Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ihmiset jonottavat ruoka-apua Mykolajivissa.

Ukraina-tukikonserttien tuotoista miljoonasiivu palveluntarjoajille – Avustusjärjestöt vakuuttavat omien kulujensa pysyvän pieninä

Kansainvälisen kansalaisjärjestön edustaja vaatii avustusjärjestöiltä avoimuutta lahjoitusvarojen käytössä.

Vaasalaiset lapset kuvataideleirillä.

Hopen kampanjalla kesätekemistä sadoille lapsille ja nuorille

Hopen Iloa ja elämyksiä! -kampanja järjestettiin toukokuussa yhdessä Parasta Lapsille ry:n kanssa.

Kolmen Ristin kirkon alttari.

Alvar Aallon suunnitteleman kirkon kannatusyhdistys uhkaa kaatua luottamushenkilöiden puutteeseen

Imatran Kolmen ristin kirkon kannatusyhdistystä yritetään vielä elvyttää maaliskuun lopussa järjestettävässä jatkovuosikokouksessa.

Lapset salibandytreeneissä.

Poikien salibandyjoukkue etsii ukrainalaisia pelikavereita Kokkolassa – peliasut rahoitetaan seuran hyväntekeväisyystempauksilla

Nibacoksen 11-vuotiaiden poikien joukkue lupaa kattaa ukrainalaispelaajien peliasut ja -passit mm. myymällä seuran historiikkia. Varainkeruu ja hyvän tekeminen on seurassa jo tuttu juttu.

Euran Panelian kylästä kerättiin kaksi kuorma-autollista avustuspaketteja Ukrainaan 2.3.2022. Halli on tyhjä ja kuorma-autot ovat valmiina lähtemään.

Harva pienkeräys yltää maksimiin eli kymppitonniin – joskus käteen jää vain kymppejä, jos sitäkään

Suomessa on nyt reilun kahden vuoden ajan ollut mahdollista pistää pystyyn pienkeräys. Ylen selvitys kertoo, mihin kaikkeen rahaa on kerätty. Vähävaraisten ja hätää kärsivien auttaminen korostuu.

Sodan ja rauhan keskus Muistin rakennus.

Muistin tukisäätiö keräsi 115 000 euroa lahjoituksia tänä vuonna – tavoitteena on kasvattaa pääoma 3 miljoonaan

Muistin tukisäätiöllä on kasassa perustamispääoma 395 000 euroa sekä tämän vuoden aikana kerätyt lahjoitukset.

Jääkiekkoa Piispalassa Kannonkoskella.

Maanantai 28.11.2022 (tv)

Luottamus talouteen. Harrastukset. Joulukeräykset. Sääennuste.

Kuvassa on adventtikalenteri pöydällä. Kalenterissa on piirroskuva talvisesta maisemasta, jossa näkyy muun muassa sininen talo, lunta, puita ja eläimiä.

Kaikki muu siirtyy verkkokauppaan, mutta 75-vuotiasta partiolaisten adventtikalenteria myydään edelleen enimmäkseen perinteisin keinoin

Adventtikalenteri on partiolaisten tärkein varainhankintakeino, jonka tarkoitus on myös opettaa lapsille ja nuorille myyntitaitoja.

Christoffer Strandberg ulkona villapaidassa kädet auki.

Vuoden positiivisin suomalainen on näyttelijä-juontaja Christoffer Strandberg – ”Aiemmin tällainen huomionosoitus olisi ollut taakka”

Christoffer Strandberg tunnetaan ainakin Masked Singer Suomesta, Putouksesta ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. Hymyilevän hauskuuttajan rooli ei enää aiheuta paineita, mutta aiemmin on ollut toisin.

SPR:n lipaskerääjiä kadulla.

Auttamishalu pitää pintansa hurjan lahjoitusvyöryn jälkeenkin – moni suomalainen haluaa yhä antaa raha-apunsa ukrainalaisille

Suomalaiset lahjoittivat avustusjärjestöille viime keväänä poikkeuksellisen runsaasti rahaa, ja auttamishalu jatkuu vahvana. Moni lahjoittaja haluaa edelleen suunnata apunsa nimenomaan Ukrainaan.

Alex Alarmo esittelee piirtämäänsä kuvaa, jossa kaksi jalkapalloilijaa on pelikentällä.

Luokkaretkirahaa kerätään nyt teellä ja äänikirjoilla – keksimyynnin kultakausi on ohi

Luokkaretkien ja leirikoulujen varainkeruussa on otetu käyttöön uusia keinoja. Nykyisin varojen keruu pitää hoitaa oppilaiden ja huoltajien yhteistyönä.

Kolmen ristin kirkon sisätila Vuoksenniskalla

Alvar Aallon suunnitteleman kirkon kunnostamisrahoille keräyslupa – yhdistyksen tavoitteena on kerätä arvorakennukselle vähintään 200 000 euroa

Pro Kolmen ristin kirkko Imatra saa kerätä rahaa kirkon kunnostamiseen Manner-Suomessa. Yhdistyksen tavoitteena on kerätä 200 000–300 000 euroa, mikä kattaisi pienen osan korjauskustannuksista.

Kolmen Ristin kirkon alttari.

Kolmen ristin kirkon kannatusyhdistys avaa kontaktejaan Yhdysvaltoihin – rahankeräysluvan saaminen on viivästynyt

Lupa-asioiden käsittelyn viiveen takia imatralainen Pro Kolmen ristin kirkko -yhdistys odottaa yhä rahankeräysluvan saamista. Jäseniä yhdistyksessä on noin sata.

Tamperen yliopisto.

Yliopiston varainhankintakampanja innosti myös yksityishenkilöitä – yksi antoi euron, toinen 100 000 euroa

Lahjoittajien joukossa on yrityksiä, säätiöitä ja yksityisiä henkilöitä.

Felparkerad universitet vid campus i Vasa

Vaasan yliopisto keräsi varainhankintakampanjallaan 2,5 miljoonaa euroa

Yli 10 000 euron lahjoituksia pystyi kohdentamaan tieteenaloille. Eniten näitä kohdennettiin kauppatieteisiin.

Punatiilisen rakennuksen seinässä valomainokset: LUT university ja LAB University of Aplied Sciencies

Yliopistojen varainhankintakampanja tuotti LUT-yliopistolle yli 4,5 miljoonaa euroa

Vuonna 2020 alkanut vastinrahakausi päättyi kesäkuun lopussa. Suurimmat yksittäiset lahjoitukset LUTille olivat miljoonaluokkaa.

Oulun yliopiston päärakennus aurinkoisena kesäpäivänä.

Oulun yliopiston varainhankintakampaja keräsi 5,2 miljoonaa euroa

Yli puolet yliopiston saamista lahjoituksista oli kohdennettu tekniikan alalle. Suurimmat lahjoitukset tekivät Maa- ja vesitekniikan tuki ry ja Teknologiateollisuus ry.

Domvillan vid Åbo Akademi.

Åbo Akademi keräsi lahjoituksia yli tavoitteensa – lahjoituksia peräti yli kuusi miljoonaa euroa

Valtio antaa yliopistoille rahaa niiden keräämien lahjoitusmäärien perusteella. Lahjoituksien keräämisaikaa kutsutaan vastinrahakaudeksi.

Aloittavia yliopisto-opiskelijoita Itä-Suomen yliopiston Metria-rakennuksen edustalla Joensuussa.

Yliopisto sai lahjoittajilta lähes neljä miljoonaa euroa

Eniten rahaa haluttiin antaa lääketieteen ja metsätieteen koulutukselle. Lahjoittajia oli yhteensä noin 70. Aivan tavoitteeseen varainhankintakampanja ei yltänyt.

Itä-Suomen yliopiston logo ja ihmisiä.

Itä-Suomen yliopisto sai yli 750 000 euron suuruisen lahjoituksen varainhankintakampanjaansa

Saastamoisen säätiön antama lahjoitus kohdennetaan yliopiston maatalous-metsätieteelliselle koulutusalalle.

Matti Häll lahjoitustilaisuudessa Jyväskylän yliopiston Agorassa.

Yliopistojen varainhankintakampanja loppusuoralla – Jyväskylä kerännyt valtion vastinrahaan oikeuttavia lahjoituksia noin 6,7 miljoonaa euroa

Sitran toissa vuonna käynnistämässä varainhankintakampanjassa valtio jakaa keräystulosten perusteella yliopistojen pääomaan syksyllä yhteensä 67 miljoonaa euroa.

Oulun yliopiston Linnanmaan kampus.

Uutissuomalainen: Kuusi yliopistoa on saavuttamassa tavoitteensa vastinrahakeräyksessä, mukana Oulu

Uutissuomalaisen kyselyn mukaan kuusi yliopistoa on saavuttanut keräystavoitteensa. Kysely tavoitti jokaisen Suomen 13 yliopistosta.

Kylttejä Vaasan yliopistolla

Danfoss osallistuu Vaasan yliopiston varainhankintakampanjaan

Danfoss lahjoittaa Vaasan yliopistolle 45 000 euroa, josta tekniikan alalle kohdennetaan 30 000 euroa ja kauppatieteisiin 15 000 euroa.

Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen

Itä-Suomen yliopiston varainhankintakampanja on jäämässä reilusti tavoitteestaan – vaikeat ajat vaikuttavat lahjoitusmääriin

Yliopistojen varainhankintakampanjat ovat pääsääntöisesti päättymässä hyvään tulokseen. Itä-Suomen yliopistossa kampanjan keräystulos on kolmisen miljoonaa aiempaa keräystä pienempi.

Vaasan yliopiston julkisivua.

OP lahjoitti sekä Vaasan yliopiston että Hankenin kauppatieteellisille koulutusaloille 120 000 euroa

LähiTapiola lahjoittaa 60 000 euroa Vaasan yliopistolle. Jokainen yliopistolle lahjoitettu euro voi tuottaa valtion vastinraha jopa 2,5 euroa, enintään 11 miljoonaan euroon saakka.

Vaasan yliopisto

Vaasan yliopistolle 30 000 euron lahjoitus

Mustasaarelainen erikoiskattotuotteiden, ilmanvaihdon päätelaitteiden ja eristekiinnikkeiden valmistaja Vilpe haluaa tukea seudun kehitystä ja osaavan työvoiman saamista.

Leirikoulua viettävät Kimpisen koulun kuudesluokkalaiset pelaavat tunnelipalloa Tanhuvaaran urheiluopistolla.

Leirikoulut tekivät paluun koronan jälkeen – Kimpisen koulun kuudesluokkalaisille leirikoulu on palkinto yhteisestä varainkeruutyöstä

Leirikoulujen kysyntä näyttää palautuneen koronaa edeltäneeseen aikaan. Esimerkiksi Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla järjestetään toukokuun aikana 6–9 leirikoulua viikossa.

Vaasan yliopiston päärakennus

ABB lahjoittaa 150 000 euroa Vaasan yliopistolle

ABB:n miljoonan euron lahjoitus jakaantuu neljälle yliopistolle. Lahjoituksen saavat Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto

Tampereen  yliopiston sisäänkäynti. Lasi-ikkunoissa teksti "Tampereen  yliopisto - Tampere University". Rakennuksen edessä vesilammikko.

Tampereen yliopiston varainhankintakampanja on tuottanut tähän mennessä 3,2 miljoonaa euroa

Valtio on lupautunut antamaan kampanjan aikana kerätyille lahjoituksille vastinrahan, joka voi olla jopa kaksi ja puoli kertainen.

Poliitikko Antero Vartia.

HS: Antero Vartian syyte rahankeräysrikoksesta peruttiin – lainmuutos ratkaisi epäselvyyksiä laintulkinnasta

Syyte peruttiin, sillä lainmuutos muutos rajasi vapaaehtoiset päästökompensaatiopalvelut rahankeräyslain ulkopuolelle viime vuoden lopussa.

Suomen pisimmän vapun aloitusjuhlat LUT-yliopiston edessä Lappeenrannassa.

LUT-yliopisto saa 900 000 euron lahjoituksen Teknologiateollisuudelta – kokonaispotti on noin 2,7 miljoonaa euroa

LUT-yliopisto on saanut vajaan parin vuoden aikana kerättyä lahjoituksia noin 2,7 miljoonaa euroa. Nyt Teknologiateollisuus on lahjoittanut LUT-yliopistolle 900 000 euroa.

Keräykseen annetut pehmolelut ja nuket peittävät pöydän kokonaan.

Ukrainalaisille avustuksia keräävä yhdistys kertoo, että sen nimissä on kerätty luvatta rahaa Laihialla – teki poliisille rikosilmoituksen

Poliisi vahvistaa saaneensa tutkintapyynnön tapauksesta, jossa rahaa on kerätty toiselle myönnetyllä luvalla. Tapauksen selvittäminen on ollut yhdistykselle työlästä.

Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Paula Erkkilä ja Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto allekirjoittavat sopimuspaperin.

Vaasan yliopistolle 150 000 euron lahjoitus Pohjanmaan kauppakamarilta – lahjoitusten kokonaissumma 200 000 euroa

Myös Åbo Akademin tekninen tiedekunta sekä Svenska Handelshögskolan saavat molemmat 25 000 euron lahjoitukset. Lisäksi valtio on luvannut maksaa korkeakouluille maksimissaan 2,5-kertaisen vastinrahan.

Yliopisto rakennus talvisessa Joensuussa

Metsä Group lahjoittaa Itä-Suomen yliopiston maatalous- ja metsätieteelliselle koulutukselle

160 000 euron lahjoitus menee käynnissä olevaan valtion vastinrahaan oikeuttavaan varainhankintakampanjaan.

Ett barn placerar mynt på rad.

Ukrainan sota sai auttajat liikkeelle – poliisi saanut huomattavan määrän pienkeräysilmoituksia Lounais-Suomessa

Pienkeräyksessä rahaa saa kerätä 10 000 euroon saakka, varsinaisessa rahankeräyksessä ei ole ylärajaa. Pienkeräyksessä poliisi valvoo toimintaa lupanumeron avulla.

En mobiltelefon som använder sig av appen MobilePay.

Erilaisia avustuskeräyksiä on polkaistu nyt paljon pystyyn – lue, miten tunnistat keräyksen laillisuuden ja voit aloittaa sellaisen itsekin

Rahankeräys on luvanvaraista. Luvan myöntää Poliisihallitus, enintään 10 000 euron pienkeräyksissä poliisi.

Unicefin tavoittavuus somessa -grafiikka. Tavoittavuus on noussut alkuvuoteen verrattuna.

Jos lahjoitat rahaa Ukrainaan, kannattaa kertoa siitä Facebookissa – suomalaiset järjestöt keräsivät hetkessä miljoonia euroja somen ansiosta

Moni järjestö keräsi Ukrainan kriisiapuun Venäjän hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä enemmän rahaa kuin Afganistan-rahastoihin koko kriisin aikana yhteensä.

LUT pääovi

LUT-yliopisto sai miljoonan euron lahjoituksen – potissa nyt vajaat 1,7 miljoonaa euroa

Valtio maksaa yliopistoille vastinrahaa sen mukaan, kuinka paljon yliopistot saavat kerättyä lahjoituksia.

Lapin yliopiston päärakennus talvella.

Lapin yliopistolle kaksi rahalahjoitusta joulun alla varainhankintakampanjassa

Napapiirin Energia ja Vesi tuki Lapin yliopistoa 50 000 eurolla ja Lappset Group 25 000 eurolla.

Vaasan yliopiston sisäänkäynti_

Vaasan yliopiston varainhankintakampanja alkoi haastavaan aikaan – vielä ei ole saavutettu tavoitteen puoliväliä, mutta yliopistolla ei olla huolissaan

Tavoitteena varainhankintakampanjan yhteydessä on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia. 

Punatiilinen korkea rakennus, ikkunoita, iso sisääkäynti kuvattuna ulkoa. LAB ammattikorkeakoulu Lahdessa.

LUT-yliopistolle merkittävä rahalahjoitus – summa saattaa tuplaantua varainkeruukampanjan ansiosta

Lahjoituksen tehnyt säätiö pyrkii edistämään yritysjohtamiseen liittyvää koulutusta ja tutkimusta.

Kolikoita kukkarossa.

Poikkeusoloissa järjestetty syöpäkeräys tuotti hyvän tuloksen

Stop Syöpä – Stop Cancer -keräyskampanja on saatu päätökseen. Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen alueella sairastuu vuosittain noin 3000 ihmistä syöpään.

Yhdelle katettu joulupöytä.

Kanta-Hämeessä haastetaan kunnanvaltuutettuja mukaan FB-ryhmän joulukeräykseen

Kantahämäläinen Facebookissa toimiva jouluapuryhmä tempaisee tänä vuonna uudella tavalla. Avunsaajien määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta.

Lapin yliopiston sisäänkäynti aurinkoisena päivänä

Korona-aika heijastuu myös Lapin yliopiston varainhankintaan – rehtori: "Olisimme tyytyväisiä useampaan sataan tuhanteen euroon"

Käynnissä oleva historian kolmas Lapin yliopiston varainkeruu on edennyt pandemian vuoksi rauhallisesti.

Vaasan Kissatalon uudet tilat Isolahdessa.

Vaasan kissatalo sai kerättyä yli 28 000 euroa – keräys päättyi sunnuntaina

Tavoitteena on pienentää uutta kissataloa otettavan lainan määrää. Uusi talo tulee myös tarvitsemaan muutostöitä.

Poliiis yrittää poistaa mielenosoittajaa portailta.

Helsinki court freezes climate action group's assets

Elonvaalijat, the registered association which organises the activities of the Elokapina climate protest movement, has denied committing any fundraising crimes.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle