Uusimmat artikkelit
Flinkkilä & Tastula: "En haluaisi elää kotona yksin nykyisen kotihoidon turvin"
Vieraana on emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä.
Kotihoito unohti vanhuksen neljäksi päiväksi – muistisairas oli yksin pimeässä huoneessa, ilman lääkkeitä, juotavaa tai ruokaa
MOT tutki kameran avulla, mitä kotihoidossa todella tapahtuu
Kokinvaaran postista tehtiin malliesimerkki
Timo Tolvanen muutti Pohjois-Karjalaan ”turhasta kiireestä” ja alkoi hoitaa pienen kylän postiasemaa - samalla vähän muitakin kylän palveluita.
Vanhusten Baltia
Baltian maiden vanhustenhuolto perustuu vapaaehtoistyölle ja hyväntekeväisyydelle. Millaista on eläkeläisten arki maissa, joissa keskivertoeläke on jopa alle sata euroa kuussa.

Painaako laukku? Supersankari rientää apuun Tokion metrossa – video
Japanilaismies käyttää naamiota, jottei kukaan kokisi jäävänsä hänelle auttamisesta velkaa.
Sisko Istanmäki: Yöntähti
Istanmäki kirjoittaa vanhuudesta ja luovuuden ehtymisestä.
Kylli-täti ja Juice keskustelevat vanhuudesta
Kylli-täti ja Juice kippistävät vanhuudelle.
Hyvää elämää intialaisessa kylässä
Intiasta oli 1960-luvulla muutakin kerrottavaa kuin nälänhätä ja kurjuus.Esko Tommola käy pienessä kylässä 20 mailia ylikansoitetusta Kalkutasta etelään.