Uusimmat artikkelit
Ruotsalaismediat: Suomeen tuodun amfetamiinin salakuljetusvyyhdin oikeuskäsittely alkoi
Syyttäjä epäilee, että toimintaa ohjataan indonesialaisesta vankilasta käsin. Syyttäjän tärkeimpiä todisteita ovat useat toisen syytteessä olevan miehen tallentamat videot.
Itärajan rekkaliikenteen pysähdys vaikuttaa kauas maailmalle – yksi kuva osoittaa, että Suomi säästyy taloudellisilta iskuilta
Vienti ja tuonti itärajan yli rekkakyydillä loppui, kun kaakon asemat suljettiin. Suomelle vaikutus on nyt murto-osan siitä, mitä rajan sulku olisi aiemmin tarkoittanut.
Luulitko, että itäraja lähes suljettiin? Täällä liikenne kulkee rajan yli lähes entiseen malliin
Pakolaiskriisi ei ole häirinnyt tavarakuljetuksia Vainikkalan rajanylityspaikan kautta.
Vartiuksen rajanylityspaikan aukioloa jatkettiin Venäjän pyynnöstä – rajan yli tuli päivän aikana 24 ihmistä
Rajaliikenne keskeytettiin tänään keskiviikkona tilapäisesti kahteen otteeseen, kun rajan yli tuli mahdollisia turvapaikanhakijoita. Rajan aukioloa jatkettiin puoli tuntia.
Miksi haluamme kahvia ilman kofeiinia ja olutta ilman alkoholia? Professori avaa, mistä ilmiössä on kyse
Helsinkiin avattu kauppa myy kannabista, jossa ei ole päihdyttävää vaikutusta. Professori pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa päihteettömiä tuotteita tulee markkinoille yhä enemmän.
Vantaalaisasunnosta löytyi miljoonan euron edestä huumeita – kolme tuomittiin törkeistä huumausainerikoksista
Tulli teki heinäkuussa ison huumetakavarikon vantaalaisesta yksityisasunnosta. Kolme ehdottomat tuomiot saanutta ovat 24–27-vuotiaita.
Iisalmelaiselle linja-autoyrittäjälle ehdollista vankeutta tullaamattoman dieselin tuonnista Venäjältä
Pohjois-Savon käräjäoikeus on antanut tuomion jutussa, jossa iisalmelaisen linja-autoyhtiön autojen tankeissa tuotiin tullaamatonta dieseliä Venäjältä. Yritys käytti polttoaineen kotimaassa koulukyyteihin.
Mies ja nainen ehtivät viedä Venäjälle yli 280 000 euroa – jäivät kiinni, kun vaatteista ja auton niskatuesta löytyi setelinippuja
Pari jäi kiinni Virolahdella Vaalimaan tullissa.
Rikollisten epäillään salakuljettaneen Suomeen noin 1,5 miljoonan euron arvosta Subutex-tabletteja – tuotiin maahan Ruotsin kautta
Huumerahoja on välitetty myös Venäjälle. Epäiltynä on 20 henkilöä, joista kahdeksan on edelleen vangittuna.
SM-kisat ylläpitävät niin koirien kuin ohjaajienkin ammattitaitoa – 4-vuotias labradorinnoutaja Cunto on Suomen paras virkahuumekoira
Huumekoiria työskentelee viidessä eri Suomen turvallisuudesta vastaavassa viranomaistahossa. Niiden parhaat koirakot kilpailivat suomenmestaruudesta Torniossa.
Nikotiinipussien myynti Suomessa romahdutti nuuskan salakuljettamisen
Tullin tekemät nuuskatakavarikoinnit ovat vähentyneet merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Valvontaa on yhtä paljon kuin aiemmin, mutta salakuljetustapauksia on aikaisempaa vähemmän.
Turkulaisvarustamon myymä hinaaja päätyi yllättäen Venäjälle – Tulli jatkaa pakotteiden kiertämisestä epäillyn hinaajan tutkimista
Tapausta, jossa turkulaisen Alfons Håkans -varustamon myymä hinaaja päätyi yllättäen Venäjälle, tutkitaan törkeänä säännöstelyrikoksena.
Tulli: Ruotsista salakuljetettu yli 20 tonnia nuuskaa Tornion kautta – ”Tämä on yksi Suomen suurimmista nuuskajutuista”
Tulli on tutkinut laajaa nuuskan salakuljetukseen ja levitykseen liittyvää rikoskokonaisuutta, jossa Tornion kautta on kuljetettu nuuskaa ainakin Pirkanmaalle. Veroja on vältetty miljoonia euroja.
Tulli takavarikoi lähes 400 huumeilla täytettyä reppua – tutkinnassa laajamittainen salakuljetus
Rikoskokonaisuudessa tutkitaan tapausta, jossa huumeita salakuljetettiin kaupallisen liikenteen rahtilähetyksissä Espanjasta Suomeen. Kuljetusyhtiötä ei epäillä osallisuudesta.
Tulli: Salakuljetettua nuuskaa ja savukkeita levitetty satojen tuhansien eurojen arvosta Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla
Tulli epäilee, että nuuskat on tuotu Ruotsista ja savukkeet pääasiassa Baltian maista. Epäiltyjä on parisenkymmentä.
Tulli paljasti koirien salakuljetuksen – koiria myyty jopa 375 000 euron arvosta
Tulli epäilee Pirkanmaalla asuvaa henkilöä koirien salakuljetuksesta ja myymisestä. Laittomalla toiminnalla epäillään ansaitun noin 200 000 euroa.
Lelut kätkivät sisäänsä suuren määrän amfetamiinia – lähetys jäi Tullin haaviin Turussa
Huumeita levitettiin erityisesti Satakuntaan. Kauppaa käytiin virtuaalivaluutoilla Tor-verkon välityksellä.
Kokaiinin salakuljettajat ovat löytäneet kannattavan reitin Eurooppaan – katso video
Toimittaja Jari Valtee tiivistää videolla, miksi kansainväliset huumeliigat hyödyntävät juuri Belgian Antwerpeniä.
Asunnosta takavarikoitiin 700 000 euroa ja potkulaudan sisältä löytyi pillereitä – Tulli tutkii rikosvyyhtiä
Rikoskokonaisuuden tutkinta alkoi maaliskuussa Helsinki-Vantaan lentokentältä.
Hinausautokuljettajan karmea löytö: 80 koiraa sullottu pakettiautoon – ”virtsa valui auton lattian läpi”
Ruotsin maatalousvirasto määräsi pari viikkoa sitten lopetettavaksi 80 koiraa, jotka oli salakuljetettu Suomesta Pohjois-Ruotsiin Haaparannalle. Ruotsin poliisin mukaan sillä ei ole menossa tapausta koskevaa rikostutkintaa.
Poliisi: Rovaniemen huumekuolemat rajautuvat pieneen piiriin, neljän kuoleman lisäksi sairaalahoidossa on ollut mahdollisesti kaksi
Huumerikoksiin liittyen on tehty useita kiinniottoja. Vielä ei ole varmuutta, liittyvätkö ne Rovaniemellä tutkittaviin huumekuolemiin. Viikon aikana on löytynyt kuolleena neljä 30–50-vuotiasta miestä.
Käräjäoikeus vangitsi yhden Suomen tunnetuimmista rikollisista – epäillään törkeästä veropetoksesta
Yksi maan tunnetuimmista rikollisista, Raimo Tienhaara otettiin kiinni viime viikon lopulla epäiltynä rikoksesta, jonka maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta.
Belgiasta on tulossa “huumeyhteiskunta”, varoittavat asiantuntijat – näin se vaikuttaa myös Suomeen
Miksi Belgian oikeusministeri haluttiin kaapata? Vastausta on etsittävä Belgian Antwerpenin satamasta, jonka läpi kulkee nyt ennätysmäärä kokaiinia. Asiantuntijat varoittavat, että Belgiasta on tulossa ”huumeyhteiskunta”.
Suomeen on tuotu laittomasti lähes kuusi miljoonaa savuketta, epäilee Tulli – tutkitaan kahden miljoonan euron törkeänä veropetoksena
Virosta ja Latviasta on tuotu kaupallista rahtiliikennettä hyödyntäen Suomeen levitykseen huomattava määrä savukkeita.
Ruotsin tulli sai kiinni epäillyn nuuskan salakuljettajan – repussa yli 72 000 euroa
Mies jäi kiinni Haaparannalla helmikuussa. Häntä epäillään törkeästä salakuljetuksesta ja törkeästä rahanpesusta.
