Uusimmat artikkelit
Marja-Leena Magga kipparoi Yrittäjänaispäiviä Levillä: ”Lapissa yrittäjänainen on sitkeä kuin tunturikoivu: se taipuu, muttei taitu”
Vuosittaista tapahtumaa ei ole aiemmin järjestetty näin pohjoisessa. Pääasiassa yksinyrittäjinä toimivat naiset kantavat huolta perhevapaakustannusten jakaantumisesta ja sosiaaliturvasta.
Henri Hyvösen kolumni: Puhe ”toksisesta maskuliinisuudesta” osoittaa ongelman, muttei ehdota ratkaisua
Miesten käyttäytymisen kutsumisen ”myrkylliseksi” takertuu herkästi yksittäisiin miehiin ja miesten yksittäisiin tekoihin, kirjoittaa Hyvönen.
Analyysi: Hittielokuva Barbien sydämessä piilee suuri tragedia, ja sen nimi on Ken
Barbie on nyt Suomessa vuoden katsotuin elokuva.
Sisko Savonlahden kolumni: Häpeän hirveästi itseäni, elämääni ja kaikkea, mitä teen
Olen lopen kyllästynyt siihen, että häpeää työnnetään kurkustani alas jatkuvalla syötöllä, kirjoittaa Savonlahti.
Yli sata naista kertoo vaikeista kokemuksista gynekologin vastaanotolla Pietarsaaressa – osa kokee, että potilasasiamies vähätteli ilmoituksia
Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen pyytää naisilta anteeksi. Hyvinvointialueen johtoryhmä ottaa asian uudelleen käsittelyyn vyyhdin laajenemisen seurauksena.
Onko ilman kohtua ja emätintä syntynyt nainen? Carolina Nystén joutui 15-vuotiaana kohtaamaan ahtaan käsityksen sukupuolesta
Carolina Nystén oli nuorena huoleton hulivilityttö, joka ei lapsena juuri miettinyt sukupuolta. Teini-iässä saatu diagnoosi romutti nuoren naisen maailman.
Heikon koulumenestyksen vuoksi Jesse Lahtisen tulevaisuudennäkymät olivat huonot, mutta sitten ura lapsuuden toiveammattiin yllättäin aukesi
Murrosiässä Jesse Lahtinen kärsi oppimisvaikeuksista ja ymmärsi olevansa se, mitä yleisenä haukkumasanana käytettiin – homo. Tyttökaverit tukivat, mutta vasta Madonnasta kertova elokuva avasi silmät.
Konservatiivinen ajatuspaja sai lapsettomien virolaisnaisten henkilötiedot ja tivasi intiimejä asioita – ”Tunsin itseni käveleväksi kohduksi”, sanoo yksi naisista
Ajatuspaja hankki naisten tiedot väestörekisteristä viitaten Tarton yliopiston tutkimukseen. Yliopiston mukaan tutkimus ei ollut sen, vaan asialla oli ajatushautomoon kytköksissä oleva professori.
Saara Laitila on edelleen ”liian nuori” yhteiskunnan maksamiin syöpäseulontoihin – hänet pelasti omalla rahalla ostettu rintojen tutkimus
EU ehdottaa rintasyöpäseulontojen ulottamista jo 45-vuotiaille. Ikärajan laskeminen maksaisi miljoonia, mutta säästäisi ihmishenkiä.
Yliopistot, puistot ja kauneushoitolatkin on kielletty – katso tästä jutusta, mikä on enää sallittua naisille Afganistanissa
Yle kysyi Afganistania hyvin tuntevalta tutkijalta, miten Taliban on rajoittanut naisten elämää valtaannousunsa jälkeen.
Henri Hyvösen kolumni: Puhe ”ahtaasta miehen mallista” on silmänkääntötemppu
Mieskeskustelussa viitataan toisinaan ahtaaseen ”miehen malliin”, jonka vankeja miehet ovat. Tämä puhetapa häivyttää näkyvistä miesten väliset erot, pohtii Hyvönen.
Suomessa 18 vuotta asunut Aziza Hossaini seuraa entisen kotimaansa tilannetta kauhulla: ”Tämä on vaarallista kaikille maailman naisille”
Afganistan-asiantuntija Aziza Hossainin mukaan maassa on puhjennut naisten oikeuksien näkökulmasta maailman suurin ihmisoikeuskriisi.
Saara Särmän kolumni: Feministi selittää miesselittämisen
Hyvä selittäminen on vähän kuin kunnon halaus – tuottaa iloa ja lämmittää mieltä, kirjoittaa Särmä.
Naiset eivät tee kalastustaidoistaan numeroa, sanoo kalastusopas – katso kuvakooste naisille tarkoitetulta jigauskurssilta
Suomen Vapaa-ajankalastajien Mimmit kalastaa -hanke yrittää houkutella lisää naisia kalastuksen pariin. Projektin kautta yli 800 naista on päässyt kalaan.
Naisten jalkapallo oli paitsiossa rooliajattelun vuoksi – tie MM-kentille oli pitkä eikä tasa-arvoa lajin sisällä ole vieläkään saavutettu
Naisten pelaama jalkapallo oli pitkään paheksuttua ja jopa kiellettyä. Nyt meneillään olevat kisat voivat olla mahdollisuus nostaa lajissa piileviä epäkohtia.
”Säkki on asia, jota voi heitellä ja kohdella kuin esinettä” – Tutkija: Naisiin kohdistuvalla rasismilla ei paranneta naisten oikeuksia
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) nimitti muutaman vuoden takaisessa kirjoituksessaan musliminaisia mustiksi säkeiksi. Tutkijan mukaan epäinhimillistävän puhetavan normalisointi on vaarallista.
Asta Lepän kolumni: Kuka oikeasti voimaantuu poseeratessaan vähissä vaatteissa?
Kuka voimaantuu pukiessaan ylleen pikkuruiset pyllybikinit? Tarkoittaako kehopositiivisuus tosiaan tätä, miettii Leppä.
Kansainväliset moottorikisat ovat luopuneet varikkotytöistä, mutta Imatranajo pitää edelleen kiinni perinteestä – kysyimme, miksi
Imatran moottorikerho ei näe varikkotyttötoimintaa naista alentavana.
Outi Myllynen peri pappansa lapsuudenmetsät, mutta niiden hoitaminen pelotti – vain naisille tarkoitettuun metsäkoulutukseen on jo jonoa
Metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon vain naisille tarkoitettu kurssi on todennäköisesti ainoa lajissaan. Sedussa Ähtärissä kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan koulutukseen.
Johanna Vuori, 66, ei uskaltaudu iltaisin Helsingin keskustaan, mutta Lähi-idässä hän matkustelee rohkeasti yksin
Matkailu on tuonut Johanna Vuorelle lisää itseluottamusta. Mielikuvat vieraasta kulttuurista muuttuivat täysin reissujen myötä.
”Miehet ovat muuttuneet ja ovat tuskaisia” – Nastja Krasilnikova huomaa muutoksen miehissä Venäjällä, ja naisille se ei lupaa hyvää
Moni sodasta palannut venäläismies lieventää tuskaansa alkoholilla ja tuo kotiin väkivallan uhan. Soitimme toimittajalle, joka tutkii naisiin kohdistuvia rikoksia.
Vielä 2000-luvun alussa naistekijöitä väheksyttiin elokuva-alalla, mutta nyt heidän elokuvansa kiinnostavat maailmalla asti
Neitoperhot ja pahanhautojat -kirja kuvaa, miten naiset puskivat suomalaisen elokuvan eturiviin.
Nyt myös miehet saavat oman vuoron Lieksan uimahalliin – naisten uintivuoro alkoi syksyllä 2021
Kyselyn mukaan jotkut lieksalaiset miehet eivät mielellään käy uimassa yleisillä vuoroilla, koska he tuntevat epävarmuutta omasta kehostaan.
Adina Nivukosken kolumni: Pienen hetken ehti jo näyttää, että naisella on oikeus päättää kehostaan
Koronan varjossa naisten oikeudet taantuivat ympäri maailmaa. Useat valtiot kavensivat oikeutta turvalliseen aborttiin, ja monet tytöt kehitysmaissa eivät koskaan palanneet enää kouluihin.
Tiina Helinin kolumni: Miten sujuu parisuhde, kun nainen hioo tunnetaitojaan terapiassa, mutta mies jää edelleen saman avun ulkopuolelle?
Yhteiskunnallisuus on pois muodista – nyt uskotaan, että yksilö on vain yksin vastuussa ongelmistaan. Siksi terapia kiinnostaa, mutta rakentaako se samalla sukupuolia erottavaa kuilua?
Japani haluaa lisää naisia suuryritysten johtoon – merkittävien suuryritysten johtajista vain 11,4 prosenttia on naisia
Sukupuolten väliset erot ovat Japanissa huomattavia huolimatta naisten korkeasta koulutustasosta ja osallistumisesta työelämään.
Italiassa ehkäisypillerit ovat jatkossa ilmaisia
Ilmaisen ehkäisyn piiriin kuuluvat naiset kaikista ikäryhmistä.
Leena Parkkisen lukijoita kiinnosti naisten hedonismi ja näkymätön historia
Leena Parkkinen kertoi, miksi ryhtyi kirjailijaksi.
Saara Särmän kolumni: Puhetavoista huomauttaminen on hiljentämiskeino, jolla pyritään pitämään naiset poissa julkisuudesta
Julkisen puhumisen tulisi olla mahdollista jokaiselle ilman, että siitä seuraa häirintää, haukkumista tai ”ystävällisiä ohjeita” muuttaa itsessään jotain, kirjoittaa Särmä.
Lappi ja Helsinki olivat naisvaltaisimmat vaalipiirit, Vaasassa miehet ovat jyränneet jo vuosia – Tällainen sukupuolijakauma vaaleissa oli
Lapin vaalipiiri oli tänä vuonna eduskuntavaalien naisvoittoisin. Asiantuntijan mukaan ehdokkaan sukupuoli vaikuttaa edelleen ihmisten äänestysvalintoihin.
Naisten ohjaamaa kauhua on tarjolla yhä enemmän – Nightmare-elokuvassa unessa vaanii skandinaavinen demoni
Kauhukäsikirjoittajasta elokuvaohjaajaksi hypänneen norjalaisen Kjersti Helen Rasmussenin debyyttielokuva sukeltaa unien ja mytologian painajaismaisiin maailmoihin.
Kun Elsa Marina De León tapasi suomalaisen miehen, hän sai tietää kaksi asiaa: esiäidin yhteydestä Suomeen ja suomalaisten oudosta tavasta
Meksikolaisen Elsa Marina De Leóninin mukaan hänen isoisoäitinsä viesti naisten aseman parantamisesta on edelleen erittäin ajankohtainen.
Tätä on ehdokkaiden arjen ruma puoli: lumityöt keskeytti pihalle kaartanut vaalihäirikkö, joka alkoi ladella törkeyksiä
Moni ehdokas kohtaa häirintää, useimmiten somessa. Tutkijan mukaan vihapuhe on poliittista väkivaltaa, joka uhkaa jo demokratiaa.
Kuolinsyistä löytyi yllättävä tieto: Päijät-Hämeen naisilla on selvästi muita naisia korkeampi riski kuolla ennen aikojaan
Erityinen huolenaihe ovat naisten huumekuolemat, joiden määrä on maakunnassa selvästi kasvussa. Hyvinvointialue on tilannut selvityksen asukkaiden kuolinsyistä ja menetetyistä elinvuosista.
Raihanan äiti kuoli, koska isä ei päästänyt mieslääkärille – ”Sinä päivänä päätin, että minusta on tultava lääkäri”
Talibanin asettaman kiellon vuoksi Afganistanissa ei valmistu uusia naislääkäreitä, mikä heikentää naisten mahdollisuuksia saada terveydenhuoltoa vanhoillisessa maassa.
Naisten palkkapussi on Itä-Suomessa satoja euroja pienempi kuin miesten
Oli kyse sitten työstä valtion, kunnan tai yksityisen palveluksessa, miehet saavat selvästi suurempaa palkkaa kuin naiset. Palkkarakennetilasto paljastaa tilanteen Pohjois-Savossa ja -Karjalassa.
Miehillä on suurin osa Tampereen johtotehtävistä, ja pian naisia ei ehkä ole edes pormestareissa – Kalervo Kummola: ”Enemmänkin sattumaa”
Kysyimme tamperelaisilta poliitikoilta, miten he suhtautuvat keskeisten luottamustehtävien epätasaiseen jakautumiseen sukupuolten kesken. Osa pitää tilannetta ongelmallisena.
34-vuotias nainen poistui vastaanotolta itkien ja välttelee tarpeellisia hoitoja – gynekologilla käyneet kertovat asiattomasta käytöksestä
Kysyimme gynekologien asiakkailta kokemuksia hoidosta. Esiin nousi pelkoa, vähättelyä ja asiattomia kommentteja, mutta myös paljon hyvää. Lääkäri ajattelee, että oikein kohdattu potilas saa parempaa hoitoa.
Papeista jo yli puolet on naisia – ”Moni toivoo toimituksiin ensisijaisesti naista”
Ensimmäiset naispapit vihittiin tehtäväänsä 35 vuotta sitten. Tänä vuonna naispappien määrä on jo yli puolet evankelisluterilaisen kirkon papistosta.
Äijä ja ämmä ovat sävyiltään aivan erilaiset: toinen on kehuva, toinen väheksyvä – näin naissanat muuttuvat
Suomalaisista paikannimistä löytyy tuhansia naisiin liittyviä etuliitteitä. Ämmä ja akka ovat yhä voimakkaita sanoja, mutta leima on kielessämme nykyään negatiivinen.
Hyökkäyssota romuttaa naisten asemaa Venäjällä – aktivistit pelkäävät, että seuraavaksi Kreml kieltää abortit väestön kasvattamiseksi
Aktivistien mukaan sodan aikana tapahtuneet heikennykset naisten ja vähemmistöjen asemaan ovat jatkoa naisvihamieliseen politiikkaan, jota Venäjä on harjoittanut järjestelmällisesti viime vuosina.
Opiskelijoita kuunteleva vahtimestari ja vanhuksista välittävä yrittäjä saivat Yle Hämeen naistenpäivän ruusut
Tänä vuonna Yle Hämeen naistenpäivän ruusukimput saivat Koulutuskeskus Salpauksen vahtimestari Nina Soramäki Lahdesta sekä perhekoti Pääskynpesän yrittäjä Tiina Saarinen Hausjärveltä.
Musiikintekijöillä sukupuolesta riippuen täysin eri käsitys alansa tasa-arvoisuudesta, selviää Teoston kyselytutkimuksesta
Musiikkialan toimijat pyrkivät selvittämään, miksi Teoston rekisterin mukaan Suomen musiikin tekijöistä vain viidennes on naisia tai muunsukupuolisia.
Naistenpäivää vietetään tänään – kysyimme naisilta, toteutuuko tasa-arvo Suomessa
Kansainvälistä naistenpäivää vietetään tänään keskiviikkona. Yle kävi kysymässä Tampereella naisilta, millä mallilla sukupuolten tasa-arvo on heidän mielestään Suomessa.
Yrittäjä Emmi Lemmetty-Garcia huomasi, että keski-ikäinen mies saa parempaa palvelua – siksi hän lähettää sähköpostia Seppona
Keksityn nimen käyttö on säästänyt Emmi Lemmetty-Garcialta aikaa ja vaivaa. Yritykset vastaavat tarjouksiin ja toimittavat tilaukset nopeammin, kun luulevat tilaajan olevan keski-ikäinen mies.
Kapioarkku oli oman aikansa trendihuonekalu – rovaniemeläinen Henriikka Ylitapio, 28, sai tietää sukunsa vaiheista museon kautta
Rovaniemeläinen Pertti Ylitapio lainasi olohuoneen kunniapaikalle sijoitetun, lähes 200-vuotiaan kapioarkun Lapin maakuntamuseolle. Näyttelyn avulla suvun tarina alkoi avautua.
Alokas Pihla Pakkanen, 19, on asevelvollinen 60-vuotiaaksi: ”Tänne on tultu olemaan loppuun asti”
Alokas Pihla Pakkanen päätti jatkaa armeijassa harkinta-ajan jälkeenkin. Harkinta-aika oli naispuolisilla alokkailla 30 päivää.
Selma Vilhusen kolumni: En osannut ensin yhdistää vaihdevuosiin liittyviä oireitani estrogeenin vähyyteen
Esivaihdevuosioireilu alkaa monilla jo nelikymppisenä. Estrogeenin määrän väheneminen kehossa aiheuttaa elämän laatua huonontavia oireita, mutta niitä ei ole pakko oppia sietämään, kirjoittaa Vilhunen.
JSN:ltä langettava päätös Keskisuomalaiselle – päätoimittajan kolumni oli "halventava ja leimaava"
JSN:n päätöksen mukaan kirjoituksessa tuotiin naisten sukupuoli esiin asiaankuulumattomasti ja halventavasti.
Sisko Savonlahden kolumni: Olin onneton – mutta sitten aloin läträtä ylihintaisella kosmetiikalla ja olin sekä rahaton että onneton
Kuka lohduttaisi keski-ikäistä naista, joka yrittää rakastaa itseään ja veltostunutta ihoaan kapitalistisessa yhteiskunnassa, kysyy Savonlahti.