Uusimmat artikkelit
1700-luvun Suomessa eli ennustaja, joka väitetysti näki ennalta puhelimen, auton ja jopa Woltin tapaiset kuljetuspalvelut
Karvialainen Carl Harlund oli omalaatuinen kansanfilosofi, joka muistetaan paikkakunnalla edelleen.
Oletko ihmetellyt miksi pääsiäisen ajankohta seilaa kalenterissa? Taustalta löytyy tähtitieteellinen syy
Joka kevät pääsiäisen paikka täytyy tarkistaa erikseen kalenterista, sillä kun on viikkojen liikkumavara. Miksi näin on, ja miten pääsiäisen paikka oikein määräytyy?
Oikein valituilla vapaapäivillä saa tänä vuonna useita pitkiä viikonloppuja – Ylen kone näyttää, mihin päiviin arkivapaat osuvat 2023
Päättyneenä vuonna arkivapaita oli pienin mahdollinen määrä. Vuonna 2023 arkeen osuvat pyhä- ja juhlapäivät tuovat yhdeksän vapaapäivää.
Kaikki muu siirtyy verkkokauppaan, mutta 75-vuotiasta partiolaisten adventtikalenteria myydään edelleen enimmäkseen perinteisin keinoin
Adventtikalenteri on partiolaisten tärkein varainhankintakeino, jonka tarkoitus on myös opettaa lapsille ja nuorille myyntitaitoja.
Valtimolaiset äidit poseeraavat rohkeissa kalenterikuvissa – taustalla viesti tytöille ja nuorille naisille
Kun pienellä kylällä ahkeroidaan perheiden hyvinvoinnin eteen, se tehdään asenteella. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Valtimon yhdistyksen naiskalenteri täyttyy ilosta ja valmistuu syksyllä – itikoista huolimatta.
Elämän aikatauluttaminen voi olla stressaavaa, mutta Julia Sadinmaa, 22, on tehnyt siitä itselleen harrastuksen
Somevaikuttajien tekemät inspiraatiokalenterit ovat piristäneet paperikalenterien myyntiä. Kun kaikki on muuten verkossa, on käsillä tekemistä alettu arvostaa.
Viime vuoden superhitti sai puurosta kilpailijan, eikä suosituimpia kalentereita löydä enää kuin tuurilla – Joulufani: "Availen loka-marraskuussa"
Joulukalenterin avaajan ei tarvitse tyytyä enää suklaaseen, vaan teemakalentereista voi löytää esimerkiksi sipsejä, seksileluja tai luksuskosmetiikkaa.
Sähköinen ajanvaraus Rovaniemen rokotuksiin ei toimi
Kaupunki tiedotti ongelmasta tiistaina. Häiriön syytä selvitetään.

Finns increasingly seek help with cancer costs, group says
Cancer cases rose by about 20 percent between 2011 and 2019, but applications for financial support ballooned by nearly 1000 percent.
Stam1nan Antti Hyyrynen kuvasi Mari Perankosken kanssa joulukalenterin, jossa ei lässytetä lapsille: "Nyt ollaan asian ytimessä"
Tässä joulukalenterissa eivät seikkaile joulupukki ja tontut, vaan metsänhenki Mielikki. Hän opettaa lapsille luonnon ilmiöistä, kuten valosta.
Helsinki dental services 'breaking the law' as thousands await callbacks
The delay in response-time from dental care providers is against Finnish law, which guarantees a return call within a day.
Koronarokotusten ajanvaraus on jälleen avoinna kaikille 16 vuotta täyttäneille Kainuussa asuville
Kainuun sote haluaa oikaista liikkeellä olevia huhuja, joiden mukaan Kainuuseen tarkoitettuja eriä ei olisi toimitettu käytettäväksi tai rokotteita ei olisi varaa hankkia.
Postponed jab appointments causing congestion, slowing vaccine coverage
Vaccination centres report people are changing appointment times to suit their summer plans, especially in the Helsinki metropolitan area.
Koronarokotusten kanssa eletään epävarmaa aikaa: Kainuussa ajanvaraus on suljettu, ja varma tieto saatavista rokotteista on kesäkuun loppuun asti
Kainuun sote toivoo, että jo varattuja aikoja ei jouduttaisi perumaan.
Koronarokotukset laajenivat 40 vuotta täyttäneille Päijät-Hämeessä
Rokotukset jatkuvat samaan aikaan kaikissa aiemmin avatuissa ikä- ja riskiryhmissä rinnakkain. Uusia aikoja lisätään ajanvarausjärjestelmään sitä mukaa kun uusia rokote-eriä alueelle saapuu.

Vantaalla siirrytään jo rokottamaan nelikymppisiä
40–44 -vuotiaat vantaalaiset voivat nyt varata itselleen rokotusajan.
Soite rokottaa myös jo riskiryhmään 2 kuuluvia
Rokotusaikoja voivat nyt jälleen saada kaikki yli 65-vuotiaat sekä riskiryhmä 2 kuuluvat 18–69-vuotiaat Soiten alueen asukkaat.
Ajanvaraus koronarokotukseen tökki pitkin päivää HUS-alueella – palvelut toimivat jälleen normaalisti
Vika saatiin korjattua myöhään iltapäivällä.
Sähköinen kalenteri voi orjuuttaa ja tehdä tunteettomaksi – myös aivotutkija näkee hyötyjä paperisessa kalenterissa
Paperinen kalenteri on maailman paras käyttöliittymä.

Muistilurituksia ja horoskooppeja on, uudenvuodenjuhlaa ei – Pohjoismaiden keskiaikaisista kalentereista löytyi monipuolinen ajankuva
Kalentereihin hiipi keskiajalla monta uutta muotia. Silti antiikin perinteet pitivät pintansa niin, ettei Suomen Agricolan kalenteri olisi ollut outo Rooman Caesarille.
Mikä on suosituin joulukukka, milloin joulukalenteri tuli Suomeen? Testaa, tunnetko jouluperinteet
Kuinka hyvin olet perillä suomalaisten joulutapojen historiasta? Testaa tietosi.

Sähköinen kalenteri ei ole syönyt paperialmanakan suosiota
Taide- ja hupikalentereiden suosio on vain kasvanut.
Tiistai 1.12.2020 (radio)
THL on huolissaan koronatartuntojen leviämisestä. Suomalaisten koronarokotukset alkavat ehkä uudenvuoden jälkeen. Nuoret aikuiset ovat innostuneet joulukalentereista.
Kuhmolaiset palvelut löytyvät sosiaalisen median joulukalenterista
Kuhmossa on kuvattu joulukalenteria, johon tulee videoita paikallisten yritysten sekä yrittäjien palveluista ja mahdollisista joulutarjouksista.
Joulukalenterin luukkuihin kätketään nyt kaikkea lakusta seksileluihin – markkinarako löytyi nuorista aikuisista, jotka eivät halua kasvaa aikuisiksi
Halutuimmat kalenterit katoavat kaupoista hetkessä.

Edes poikkeustila ei hetkauta partiolaisten adventtikalenterin valta-asemaa – Suomen vanhinta joulukalenteria myydään vuosittain lähes 300 000
Suomalaisten joulukalentereiden tarinassa toistuvat nimet Fazer ja Serlachius.
Kainuulaisia haastetaan liikkumaan joulukalenterin voimin, haaste onnistuu kotoa löytyvillä tarvikkeilla
Kalenterin tekijöitä kaivataan vielä. Mukaan tekijäksi voi ilmoittautua 23.11. asti.
Voi mavon silimä! Tonttu Toljanterin joulukalenteriäänestys on päättynyt – päätimme julkaista kahden sijaan kolme yleisön suosikkia Areenaan
Toivottujen perinteinen joulukalenteriäänestys on päättynyt.
Rovaniemellä avataan uudenlainen joulukalenteri – katsottavissa Facebookista
Joulukalenterin tapahtumat lähetetään jouluiseksi somistetusta lasikontista Lordin aukiolta joulukuun alusta jouluaattoon asti joka päivä kello 18.
Covid to blame for children's lengthy queues to see the doctor, says THL
As health centres around the country work to reduce waiting times, Covid case numbers are again on the rise.
Migri cracks down on illegal online sales of residence permit appointments
Migri said it was adopting measures to ease residence permit bottlenecks during the autumn and early next year.

Helsinki couples seeking counselling wait up to 8 months for appointments
As families spent the corona spring in close quarters, some couples couldn't find a moment to talk about their problems.

Timmi kroppa on edelleen trendikäs seinäkalentereissa – koronan kurittamille seuroille kalenteri on tärkeä varainhankintakeino
Eteläpohjalaiset painijat tekevät 2021-seinäkalenterin. Koronan jälkeen kalenterista toivotaan taloudellista apua ahdinkoon.
Aikakone keksitään vuonna 2034 – ihminen ja arvoitus nimeltä aika
Ihminen ja arvoitus nimeltä aika.
Helmikuun 29. ei tule joka vuosi – testaa tietosi ja opi uutta karkauspäivästä!
Kuka keksi karkauspäivän ja miksi?
Ikkunoihin avautui upea joulukalenteri, johon kätkeytyikin ovela viesti – kurkista kaikkiin 24 luukkuun ja yritä keksiä, mikä se on
Wanhojen talojen ikkunoihin avautunut joulukalenteri on saanut satoja ihmisiä liikkeelle Haminassa.
Tiedätkö mitä ovat peurakka, nimiloppu tai nulppo? – Suuri porotesti Sannan ja Pinjan joulukalenterin hengessä
Joulukalenterissa kuultiin poroja ja poroista.
Hirvensalmella avataan tänä vuonna luukkuja elävästä joulukalenterista
Elävässä joulukalenterissa on tapahtumia joulukuun jokaiselle päivälle kohti jouluaattoa.
Miksi 24 luukullista merkkikosmetiikkaa, jäätelöä tai erotiikkaa houkuttelee? Aikuisten joulukalenterit ovat tänä vuonna entistäkin suositumpia
Monet aikuisten joulukalentereiden sisältämät tuotteet voi yhdistää hemmottelun tai rauhoittumisen hetkiin kiireen keskellä. Näitä mielikuvia käytetään myös markkinoinnissa.

Ruotsalaisjärjestö paheksuu suomalaisen metsäkoneyrityksen logolla varustettua tyttökalenteria – Ponsse: tätä ei tapahdu enää koskaan
Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela pyytää anteeksi tapausta.

Oulussa päihdepäivystykseen pääsee asiakkaiden toiveesta jatkossa myös ajanvarauksella
Päihdepäivystys on tarkoitettu päihde- ja rahapeliongelmaisille.

Miksi tyttö- ja poikakalentereita yhä tehdään? "Ostan kalenterin joka vuosi itselleni ja mummolle piristykseksi"
Palomiesten poikakalenteri diakoniatyönä, lukiolaisten kuoliaaksi vaiettu tyttökalenteri, kantaa ottavassa kalenterissa julkaistuun kuvaansa tyytyväinen 25-vuotias.

Putin-kalenterit myyvät kuin häkä Japanissa – osa ostaa läpällä, mutta japanilaisnaisiin vetoaa myös Putinin häpeilemätön machoilu
Miehisyyttä uhkuvat Putin-kalenterit myyvät Japanissa paremmin kuin maan omien julkkisten tähdittämät seinäkalenterit.

Urheiluseurojen tekemät kalenterit pitävät pintansa – kokoaa tapahtumat, kerryttää seuran kassaa ja tukee yhteisöllisyyttä
Savonlinnalaisessa judo- ja karateseurassa uskotaan perinteisen kalenterin voimaan.
Testaa: Millainen jouluihminen olet?
Oletko aito jouluihminen?
Joulukalenterin Maukka ja Väykkä ovat kuin vanha aviopari – Timo Parvelan luoma parivaljakko viettää ensimmäistä jouluaan Iiro Rantalan musiikin tahtiin
Joulukalentereita on tehty televisioon säännöllisesti vuodesta 1980 lähtien. Viime vuosina koko perheen kalenterin tekemiseen on satsattu aikaa ja rahaa. Tv:n joulukalenterit ovat suosittuja kaikkialla Pohjoismaissa..

Oletko täysi tonttu? Mitä hoki Histamiini? Vai oliko se Antihistamiini? Testaa, mitä muistat vanhoista television joulukalentereista!
Testaa Ylen testillä, muistatko vanhoja joulukalentereita.