Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rakkoleväsuolaa lasisessa purkissa pöydällä

Leväsuola on yksinkertainen tapa saada ruokaan meren makua

Näin helposti teet oman mausteesi.

 Olli-Pekka Jauhiainen ja Viena Jauhiainen nauttivat rantaelämästä Helsingin Aurinkolahden uimarannalla

Muistitko juoda vettä tarpeeksi? – Ole tarkkana erityisesti näistä nestehukan oireista

Helteellä hikoileva keho tarvitsee tavallista enemmän nestettä. Jano kannattaa sammuttaa ensisijaisesti vedellä, mutta syömistäkään ei pidä unohtaa.

Kainuun uusi keskussairaala.

Koronavirusuhka ei ole aiheuttanut toimenpiteitä Kainuussa – tartuntatautilääkäri toppuuttelee pelkoja

Ylilääkärin mukaan virus on ongelma, mutta Suomessa esimerkiksi liiallinen suolan käyttö on vakavampi uhka.

Finnairin Airbus 350 -lentokone laskeutuu Helsinki-Vantaan lentokentälle kesäpäivänä.

Sunnuntai 29.12.2019 (radio)

Suomalaiset lentävät enemmän kuin ennen. Melkein kaikki syövät liikaa suolaa. Omakanta-palvelu uudistuu. Moni australialainen haluaa kieltää Sydneyn ilotulituksen.

Merisuolaa, tomaattia ja leipää.

Lähes kaikki suomalaiset syövät liikaa suolaa – suolamääriä ei hahmoteta tai asiasta ei välitetä

Esimerkiksi raejuusto, tonnikala, soijakastike, makeat leivonnaiset, murot ja vichy ovat monelle yllättäviä suolan lähteitä.

Suolankeruuta Lake Retballa.

Sormisuolan sadonkorjuu on kiivaimmillaan kesällä – Hollannissa suolataan teitä hellevaurioiden estämiseksi

Suola on yksi Hollannin tärkeimmistä vientivalteista. Maailmanlaajuisesti valkoisen kullan varannot ovat suuret.

Vladimir Sgurev haistelee jauhelihataikinaa

"Jauhelihataikinan sekaan voi laittaa ihan mitä vaan" – Aistit tottuvat uusiin makuihin nopeasti, uskoo Suomessa vuosia asunut bulgarialaismies

Bulgariasta noin 40 vuotta sitten Suomeen muuttanut Vladimir Sgurev kertoo, miten jauheliharuokia voisi bulgarialaisittain maustaa.

Hallitus saapuu lehdistötilaisuuteen.

Herätys: Liitot antavat vastauksensa hallituksen ehdotukseen, lihankorvikkeissa suolaa yli suositusten, ajokeli voi olla huono

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Tyhjähkö ostokori.

Brittiselvitys paljasti lihankorvikkeiden korkeat suolapitoisuudet – Suomessakin monissa kasviproteiinituotteissa reippaasti suolaa

Sydänliitossa on huomattu, että Suomessakin kasviproteiinituotteissa on usein vähintään yhtä paljon suolaa kuin vastaavissa lihatuotteissa. Suomessa kattavaa vertailua suolamääristä ei ole tehty.

Sokeripaloja, etikkaa ja tiskiriepu hellan päällä.

Siivoa kuin mummo! Isoäidin siivousvinkeillä vähennät arjen kemikaalikuormaa

Ympäristötietoisuus on lisännyt vanhojen siivousmenetelmien suosiota.

Vesilasi

Lääkäri muistuttaa helteessä hikoilevia: juo jo ennen kuin janottaa

Pelkkä veden juominen ei riitä. Jos kehossa ei ole tarpeeksi suolaa, päätä särkee ja huimaa.

Halloumipita

Kioski FOOD: Halloumipita -resepti

Kioskin uuden ruokakanavan FOODin toinen resepti.

Ahtaan näköinen huone Malmin sairaalan vuodeosastolla 8.

Helteen uuvuttamia potilaita odotettua vähemmän – välillä lääkäreitä tarvittu kuitenkin lisää

Kokkolan yhteispäivystyksestä kerrotaan, että yksittäisiä ruuhkahuippuja on ollut ja ajoittain on tarvittu lääkäri- ja hoitajalisäystä.

nainen laittaa suolaa salaattiin

Suola nostaa verenpainetta muusta ruokavaliosta huolimatta

Suomalaiset syövät suolaa selvästi enemmän kuin suositellaan.

Kaksi raskaan liikenteen ajoneuvoa talvisessa risteyksessä

Maanteiden liukkauden torjunnassa suuria vaikeuksia tänä talvena

Väärät kelit ovat estäneet suolan käytön, kerrotaan Uudenmaan ely-keskuksesta.

autoja talvisella tiellä

Perjantaiaamu ollut liikenteessä hiljainen – menoliikenne painottuu iltapäivälle

Valtaväylien lisäksi liikenneruuhkia voi esiintyä isojen kauppojen ja ostoskeskusten ympäristöissä.

Uutisvideot: Näin leivotaan aidot venäläiset pelmenit

Maailman parhaat pelmenit leivotaan Uralilla – katso video ja resepti

Kävimme tutustumassa Uralin alueella, kuinka syntyy venäläisten rakastama perinneruoka.

Michelle Obama puhui demokraattien puoluekokouksessa Philadelphiassa heinäkuussa 2016

Michelle Obama hermostui Trumpin hallintoon – "Miksi lasten on syötävä törkyä?

Obama on edistänyt terveellisiä kouluaterioita, mutta Donald Trumpin hallinto vetää suosituksia takaisin.

Vanha nainen syö piirakkaa pöydän ääressä

Vanhus saa itse päättää mitä suuhunsa laittaa – Vanha suosikki läskisoosi palaa ruokalistalle Ikaalisissa

Vanhusten ruokalista muuttuu Ikaalisissa toukokuussa toiveiden perusteella. Tulevaisuudessa voi myös valita, tilaako M vai L-kokoisen annoksen.

Tässä annoksessa on turhan paljon rasvaa ja sokeria.

Luulitko syöväsi kevyesti? – Ja sorruit valesalaattiin: "Parempi kuitenkin kuin pikaruokalounas"

Yleistyvä salaattibaari voi houkutella mässäilemään turhalla rasvalla, suolalla ja sokerilla.

Ketsupit lasten makutestissä

Moni lapsi rakastaa ketsuppia, mutta miltä se maistuu pelkästään? "Liian suolaista!"

Koululaisten sokkotestin voitti yllättäen vähäsuolaisin ketsuppi. Ravitsemusterapeutin mielestä ketsuppia voi syödä hyvillä mielin, kunhan sitä ei lisää joka ruokaan.

Einesruokalounas, spaghettia, leipä, omena ja tomaatti pöydällä.

Näin syöt eineksesi oikein – ravitsemusterapeutin 4 vinkkiä parempaan valmisruokailuun

Eineksistäkin saa hyvää arkiruokaa, kun annoksensa kokoaa oikein. Häpeää niistä on ammattilaisen mukaan turha tuntea.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Kysymyksiä lääkärille vuoden alkupuoleksi, tai vain insinöörille (vuoden alkupuoleksi)

Lehmien satakerta-huijaus & muuta tuubaa koulusta "opittuna"

Saksanpaimenkoiran kuono on lumen kuorruttama.

Slovenialaiskaupungin koirat sekosivat: Kadut suolattiin erehdyksessä kinkkusuolalla

Prosciutto-kinkun valmistuksessa käytetty suola päätyi vahingossa katusuolaksi.

Liiallista sokerinkulutusta pidetään yleisesti suurena terveysriskinä.

Prisma: Totuus sokerista

Mitä sokeri tekee kehollemme?

Työntekijät pussittavat suolaa Sichuanin maakunnassa.

Kiinassa puretaan 2 000 vuotta vanhaa valtionmonopolia

Suolakauppaa ovat hallinneet niin keisarit kuin kommunistinen puoluekin. Nyt järjestelmä on vapautumassa.

Tenho Arosanervon tehtävänä on pitää 40 kilometrin pätkä lumesta puhtaana Jämsä-Muurame tiellä.

Pyry ja pakkanen ovat myrkkyä tien suolaajille – lunta tullut paikoin liki parikymmentä senttiä

Suolaaminen kiristyvässä pakkasessa voi vain pahentaa liikennesäätä. Etelässä kaikki aurauskalusto on käytössä.

Autoja ajaa pimeässä illassa ja lunta satelee hiljalleen.

Paluuliikenteen huippu ajoittui iltaan

Iltakuuden aikaan nopeudet alentuivat muutamalla tieosuudella 60 kilometriin tunnissa. Päätiet on suolattu tieliikennekeskuksen mukaan hyvin, mutta pikkuteillä kannattaa varautua liukkauteen.

Suolattu joulukuusi

Joulukuusenkin voi suolata – kokeile entisaikojen ohjetta

Tekolumi syntyy suolasta tai perunajauhosta. Harva tuntee vanhan perinteen.

Henkilö laskee hanasta vettä nenäkannuun

Lojuuko nenäkannusi joutilaana kaapissa? Suolavesi voi olla lääkkeetön apu moneen vaivaan

Nenän huuhteleminen suolavedellä puhdistaa nenää epäpuhtauksista, pölystä ja bakteereista. Siitä voi olla apua myös poskiontelotulehduksista kärsivälle, mutta aukotonta tutkimustietoa ei ole.

Kaksi tuolia ja tyynyjä suolahuoneessa.

Ihmiset kaipaavat luonnollista hoitoa? "Suolahuonehoito ratsastaa osin sillä aallonharjalla"

Suolahuoneen perustamiseen ei tarvita minkäänlaisia lupia. Tuoreita tutkimuksia suolahoidon vaikutuksista ei löydy, eikä suolahoidoilla ole mitään yhteistä laatukriteeristöä.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Haasteita tämän kärsivällisyydelle

Mm meksikol. iian leveät hatunlierit pilaavat ilon Kajolta

Suomessa suolan kulutusta on pyritty vähentämään.

Suolaista, suolatonta ja polttavaa kipua – tuima on monitahoinen sana

Jos sanot ruokaa tuimaksi Länsi-Suomessa, se tarkoittaa suolaista. Itä-Suomessa sana kuitenkin tarkoittaa aivan päinvastaista, suolatonta.

Ruoka-annoksia esillä pöydällä

Maut testiin ennen ravintolan lautaselle päätymistä – "Euro on kannustimena"

Ravintolan ruokalistan vaihtaminen ei ole pelkän ruokalistan uudelleen painamista. Uusia herkkuja pohditaan ja testataan ensin keittiössä.

Lipstikkaa kaupan yrttihyllyllä.

Mausta maltilla – perusasiat kuntoon ja sitten yrttien kimppuun

Vaikka mausteita löytyy niin sekoituksina kuin yksittäisinä makuina paljon, kannattaa luottaa perusjuttuihin.

Näätämön kauppiaat

Näätämöläinen makkara maistuu norjalaisille

Näätämössä kauppiasveljekset keksivät aloittaa makkaran valmistuksen ja yllättyivät hyvästä kysynnästä.

Kodin siivoustarvikkeet

Riisi, sokeri ja viisi muuta siivousvinkkiä – pesuaineet on helppo korvata ruualla

Sehän tiedetään, että keittiön kaapeista löytyy apua siivouspäivänä. Joko tiedät nämä vinkit?

Kahvifestivaali indonesiassa.

7 vinkkiä nautinnolliseen kahvihetkeen – "Kokeile suolaa ja pese välineet päivittäin"

Suomalainen juo 12 kiloa raakakahvia vuodessa. Barista ja Marttojen kotitalousasiantuntija vinkkaavat millä konsteilla kahvikissa pääsee parhaaseen lopputulokseen.

Reijo Laatikainen.

Ravintovalistus ei uppoa millään – suomalaisten ruokavalio korkeintaan keskitasoa

Suomalaiset syövät yhä liikaa rasvaa, suolaa ja punaista lihaa. Vihannekset ja hedelmät taas unohtuvat lautaselta. Vuosikymmeniä jatkunut valistus ei uppoa millään, harmittelee ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.

Rion olympialaiset: Painonnostaja Anni Vuohijoki: Taktiikasta vastaa valmentaja

Painonnostaja Anni Vuohijoki valmistautuu Riossa: Valmentaja vastaa taktiikasta yksin

Taktiikka on suuressa roolissa painonnostossa. Anni Vuohijoella ei kuitenkaan ole omasta taktiikastaan hajua, sillä siitä vastaa valmentaja.

Joonas Turunen ja Sami Garam grillauspuuhissa.

Colapossua heinäkuun viimeiseen grilliviikonloppuun

Aamu-tv:n kesäkokki Sami Garam valmisti heinäkuun viimeiseen grilliviikonloppuun colapossua, grillibataatteja sekä chimichurria. Nappaa tästä reseptit ja kauppalappu talteen.

Ravun syöntiä.

Repimistä, ryystämistä ja sottaista askartelua – katso videolta, kuinka syöt ravun oikeaoppisesti

Laita elävä rapu pataan, heitä mukaan suolaa ja loraus olutta, ja anna kiehua. Tärkeää on myös hankkia pöydän ympärille hyvää seuraa nauttimaan saksiniekoista. Katso videosta niksit, jotta osaat toimia oikein rapujuhlissa.

Savulohi

Video: Savukala palkitsee kärsivällisen herkkusuun – näin savustat lohen onnistuneesti

Kalan savustamiseen on lähes yhtä monta tekniikkaa kuin tekijääkin. Savukalan valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä siihen vaaditaan.

Vihanneksia torilla.

Vanhemmat töissä, lapset lomalla – nämä 10 ruokaa teet näppärästi valmiiksi jääkaappiin

Lapset ja nuoret kirmaavat jo kesälaitumilla, mutta moni vanhempi on edelleen töissä. Vaikka jälkikasvu olisi tarpeeksi vanhaa pärjätäkseen omin päin, lounaasta huolehtiminen jää vanhemman vastuulle. Yle pyysi Marttoja kokoamaan listan näppärästi valmistettavista arkiruuista pariksi työviikoksi.

Pekoniin käärittyjä herkkusieniä ja kesäkurpitsaa grillissä.

Grillauksen ABC: Älä aukaise grillin kantta turhan usein äläkä suolaa isoa lihakimpaletta pilalle

Suomalaisten kesäkeittiöön kuuluu grilli. Kesäpöytä katetaan nätiksi ja lautasille asetellaan grilliherkkuja, jotka eivät kauaa vanhene. Jotta grillauksessa onnistuu, tulee ottaa huomioon useita eri seikkoja.

Peurat usvaisella pellolla

Mehevä ruoho houkuttaa peurat nyt tien pientareelle

Alkukesästä peurat viihtyvät tienvarsien ojissa, jossa kevätkesän tuore nurmi houkuttaa niitä aterioimaan. Varsinkin kantavilla peuralehmilä on kova ravinnontarve.

Pirkanmaan pelastuslaitos sammuttamassa tehdaspaloa Sastamalassa sunnuntaiaamuna.

Tulipalo vaikuttaa melko vähän Kemiran tuotantoon Sastamalassa

Äetsän tehtaan sunnuntaiaamun tulipalo ei nähtävästi vaikuta kovin paljon laitoksen tuotantoon. Vahingot kyetiin rajaamaan melko pienelle alalle. Maanantaina jatketaan jo tapahtumapäivänä aloitettuja korjauksia ja vaurion alkusyyn selvittämistä.

Baanan valoteokset

Talven pyöräilytesteissä suola osoitti tehonsa – sepelille halutaan löytää vaihtoehto

Helsingissä testattiin viime talvena noin 10 kilometrin matkalla vaihtoehtoja sepelille. Helsinki yrittää löytää sepelille korvaajaa, koska sen käyttö on kerännyt paljon kielteisestä palautetta pyöräilijöiltä. Testien perusteella suola voisi olla hyvä keino pitää pyörätiet kunnossa talvisin. Suolaa käytetään Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle