Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kolumnisti  "Rysky" Riiheläinen

Janne ”Rysky” Riiheläisen kolumni: Väärän tiedon valtakunta romahti vaaleissa

Koronan puhjettua ”vaihtoehtoisten totuuksien” levittäjät nousivat voimiensa tuntoon. Sitten tuli takaisku toisensa perään. Nyt jäljelle jääneet disinformaatikot keskittyvät syyttelemään toisiaan.

Ystävykset pyöräilevät ja katsovat toisiinsa hymyillen.

Mikko Hätönen ja Leo Aarrevaara olivat kuin veljekset, sitten toinen alkoi uskoa salaliittoteorioihin

Kysyimme lukijoilta, miltä tuntuu kun läheisen maailmankuva muuttuu radikaalisti.

Kreeta-Maria Kivioja.

Korona laittoi valheet liikkeelle verkossa! Yle Uutisluokan video ja tehtävät auttavat tunnistamaan faktat fiktiosta

Minkälaisia salaliittoteorioita ja kuvahuijauksia koronasta liikkuu somessa? Miten media on onnistunut koronauutisoinnissa? Yle Uutisluokan videolla perehdytään median erilaisiin ilmiöihin ja annetaan vinkkejä, kuinka parantaa medialukutaitoa.

Elon Musk Twitter-kuvassa.

Näin meitä huijattiin vuonna 2022 – koronankieltäjistä tuli Kremlin tukijoita, Musk sai Twitterin sekaisin, Zelenskyistä tehtailtiin feikkivideoita

Disinformaation vuotta 2022 leimasi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Muita ilmiöitä olivat esimerkiksi vaalitulosten kieltäminen ja deepfaket. 2023 on tekoälyllä tuotetun disinformaation aikaa.

Euroopan unionin lippu liehuu EU-parlamentin edessä Brysselissä.

Venäjä levittää väärää tietoa isolla rahalla – Yle EU:n ja Naton mukana hybridiuhkien torjuntaharjoituksessa

Venäjän disinformaatio menee edelleen yllättävän tehokkaasti läpi. Slovakiassa useampi syyttää Ukrainan sodasta Natoa ja Yhdysvaltoja kuin Venäjää.

Krokotiilin päällä istuu nainen, jolla megafoni, josta tulee ulos urbaanilegendaa alligaattoreista.

Alligaattoreita viemäreissä, sammakoita vatsassa ja katoavia liftareita – urbaanilegendat peilaavat syvimpiä pelkojamme ja asenteitamme

Oletko kuullut perheestä, joka toi erehdyksessä viemärirotan lemmikikseen etelänmatkalta? Teinistä, joka ajoi mopolla ilman pipoa ja sai lääkäriltä kaksi tuntia elinaikaa, koska aivot jäätyivät? Kiertotarinoiden historia ulottuu antiikin aikoihin asti.

Trump osoitteli sormellaan laatumediaa ja syytteli sitä tuttuun tapaansa valemediaksi.

Trump koetti varastaa huomion välivaaleissa – lue tästä, millaisia keinoja entinen presidentti käyttää päästäkseen uudelleen valtaan

Donald Trump mollasi "valemediaksi" kutsumiaan tiedotusvälineitä. Tämä ei ole sattuma, vaan tietoinen taktiikka varmistaa omien väitteiden läpimeno.

FBI:n agentteja kadulla.

Oikeisto levittää salaliittoteorioita Nancy Pelosin kotiin tehdystä hyökkäyksestä – iskijää väitetään rakastajaksi ja murtoa lavastetuksi

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtajan aviomiehen pahoinpitelyä tutkiva poliisi on turhautunut valheisiin. Barack Obama varoittaa vihanlietsonnasta.

Will Smith on tunnekuohussa, hän pitää silmiään kiinni ja tuntuu keräävän itseään.

Moni epäili Will Smithin Oscar-mottauksen olleen lavastettu – tietokirjailijan mukaan kyseessä on "melkein salaliittoteoria"

Salaliittoajattelusta tietokirjan kirjoittanut toimittaja Pasi Kivioja sanoo, että spekulaatiot lyönnin lavastuksesta täyttävät ainakin neljä viidestä salaliittoteorian piirteestä.

Kolumnisti  "Rysky" Riiheläinen

Janne Riiheläisen kolumni: Venäjän hyökkäys yllätti koronakieltäjät ja salaliittoteoreetikot – nyt samaa joukkoa ryhmittyy Putinin taakse

Ukraina vei huomion koronankieltäjiltä ja salaliittoteorioilta – mutta ehkä vain hetkeksi. Venäjä on vuosia rakentanut rihmastoja, joilla vaikuttaa keskusteluun lännessä. Nyt osa koronadenialisteistä näyttää asettuvan Putinin puolelle, Riiheläinen kirjoittaa.

Presidentti Kennedyn autosaattue elokuvassa JFK.

Kriisiajat kiihdyttävät salaliittoteorioita, mutta liskoihmisiin uskoo kovin harva

Suomalaisten suosituin salaliittoteoria on uskomus siitä, että Lee Harvey Oswald ei toiminut yksin John F. Kennedyn salamurhassa ja suomalaisessa mediassa valtaa pitää punavihreä toimittajablokki.

En demonstrant i badbyxor står i snön framför Kanadas parlament. Han bär ett plakat som anklagar Kanadas premiärminister för landsförräderi.

"Me saadaan oikeasti koko Helsinki tukkoon" – tästä on kyse sosiaalisen median kapinaryhmässä, joka aikoo aiheuttaa kaaoksen perjantaina Helsingissä

Perjantaiksi suunniteltu Convoy-mielenosoitus sai alkunsa hoitoalalla työskentelevien koronakriitikoiden Telegram-ryhmässä. Se kasvoi kuitenkin nopeasti suureksi ja tavoitteiltaan ristiriitaiseksi protestiliikkeeksi.

Katri Saarikivi

Katri Saarikiven kolumni: Järki ja äly eivät ole sama asia

Älykkyys ei suojaa kaikilta ajattelun vinoumilta, kuten vahvistusharhalta. Yksi syy siihen on se, että joukkoon kuuluminen on usein ihmiselle tärkeämpää kuin totuus, kirjoittaa Saarikivi.

Punainen ja sininen kapseli kämmenillä.

Matrix-elokuvasarja jatkuu, mutta alkuperäisen elokuvan perintö elää omaa elämäänsä – näin siitä tuli salaliittoteoreetikoiden suosikki

Punaisen pillerin nielemisestä on tullut vertauskuva suuren, salatun totuuden ymmärtämiselle. Matrixissa on kuitenkin myös paljon muuta, mikä kutsuu salaliittoajatteluun.

Ulla Järvi

Ulla Järven kolumni: Voiko enää mikään kääntää rokotuskielteisen pään?

Vuosi sitten joka kymmenes aikuinen aikoi kieltäytyä koronarokotuksesta. Nyt tiedämme, että huuhaatiedon levittäjät ovat onnistuneet pitämään rokotuskielteiset tiukassa otteessaan, kirjoittaa Järvi.

Alexander Puutio / kolumnisti / 03.12.2019 Pasila

Alexander Puution kolumni: Anna anteeksi Alabaman rokottamattomille, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät

Yhdysvaltojen rokotetavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta terveysjärjestelmän pahimman vihollisen – itse asiakaskunnan – johdosta, kirjoittaa Puutio.

Kyrie Irving makaa loukkaantuneena maassa.

Brooklyn Netsin rokotevastainen tähti Kyrie Irving joutui sivuun harjoituksista – kertonut aiemmin uskovansa salaliittoteorioihin

Jos Irving jatkossakin kieltäytyy rokotuksesta, hän ei voi pelata Netsin kotiotteluissa.

Vaalitilaisuuden yleisössä joukko ihmisiä pitää esillä kylttejä, joissa lukee "We are Q" eli "Me olemme Q".

Qanon sulautui muihin salaliittoteorioihin, mutta sen ajatusmallit elävät ja voivat hyvin

Rokotevastaisuus on nyt disinformaatiokentän ytimessä, ja uusia viholliskuvia löytyy pandemian jälkeenkin. Qanon oli salaliittoteorioille hedelmällinen kasvualusta, turvallisuuspolitiikan kommentaattori Janne Riiheläinen arvioi.

Havaintopsykologian tutkija Jukka Häkkinen salaliittoteorioihin uskovista: "Jos ihmisellä on joku teoria maailmasta, niin ei se helposti muutu."

Salaliittoteorioihin uskovan käännyttäminen on vaikeaa – havaintopsykologi Jukka Häkkinen: "Joskus on hyväksyttävä, että ollaan eri mieltä"

Koulutus, älykkyys, epävarmuuden sietokyky tai jokin tietty persoonallisuuden piirre eivät tutkimusten mukaan näyttäisi selittävän salaliittoteorioihin uskomista. Mutta yksi asia sitä voi kuitenkin ennustaa: nimittäin se, että uskoo johonkin toiseen salaliittoteoriaan.

"Se kliimaksi meni ohi" – Sami Vähä-Herttua kertoo hetkestä, jolloin salaliittoteoriat lässähtivät

Sami Vähä-Herttua koukuttui salaliittoteorioihin mutta pääsi niistä irti ja järkyttyi hurahtamistaan – "Nyt ajattelen, että olin täysin hullu"

Salaliittoteoriat houkuttelevat monia, ja Sami Vähä-Herttua sai kokea sen itse Donald Trumpin ja Hillary Clintonin vaalitaistelun alla. Tutkija Katja Valaskiven mukaan salaliittoteorioihin uskominen on inhimillistä, mutta sillä voi olla vakavia seurauksia.

Meitä on helppo huijata

Marja Sannikka: Kuka tahansa voi upota salaliittoteorioihin

Meitä on helppo vedättää, kun etsimme syitä ja selityksiä maailman tapahtumille. Kaikki salaliittoteoriat eivät kuitenkaan ole harmittomia vaan voivat aiheuttaa meille uhkaa, sanoo Marja Sannikka videoblogissaan.

Nainen jolla on liskonsilmä.

Frozen-elokuvaa on väitetty villin Disney-juonen peittelyksi – netti on täynnä salaliittoteorioita, mutta kuinka yleistä on totinen usko niihin?

Uusi Salaliittoteorioiden filosofia – Temppeliherroista liskoihmisiin -kirja tarjoaa näkökulmia ilmiöön, joka on noussut vahvasti pinnalle koronapandemian aikana. Salaliittoteorioita syntyy nykyisin paljon etenkin sosiaalisessa mediassa. Juttu on julkaistu syyskuussa 2021.

SDP:n puoluejohtaja Sanna Marin ja Annika Saarikko haastateltavana vaali-iltana Pasilan Studiotalossa.

Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän “nollausta” – professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa

Young Global Leaders -jäsenyys antaa nuorille johtajille mahdollisuuden verkostoitua muiden äärimmäisen menestyneiden ihmisten kanssa. Mutta jäsenyys voi altistaa myös vaikutusyrityksille.

Uutisankkuri Mike Walter.

Syyskuun 11. päivän terrori-isku muutti Yhdysvaltoja pysyvästi – Ylen kirjeenvaihtaja tapasi 20 vuotta sitten tapahtuneen tragedian silminnäkijöitä

Syyskuun 11. päivän terrori-iskuista on kulunut 20 vuotta. Yhdysvalloissa kysytään vuosipäivän lähestyessä, onko maa yhtään turvallisempi nyt kuin tuolloin. Iskujen silminnäkijöiden mielestä ei ole.

Koulun pihassa on paljon pyöriä telineessä.

Vieraat aikuiset kiersivät yläkouluja Riihimäellä jakaen rokotevastaista materiaalia – kaupunki otti yhteyttä poliisiin

Kaksi rokotevastaista henkilöä lähestyi oppilaita kolmen yläkoulun pihalla tai portilla Riihimäellä. Myös muualla Suomessa on jaettu rokotevastaista materiaalia viime päivinä. Riihimäen sivistysjohtajan mukaan asiassa on konsultoitu poliisia, mutta syytä rikosilmoitukseen ei ole.

Ihmisiä jonottaa koronarokotukseen

Kuuntele: Onko Rovaniemellä tavallista enemmän rokotevastaisia nuoria?

Julkisuudessa on esitetty arvio, että Rovaniemellä olisi 20–30-vuotiaiden nuorten aikuisten joukossa enemmän rokotevastaisuutta kuin muualla maassa. Toimittaja Jyri Tynkkynen kävi Rovaniemellä kyselemässä nuorilta aikuisilta, pitääkö tämä paikkansa.

Linnunrata Unkarista nähtynä toukokuussa.

Pentagonin uforaportin havaintoja voi selittää heijastuksilla tai uskonnolla, mutta alienit eivät ole todennäköinen syy – olemmeko siis yksin?

Perjantaina julkaistu Yhdysvaltain puolustushallinto Pentagonin raportti ufohavainnoista tarjoaa vain vähän tietoa ja selityksiä käsittelemistään havainnoista. Ufohavainnot ovat kuitenkin pitkään olleet salaliittoteorioiden ytimessä.

Kuvakaappaus rokotevastaiselta videolta. Youtube on poistanut videon palvelustaan Ylen selvityksen jälkeen.

Finnish YouTube search results flooded with anti-vax content

The video platform's owner Google admitted issues with the algorithm has led to wider dissemination of conspiracy theories.

Jani Kaaro

Jani Kaaron kolumni: Entäpä jos koronavirus onkin laboratoriokarkulainen Wuhanin viruslaboratoriosta?

Median ei pidä pelätä salaliittoteoreetikoksi leimautumista raportoidessaan koronaviruksen alkuperää koskevista epäselvyyksistä. Jos Kiina salailee laboratoriokarkulaista, totuus on saatava selville, kirjoittaa Kaaro.

Joe Biden puhuu toimittajille Valkoisen talon nurmella.

Biden määräsi tiedustelupalvelut selvittämään koronaviruksen alkuperää – Kiina syyttää USA:ta salaliittoteorioiden levittämisestä

Selvityksen tulee valmistua kolmessa kuukaudessa. Bidenin mukaan tiedustelupalveluilla ei ole tällä hetkellä yhteistä näkemystä viruksen alkuperästä.

laulutalo

Paikalla potkut saanut lääkäri, QAnon-aktiivi ja lähes sata muuta ilman turvavälejä: Poliisi ei epäile rikosta Tampereen tilaisuudessa

Tämän hetken tietojen mukaan näyttää poliisista siltä, että kyseessä oli yksityistilaisuus. Poliisi pitää kuitenkin lähes sadan hengen tilaisuutta vastuuttomana. Somessa jaettujen kuvien ja videoiden perusteella tilaisuudessa ei pidetty maskeja eikä turvavälejä.

Tyhjä luokkahuone.

Opettaja piti koulussa salaliittoteorioita tihkuvan päivänavauksen – kertoi olevansa “maski-, korona-, hallitus- ja Bill Gates -kriittinen”

Pohjois-Karjalassa opettaja piti yläkoululaisille päivänavauksen, jossa oli runsaasti korona- ja rokotekriittisiä sävyjä. Rehtorin mukaan sisältö oli vastoin koulun periaatteita. Opetushallituksen mukaan koulussa ei saa jakaa tieteen vastaisuutta.

Rysky Riiheläinen

Janne “Rysky” Riiheläisen kolumni: Koronan kieltäminen kannustaa kapinointiin

Pieni, mutta äänekäs osa suomalaisista vastustaa koronan vastaisia varotoimia ja rajoituksia, ja se kiihottaa radikalismiin, kirjoittaa Rysky Riiheläinen.

Kasvomaski. 2.3.2021.

Uusi somen salaliittoteoria näkee maskeissa matoja: suomalaistutkija tyrmää ja sanoo, että kyse on ihan normaalista tekstiilikuidusta

VTT:n tutkimusprofessorin Ali Harlinin mukaan ohuet tekstiilikuidut liikkuvat jo lämmön vaikutuksesta

Lähikuva lehtisestä, jossa väitetään, että koronaviruksen takana on salaliitto.

Myös Pirkanmaalla levitetty koronarokotusten vastaisia salaliittolehtisiä

Samaa lehtistä on jaettu myös muualle Suomeen.

Lähtökuva

Helsingin poliisi aloittaa esitutkinnan koronarajoituksia vastustaneesta mielenilmauksesta – maailmalla tuhannet osoittivat mieltään

Eri puolilla Eurooppaa protestit ovat keränneet tuhansia osallistujia. Katso videolta tunnelmat Saksasta, Britanniasta ja Itävallasta.

Helsingissä asuva kirjailija ja ilmastiaktivisti Riikka Suominen.

Miksi valtionvelan kasvu näkyy uutisissa joka päivä, mutta ilmastokriisi ei, ihmettelee Riikka Suominen

Mediassa vallitsee ilmastohiljaisuus, sanoo ilmastoasioihin perehtynyt toimittaja. Suominen oli vieraana Viimeinen sana -ohjelmassa perjantaina.

Kansalliskaartin sotilaita kongressitalolla Washingtonissa. Kuva tammikuulta.

Edustajainhuone aikaisti torstaista äänestystään mahdollisen hyökkäyksen varalta

QAnon-salaliittoteoreetikot uskovat, että entinen presidentti Donald Trump nousee uudestaan presidentiksi torstaina.

Kapteeni Avo Piht puhelimessa, taustalla Estonia laiva.

Pelastuiko Estonia-laivan kapteeni Avo Piht? “Varmasti pelastui, mutta hänet on jo tapettu”, sanoo toimittaja Andres Raid

Matkustajalaiva Estonian ympärille kietoutuu lukuisia salaliittoteorioita. Yksi kiinnostavimmista on kapteeni Pihtin tarina.

Sote-henkilöstölle annettiin koronavirusrokotteita Helsingissä 4. tammikuuta 2021.

Disinformaatio koronarokotteista nostaa päätään, mutta Supon mukaan järjestelmällistä kampanjointia ei ole havaittu

Verkossa saattaa törmätä jo nyt suomenkieliseen, epäluuloja lietsovaan materiaaliin. Muutamissa kaupungeissa on jaettu rokotevastaisia lentolehtisiä.

Graafisesti toteutettu kuvituskuva, jossa nyrkkiin puristuneet kädet taittavat rokotuspiikin kahtia kuin lyijykynän. Sirpaleita lentää ilmaan.

Yle selvitti: Näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa – mukana myös talousrikoksista tuomittu

Aktiivisimmat rokotevastustajat voivat hyötyä itse taloudellisesti salaliittojen levittämisestä.

Laskiaispulla, jonka päällä tekstiä

Joskus kannattaa antaa periksi, vaikka on oikeassa – mutta ei aina

Oikeassa olemisella ei ole tekemistä totuuden kanssa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle