Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Riihimäen uimahalli

Riihimäen uimahallin lisäherkut vielä avoin kysymys – suunnitelmat on, rahat puuttuu

Uimahallin remonttisuunnitelmissa pidetään auki mahdollisuus rakentaa tilaussaunan altaaseen säädettävä pohja ja lämminvesialtaan rakentaminen kylmävesialtaan yhteyteen. Ne vaatisivat lisärahoituksen.

Maauimala.

Riihimäen kaupunginhallitus haluaa varmuuden uimahallin ja maauimalan remontin yhteiskustannuksista

Keskiviikkona kokoontunut kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa hallin ja maauimalan remontin hankesuunnitelman uudelleen valmisteluun.

Ahveniston maauimalan uima-allas.

Ahveniston maauimalan altaan tutkimukset alkavat Hämeenlinnassa

Ahveniston maauimalan edellinen remontti valmistui seitsemän vuotta sitten. Uimalan kunnostusta valvoo Museovirasto, koska maauimala on suojeltu rakennussuojelulailla.

uimareita ja uimavahteja Uimastadionilla.

Helsinki selvittää, voisiko Uimastadionin pitää auki ympäri vuoden – tuhannet kaupunkilaiset haluaisivat stadikalle myös talvella

Helsinkiläiset saavat Oma Stadi-äänestyksessä päättää lähes 9 miljoonan euron rahapotin jakamisesta kaupungin kehittämiseen. Kaupunkilaiset halusivat muun muassa selvityksen Uimastadionin ympärivuotisesta aukiolosta.

Riihimäen uimahalli

Riihimäen uimahallin remontti alkamassa ensi kesänä

Riihimäen uimahallin kunnostus alkaa alustavan aikataulun mukaan ensi kesänä. Korjaustyöt kestäisivät vuoden 2023 loppuun. Maauimalan kunnostus alkaa uimahallin remontin jälkeen.

En person simmar i en simbassäng.

Katariinan uimahallin sisäaltaat ovat taas auki, mutta kuinka kauan? Toimitilapäällikkö: "Nyt ollaan lisäajalla"

Vanha Katariinan uimahalli Kotkassa on tulossa käyttöikänsä päähän. Puheet uudesta hallista vilkastuvat, mutta Kotkan päättäjät toppuuttelevat vielä.

Läheltä

Talviuimarit pääsevät Porin maauimalaan

Tänään alkava maauimalan talviuintikausi jatkuu läpi talven kevääseen asti.

Uimareita Samppalinnan maauimalassa heinäkuussa 2021

Hellekesä toi uimareita Turun maauimaloihin – polskijoiden määrä nousi 30 000:lla

Kupittaalla hellekesä sai ennätyksellisen määrän uimareita liikkeelle, uimareita oli yhteensä 70 500.

Lahden maauimala.

Lahden kulttuuri- ja liikuntapalveluille tiukka budjetti – lähivuosista tulossa vielä niukempia, mikä voi jo vaikeuttaa toimintaa

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnan puheenjohtaja Maria Mäkynen (sd.) sanoo, että leikkausten jatkuessa esimerkiksi teatterin toiminta kärsii ja liikuntapaikkojen aukioloja täytyy supistaa.

Kyltti Lahden maauimalan altaan vieressä.

Lahden maauimalassa vilkas kesä – kävijöitä piisasi enemmän kuin ennen koronaa

Kävijöitä oli reippaasti enemmän kuin vuosi sitten ja myös koronaa edeltävän kesän 2019 kävijämäärä ylittyi kirkkaasti.

Koronavilkkusovelluksen ilmoitus mahdollisesta altistumisesta puhelimen näytöllä.

Mahdollisia korona-altistumisia useissa eri paikoissa Kanta-Hämeessä

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan koronatartunnalle on voinut altistua Janakkalassa, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Torstaina uusia tartuntoja todettiin 16.

Maauimala.

Hellepäivät eivät tuoneet kävijäryntäystä Riihimäen maauimalaan

Riihimäen maauimalassa oli odotettua vähemmän kävijöitä tänä kesänä. Vielä kesäkuussa uimalan kävijämäärää rajoitettiin.

Hämeenlinnan uimahallin julkisivu.

Uimahallikausi käyntiin Kanta-Hämeessä

Riihimäellä allasuintiin tulee viikon tauko, sillä maauimalan kausi päättyi sunnuntaina ja uimahalli aukeaa vasta viikon päästä maanantaina.

Ihmiset uivat uimahallissa

Kotkan Katariinan uimalan sisäallasta voidaan vielä käyttää – uimahallin kunnon laajempi tarkastus tehdään ensi vuonna

Kotkan uimala Katariinan sisäallas sai vielä elinaikaa ainakin ensi kevääseen. Ensi vuonna tehtävät laajemmat kuntotutkimukset selvittävät, mikä on uimahallirakennuksen kohtalo.

Hämeenlinnan uimahalli sisältä

Hämeenlinnassa ja Forssassa uimahallit avautuvat elokuussa

Hämeenlinnan uimahalli avautuu elokuun alussa ja Forssan Vesihelmi elokuun toisella viikolla. Lammin uimahallin avautumista pitää odottaa syyskuulle.

Porin maauimala helteisenä maanantaina 12.7.2021.

Porissa mahdollisia korona-altistuksia maauimalassa ja Beer Hunter'sin terassilla

Porin perusturva tiedottaa uusista mahdollisista korona-altistumisista. Panimoravintola Beer Hunter'sin terassilla on voinut altistua koronalle maanantai-iltana, maauimalassa puolestaan tiistaina aamupäivällä.

Uimareita Samppalinnan maauimalassa heinäkuussa 2021

Maauimaloissa tunkua Turussa – turvavälit ja käsihygienia edelleen tärkeitä, jotta uimalat pysyvät auki

Turun maauimaloissa on tuhansia uimareita päivittäin. Kävijöitä on paikoin jo enemmän kuin koko viime kesänä yhteensä.

Uimahalli Vesihiisi Rovaniemellä

Vesihiiden ulkoaltaisiin pääsee taas pulikoimaan

Rovaniemen uimahalli Vesihiiden ulkoaltaat on avattu uudelleen keskiviikkona puolen päivän aikaan. Altaat olivat suljettuna perjantaista lähtien bakteerilöydöksen vuoksi.

Ihmisiä vedessä Hietaniemen uimarannalla.

Coronavirus and blue-green algae—is swimming safe in the capital?

Helsinki is telling swimmers to avoid four beaches over poor water quality.

Ihmisiä vedessä Hietaniemen uimarannalla.

Sinilevää rannoilla, suolistobakteereja joessa ja korona-altistumisia maauimalassa – missä Helsingissä uskaltaa vielä uida helteillä?

Neljää Helsingin uimarantaa ei suositella uintikäyttöön suolistobakteerien vuoksi ja helle lisää sinileväkukintoja. Asiantuntija kehottaa noudattamaan yleisiä varovaisuusperiaatteita uimaveden suhteen.

kartta ja sijaintimerkki

Uimahalli Vesihiisi suljettu perjantaina – ulkoaltaasta tehty bakteerilöydös, sisäaltaat kiinni varotoimenpiteenä

Rovaniemen uimahalli Vesihiisi on perjantaina suljettu bakteerilöydöksen vuoksi. Ulkoaltaat avataan, kun vedenlaatu saadaan jälleen kuntoon. Sisäaltaat avataan jo huomenna lauantaina.

Maauimala Lahden mäkimontussa.

Lahden maauimala saa osallistavan budjetin ansiosta temppuradan heinäkuuksi

Osallistuvassa budjetoinnissa kaupunkia kehitetään asukkaiden ideoiden pohjalta.

Porin maauimalan edustalla oleva kyltti

Maauimaloihin mahtuu helteelläkin – Porissa ja Raumalla ei ole tarvinnut rajoittaa kävijämääriä

Turvavälit on saatu pidettyä hyvin, vaikka sää on suosinut ja asiakkaita on käynyt paljon.

Lapuan maauimala 17. kesäkuuta 2014

Lapuan suosittu maauimala ei avaa oviaan tänä kesänä, syynä heikko viime kesä

Kymmenen vuotta sitten valmistuneeseen maauimalaan olisi pitänyt tehdä myös korjaustöitä ennen avaamista. Heikko viime kesä ei tuonut luottamusta valmistella maauimalaa käyttövalmiiksi alkanutta kesää varten.

Uimavalvojat Janita Brunila ja Jan Marku Kotkassa Katariinan maauimalassa altaan vieressä.

Kovimmat hirmuhelteet iskivät Kaakkois-Suomeen – uimavalvoja otti sateenvarjon töihin suojautuakseen

Kotkassa monet käyvät pulahtamassa maauimalassa hellesäällä. Etelä-Karjalassa helteet eivät ole vielä näkyneet päivystyksessä. Kaikkien on muistettava juoda tarpeeksi. Etenkin vanhusten ja monisairaiden on oltava varuillaan tällaisina päivinä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Vantaalla hukkui 9-vuotias lapsi valvomattomalla uimarannalla

Sivulliset löysivät lapsen vedestä menehtyneenä puoli tuntia poliisille tehdyn katoamisilmoituksen jälkeen.

Turun tuomiokirkko ja Aurajoki

Turku keventää koronarajoituksia kiihtymisvaiheen tasolle

Kiihtymisvaiheeseen siirtyminen tarkoittaa sitä, että tilaisuuksien henkilömäärien ylärajat poistuvat.

Uimari uimastadionilla altaassa.

Ennennäkemätön uima-allasvillitys valtasi Suomen – osa malleista on jo loppuunmyyty

Altaiden myyjät kertovat, että koronaa edeltävästä ajasta kauppa on jopa yli tuplaantunut. Polskimispaikan saa pihalleen halvimmillaan muutamalla satasella. Kalleimmat altaat maksavat terasseineen jopa 50 000 euroa.

Kotkan Katariinan uimahalli

Katariinan uimahallin sisäaltaat jäivät pois käytöstä Kotkassa – kuntotutkimuksissa selviää, avataanko niitä enää lainkaan

Pahimmassa tapauksessa Katariinan uimahalli voitaisiin joutua sulkemaan kokonaan talviajaksi, kun maauimalan allas ei ole käytössä.

Helsingin uimastadion avautui 1. kesäkuuta 2021.

Tältä näytti, kun uimastadion aukesi Helsingissä – Kisailu ensimmäisestä hypystä altaaseen alkoi jo aamuyöllä, uimarit: "Kesä alkaa tästä"

Helsingin Uimastadion on avannut ovensa asiakkaille. Uimahallit ja maauimalat voivat uusien koronarajoitusten puitteissa olla avoinna puolella normaalista asiakasmäärästä. 

Lahden maauimala 1.6.2016

Lahden maauimala aukeaa 1.6. – myös uimakouluja saa järjestää

Kesän alun odotettu hetki on pian käsillä, kun maauimala avaa ovensa ensi tiistaina. Turvavälit ja hygienia on syytä pitää kunnossa myös maauimalassa asioidessa.

Kuvassa on yleiskuvaa Uimastadionilta, missä ihmiset ottavat aurinkoa ja uivat.

Pääkaupunkiseudulla avataan julkisia tiloja ja harrastustoimintaa: museoihin, kirjastoihin ja maauimaloihin pääsee jälleen

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi torstain kokouksessaan löysentävänsä koronarajoituksia hieman. Julkisten tilojen osittaisen avaamisen lisäksi yksityistilaisuuksien henkilörajoitus nousee sisätiloissa 10 ja ulkona 50 henkilöön.

Tampereen maauimala

Pitkä odotus päättyi – Tampereen maauimala avautui erityisryhmille

Tampereella avattiin tänään maauimala ja samalla purettiin uimahallien rajoituksia. Ihan kuka vaan ei vielä uimaan pääse, sillä sisään otetaan vain koululaisryhmiä, eläkeläisiä ja henkilöitä, joilla on erityisuimakortti.

Hellehiihtoa Pohjois-Karjalan Juuassa

Kesä on täällä: helleraja rikki ensimmäistä kertaa tänä vuonna

Lähipäivät ovat kesäisen lämpimiä suuressa osassa maata.

Maauimala.

Riihimäki avaa maauimalan toukokuun lopussa

Altaita on alettu täyttää jo pikkuhiljaa.

Samppalinnan maauimala talvella.

Samppalinnan maauimala auki jopa jo 11. toukokuuta

Avaaminen onnistuu, jos koronarajoituksia päästään purkamaan.

Rauman uudistettu maauimala

Rauman maauimalalle hoitaja kolmeksi seuraavaksi vuodeksi

Uimala otettiin viime kesänä uudelleen käyttöön peruskorjauksen jälkeen.

Tyttöjä Sh'Bam tanssitunnilla

Tartuntatautilain sulkupykälä voimaan Etelä-Karjalassa – kuntosalit ja muut sisäliikuntatilat suljetaan maaliskuun ajaksi

Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräyksen taustalla on Etelä-Karjalan vakava koronatautitilanne.

Uudistettu Rauman maauimala.

Rauma etsii maauimalalle pitkäaikaista vetäjää

Parhaillaan avoinna olevassa kilpailutuksessa etsitään maauimalan palveluille tuottajaa ainakin kolmen kesän ajaksi.

Fäboda

Fäboda, Fantasea, Joutsen, uimahalli – Pietarsaarelaisten virkistyskohteita halutaan kehittää niin, että niihin tullaan kauempaakin

Pietarsaaren virkistysalueiden tulevaisuutta selvittänyt työryhmä esittää, että kaupungin leirintätoiminta keskitetään nykyisen vesipuisto FantaSean alueelle. Fäbodan alue sen sijaan jätettäisiin pitkälle nykyiselleen.

FantaSea vattenpark i Jakobstad.

Pietarsaari puntaroi vesipuisto FantaSean ja leirintäalueiden tulevaisuutta – maauimala on avautumassa ehkä ensi kesänä

Vanhan sataman alueen tärkeimpiä kehityskohteita on vesipuisto FantaSea ja sen leirintäaluepaikat.

Tapiolalaiset kokoontuivat mielenosoitukseen puolustamaan uimahalliaan

Espoon Tapiolan uimahallin puolesta järjestetty mielenosoitus keräsi runsaan osallistujamäärän

Uimahalli on ollut rakennevaurioiden vuoksi kiinni viisi vuotta ilman korjaustoimia. Kaupunkilaiset moittivat Espoon saamattomuutta asiassa.

Kajaanin Uimaseura harjoittelemassa Otanmäen maauimalassa.

Kajaanin Uimaseuran urheilijat harjoittelevat kesän väistöaltaassa Otanmäen maauimalassa

Harjoitukset ovat iltaisin, jolloin koko allas on uimareiden käytössä.

 Kumpulan maauimala / Helsinki 30.05.2020

Helsinki poisti maauimaloiden henkilömäärärajoitukset – uimareiden määrää altaissa voidaan edelleen rajoittaa

Kaupunki muistuttaa, että asiakkaiden tulee yhä pitää turvaväliä muihin. Ruuhka-aikoina uijien määrää kuitenkin rajataan altaissa.

Sanna Nättinen, Reetta Savolainen ja Emmi Lohva tulossa suppaamasta.

Lämpötila ylitti 30 astetta – näin nautittiin helteestä torstaina

Superhelle on hautonut Suomea joidenkin mielestä jo liian pitkään. Osa taas ottaa lämmöstä ilon irti.

Koronan aikaiset ohjeet Lahden maauimalassa uiville

Kiuas sihahtelee pian taas Lahden maauimalan saunoissa

Löylyttelijöiden tulee pitää turvavälit kunnossa.

Utebad, simbassänger utomhus.

Turun maauimaloihin pääsee lisää uimareita

Yleisörajoituksia muutetaan maanantaina.

Ihmisiä Lasipalatsin Laiturin terassilla Helsingissä.

Kansa ryntäsi terassille ja unohti koronarajoitukset – katso täältä, kuinka sinun tulee nyt käyttäytyä

Esimerkiksi museoita, uimahalleja, ravintoloita ja kahviloita aukesi kesäkuussa. Huvipuistot aukeavat kesäkuun toisella viikolla.

Sotkamon keskustassa oleva uimaranta eli Hiukka.

Tällä viikolla lämpenee – uimavalvojat saapuvat Kainuun rannoille kesäkuun puolivälissä

Kainuussa uimavalvojat päivystävät Sotkamossa ja Kajaanissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle