Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kurtbay ja Järvinen tarrasivat kiinni Tokion olympiapaikkaan

Sinem Kurtbay ja Janne Järvinen purjehtivat tasaisen varmasti.

Olympialaisten maapaikkaa tavoittelevat suomalaispurjehtijat kyttäysasemissa Lanzarotella

Lanzaroten kilpailussa taistellaan alkavalla viikolla maapaikoista Tokion olympialaisiin.

Purjehduksen olympiasankareiden veneessä leiskui, kun itsepäiset suomalaiset ottivat yhteen ja ajoittain painivatkin – "On heitetty toinen veneestä pois, ja ihan kovassakin tuulessa"

Yle Urheilu istutti Sydneyn kultapurjehtijat Thomas Johansonin ja Jyrki Järven samaan veneeseen. Tämä oli kaksikolle todella harvinaista herkkua.

Koronavirus perui purjehduksen olympiakarsinnan Genovassa

Suomalaiset hakevat olympiapaikkaa vielä kolmessa eri veneluokassa.

Kurtbay ja Keskinen nousivat MM-regatassa yhdeksänneksi

Mitalilähdössä Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen ylsivät toiseksi.

Suomen purjehdusjoukkue ei saanut uusia maapaikkoja Tokion olympialaisiin – Ruotsin joukkue kiilasi pisteellä ohi Grönblomin ja Hokan

49er FX -tiimi Ronja Grönblom–Veera Hokka taisteli viimeiseen lähtöön asti maapaikasta.

Grönblom ja Hokka purjehtivat olympiapaikasta MM-kisojen huipennuksessa

Suomalaiskaksikko on Aucklandissa sijalla 15.

Armoton rääkki paljasti olympiapaikkaa janoavan suomalaiskaksikon tiimihengen – Noora Ruskolan ja Mikaela Wulffin projektissa ratkaisun hetket

Noora Ruskolan ja Mikaela Wulffin purjehdusprojektin päätavoite on saavuttaa olympiapaikka Tokioon. Paras mahdollisuus siihen on alkavalla viikolla kisattava MM-regatta.

Suomi on edelleen ilman olympiamaapaikkaa Finnjollissa – seuraava mahdollisuus vasta ensi keväänä

Oskari Muhonen oli alle 23-vuotiaiden Finnjolla-luokan EM-kisojen neljäs.

Kurtbay ja Keskinen voittivat päivän kolmannen lähdön EM-regatassa

Mikaela Wulff ja Noora Ruskola ovat kuuden lähdön jälkeen 49er FX -luokassa sijalla 14.

Suomalaiset avasivat lupaavasti EM-vesillä Britanniassa – kova aallokko teetti lisätöitä

Suomalaiskaksikko Noora Ruskola ja Mikaela Wulff on kolmen lähdön jälkeen kymmenentenä EM-kisoissa Britanniassa.

Vatsatauti pakotti Suomen purjehtijakaksikon keskeyttämään MM-regatan

Suomen Noora Ruskola ja Mikaela Wulff joutuivat keskeyttämään purjehduksen 49er FX-luokan MM-regatan vatsataudin vuoksi.

Wulffin ja Ruskolan yhteistyö alkoi loistavasti – mitalilähdössä toinen sija

Noora Ruskola ja Mikaela Wulff olivat Miamin maailmancupin purjehduskilpailussa kahdeksansia.

Purjehdusmaajoukkueen katse kohti Tokion olympialaisia – Wulff ja Ruskola yhdistävät voimansa

Suomen purjehdusmaajoukkue kaudelle 2017 vahvistettiin torstaina.

Tenkanen: "En ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan"

Viidenteen sijaan ei voi olla suomalaisen mielestä kuitenkaan "täysin pettynyt" – olihan suoritus kuitenkin selvästi koko purjehdusjoukkueen paras.

Tenkanen jäi kauaksi: Mitalitoivo oli lopulta viides

Mitalilähdön olisi pitänyt onnistua täydellisesti, jotta purjehtija Tuula Tenkanen olisi yltänyt palkintopallille. Hän haki valttia riskialttiista reittivalinnoista, jotka jättivätkin kauaksi mitalilähdön kärjestä.

Suomalaiskaksikolla vahva alku – Tenkanen tiukasti neljäntenä

Camilla Cedercreutz ja Noora Ruskola avasivat Rion olympiaregattansa vahvasti, vaikka 49er FX -luokka pääsikin vesille vasta viivästysten jälkeen.

