Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Elokuvaohjaaja Stanley Kubrick, takana hänen assistenttinsa Leon Vitali

Elämäni Kubrickin palveluksessa on riipaiseva tositarina filmihulluudesta

Hämmentävän hieno dokumenttielokuva kertoo Leon Vitalista.

Harold ja Lillian Michelson piirroshahmoina elokuvajulisteiden päällä.

Harold ja Lillian olivat elokuvien tuntemattomia sankareita ja Hollywoodin mukavimpia ihmisiä

Vähemmän tunnettua elokuvahistoriaa Hitchcockista alkaen.

8 1/2 (Otto e mezzo). Elokuva vuodelta 1963. Kuvassa Marcello Mastroianni.

Mestariteosta tekemässä: Marcello Mastroianni ja Federico Fellinin elokuva 8 1/2

Charmööri esittää elokuvaohjaajaa Fellinin elokuvassa.

NUori Ilpo (Petelius) elokuvaohjaajan (Heiskanen) käsittelyssä. (1983)

Elokuvaohjausta Velipuolikuun tyyliin

Varsin tutun oloinen ohjaaja neuvoo nuorta Ilpoa roolissa.

Yle Areena logo.

Tuomas Enbusken Sivistyksen käsikirja

Mitä sivistyneen ihmisen pitää maailmasta tietää. Tuomas Enbusken Sivistyksen käsikirja kertoo! Sarjan katsottuasi osaat keskustella ihan mistä vaan; taloudesta, kulttuurista, taiteesta ja jopa urheilusta. Mitkä taulut ovat merkittäviä? Miten talous toimii? Miksi Suomi itsenäistyi?

Suomen marsalkka -elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen 2012

Operaatio Mannerheim -sarja kertoo kohutun elokuvan teosta

Sarja näyttää elokuvaprosessin haasteet, tuskailut ja ilon.

Yle Areena logo.

Jeesmiehillä on munaa horjuttaa valtarakenteita

Amerikkalainen parivaljakko Mike Bonanno ja Andy Bichlbaum paljastavat viiltävällä tavalla, miten hyväuskoisia ihmiset ympäri maailmaa ovat auktoriteettien edessä. Mikä tahansa älyttömyys menee läpi, kunhan asia vain esitetään tarpeeksi vakuuttavasti.

Mauno Ahonen (Heikki Silvennoinen).

Kummeli: Mauno Ahonen

Kestoankkuri antaa pikaraportteja verkkaiseen tyyliin.