Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaasuauton tankkaus.

Kaasuautojen hankintatukea kannattaa hakea juuri nyt – tuen saamisen mahdollisuudet heikkenevät pian

Yritykset ovat saaneet kaasukäyttöisiin kuorma- ja pakettiautohankintoihinsa valtion tukea 2 000–14 000 euroa. Tukea voi nyt voimassa olevilla ehdoilla hakea enää tänä vuonna.

Neste K Imatran bensapumppu

Mihin katosivat Venäjän bensarallittajat, kun raja meni kiinni? Eivät ainakaan huoltoasemille Suomen puolella

Yle kävi selvittämässä, miten itärajan sulkeutuminen näkyy tankkauspaikoilla lähellä rajaa. Monien mielestä ei mitenkään.

Mari ja Jouko Lappalainen ottavat ohjat  Hotelli Kultahovista. Nimi tulee muuttumaan myös.

Matkailun, it-alan ja huoltoaseman yrittäjät palkittiin Lapin Vuoden yrittäjiksi

Lapin Vuoden yrittäjä on pariskunta Inarista, Vuoden yksinyrittäjä Muoniosta ja Vuoden nuori yrittäjä Tervolasta. Palkinnot jaettiin Kittilässä lauantaina.

Shellin huoltoasema.

Shell-huoltoasemat katoavat tienvarsilta

Energiayhtiö St1 siirtää kaikki asemansa yhden brändin alle. Simpukkalogot poistuvat parin vuoden päästä.

Autoja ajaa maantiellä bensa-aseman ohi. Kyltissä näkyy hintoja. Tien molemmin puolin on vehreää metsää.

Öljyntuottajamaa Venäjä kärsii yhtäkkiä polttoainepulasta – tämän takia dieselin ja bensiinin hinnat nousevat jyrkästi Venäjällä

Sota ei ole ainoa syy. Venäjän valtio on yrittänyt pitää polttoaineen hinnat kurissa kotimarkkinoilla tukemalla öljy-yhtiöitä, mutta budjettialijäämän oloissa menoja pitää karsia.

Huoltoaseman sisäänkäynti.

Konkurssiuhka ajoi huoltamoyrittäjän vaihtamaan boikotoidun Teboilin ST1:n väreihin – asiakkaat palasivat, mutta Teboil vaatii korvauksia

Lahden Saksalassa toimiva huoltoasema menetti Teboil-boikotissa jopa kahvilla käyneet vakiasiakkaansa. Boikotin päättyessä yrittäjä Marko Lehtisen niskaan jäivät satojen tuhansien eurojen tappiot.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen logo työtakin selässä.

Kaksi autoa kolaroi Nelostiellä Äänekoskella – neljä henkilöä loukkaantui lievästi

Nelostiellä sattui aamupäivällä liikenneonnettomuus Konginkankaalla Äänekoskella. Kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Lintulahdessa huoltamon kohdalla, mikä hidasti jonkin aikaa liikennettä.

Teboil-Lukoil -kyltti

Petri Lantta vaihtoi huoltoasemansa pois Teboilin lipun alta ja myynti moninkertaistui – Teboil vaatii jättikorvauksia

St1-ketjuun siirtyneen yrittäjän Petri Lantan mukaan Teboilin vaateilla ei ole perusteita sopimuksen boikottipykälän vuoksi. Teboil ei ole myöntänyt yrittäjille boikottia.

Matti Tukiainen juttelee huoltamonsa kahviossa.

Yrittäjä vaihtoi Teboilinsa toiseen ketjuun – käräjäoikeus määräsi jättiseuraamuksen

Venäjän hyökkäyssodan aloittama Teboil-boikotti on ajanut useita yhtiön huoltamoita ahtaalle. Ketjusta irtautuneilta yrittäjiltä karhutaan merkittäviä korvauksia.

Autoilija ja pyöräilijä Oulaisten keskustassa.

Oulaisissa suunniteltiin nuorisotilan vuokraamista Teboililta – ehdotus sai niin paljon vastustusta, että siinä peräännyttiin

Kaupunginhallitukselle oltiin vielä maanantaina viemässä esitystä nuorisotilojen vuokraamisesta vanhasta Teboilin huoltamosta, jonka taustalla on venäläisomisteinen Lukoil.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen auto.

Polttoaineaseman tankkauspistoolien letkut viilleltiin Outokummussa

Henkilöautoaan tankkaamaan alkanut henkilö oli havainnut nopeasti, että tankkauspistoolin letku oli halki ja bensa valui hallitsemattomasti maahan.

Ilpo Wennström sirottelee kuivalantaa peltoon lapiolla. Kuivalanta on biokaasun valmistuksen sivutuote.

Kaasukeisari uskoo biotalouteen: ”Maidon ja lihan hinnat heittelevät, mutta paskaa tulee tasaisesti”

Toholammin Härkänevalla oleva 500 lehmän maatila on energiaomavarainen. Wennströmin tilan ylimääräinen energia myydään sähköverkkoon ja kaasuautoille.

Ryhmä palomiehiä sammuttaa tulipaloa. Savun keskellä näkyy autonromu

”Tämä on kuin sotaa”, sanoi silminnäkijä – Venäjällä ainakin 35 ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui tulipalossa huoltoasemalla

Viranomaisten mukaan tulipalo syttyi autokorjaamossa ja alkoi levitä. Paloon johtaneista tapahtumista on aloitettu rikostutkinta.

Matti Tukiainen juttelee huoltamonsa kahviossa.

Teboilin jättäneeltä yrittäjältä karhutaan miljoonaa euroa huoltamoketjun vaihdosta – “Meistä yritetään tehdä varoittava esimerkki”

Huoltoasemayhtiö Teboil karhuaa entisiltä yrittäjiltään suuria korvauksia sopimusrikkeistä. Yrittäjien mukaan yhtiö kiistää siihen kohdistuneen boikotin laajuuden. Teboil ei kommentoi asiaa.

Jyväskylän poliisiaseman seinä, jossa poliisiaseman kyltti.

Jyväskylässä ABC-liikenneasemalla epäilty tapon yritys – poliisi varsin vaitonainen tapauksesta

Sisä-Suomen poliisilla oli maanantai-iltana väkivaltatehtävä Vaajakosken liikenneasemalla. Uhri sai tilanteessa sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Mies tankilla Shell Haaparannalla.

Kontiolahden ABC:llä oli bensan seassa dieseliä – tankkaajia neuvotaan tyhjentämään tankit

Kaikille paikalla tankanneille on lähetetty viesti asiasta.

Henkilöautoon tankataan biokaasua.

Kiteellä pääsee tankkaamaan autoon biokaasua

Kaasu valmistetaan itäsuomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten biojätteistä BioKympin biokaasulaitoksella Kiteellä.

Sähköautojen latauspiste ABC-huoltoaseman parkkipaikalla Joensuussa.

Sähköautojen latausverkosto jatkaa laajentumistaan – Keskimaa avaa kaksi latausasemaa Jyväskylään

Latausasemat avautuvat Vaajakoskelle ja Keljoon. Sähköautojen latausverkosto kasvaa parhaillaan koko Suomessa.

Henkilöautoon tankataan biokaasua.

Maakunnan toinen kaasutankkausasema avaa Kiteellä lähiaikoina

Kiteellä valmistettua biokaasua on voinut tankata Joensuussa, jonne se toimitetaan paineistetuissa pulloissa. Kiteelläkin on jo tehty koetankkauksia henkilöautoihin ja pian siellä avautuu oma asema.

Teboilin jakeluasema Citymarketin parkkialueella, osittain sulanut lumikasa aseman vieressä. Saimaankadun Teboil.

Teboilin huoltoaseman vuokrasopimuskiista oikeuden puntaroitavana

Lahden kaupunki ei halunnut jatkaa huoltoasema-alueen vuokrasopimusta venäläisomisteisen Lukoilin kanssa.

Sastamalan Kiskokabinetti-huoltoasema pilvisenä kesäpäivänä. Maa on märkä sateesta, ja pihassa on muutamia autoja.

Sastamalaan 12-tielle Kiskokabinetin kohdalle uusi huoltoasema- ja liikealue

Ellivuoreen ja Karkkuun päin lähtevän tien risteys on uusittu. Sen viereen suunnitellaan noin 7 hehtaarin aluetta, joka tukisi varsinkin matkailua. Asuntojakin voi tulla muutama.

Teboil-asema kuvattuna talvella Mikkelissä.

Energiavirasto myönsi yli 270 000 euroa tukea Teboil-huoltoasemille, joiden taustalla toimii venäläinen öljyjätti

Tukea myönnettiin sähkölatausasemien rakentamiseen. Energiaviraston mukaan tukea ei lain mukaan voi evätä Teboililta.

Tankkauspistooleja polttoaineen jakelumittarissa.

Lapin bensiiniasemilla seurataan rauhallisina kuljetusalan lakkotilannetta – ”Elän kyllä vähän jännityksessä”, tunnustaa kauppias

AKT:n ensimmäinen, kuljetuksia seisauttanut lakko päättyi tiistaina ja sovittelu jatkuu ensi maanantaina. Seuraavan kerran muun muassa tankkiautot seisahtuvat keskiviikkona viikoksi , jos sopua ei synny.

Esko Savolainen tankkaamassa autoaan huoltoaseman tankkauspisteellä Kouvolan Korialla.

Säiliöautojen lakosta huolimatta hiihtolomalaisen ei tarvitse hamstrata bensaa, vakuuttavat bensiinikauppiaat

Säiliöautoyhtiöitä koskeva lakko jatkuu ensi tiistaihin ja osuu Etelä-Suomen talvilomakauden alkuun.

Bensapumppu huoltoaseman tankkauspisteellä.

AKT:n lakon pitäisi kestää viikkoja, että bensa loppuisi kaakosta

Suurin osa Ylen Kouvolassa haastattelemista autoilijoista kertoi luottavansa siihen, että polttoainetta riittää lakosta ja hiihtolomista huolimatta.

Mies neonkeltaisessa työtakissa täyttää kylmäaseman polttoainesäiliötä.

Bensiinipula voi koetella autoilevien hiihtolomalaisten hermoja Lapissa – jos kuljetukset eivät tule, säiliöt eivät täyty

Bensiiniasemat ovat Lapissa harvassa. Sen hiihtolomailijat tietävät. Järkytyksenä voi paikallisillekin tulla se, ettei bensiiniä olekaan myytäväksi asti.

Dieselöljyä tankataan henkilöautoon talvisäässä.

Kuljetusalan lakko ei toistaiseksi näy Kainuun tai Pohjois-Pohjanmaan polttoaineasemilla

Lapissa polttoainekuljetuksia on peruttu tältä viikolta, ja siellä sillä voi olla vaikutuksia polttoaineen saatavuuteen.

Bensa-aseman täyttökahvoja.

Bensiini ja diesel voivat loppua osalla huoltoasemista jopa alle viikossa

Lapissa uhkaa polttoainepula, jos Auto- ja kuljetusalan AKT:n lakko jatkuu pitkään. Vilkkaimmille asemille tulee polttoainetäydennystä parikin kertaa viikossa, ja nyt kuljetukset ovat kokonaan pysäyksissä.

Olarinluoman St1 automaattiasema. Hinnat valotaululla.

Bensan hinta pomppasi monella asemalla parikymmentä senttiä, mutta se ei johdu lakosta, sanovat yhtiöt

95 E10 -bensiinin hinta on noussut monilla asemilla eilisestä, mutta myyjien mukaan syynä ei ole juuri alkanut lakko.

Naantalin Nesteen kauppias Matti Tikkanen.

Naantalin Neste poisti nuorison porttikiellon ja tarjosi sovinnoksi munkit

Alle 18-vuotiaat nuoret pääsevät jälleen notkumaan Naantalin Nesteelle. Kauppias kumosi porttikiellon, joka oli asetettu nuorison possuilun ja häiriökäyttäytymisen vuoksi.

Teslan latauspiste Joensuussa Nesteen pihalla.

Sähkö tuli liikenneasemille bensan ja dieselin rinnalle – latausasemien määrä viisinkertaistui vuodessa ja kasvu näyttää jatkuvan

Energiavirasto myöntää latauspisteiden rakentamiseen investointitukea, mutta se ei selitä kaikkea rakentamista. Liikenneasemilla täyssähköautojen lataustolppia rakennetaan dieselpumppujen viereen.

Kolme nuorta kantaa k18-kylttejä haminalaisen ABC:n tuulikaapissa.

K18-kyltit saivat lähteä Haminan ABC:ltä – sopu nuorten kanssa syntyi neuvottelujen jälkeen

Alaikäisten pääsyä haminalaiselle huoltamolle rajoitettiin tammikuun lopusta alkaen nuorten tekemän toistuvan ilkivallan takia.

Katsastusmies seisoo hallissa. Hallissa on kaksi autoa, joista toisen renkaita tutkii toinen katsastusmies.

Kun rahaa on vähemmän, autoa huolletaan harvemmin

Katsastusasemalla on huomattu, että osa asiakkaista lykkää määräaikaishuoltoja säästääkseen autoilun kustannuksissa.

SEO:n kylmäasema. Valkoinen auto tankilla.

Halsua haluaa, ettei polttonesteen jakelu keskeydy kunnassa – ely taas lopettaisi vanhan aseman välittömästi

Halsuan kuntaan on rakenteilla uusi polttonesteen jakeluasema vanhan ja toimintaa lopettavan sijaan. Ely-keskus pitää vanhaa asemaa ympäristöriskinä.

Dieselöljyä tankataan henkilöautoon talvisäässä.

St1 valitti Ylöjärven hylkäämästä bensa-aseman ympäristöluvasta

Ympäristölautakunta haluaa varmuuden siitä, että pohjaveteen ei valu mitään ylimääräistä. Polttoaineyhtiön mielestä vaara voidaan estää ennalta tiivistyksen ja valvonnan keinoin.

Kolme henkilöä kuvissa, jotka ovat jouluna töissä

Boris Novik, 28, on aina jouluna töissä huoltoasemalla – kolme ahertajaa kertoo, miltä tuntuu tehdä töitä jouluna

Perinteiseksi mielletty jouluidylli on monelle vierasta jouluna. Osa ihmisistä viihtyy paremmin töissä.

Öljyä Haaganpurossa.

Satoja litroja jäteöljyä päätyi pieniin puroihin Helsingissä – autokorjaamon omistanut mies sai vankeustuomion

Yle uutisoi Maunulanpuron öljyturmasta vuonna 2016. Oikeuden mukaan vahingot olisivat voineet olla huomattavasti suuremmat ilman torjuntatoimia.

Lehmä tuijottaa kameraa.

Vaajakoskella ällistyttiin, kun vauhko lehmä ilmestyi kahlaamaan liikenneympyrään – ”Olin, että WHAT!”, sanoo Tarja Onali

Vapaana juosseen lehmän lumi-iloittelut Vaajakoskella kiinnittivät ohiajajien huomion. Toistaiseksi ei ole varmaa, miten villiintyneen lehmän on käynyt.

Henkilö tankkaa autoa.

Bensan kahden euron litrahinta tuli yhden vuoden ikään – hinta ei välttämättä pysy samana edes yhtä päivää

Polttoaineen myynti vähenee todennäköisesti tänäkin vuonna, mutta kallistunut hinta ei ole ainoa syy. Vastaava kehitys on jatkunut jo yli 20 vuoden ajan.

Teboilin jakeluasema Citymarketin parkkialueella, osittain sulanut lumikasa aseman vieressä. Saimaankadun Teboil.

Lahti lopettaa Teboilin huoltoaseman vuokrasopimuksen Paavolassa

Kaupunki ei halua tukea Venäjän hyökkäyssotaa jatkamalla vuokrasopimusta. Kaupunkiympäristölauta päättää asiasta ensi keskiviikkona.

Sähköautojen pikalatauspisteen näyttö, tekstinä lataustaso 20 prosenttia, latausaika 44 minuuttia, teho 134 kilowattia, auto rajoittaa.

Kempower aloittaa yhteistyön Nesteen kanssa – sopimuksen arvo yli 4 miljoonaa euroa

Kempowerin latausasemia asennetaan pääväylien varrella sijaitseville Neste-liikenneasemille.

Henkilöautoon tankataan biokaasua.

Pohjois-Karjalan ensimmäinen biokaasun tankkausasema on avattu Joensuussa

Autoilijat voivat tankata Wahlforsinkadun asemalla paineistettua biokaasua. Ensi keväästä lähtien kaasu tulee asemalle omasta maakunnasta.

Teboilin pihalla mainoslakanassa lukee, että kyse on paikallisen kauppiaan ja henkilökunnan asemasta.

Posti lakkauttaa Ukrainan sodan takia myös postipalvelut Teboil-asemilla

Teboilin huoltoasemille ei jää enää postipalveluita, sillä Posti on irtisanonut sopimukset paikallisten yrittäjien kanssa. Jo aiemmin Posti ryhtyi tankkausboikottiin, koska Teboil on venäläisen Lukoilin tytäryhtiö.

Sammonkadun Teboilin entinen yrittäjä Jukka Miettinen.

MobilePay ei enää kelpaa Teboililla – boikotti on ajanut Teboil-yrittäjät ahdinkoon: ”Minun yritystoimintani ei Teboilia rikastuta”

Venäläisomisteiseen öljy-yhtiö Teboiliin kohdistuva boikotti laajenee edelleen. Huoltoasemien suomalaiset yrittäjät kokevat boikotin epäreiluksi.

Esa Ruuska tiskin takana. Ruuskan ympärillä on paljon tavaraa.

Pienen Halsuan viimeiset polttoainepumput lähtevät, ja se oli jättää autoilijat pulaan – ratkaisu löytyi 350 000 eurolla

Moni pikkukunta saattaa jäädä ilman polttoaineen jakelua, kun suuret jakelijat vetäytyvät kannattamattomista kunnista. Keski-Pohjanmaalla Halsualla kunta tuli apuun, kun kaksi viimeistä jakeluasemaa on lopettamassa.

Poliisiauton hälytysvalot

Baaritappelut työllistivät poliisia viikonloppuna – Seinäjoella murtauduttiin huoltoasemille, poliisi pyytää vihjeitä

Hälytystehtäviä oli kaiken kaikkiaan runsaasti. Tappeluiden ja huoltamomurtojen lisäksi myös rattijuoppojen suuri määrä huolestuttaa poliisia.

Pristavla på en bensinstation.

Paimion ABC Tammisilta lopetusuhan alla – TOK suunnittelee sulkemista jo marraskuulle

ABC Tammisilta sijaitsee Paimiossa E18-moottoritien varrella. Turun Osuuskauppa aikoo nyt sulkea aseman liiketoiminnot.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle