Uusimmat artikkelit
Itä-Suomen matkailukesästä odotetaan vilkasta – suurin osa kansainvälisistä matkailijoista tulee nyt Saksasta
Erilaiset tapahtumat ovat yksi matkailun vetonauloista kesäisin. Saksalaisten matkailijoiden määrä on kasvanut viime vuosina Itä-Suomessa.
”Tärkeimmät ryhmät koskaan” – Punkaharjun matkailuväellä on kovat odotukset kesän tilauslennoilla tulevista kansainvälisistä matkailijoista
Etelä-Savossa Savonlinnan Punkaharjulla pyristellään irti Hotelli Punkaharjun ja Saimaan Taideluola Retretin konkurssileimasta. Alueella on käynnissä parikin miljoonaluokan matkailuinvestointia.
Rahankäytöstä tulossa täysin ilmaista eri puolilla euroaluetta – keskuspankki aikoo tarjota kansalaisille digieuron maksukorttien tilalle
Nyt eurooppalaisten maksuliikennettä hoitaa käytännössä kaksi amerikkalaisyritystä. Keskuspankkirahaa voisi käyttää kännykällä, eikä siitä jäisi samanlaista jälkeä kuin korttimaksuista.
Jälleen yksi kuollut Tromssassa lumivyöryssä – maalis-huhtikuun aikana jo viisi uhria
Sunnuntaina Tromssan lähellä Kvalöyalla lumivyöryn alle jäänyt turisti on löydetty kuolleena, kertoo NRK. Tromssassa ja Finnmarkissa on ollut lukuisia lumivyöryjä, joissa on kuollut jo viisi ihmistä.
”Pysykää poissa” – Amsterdam aloitti mainoskampanjan, jonka viesti on tyly
Amsterdam on kyllästynyt häirikköturisteihin ja etenkin huonosti käyttäytyviin brittimiehiin. Toimittaja Sara Salmi näyttää, millaisella videokampanjalla turistien törttöilyyn pyritään puuttumaan.
Lappi kiinnostaa kiinalaisturisteja, hotelleille on tullut jo kyselyjä – mutta lähinnä ensi talvesta
Kiinan matkustusrajoitusten poistuminen näkyy jo hotellien ja matkailun markkinointiyritysten nettihakujen ja sähköpostiviestien kasvuna. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti kausi 2024.
Tampere kannustaa kaupunkilaisia vuokraamaan asuntojaan lyhytaikaisesti, Airbnb-majoittaja ilahtui: ”Kaupunki on kääntänyt näköjään kelkkansa”
Tampereella asunnon satunnainen lyhytaikainen Airbnb-vuokraaminen on sallittua. Lupa-arkkitehdin mukaan suurin osa kaupungin Airbnb-tarjonnasta on luvatonta ammattimaista majoitustoimintaa.
Rovaniemi satsaa keskustan ranta-alueeseen 1,7 miljoonaa euroa
Rovaniemi varaa Lainaanrannan ja rautatiesillan välisen ranta-alueen parantamiseen 1,7 miljoonaa euroa seuraavan neljän vuoden aikana. Uudistustyöt alkanevat ensi vuoden syksynä.
Virolahden Sammontaloon suunnitellaan urheilumuseota, teatteriesityksiä ja majoitushuoneita: ”Sotahistoriaa pitäisi hyödyntää matkailuun”
Uuden omistajan tarkoituksena on tarjota turisteille eksoottisia kokemusia Suomen itärajan tuntumasta.
Susanna Rauma jätti vakituisen paikkansa lähihoitajana ja pyörittää nyt Airbnb-yritystä: ”On eri olla yrittäjä kuin toisen palkkalistoilla”
Airbnb-asuntojen merkitys matkailulle kasvaa koko ajan. Esimerkiksi Pohjanmaalla yksityisten tarjoamat majoitukset ovat jo 20 prosenttia kaikesta majoituskapasiteetista.
