interin lopussa 1-1-tasapeliin.
FC Lahti jatkaa pronssin metsästystä
FC Lahti nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa kaatamalla vieraskentällä FC Interin 3-1. Yleisöön menevässä ottelussa tapahtumia riitti paljon.
Poikkeukselliset sääolot vaatineet kuuden ihmisen hengen Andeilla
Peru on julistanut hätätilan etelässä oleville vuorille.

Itsepäiset alpakat agilityradalla - video
Turun Messuilla pääsi seuraamaan agilitynäytöstä, jossa koirien sijaan temppuilivat alpakat. Ja nimenomaan temppuilivat, sillä jokainen este ei sujunut aivan suunnitellusti, kuten videosta selviää.

Yhä useammalla kotipihalla kuopsuttelee kesäkana
Kotkottavien kesälemmikkien määrä on lisääntynyt maakunnassa parin viime vuoden aikana. Kesäkanan voi ottaa kuka tahansa, mutta yhdenkin kanan ottamisesta on ilmoitettava kunnan maaseutuviranomaiselle.

TPS:n voittomaalin tehnyt Riski: ”En nyt itseäni ihan tuhlaajapoikana pidä”
TPS otti 2-1 kotivoiton RoPS:ista.

Honka vihdoin voittoon Turussa
FC Honka nappasi jo viidennen peräkkäisen täyden pistepottinsa. Espoolaisille vierasvoitto FC Interistä oli kaikkien aikojen ensimmäinen liigakentillä.