Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ilmakuva Hämeen linnasta.

Hämeen linnassa asukkaat joivat 3–4 litraa olutta päivittäin – tätä et ehkä tiennyt keskiaikaisesta aarteestamme

Osassa linnaa oli jo 1300-luvulla keskuslämmitys ja puolustustornissa toimi vesivessa, joka kauhistuttaisi nykyajan ihmistä. Linna on myös valittu kummituslinnojen ykköseksi.

Vanhan sillan päässä näkyy punatiilinen ja mustakattoinen linna.

Keskiaikaisen Hämeen linnan kiviholvisilta korjataan

Silta rakennetaan samanlaiseksi kuin aiemmin ja rakennustöissä hyödynnetään sillan kivimateriaalia.

Punaisessa valossa hohtava Hämeen linna uudenvuodenaaton illan valotulituksessa.

Hämeen linnan valotulituksissa yleisöryntäys

Yleisölle tarjottiin uudenvuodenaattona kaksi valonäytöstä. Jopa liikenne ruuhkautui linnan ympäristössä.

Hämeen linnan rakenusten välinen kuja. Talvisella kujalla kävelee ihmisiä.

Hämeen linnan ja Vankilan suosio on säilynyt – linna houkutti yli 100 000 kävijää

Aukioloajat palasivat tänä vuonna normaaleiksi koronavuosien jälkeen, ja yksityistilaisuuksia järjestettiin jopa entistä enemmän.

Hämeen linnan lasten teemakierroksella 20. lokakuuta 2022.

Lapset sukelsivat syyslomalla Ingeborg Tottin aikaan

Syyslomalaiset ovat päässeet tekemään aikamatkan 1500-luvulle Hämeen vanhan linnan lasten teemakierroksilla.

Hämeen vanha linna, Vankila-museo ja Linnanpuisto Vanajajaveden rannalla ilmasta loppukesällä kuvattuna.

Hämeenlinnan kesämatkailijat jättivät kaupunkiin enemmän rahaa kuin edellisenä kesänä

Kesä 2022 toi Hämeenlinnaan lähes miljoona matkailijaa, Linnan Kehitys kertoo.

Ihmiset jonottavat sisäänpääsyä Valtioneuvoston linnaan.

Maanantai 26.9.2022 (tv)

Italian vaalit. Amos Rexin näyttely. Valtioneuvoston linna. Sää.

Museokorttia näytettään lukulaitteelle.

Hämeen linnassa vierailevista moni käyttää museokorttia

Kanta-Hämeessä on kaikkiaan 15 museokohdetta, jonne pääsee myös museokortilla.

Ihmisiä on katsomassa ritareita ja hevosia.

Hämeenlinnan keskiaikatapahtuma täyttää 25 vuotta

Ensimmäinen keskiaikainen tapahtuma liittyi Hämeen linnassa järjestettyyn historialliseen näyttelyyn.

Vanha tiilinen linna ja sen puinen silta.

Hämeen linnan puusilta tervataan – silta on poissa käytöstä pari kuukautta

Linnan pohjoisen puolen sillasta tervataan kansi ja kaiteet. Tervaustyötä varten sillan päälle asennetaan sääsuoja.

Hämeenlinnan Seminaarin koulun viidesluokkalaiset vasemmalta Neema Mupipi, Anna Kantolinna ja Lumikukka Oksanen hyväntekeväisyystempauksessa Hämeen vanhan linnan edustalla.

Seminaarin koulun oppilaat kävelevät apua Ukrainan lapsille

Hämeenlinnassa Seminaarin koulun oppilaat haluavat auttaa ikätovereitaan Ukrainassa. Kävelykampanjan avulla kerätyt rahat tilitetään YK:n lastenrahasto Unicefin kautta ukrainalaislapsille.

Ulkona olevassa kyltissä on kuvia Hämeen vanhasta linnasta.

Hämeen linnan uusi puusilta kantaa vaikka paloauton painon

Hämeen linnan puusillan rakentaminen on sujunut hyvin Hämeenlinnassa. Tänä vuonna tehtävät työt on saatu valmiiksi ja uusi puusilta on lopputarkastusta vaille valmis.

Hämeen vanha linna, Vankila-museo ja Linnanpuisto Vanajajaveden rannalla ilmasta loppukesällä kuvattuna.

Kanta-Häme on yllättävän vetovoimainen museomaakunta – linna on maakunnan museoiden ykkönen

Museoviraston tilastojen mukaan Kanta-Hämeessä oli viime vuonna museokäyntejä maakunnista neljänneksi eniten. Edelle menivät suuret naapurimaakunnat Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi.

Sibeliuksen rintakuva säveltäjän syntymäkodissa

Hämeenlinna on ehdolla Vuoden museokaupungiksi

Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja tekoja Kulttuurigaalassa Tampereella marraskuussa. Tiistaina julkistettiin ensimmäiset palintoehdokkaat.

Kivilinnan puinen silta yli vallihaudan.

Kanta-Hämeen museot suosittuja – kruununa Hämeen linna

Museoviraston tilastot kertovat, että Kanta-Häme on yksi Suomen vilkkaimmista museomaakunnista. Kanta-Hämeessä oli kahdeksan museokohdetta, joissa jokaisessa kävi yli 10 000 vierailijaa. Eniten kävijöitä veti Hämeen linna, lähes 80 000 kävijää.

Henkilö soutaa Vanajavedellä Hämeen linnan kupeessa.

Kanta-Hämeen kohteet vetävät kotimaan matkailijoita

Toinen perättäinen koronakesä on lisännyt kotimaan matkailua. Tämä näkyy myös Hämeessä. Vaikka ulkomaiset matkailijat ovat käytännössä kokonaan poistuneet, ovat kävijämäärät pysyneet korkeina.

Buhurtin harrastajia ritarivarusteissa

Buhurtin MM-kisat Hämeenlinnaan ensi vuoden kesäkuussa

Keskiaikaisen kamppailu-urheilun MM-kisojen odotetaan tuovan kaupunkiin noin tuhat kansainvälistä ottelijaa ja avustajaa.

Kivilinnan puinen silta yli vallihaudan.

Hämeen linnan uudesta puusillasta halutaan paloauton painon kestävä – järeät mäntytukit on valittu yksitellen

Nyt rakennettava uusi puusilta on kolmas saman mallin mukaan ja samalle paikalle rakennettu. Rakennusmateriaalina käytetään veistettyjä mäntyhirsiä, jotka tervataan. Siltaa levennetään vastaamaan pelastustielle asetettavia nykymääräyksiä.

Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Sami Brück Hämeen vanhan linnan pihalla.

Hämeen vanha linna varautuu tulipaloon – ainutlaatuinen kulttuurinähtävyys saa vihdoin sammutusjärjestelmän

Vanha linna on saamassa automaattisen sammutusjärjestelmän, jonka avulla veden käyttö tulipalon sammuttamisessa voitaisiin minimoida. Linnaa halutaan suojella vesivahingoilta, joten testattavassa järjestelmässä alkusammutus tapahtuu aerosolilla.

Sivukuva taitelijan 3d-tekniikalla tekemästä kyborgista

3D-tekniikalla toteutetut mutantit ja tulevaisuuden eliöt hämmentävät yksityiskohdillaan Hämeen vanhassa linnassa

Hämeenlinnassa avautuneessa belgialaisen nykytaiteilija Nick Ervinckin näyttelyssä voi ihailla futuristisia teoksia linnan ympäristössä ja saleissa. Näyttely pohtii, miten ihmiset muuttuvat vähitellen kyborgeiksi. Ihaltavana on noin 50 taideteosta.

Hämpton-valokyltti Hämeenlinnan torilla.

Video: Hämeenlinnan jouluvaloloisto yltää keskustasta kaupungin reunamaille

Katso, miltä Hämeen linna näyttää futuristiseen neonvaloon pukeutuneena.

Hämeen linna.

Hämeen linnan kokki Henrikki teki ruokaa, jota meidän voisi olla vaikea syödä – nykyruoka tuskin maistuisi keskiajan ihmiselle

Ruokahistorioitsijan mukaan toisenlaiseen makumaailmaan tottunut keskiajan ihminen pitäisi meidän ruokaamme mauttomana.

hämeen linnan sisäpiha alhaalta kuvattuna

Museovirasto aloittaa lomautuksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut

Hämeenlinnassa Vankila ja Hämeen linna ovat suljettuna ainakin tammikuun 7. päivään asti.

Suomen Lippu liehuu salossa

Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestetään poikkeuksellisesti Hämeenlinnassa

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vuodesta 1957 lähtien yhtäjaksoisesti järjestetty tapahtuma pidetään Helsingin ulkopuolella.

Hämeen linna kesäisessä auringonpaisteessa.

Suora lähetys Hämeenlinnan olohuoneesta: Kesäinen Linnanpuisto on täynnä värikästä elämää – hyppää reportterimme matkaan

Tänä kesänä korona on peruuttanut monet kesätapahtumat. Linnanpuistossa riittää silti kuhinaa.

Mustanharmaita ja mustia lampaita linnan vallilla syömässä ruohoa

Lampaat parturoivat Hämeen linnan valleja tänäkin kesänä – tuhat kertaa kysyttyä: "Eivätkö ne putoa?"

Hämeen linnan lampaat eivät vietä valleilla kesälomaa. Ne ovat töissä.

Kiinalainen uusivuosi.

Kiinalaista uutta vuotta juhlitaan Hämeen linnassa

Vuosi 2020 on kiinalaisille Rotan vuosi.

Kolme ihmistä tutkimassa opastaulua suuren punertavan hirsirakennuksen kulmalla vehreässä puistoympäristössä.

Venäjän keisarin ikivanhasta kalastusmajasta tuli yllättäen hitti Suomessa – takoi tasaisten vuosien jälkeen kovat kävijäluvut

Kotkan Langinkosken Keisarillinen kalastusmajan aukioloa pidennetään tänä vuonna.

Siiri Timonen katsoo kameraan ja hymyilee.

Värivalojen loisteessa kylpevästä Hämeen linnasta tuli somehitti – katso, kuinka vanha linna muuttuu valotaideteokseksi

Hämeen vanha linna kylpee jouluvaloissa nyt toista kertaa. Vanha rakennus on haastava valaistuskohde.

Kemin taidemuseon naivismia esittelevä näyttely, etualalla Martti Innasen teoksia.

Museouudistus näkyy ja tuntuu – vastuumuseoille lisää rahaa ja tehtäviä, arkeologeille ja rakennusasiantuntijoille yli 20 uutta työpaikkaa

Uudet resurssit eivät jää seinien sisälle: Hämeenlinnassa alkaa korjausrakentamisneuvonta, Torniossa kaavaillaan koekaivauksia lasten kanssa.

Hämeen linna juhlavalaistuksessa

Hämeen linna valaistaan joulun seudulla – kaupunkilaisilla mahdollisuus osallistua valosuunnitteluun

Valaisusuunnittelijoiksi arvotaan viisi henkilöä, joista jokainen saa oman teoksensa näkyviin noin viidentoista tunnin ajaksi.

Turun linnan muureja korjataan turvallisuussyistä

Turun linnan muureja on korjattava, jotta kiviä ei putoa kävijöiden niskaan – kulut 500 000 euroa vuodessa

Muurityömaalla saadaan tietoa vanhoista rakennustavoista ja linnan historiasta.

Vallihaudalla musta muovi vieraslajien päällä

Vieraslajeja torjutaan kivilinnan vallihaudoista ja maavalleilta

Haitallisten vieraslajien torjuntaa tehdään tukahduttamalla kasvustoja.

Luuranko vitriinissä

Janakkalan miekkamies palasi takaisin kotiseudulleen

Maailmankuulua miekkamiestä voi ihastella jatkossa Hämeen linnassa.

Mies seisoo torilla ja katsoo kameraan, takana on rivi sähköpyöriä.

Yhteiset sähköpyörät tulivat Hämeenlinnaan – gps-signaali kerää tietoa, missä kaupunkilaiset liikkuvat

Hämeenlinnassa on nyt 15 sähköpyörää, ja niiden kokeilu kestää puolen vuoden ajan.

Kristiina Vuori

"Vielä 20 vuotta tätä samaa?" – Kristiina Vuori otti lopputilin ja nykyään hän on suosittu viihdekirjailija

Kristiina Vuori on saanut nopeasti vankan lukijakunnan. Hän tekee paljon taustatutkimusta historiallisia kirjojaan varten. Hän lukee, tutkii ja vierailee tapahtumapaikoilla. Viimeisin romaani sijoittuu Viipuriin.

Vankilamuseon keskuskäytävä

Tänään pääsee Vankilaan

Kansallismuseo jatkaa Vankilan uudistamista tavoitteenaan nostaa esille vankilan kokeneiden muistoja ja tarinoita.

Hämeen linnan yksi seinistä valaistu purppuran värillä

Hämeen linna toiminut museona 40 vuotta

Tänään juhlapäivänä linnaan on vapaa sisäänpääsy

Luuranko vitriinissä

Janakkalan maailmankuulu miekkamies palaa kotikonnuilleen

Miekkamies hyvästelee tamperelaisen museokeskus Vapriikin ja palaa kotiseudulleen saaden sijan Hämeen linnassa.

Hämeen linnan yksi seinistä valaistu purppuran värillä

Hämeen linna pukeutuu viikonlopuksi purppuraan

Kansallismuseo valaisee Hämeen linnan lisäksi Olavinlinnan.

Vanhassa maisemataulussa ihmisiä ja Hämeen keskiaikainen linna

Taidemuseo valmistelee Hämeenlinna-näyttelyä – omistamasi taulu voi päästä mukaan näyttelyyn

Taidemuseo kerää parhaillaan näyttelyyn tietoa tauluista, jotka esittävät Hämeenlinnaa, Renkoa, Lammia, Tuulosta, Hauhoa ja Kalvolaa.

Ville Puotila ja Benita Kallio Hämeen linnan edustalla

Benita ja Ville sanovat "tahdon" Hämeen linnassa – Instagram-kisan voitto poiki häät Hämeenlinnan tuella

Hämeenlinna uskoo hääromantiikan vetovoimaan markkinoinnissaan. Kunnat pyrkivät erottautumaan omilla vahvuuksillaan houkutellessaan nuoria aikuisia uusiksi asukkaiksi.

Hämeen linna järveltä katsottuna.

Hämeen linnan lasten kierroksilla riittää vipinää

Lapsille suunniteltuja opaskierroksia on lisätty kysynnän vilkkauden takia.

Hopeisia ehtoollisastioita, pikareita ja kaksi viinikannua näyttelyvitriinissä

Suomi ei ollutkaan köyhä kolkka – hopeaesineet vahvistavat suomalaisten korkean käsityötaidon jo Ruotsin vallan aikana

Kansallismuseon uutuushankinta, hopeinen juomakannu, on yksi osoitus siitä, että suomalaiset kultasepät ovat taitaneet korkeatasoisen muotoilun jo vuosisatoja.

Vekan baarin rakennuksia puretaan Hämeenlinnassa

Keskiaikaisen Hämeen linnan naapuriin kolme kerrostaloa

Kantakaupungin ja keskustan rakentaminen kiinnostaa muutoinkin nyt Hämeenlinnassa. Vekan alueen lisäksi linja-autoaseman alueen kerrostalokaavaa odotetaan kaupunkikeskustan vireyttäjäksi.

Hääparin kädet miekan kahvalla

Häät linnassa ja tontti Instagram-kilpailun voittajalle – Hämeenlinna kosiskelee nyt nuoria pareja

Kesän suosituimpana hääpäivänä 18.8.18 Hämeenlinnassa tullaan viettämään häät, joista kaupunki toivoo kevään ja kesän puheenaihetta.

Konservaattori Lasse Mattila tarkastelee messinkihaarniskaa

Ainutlaatuinen haarniska-aarre konservoitiin viime hetkillä: "Sitä on pidetty koossa rautalangalla"

Harvinaislaatuisen messinkihaarniskan konservointi muistutti salapoliisityötä. Konservaattorin uurastuksesta huolimatta haarniska säilyttää yhä osan salaisuuksistaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle