Uusimmat artikkelit
Syötävä piispanmunkkiveistos nousee Turun Hansakortteliin
Teos on ihailtavana vain vähän aikaa, sillä teos jaetaan kahvin kera paikalle saapuville.
Kahvin menekkiä on vaikeaa ennustaa, kun kuluttajat juoksevat tarjousten perässä – Meira varautuu lomautuksiin
Mahdolliset lomautukset koskevat Meiran kaikkia 180 työntekijää. Paahtimo uskoo silti kahvin kulutukseen ja asentaa parhaillaan paikoilleen neljän miljoonan euron arvoista paahdinkonetta.
Savonlinnan Postin myrkytystapauksessa käytettiin LSD:tä – viisi työntekijää sai oireita huumeella terästetystä kahvista
Poliisi ei tapahtuma-aikaan vuonna 2016 paljastanut millä huumausaineella myrkytys tehtiin. Kahviin laitettu huumausaine toi oireita viidelle jakelutyöntekijälle.
Makea coffee pelastui, kun Pulsan asema osti yhtiön brändin ja paahtimon – Vahvistuuko Lappeenrannan maine kahvikaupunkina entisestään?
Lappeenrantalaisen Makea coffeen kahvilatoiminta veti yhtiön konkurssiin ennen juhannusta. Apuun tuli kuitenkin Pulsan asema, joka osti Makea coffeen paahtimon.
Pulsan asema ostaa konkurssiin hakeutuneen Makea Coffeen kahvipaahtimon
Kahvin paahtaminen jatkuu elokuun lopulla.
Ihmiset käyvät yhä kahviloissa, mutta millä hinnalla? Katso tästä, miten hurjasti kahvilahinnat ovat paikkakunnallasi nousseet
Kahvilakäynnillä asiakkaat saattavat valita halvemman pullan kakkupalan sijaan tai jakaa leivoksen seuralaisen kanssa. Vertailu osoittaa, miten paljon kahvilakäynti nyt eri puolilla Suomea maksaa.
Lapualaisleipomon ressupossut jäävät historiaan, kun 1930-luvulla aloittaneelle yritykselle ei löytynyt jatkajaa
Tiina ja Mauno Turja ovat pyörittäneet 1930-luvulla perustettua leipomo-kahvila Aarlaa liki 40 vuotta. Etsinnöistä huolimatta uutta jatkajaa ei löytynyt ja kahvila sulkee ovensa tänään.
Vaasan Onkilahden kahvilaan on löytynyt yrittäjä – haaveena liikuntavälineiden vuokraustoiminta sekä kansainväliset teemaviikot
Yrittäjäpari aikoo pyörittää Onkilahden kahvilaa ympäri vuoden. Aluksi toiminta käynnistyy perinteisten kahvilatuotteiden voimin, mutta jatkossa toimintaa on aikomus laajentaa.
Korona-aika ja katuremontti kaatoivat tunnetun kahvinpaahtimon ja kahvilan Lappeenrannassa – Makea Coffee hakeutui konkurssiin
Yritys sai viime vuonna Vuoden paahtimo tittelin.
Voiko juhlista jääneillä drinkinjämillä kastella huonekasvit? Asiantuntija vastaa ja antaa erikoisen kasteluvinkin
Kysyimme asiantuntijalta, voiko viherkasvin ruukkuun lorauttaa kupin pohjalla olevan kahvitilkan tai juhlien jäljiltä jääneet juomat.
Joensuun Marttakahvio tarvitsee vielä tavaratoimituksia ja terassin ennen avajaisia
Pohjois-Karjalan Martat yhdistyksen tavoitteena on avata kahvio toukokuun lopussa.
Kajaaniin aukeaa uusi kahvila: asialla on yrittäjä seinän takaa
Robert's Coffee avaa ovet Kauppakadulla vapun jälkeen.
Kahvia tai vitamiineja aamupalaksi? Tässä kaksi cocktailia ylellisen päivän alkuun
Nämä alkoholittomat drinkit sopivat aamiaiselle.
Kokenut lääkäri tyrmää: nämä keinot vähentää kofeiinia kehostasi eivät toimi
Esimerkiksi vedenjuonnin, liikunnan, kuitupitoisten parsa- ja kukkakaalien sekä tupakoinnin on väitetty nopeuttavan kofeiinin poistumista elimistöstä.
Testaa kofeiinikoneella, kuinka myöhään voit juoda energiajuomaa, kahvia tai Cokista ilman, että se vaikuttaa nukahtamiseesi
Kofeiinista saa virtaa opiskeluun ja työhön, mutta illalla nautittu kofeiini vaikuttaa yllättävän pitkälle yöhön.
Ostatko enää vihanneksia tai perjantaikarkkeja? Kerro meille, mistä olet joutunut tinkimään yhä vain kallistuvan ruuan hinnan takia
Hintojen nousu vaikuttaa monien suomalaisten ruokaostoksiin. Miten on käynyt sinun ruokalaskullesi?
Talvilomajuoma numero ykkönen on kuuma suklaa – inkivääri ja cayennepippuri nostavat lämpötilaa vielä lisää
Ylellistä ja lämmintä tummaa suklaata pohjana.
Somessa leviää kahvinporokikka, jota ei pidä kokeilla
Biojätettä ei kuulu jättää noin vain luontoon, vaikka se maatuisi. Pahimmillaan kahvinporot voivat tukkia hulevesiviemärin, sanoo ympäristötarkastaja.
Kainuulaisten ruokapöydässä on arvostettu etenkin leipää – mielikuva nälkämaasta karisi jo neljännesvuosisata sitten, mutta niukkuus opetti jälkipolvet kunnioittamaan ruokaa
Tuoreen tutkielman mukaan ruokakulttuuri kehittyi Kainuussa hieman hitaammin kuin Suomessa keskimäärin. Nälkämaasta ei voitu kuitenkaan enää puhua 1990-luvun loppupuolella.
Hyvän mielen aamukahvit Suomussalmella vetivät väkeä
Paikalla oleville esiteltiin myös Hyvän mielen kunta -hankkeen toimintaa ja keskusteltiin kuntalaisten hyvinvointiin liittyvistä teemoista.
Joensuu-päivää vietetään entiseen malliin 29. marraskuuta
Luvassa on kaikille avointa kulttuuriohjelmaa ja asukkaat toivotetaan tervetulleiksi aamukahveille pitäjillä ja kaupungintalolla.

Maanantai 21.11.2022 (radio)
Indonesian maanjäristys. Finnairin työpaikat. Kahvin hinta. Marinin muotokuva. Sää.
Kolme perhettä kertoo, miten he säästävät aamiaisessa – katso aamiaiskoneesta, miten paljon sinun aamupalasi on kallistunut
Ylen aamiaiskoneesta näet, miten aamiaisen elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet vuoden aikana.
Kahvitilkka ja kahvitahra – kokeile kahvitaidetta muutamalla sallivalla siveltimenvedolla
Maalaa muotokuvia ylijääneellä kahvilla.
Keliaakikon lomamatka voi tyssätä jo ensimmäiseen kahvikupilliseen – maha kyllä tietää, että kauramaito on eri kuin gluteeniton kauramaito
Gluteenitonta ruokavaliota noudattavan on suunniteltava lomamatka huolellisesti. Konkarit kannustavat tarkistamaan annoksen gluteenittomuuden monta kertaa. Kokosimme kuusi vinkkiä sujuvaan matkailuun.
Radio Suomi kerää kahvitteluhetkiin liittyviä tarinoita – kerro ikimuistoisesta kahvihetkestäsi!
Aamukahvit, päiväkahvit, iltakahvit, saunakahvit, läksiäiskahvit, mitalikahvit vai vaalikahvit – mikä on sinun suosikkisi?
Yle jatkaa kahvikeskusteluja: Kokoa oma porukka ja kutsu meidät kahville!
Kutsu Yle kahville -kierros pyörähtää jälleen käyntiin syys-lokakuussa. Oman porukkansa voi ilmoittaa mukaan 2.10.2022 mennessä.
Some täyttyi kahvihävikkivinkeistä – kahvinporot kasvonaamioon, pannunpohjat ruuanlaittoon
Suomalaiset juovat kahvia keskimäärin kolme kupillista joka päivä. Monet keittävät sitä aivan liikaa, ja kahvia päätyy suuret määrät viemäriin.
Eniten ruokahävikkiä syntyy viemäriin kaadetusta kahvista, kertoo kyselytutkimus – hinnannousu ei ole hillinnyt hävikkiä ainakaan vielä
Eniten kahvihävikkiä syntyy Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa.
Miten Yle voisi palvella sinua paremmin? Kutsu Yle kahville ja kerro meille!
Jo reilu 1 300 suomalaista on kutsunut Ylen ja yleläiset kahville. Nyt tapaamiset jatkuvat jälleen kevään jälkeen. Avaa lomake ja kutsu meidät kylään!
Kahvin tuoksu vähenee Helsingin Vallilassa, kun Meira avaa tehtaansa tulipalon jälkeen – kahvin hinta nousee, eikä se haittaa paahtimoita
Meiralla ja Pauligilla seurataan tiiviisti Brasilian tulevaa kahvisatoa. Kahvin maailmanmarkkinahinta on pudonnut, mutta Suomessa myyntihinta on noussut lähes 50 prosenttia vuodessa.
Ilouutisia kahvinystäville: Sokeroitukin kahvi lykkää kuolemaa, kertoo uusi tutkimus
Keinotekoiset makeutusaineet tai runsas sokerinkäyttö saattaa kuitenkin kumota kahvin terveyshyödyt.
Kahvin maailmanmarkkinahinta on laskenut kevään huipusta – Paahtimot eivät odota nopeaa paluuta alempiin hintoihin: “Tämä on uusi normaali”
Kahvipaketin hinnassa maailmanmarkkinahinnan lasku ei näy.
Pienpaahtimoyrittäjät toivovat, että kahvin hintaan tulisi pysyvä muutos: "Kahvi on Suomessa liian halpaa"
Raakakahvin hinta on noussut vuodessa 40–70 prosenttia. Paluuta halpaan markettikahviin ei ehkä enää ole. Taustalla on neljä syytä.

Lauantai 23.7.2022
Viljakuljetukset Mustallamerellä. Isku Odessaan. Kofeiini. Pikkumerimetso. Kiinan kuumuus. Suomen sää.
Venäjän markkinoille tulee Pauligia kopioiva kahvibrändi – yritys ei ole tietoinen asiasta
Pietarin talousfoorumissa tarjoiltiin kahvia, joka muistutti vastikään Venäjän markkinoilta poistunutta Pauligia.
Raisa Omaheimon kolumni: Yksilön ominaisuuksista ei ole apua, kun hinnat nousevat
Tällä hetkellä inflaatio kasvaa nopeammin kuin 30 vuoteen, asuminen, bensiini ja ruoka kallistuvat. Tämä koskee meitä kaikkia, riippumatta siitä miten hyvin tsemppaamme, kirjoittaa Omaheimo.
Mansikoista saattaa tulla talvisin vain hyvätuloisten herkku – tutkija arvioi, mitkä ruokatuotteet voivat olla tulevaisuudessa luksusta
Aalto-yliopiston vanhempi tutkija uskoo, että kahvin hinta ei ole nähnyt vielä kattoa. Satokaudet voivat määritellä tulevaisuudessa lautasmallia yhä tarkemmin.
Sotkamossa ollaan ymmällään kesäkahviloiden kohtalosta: Hiukassa avaa kahvila kuitenkin ennen juhannusta
Veneilijät havahtuivat Sotkamossa siihen, että järvien keskellä oleva pitäjä on jäämässä ilman rantakahvilaa kuluvaksi kesäksi
Katso Ylen ruokakoneesta, kuinka voit väistää pahimmat hintapiikit – kovin nousukiito luvassa alkusyksyllä
Ruoan hintojen nousun ennustetaan kiihtyvän loppukesää ja alkusyksyä kohti.
Suomen parhaan kahvipaahtimon tittelit ovat jo vuosia menneet samaan kaupunkiin - "Muualla porukka alkaa olla jo vähän ihmeissään"
Vuoden paahtimo on valittu Helsinki Coffee Festival -tapahtumassa vuodesta 2017 lähtien.

Pienpaahtimo voi jopa hyötyä kahvin hinnan noususta – suomalaiset etsivät vaihtelua erikoiskahveista, joita maistellaan kuin viinejä
Helsinki Coffee Festival veti noin kymmenentuhatta ihmistä Kaapelitehtaalle. Tänä keväänä vaaleapaahtoiset ja hedelmäiset maut ovat nousussa, mutta myös tumma paahto on yhä suomalaisten suosiossa.
Kiduttava helle toi Morettinon perheelle ihmeen – kahvipensaat tuottivat ensimmäisen kunnon sadon Sisiliassa, josta on tulossa trooppinen saari
Italialainen Morettien suku onnistui viime kesänä kasvattamaan ensimmäisen kunnon sadon kahvia Sisilian saarella. Cupanen perhe on puolestaan kasvattanut sitrushedelmiä, mutta nyt elanto tulee yhä enemmän avokadoista ja mangoista.
Elintarvikkeiden ottaminen mukaan valtion huoltovarmuusvarastointiin jakaa Oulun vaalipiirin kansanedustajien mielipiteet
Kysyimme vaalipiirin kansanedustajilta, pitääkö valtion laajentaa varmuusvarastointia elintarvikkeisiin. Kuusi alueen edustajaa ei nähnyt sitä tarpeellisena, viiden mielestä se olisi hyödyllistä.
Leivo perinteisiä italialaisia amaretti-mantelikeksejä ja tarjoa ne itse paahdetun kahvin kanssa
Amarettit ovat päältä rapeita ja sisältä sitkeitä.
Kutsu Yle kahville ja kerro, miten voimme palvella sinua paremmin
Teemme vierailuja huhtikuusta kesäkuun puoleen väliin asti.
Houkuttele porkkanakeitosta esiin uusia makuja kahvin avulla – karvas ja hapan juoma on oivallinen makupari oranssille juurekselle
Tämä tulinen ja ruokaisa keitto sopii evääksi.
Mielen voimalla voi olla valtava vaikutus terveyteen – näissä tilanteissa törmäät siihen omassa elämässäsi
Ihmiskehossa on tutkitusti valtavasti paranemispotentiaalia.
Hämäläiset ryhtyneet hamstraamaan vettä – koronakevään tapaista ostoryntäystä ei silti näkyvillä
Vesikanisterit ovat Prismojen hyllyiltä jo aika ajoin loppuneet. Asiakkaat ovat myös kyselleet paristoja ahkerasti.
Yritys haluaa korvata käyttämäänsä turvetta kahvijätteellä: kerää nyt tuhansia litroja kahvinporoja liikenneasemilta
Berner oy kerää kahvinpuruja talteen ja käyttää niitä raaka-aineena multatuotteissaan. Kiertotalouden asiantuntija kannustaa muitakin vastaaviin kokeiluhin.