Pohjalaista henkilöä epäillään koirien laittomasta maahantuonnista Venäjältä
Salakuljetuksen jäljille päästiin, kun Tulli ja poliisi löysivät postista muun muassa lemmikkieläinpasseja sisältäneen lähetyksen. Koirien tietoja on yritetty muuttaa väärentämällä niihin liittyviä dokumentteja.
Unelma nikotiinittomasta Suomesta on kallis lahja Ruotsille – nuuskarallista valuu noin sadan miljoonan euron verotulot länsinaapuriin
Kysyimme nuuskaralliseudulla asuvien mielipidettä: monen mielestä nuuskan laillinen myynti Suomessa on kannatettava ajatus etenkin verohyötyjen vuoksi.
Nuuskalle esitetty täystuontikielto ei lopettaisi sen käyttöä eikä kaupittelua, uskovat nuoret
Nuuskaaminen on lisääntynyt Suomessa ainakin vuodesta 2010 lähtien. Nuorten mukaan nuuskaa on helposti saatavilla sosiaalisen median kautta. Ministeriön työryhmä esittää nuuskan matkustajatuonnin kieltämistä.
Tulli ja poliisi paljastivat jättimäisen huumeiden salakuljetusketjun − huumeiden levitystä johdettiin Espanjasta
Tullin ja Lounais-Suomen poliisin tutkimusten mukaan Suomeen epäillään tuodun marihuanaa yli 230 kiloa. Huumeet ovat päätyneet Turkuun ja Uudellemaalle.
Venäläiset turistit keksivät keinon päästä Suomeen, eivätkä viranomaiset voi asialle mitään
Suomi sulki itärajansa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi, mutta tämä ei kuitenkaan hillinnyt Norjan kautta tulevaa ostosmatkailua. Suomen tullilla ei ole mahdollisuutta pysäyttää tätä liikennettä Schengen-säädösten takia.
Suomen ja Ruotsin yhteinen operaatio paljasti raja-alueen piilorikollisuutta
Yleisimpiä rikosnimikkeitä olivat huumausainerikos ja huumausaineen käyttörikos. Operaation aikana takavarikoitiin muun muassa hasista, ekstaasia ja amfetamiinia.
Keski-ikäisen miehen pölynimurin ja kodinkoneen sisältä löytyi 300 000 euroa käteistä – Tulli epäilee yrityksestä salakuljettaa rahat Iraniin
Rahat löydettiin Helsinki-Vantaan lentokentän turvatarkastuksessa keväällä 2021. Tulli tutki tapausta törkeänä rahanpesuna.
Nuuskan hinnankorotuksesta on tulossa ennakoitua pienempi – Ruotsin rajalla tilannetta seurataan tarkasti
Ruotsin hallitus kaavailee tupakkatuotteisiin kolmen prosentin korotusta ensi vuodelle. EU olisi halunnut nuuskan hintaan roiman korotuksen.
11 huvialusta on edelleen syynissä Venäjä-yhteyksien takia – nyt ne odottavat telakoilla jatkotoimia
Tulli ei kerro, missä huvialukset sijaitsevat. Niitä ei ole kuitenkaan siirretty alkuperäisiltä paikoiltaan.
Tullikoirat haistoivat 80 kilon edestä kiellettyä lihaa, kun afrikkalaista sikaruttoa torjuttiin Helsingin satamissa
Tulli ja Ruokavirasto valvoivat syyskuussa tehostetusti yksityishenkilöiden eläinperäisten elintarvikkeiden maahantuontia Baltian maista.
Tulli paljasti ammattimaisen nuuskan salakuljetuksen Ruotsista Suomeen – veronkiertoa arviolta 700 000 euron arvosta
Torniossa ajoneuvoilla ja veneillä rajan yli salakuljetettu nuuska on päätynyt myyntiin pääosin Etelä-Suomeen. Tullin mukaan salakuljetetun nuuskan määrä ei suinkaan ole suurin viime vuosina tutkintaan päätyneistä tapauksista.
Yritys toi meikkejä väärillä nimikkeillä Suomeen – tulli epäilee yli 500 000 euron törkeää veropetosta
Yritys toi kosmetiikkatuotteita Suomeen väärillä tullinimikkeillä, jotta se sai vältettyä yhdysvaltalaistuotteita koskevan lisätullin.
Kaksi henkilöä salakuljetti huumeita soutaen kumiveneellä Tornionjoen yli Suomeen – Tulli paljasti salakuljetuksen
Tulli takavarikoi viisi kiloa Suomeen kuljetettua hasista ja noin neljä kiloa Ruotsin puolella maastoon kätkettyä amfetamiinia.

Maanantai 31.10.2022 (tv)
Aseiden salakuljetus Ukrainasta. Lentomatkustus. Pienydinvoimala. Sääennuste.
Antti Kurra näyttää, miksi verkkokaupasta tilatun olutlavan hinta voi nousta 14 eurosta 32 euroon
Toimittaja Antti Kurra näyttää mikä muuttuu, kun Verohallinto ja Tulli alkavat tehovalvoa ulkomailta tilatun alkoholin kauppaa.

Byrokratian rattaisiin joutuneet ukrainalaiskoirat lennätettiin Suomesta Puolaan – ja taas Suomeen
Ukrainasta tulleiden koirien asiakirjat ovat kunnossa, mutta ne on kirjattu väärälle pohjalle. Tietojen olisi pitänyt olla EU:n lemmikkipassissa, koska koirat tulivat Puolasta eivätkä suoraan Ukrainasta. Tulli uhkasi lopettaa eläimet.
Uusi matkustajaterminaali valmistui Kotkan Kantasatamaan – palvelee risteilymatkustajia
Haminan–Kotkan satama kehittää uusia mahdollisuuksia terminaalin hyödyntämiseen.
Näin Venäjä-pakotteita kierretään itärajalla: tyhjä EU-rekka hakee tavaraa Venäjältä Suomeen
EU-pakotteet ovat johtaneet omalaatuisen käytäntöön itärajalla. Venäläistä rahtia kulkee yhä rajan ylitse, mutta kuljetuksia eivät hoida venäläiset rekat. Sen sijaan rahti vaihtuu aivan rajan pinnassa Venäjän puolella EU-rekkoihin.
Rikollisjengi saosti amfetamiinia loma-asunnossa Itä-Uudellamaalla – Tullin haaviin jäi yli 1,5 miljoonan edestä huumausaineita
Takavarikoinnissa Tulli otti haltuunsa muun muassa amfetamiinia, kokaiinia, marihuanaa ja ampuma-aseita. Takavarikoitujen huumausaineiden katukauppa-arvo on yhteensä 1 634 000 euroa.
Venäjän rajalla takavarikoitu kaikuluotaimia ja drooneja Tullin tehovalvonnassa: "Voivat edistää Venäjän sotilaallisia valmiuksia"
Kiellettyjä tuotteita kuljettavat henkilöt voivat syyllistyä säännöstelyrikokseen, Tullin valvontajohtaja kertoo.
Tulli myi valtion takavarikoimia bitcoineja 46,5 miljoonalla eurolla – bitcoinin kurssiromahdus vei tuotoista yli kolmanneksen
Takavarikoitujen bitcoinien myyntituotot annetaan kokonaisuudessaan Ukrainaan.
Suomeen tuodaan taas useamman hiljaisen vuoden jälkeen runsaasti kiinalaisia muuntohuumeita – osa niistä on täysin uusia maassamme
Seitsemän uutta muuntohuumetta on jälleen kielletty huumausaineena. Listaa joudutaan jatkuvasti täydentämään, koska uusia muuntohuumeita kehitetään koko ajan.
Vienti Venäjälle laski lähes 60 prosenttia huhtikuussa – raakaöljyn tuonnissa pudotus on ollut raju ja nopea
Eniten vienti on laskenut teollisuuden- ja sähkökoneissa.
Tulli: Suomeen tuotu turkistarhojen rehuraaka-ainetta, jossa on koronariski – Tanskasta salakuljetettiin 45 rekkakuormallista kalajätettä
Suomeen epäillään salakuljetetun Tanskasta yli miljoona kiloa mahdollisesti saastunutta rehuraaka-ainetta tarhaeläinten ruokaa varten.
Savolaisperheen epäonninen venekauppa tyssäsi sotaan – rahat ovat jo tilillä, mutta vene töröttää edelleen pihalla
Viikko ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan tehty venekauppa on yhä jumissa. Tulli on pidättänyt veneen, eikä sitä saa luovuttaa. Taustalla on vesialusten totaalinen vientikielto EU-alueelta Venäjälle ja Valko-Venäjälle.