Rajavartiolaitos on valmistautunut venäläisturistien määrän kasvuun, mutta ei usko ryntäykseen
Puola ja Baltian maat sulkevat rajansa venäläisiltä turisteilta maanantaina. Kaakkoisrajoilla on valmius lisätä rajavalvontaa. Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta Suomeen ja takaisin kulkee viikossa 46 000 venäläistä.

Ukrainan kansallislaulu alkaa soida säännöllisesti venäläisturistien suosimissa kaupungeissa itärajalla
Ukrainan kansallislaulu soi Lappeenrannassa iltaisin elokuun loppuun saakka. Suunnitelmissa on myös valaista ainakin kaupungintalo Ukrainan lipun sinikeltaisin värein, kunhan illat pimenevät lisää. Naapurikaupunki Imatralla Ukrainan kansallislaulua on soitettu heinäkuun lopulta alkaen.
Niiralan rajanylityspaikan lähelle ilmestyi venäjänkielisiä sotaa vastustavia kylttejä
Venäläisille matkailijoille suunnatuissa kylteissä kehotetaan muun muassa seuraamaan suomalaisia tiedotusvälineitä.
Tämän höyryveturin piti kuskata olympiaturisteja, mutta se päätyikin sotaan – nyt ainutlaatuinen pala rautatiehistoriaa on uhattuna
Nurmeslaisessa veturitallissa majailee yksi Suomen seitsemästä liikennekelpoisesta leveäraidehöyryveturista. Veturin ainutlaatuiseen historiaan tullaan tutustumaan ympäri Eurooppaa.
Uptick in unauthorised crossings, Southeastern Finland Border Guard says
Those crossing without permission from Finland into Russia are usually tourists eager to take a quick snapshot and then turn back.
Ulkomaalaisten yöpymisten määrä Lapissa 20-kertainen tammi-helmikuussa verrattuna viime vuoteen
Lapissa tapahtui alkuvuodesta ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymisten huima nousu verrattuna viimevuotiseen.

Sota alkoi kesken loman: kymmeniä tuhansia ukrainalaisia turisteja jumissa maailmalla – matkavakuutukset eivät korvaa
Pelkästään Egyptissä oli jumissa noin 20 000 ukrainalaista, joista monet pohtivat, onko kotimaassa edes jäljellä kotia, mihin palata.
Empatiakysely: Lappeenranta herättää kiinnostusta ja kaupunkia luonnehditaan matkailumarkkinoinnin tavoitteiden mukaisesti
Lappeenrannan kaupungin herättämien positiivisten tunteiden takana ovat esimerkiksi vesistö, luonto ja kauneus. Kielteisiä tunteita kyselyyn vastaajissa aiheuttivat yleinen kehitys, päätöksenteko sekä kaupungin keskusta.
CNN nosti Lahden yhdeksi tämän vuoden unelmamatkakohteista – Lahti Regionin toimitusjohtaja: "Tätä ei voi euroissa mitata"
Lahti Regionin toimitusjohtajan Raija Forsmanin mielestä Suomen suurin haaste matkailualan kovassa kilpailussa on tunnettuuden lisääminen.
Texasilaisperhe uskaltautui avantoon, "oli vaikuttavaa nähdä jäätynyt meri" – ulkomaalaiset turistit ovat hiljalleen palanneet Helsinkiin
Helsingin katukuvassa näkyy huomattavasti enemmän ulkomaalaisia matkailijoita kuin pitkään aikaan, mutta vielä ollaan kaukana koronaa edeltävistä ajoista. Venäläiset ja kiinalaiset turistit puuttuvat lähes kokonaan.
Foreign tourist Covid quarantines could be costly for Lapland
If foreign tourists test positive but are inadequately insured or don't have enough money, it is up to municipalities to arrange their quarantine accommodations.
Risteilyvieraiden kikkareita saattaa yhä päätyä Itämereen – "Helsinki kerää jätevedet niin tehokkaasti, ettei parannettavaa ole", sanoo satamamestari
Helsinki risteilykohteena suositumpi kuin koskaan aiemmin.
Ulkolinja: Turistit, pysykää poissa – jättiristeilijät ärsyttävät Venetsian asukkaita: ”Laivat ulos laguunista!”
Turistien suosimat Euroopan kaupungit ovat pulassa.
Kamrat Eesti -sarja mursi suomalaisten ennakkoluuloja virolaisista
Toimittaja Anna Laine lähti Viroon.
Syntyykö joulun tunnelma kuusta koristellen, uunin vieressä valvoen vai lomalennolla pukinpajaan?
Ohjelmia joulun vieton perinteistä eri aikoina ja paikoissa.
Vodkaa ja sukkahousuja Leningradissa - kolme matkaa kaupunkiin, jota ei enää ole
Millaisen Neuvostoliiton sinä muistat?
Miten välttää ripuli reissussa?
Ripuli on yleisin matkailijaa vaivaava terveysongelma.
Man muddui sámeguovlu gierdá turismma? Dan birra ságastallojuvvui geassit 1972
Girdetgo duottarguovllut mátkálaččaid stuorát mearis?

Vuosikymmenen huikein revontulisyksy käynnissä – kuvat ja video
Kuluva syksy pitäisi tutkijoiden mukaan olla parasta revontuliaikaa yli kymmeneen vuoteen. Pohjois-Suomessa revontulia voi nähdä lähes joka yö ja parhaina hetkinä aivan eteläisimmässäkin Suomessa.
Benidorm
Solanassa ei käy turistilla aika pitkäksi!
"Matkailija kohtaa Suomessa vähäpuheisen ja kielitaidottoman kansan"
Kuinka matkailu vaikuttaa suomalaiseen luontoon?
Karhusafarilla tajuaa, ettei otsoa tarvitse pelätä
Karhusafarit tuovat tuloja tyhjenevään Kainuuseen
Reppumatkailija harhauttaa rosvoa
Saksaa uusin silmin: Sarah antaa reppureissuun vinkin.
Matkailuenglantia – 10. Deittailuenglantia
Simppeliä flirttienglantia.
Matkailuenglantia – 9. Englantilaista teekulttuuria
Englantilaisen teehetken historiaa ja herkkuja.
Matkailuenglantia – 8. Hotelli ja majoitus
Simppeliä matkailuenglantia majoitustilanteisiin.
Matkailuenglantia – 7. Mutkia matkassa
Simppeliä matkailuenglantia pulmatilanteisiin.
Matkailuenglantia – 6. Ostoksilla
Simppeliä englantia ostostilanteisiin
Matkailuenglantia – 5. Syöminen ja juominen
Simppeliä ruoka- ja juomasanastoa matkailijalle englanniksi.
Matkailuenglantia – 4. Milloin? Paljonko? Montako?
Simppeliä englantia matkailijoille, ajanilmaisuja ja määriä.
Matkailuenglantia – 3. Kulkuneuvoja
Simppeliä englantia matkailijalle käytännön tilanteisiin.
Matkailuenglantia – 2. Paikkoja ja suuntia
Simppeliä matkailuenglantia suunnistamistilanteisiin.
Matkailuenglantia – 1. Tutustutaan!
Simppeliä matkailuenglantia tositarpeeseen
Matkailuenglantia
Englantia matkailijoiden tarpeisiin.
Latinaa matkailijoille
Suomessa matkailevat Clodia ja Gaius puhuvat latinaa.
Rikollisuus rehottaa Aurinkorannikon suljetuissa kabineteissa
Poliisi-tv:n raportti Aurinkorannikolta 2007.
Suomen vanhin itsehallintoalue Kallankarit unohtui EU:n ulkopuolelle
Maakalla ja Ulkokalla saivat itsehallintonsa jo 1700-luvulla
Saimaa – 1960-luvun järvimatkailun helmi
Osin dramatisoitu kertomus sisävesilaivan reitistä.
Kun suomalaiset rakensivat kylän Aurinkorannikolle
Los Petos -dokumentti suomalaisten kiinteistökaupoista
Asioita joita tehdä, jos on kurjaa sillä
Iloita siitä, että ei ole tarttunut viivakooditarraa ohimoon