Arkistojen kätköistä: 12-vuotias Cedercreutz purjehtii ja 13-vuotias Ruskola valmistautuu bändikilpailuun

Camilla Cedercreutz ja Noora Ruskola nostavat veneensä purjeet 49er FX -luokassa Rion olympialaisissa. Alle 23-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2013 voittaneesta kaksikosta löytyy Ylen arkistoista hellyttävääkin videomateriaalia.

Rion olympialaiset: Camilla Cedercreutz ja Noora Ruskola

Camilla Cedercreutz ja Noora Ruskola purjehtivat 49er FX -sarjassa.

Purjehdus Rion olympialaisissa: näin suomalaiset kilpailevat

Suomella on peräti kahdeksan purjehtijaa Rion olympiaregatassa. Purjehtijat ovat vesillä 8.-18. elokuuta.

Lontoon olympiamitalisti Silja Kanervan urheilu-ura päätökseen

Silja Kanerva on jo vaihtanut urheilu-uran työelämään. Hän on työskennellyt lakimiehenä toukokuun lopusta.

Olympiaregatan ensikertalaiset eivät kuvia kumartele - "Pistesija tavoitteena Riossa"

Olympialaisissa debytoiva sievästi hymyilevä 49er FX-venekunta Ruskola - Cedercreutz tähtää menestykseen Rion regatassa.

Suomalaispurhehtijat hyvässä vedossa kohti Rioa: Nirkko neljäs Weymouthissa

Tapio Nirkko purjehti neljänneksi, Tuula Tenkanen oli kuudes ja Noora Ruskola ja Camilla Cedercreutz seitsemänsiä Weymouthin maailmancupissa.

Ruskola ja Cedercreutz tarrasivat kiinni olympiapaikkaan - lopullinen varmistus lähipäivinä

Noora Ruskola ja Camilla Cedercreutz voittivat Suomen sisäisen olympiakarsinnan purjehduksen 49er FX -luokassa.

Tuula Tenkanen purjehti komean voiton – ”En ole ennen voittanut näin kovatasoista kisaa”

Tuula Tenkanen sai paljon itseluottamusta voittamalla Palma de Mallorcan olympialuokkien regatan. Laser radialin taso regatassa oli kova.

Ruskola ja Cedercreutz purjehtivat lähtövoittoon – Suomelle olympiapaikka!

Venekunta Noora Ruskola-Camilla Cedercreutz varmisti Suomelle maapaikan Rion olympialaisten 49er FX-luokkaan Palma de Mallorcalla ottamalla voiton 14:nnestä lähdöstä.

Tenkanen ja Nirkko kärkitaistelussa - Rion maapaikka edelleen suomalaisten hallussa

Noora Ruskola ja Camilla Cedercreutz ovat edelleen kiinni Rion olympialaisten maapaikassa 49er FX -luokassa.

Nirkko selätti tuulenkääntymät ja nousi kärkikahinoihin olympiakarsinnoissa

Tapio Nirkko ja Tuula Tenkanen jatkavat kärjen tuntumassa Espanjan Palma de Mallorcan olympialuokkien regatassa.

Kurtbay kisakunnossa - "Näillä eväillä pystymme ehdottomasti olemaan maapaikkakarsinnassa mukana"

Sinem Kurtbay on toipunut polvivammastaan. Kurtbayn ja Silja Kanervan testipurjehdus sujui lauantaina hyvin.

Suomalaisvenekunnalle takaisku – Silja Lehtinen valmis auttamaan maapaikkakarsinnassa

Suomen purjehdusmaajoukkueen toinen 49er FX -venekunta joutuu muuttamaan kokoonpanoaan juuri ennen tärkeää kilpailua. Uransa jo lopettanut Silja Lehtinen on valmis auttamaan

Kurtbay ja Kanerva onnistuivat MM-purjehduksen päätöspäivänä

49er FX -luokan maailmanmestaruutta juhlivat Espanjan Tamara Echegoyen ja Berta Betanzos. Miesten 49erissa MM-kulta seilasi Uuteen-Seelantiin Peter Burlingille ja Blair Tukelle.

Suomen purjehtijanaiset aloittavat MM-jahdin kovassa kelissä: "Mastoja on katkennut jo lähes 20"

Suomen 49er FX:n venekunnat Noora Ruskola-Camilla Cedercreutz ja Sinem Kurtbay-Silja Kanerva lähtevät MM-jahtiin Floridan Clearwaterissa.

Suomalaispurjehtijoilla epäonnea: ”Päällimmäisenä valtava pettymys”

Argentiinassa käytävät 49er ja 49erFX –luokan MM-kisat saivat keskiviikkona suomalaisittain huonoja uutisia. Molemmat suomalaistiimit karsiutuivat hopearyhmään. Sekä olympiamaapaikka että kärkisijat jäivät saavuttamatta.

”Tuomarityöskentely täysi fiasko” - MM-purjehduksessa protesteja ja tuntikausien odottelua

Laser Radial -luokassa saatiin kevyessä tuulessa käytyä koko päivänä vain yksi lähtö.

Suomalaiset eivät juhlineet Helsingin EM-regatassa - "Nyt vedetään vähän henkeä"

Uuden-Seelannin Peter Burling ja Blair Tuke näyttivät kaapin paikan miesten 49er-luokan avoimessa EM-regatassa. Naisten FX-luokassa Tanskan Ida Nielsen ja Marie Olsen uusivat viime vuoden mestaruutensa.

Lehtinen ja Pennanen kaatuivat - Uusi-Seelanti dominoi Helsingin EM-regattaa

Uuden-Seelannin venekunnat pitävät kärkipaikkaa 49er- ja 49er FX -luokan Helsingin EM-regatassa. Suomalaiset venekunnat eivät taistele mitaleista.

Suomalaisilla heikko päivä Helsingin EM-vesillä

Suomalaispurjehtijat eivät pystyneet kohentamaan asemiaan Helsingin EM-regatan kultaryhmän purjehduksessa. Starttaaminen oli molemmille venekunnille vaikeaa.

Helsingin EM-vesillä vaativat kelit ja dramaattinen päivä

Sinem Kurtbay ja Silja Kanerva ovat suomalaisista parhaissa asemissa 49-luokan EM-purjehduksissa Helsingissä.

Helsingin EM-regatta käyntiin upeassa kelissä

49er- ja 49erFX -luokkien EM-purjehdukset alkoivat tiistaina Helsingissä.

Olympiavoittaja kirittämässä Suomen kärkeä EM-regatassa

Yle Urheilu näyttää kisoista koostelähetykset purjehduksen 49er-luokan EM-regatasta TV2-kanavalla.

Suomalaispurjehtijoilla unelmapäivä maailmancupissa

Joonas ja Niklas Lindgren voittivat tiistaina molemmat lähtönsä Ranskan Hyéresin maailmancupissa.

Lehtinen löysi uuden gastin - "Rio-projekti on raiteillaan"

Lauri Lehtisen olympiaprojekti on jälleen raiteillaan. Kalle Baskin korvaajaksi löytyi tuttu mies.

Suomen olympiapurjehtija lopettaa kilpauransa

Kalle Bask lopettaa kilpauransa perhesyiden vuoksi. Lauri Lehtisen olympiaprojektia ei ole kuopattu.

Suomalaisten saaliina kokemusta MM-purjehduksesta

Silja Lehtinen ja Mikaela Wulff ylsivät uuden olympialuokan sijalle 13.

Suomalaispurjehtijoilla tiukka päivä Marseillessa

Kisaformaatti teki purjehduksesta haastavaa suomalaispari Lauri Lehtinen – Kalle Baskille MM-kisoissa Marseillessa. Myös naisten puolella taistelu on tasaista.

Suomalaisvenekunnat purjehtivat kultaryhmään

Molemmat suomalaiset 49erFX -venekunnat paransivat otteitaan Marseillessa purjehdittavissa MM-kisoissa. Heikko tuuli vaivasi jälleen purjehtijoita.

Suomalaiskaksikon MM-kilpailuille vahva alku – lähtövoitto plakkariin

Silja Kanerva ja Sinem Kurtbay aloittivat MM-kilpailut vakuuttavasti. Myös muiden suomalaisvenekuntien aloitus oli hyvä.

Lehtinen ja Bask ylivoimaiseen SM-voittoon

Lauri Lehtinen ja Kalle Bask jatkoivat voittokulkua kotimaan vesillä.

Bask ja Lehtinen purjehtivat ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen

Olympiakaksikko ratkaisi tittelin kauden kahdeksannessa osakilpailussa. Miehet ovat voittaneet kauden kaikki SM-osakilpailut.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle