Uusimmat artikkelit
Vaasalaisnuorille tarjottiin tänä kesänä uudenlaista tukea työllistymiseen
Vaasan kaupunki järjesti tänä kesänä ensimmäistä kertaa kaksi viikkoa kestäviä leirejä nuorille, jotka tarvitsevat erityistä tukea työllistymiseen.
Pohjoissavolaiset nuoret tyytyväisimpiä työelämään
Oikotien tuoreessa Vastuullinen kesäduuni-tutkimuksessa todettiin esimerkiksi, että Pohjois-Savossa nuoret kokevat muita maakuntia useammin, että heidät otetaan osaksi työyhteisöä.
Pohjoiskarjalaisia nuoria kuunnellaan hyvin työpaikoilla
Erityisesti nuoret pääsevät Pohjois-Karjalassa vaikuttamaan omaan työhönsä ja heidän mielipiteitään kuunnellaan työpaikoilla. Näin kertoo vastuullinen kesäduuni 2023 -tutkimus.
Tutkimus: kainuulaisnuoret ovat maan toiseksi tyytyväisimpiä työelämään
Kainuussa nuoret kokivat työtehtävänsä mielekkäinä ja tunnetta vahvisti se, että nuoret kokivat saaneensa käyttää omaa osaamistaan työssä.
Kesätyöntekijöiden perehdytyksessä on selkeitä puutteita, osalla ei ollut lainkaan työterveyshuoltoa
Moni kesätyöntekijä jää ilman asiallista perehdytystä. Tämä selvisi kesätyöpaikkojen työsuojelutarkastuksilla, joita tehtiin kesän aikana eri puolella Suomea yhteensä 450.
Kolme perhettä keksi ratkaisun ikuisuusongelmaan pienten koululaisten lomahoidosta – Hilda Rento, 14, sai kesätöitä “isosiskona”
Valtaosa kunnista tukee nuorten työllistymistä ensimmäisiin kesätyöpaikkoihin. Liperin kunta jakoi tänä vuonna reilut 350 kesätyöseteliä vuosina 2006–2008 syntyneille nuorille.
Iida Laurosella on kaksi kesätyötä ja silti jää aikaa harrastuksille
Kainuussa isot yritykset ja kunnat ovat suurimpia kesätyöllistäjiä.
Kajaanissa on työllistetty yhteensä 589 nuorta kesätyösetelillä
Kesätyösetelin arvo on 359 euroa. Kajaanin kaupungin mukaan kesätyöseteli on kannustin nuorten palkkaamiseen.
Kesätyöntekijöiden palkan peruminen on jatkuva ongelma – työsuojelulakimies: “Laki tunnetaan joskus oudon huonosti”
Kesätyöntekijän saa lähettää kotiin, jos sade karkottaa asiakkaat. Sovitusta työvuorosta on silti maksettava palkka. Lähes joka viidennessä kesätyöpaikassa on puutteita työvuoroluetteloissa.
Kesätöitä päivät ja porohommia yöt – monille saamelaisnuorille kesä on unetonta aikaa
Keskikesä on poronhoidossa kiivainta aikaa. Monille kesätöitä tekeville nuorille se tarkoittaa sitä, että he ovat päivät töissä ja yöt vasanmerkityksissä.
Avoimia kesätyöpaikkoja oli Kaakkois-Suomessa vähemmän kuin viime vuonna – työt löysivät tekijänsä
Kesätyöseteleitä sekä kysyttiin että haettiin Kaakkois-Suomen te-toimistosta aktiivisesti.
Onni tienaa pihatöillä, Senja pitää kahvilaa ja Nea tekee grafiikkaa – kesäyrittäjyys houkuttelee, koska se tarjoaa vapautta
Kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan kasvaa selvästi nuorten keskuudessa. Yrittäjät arvostavat valinnanvapautta ja mahdollisuutta hyödyntää omia kiinnostuksen kohteita.
Osa opiskelijoista luopuu vapaaehtoisesti Kelan asumistuesta, koska järjestelmä on liian vaikea – Kela ei suosittele
Kesätöiden aloittaminen tai muutto tarkoittaa monelle opiskelijalle tuskaista selvittelyä Kelan kanssa. Joskus opiskelijat jättävät rahaa nostamatta, jotta saisivat järjestelmästä paremmin selvää.
Ensimmäinen työkokemus ravintola-alalta voi olla karu kokemus – “Rakkaudesta lajiin -asenne on hävinnyt”, sanoo PAMin edustaja
Joka viides ravintola-alalle kouluttautunut menee töihin muille aloille.
Aapolle ja Inkalle on raivottu, monet ovat kokeneet kesätöissään vielä karumpaa: “Käskettiin kiipeämään pöydälle ja kehuttiin näkymiä”
Kokemattoman kesätyöntekijän voi olla vaikea tietää, miten epäasiallista käytöstä ja törkeää kohtelua tulisi käsitellä.
Hämeenlinnan tulevaisuusagentti Aada Kähäri: ”On ollut siistiä huomata, että omalla mielipiteellä on väliä”
Yhdeksän nuoren kesätyönä on ollut toimia Hämeenlinnan kaupungin tulevaisuusagentteina. Nuorten tehtävänä on ollut muun muassa kertoa virkamiehille ja päättäjille näkemyksiään kotikaupunkinsa tulevaisuudesta.
Osa hoitoalan kesäsijaisista peruu tulonsa – ensihoidon opiskelija pitää yhtenä syynä huonoa perehdyttämistä
Kesätyöntekijät saattavat perua tulonsa, mikäli saavatkin paremman paikan. Hoitoalan ammattilaiset pitävät tärkeänä, että työolot ja palkkaus saadaan kuntoon, jotta alan houkuttelevuus lisääntyy.
Onko tässä Suomen rytmikkäin kesätyö? Heinola palkkasi nuoria soittamaan Kesäbändiin
Heinola palkkasi nuoria soittajia kaupungin omaan Kesäbändiin. Bändi tekee kahden viikon aikana 12 keikkaa ympäri kaupunkia erilaisissa tilaisuuksissa, hoitokodeissa ja ravintoloissa.
Oletko kohdannut kesätöissäsi epäasiallista käytöstä? Teemme aiheesta juttua, kerro meille kokemuksesi
Solvasiko asiakas tai nipistelikö kollega? Vastaa kyselyymme ja kerro kokemuksesi. Kokoamme vastauksista jutun. Kerrothan, mikäli sinua voi myös haastatella juttuun.
Amikset joutuvat opiskelemaan kesäkuun helteilläkin, mutta moni lintsaa kesätöiden takia
Lukiolainen voi jo lomailla, kun ammattiin opiskeleva puurtaa vielä kesäkuun helteilläkin opinnoissaan. Osan mielestä viidettä kesää käytössä oleva systeemi on epäreilu.
”On keksitty, että työpäivä voidaan perua sateen vuoksi, jos on kevytyrittäjä”, sanoo juristi – huolestuttava ilmiö näkyy nuorten kesätöissä
Kevytyrittäjyys yleistyy nuorten kesätöissä. Kevytyrittäjällä ei ole työsuhteen turvaa. Jos esimerkiksi kesäflunssa yllättää, sairastelun ajalta ei saa palkkaa.
Turvenevoilta löytyisi töitä jopa 15-vuotiaille, joilla on traktorikortti – kuskeja on hankala löytää
Nuoria T-kortin suorittajia on nyt enemmän kuin joitain vuosia sitten. Silti traktorikuskiksi ei ole tunkua, koska kortti ajetaan usein mönkijää varten. Traktorikortti voi avata kesätyöt jo 15-vuotiaalle.
Etelä-Savosta puuttuu yli puolet hoitajien kesäsijaista, Keski-Suomessa pula pahenee, kun etäisyys Jyväskylään kasvaa
Eloisan toimialueilta puuttuu kymmeniä kesäsijaisia ja vaikein tilanne on ikäihmisten palveluissa.
Pieni kainuulaiskunta tarjoaa kesätyötä, jollaista ei ole muualla: yli 30 kesämuusikkoa soittaa liveyleisölle joka päivä
Kuhmon kesämuusikot harjoittelevat työssään omaa soitintaan, mutta soittavat yhdessä erilaisilla kokoonpanoilla päivittäin myös yleisölle.
Yle Säämi kesipargeeh halijdeh oppâđ sámástiđ pyerebeht já rähtiđ puorijd mainâsijd
Yle Säämist láá vittâ kesipargee taan ive
Amanda Päivinen, 17, sai itse ideoida unelmiensa kesätyön – tienaa sillä 450 euroa
Lappeenrannan kaupunki pyysi nuorilta ehdotuksia, mitä he haluaisivat tehdä kesäduunikseen. Osa ideoista onnistuu ja unelmien kesätöitä on jo aloitettu.
Arkkitehdiksi opiskeleva Henna Ikonen työskentelee kesän kattomaalarina – ”Nyt on sellainen oikea kosketus rakennusalan töihin”
Yrityksille kesätyöntekijät ovat keino selviytyä vilkkaasta kesäkaudesta. Kesätyöntekijöille kesäpestit puolestaan saattavat olla tienestien lisäksi esimerkiksi tärkeä osa opintojen etenemistä.
Särkänniemi ei maksa palkkaa päivän perehdytyksestä kesätöihin – jopa Suomen kokenein työoikeuden asiantuntija yllättyi
Huvipuistojen työehtosopimuksen mukaan yksi palkaton perehdytyspäivä on mahdollista. Tämä on harvinaista Suomessa.
Nea Leino, 19, sai unelmakesätyön akvaariotalosta: "Kalat ovat vähän erilaisia työkavereita"
Kouvolalainen Nea Leino sukeltelee tämän kesän työkseen kalojen kanssa akvaarioaltaassa. Unelmatyön tekevät kiinnostavat työtehtävät ja hyvä työyhteisö.
Anniina Hallasuo tekee töitä vesistöjen, Iida Karevesi suojateiden ja Riina Hynönen viestinnän parissa – virkaurallekin houkutellaan kesätöillä
Kilpailu tulevaisuuden työntekijöistä heijastuu myös virkatehtäviin. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus yrittää houkutella kesätyöntekijöitään virkauralle.
Kesätöiden saamisen ratkaisee asenne, kaikki muu on opeteltavissa
Koulujen lukuvuoden päätyttyä alkaa myös kesätyöntekijäkausi. Koronavuosien jälkeen kesätyöpaikkojen määrässä odotetaan selvää kasvua.
Otto Vähätiitto, 17, haluaa leikata nurmikoita ja mainostaa itseään netissä – lue viisi vinkkiä, miten somesta tehdään kesätyönhaun valttikortti
Somessa kannattaa aloittaa jo varhain oman uran luominen, sanoo asiantuntija.
”Tällaistako työelämä on”, ajatteli Anniina Rönkkö eikä sittemmin kesätöitä tehnyt – testaa, miten omat kokemuksesi vertautuvat muihin
Yle kysyi lukijoiltaan kokemuksia kesätöihin perehdyttämisestä. Kunnollinen perehdytys on tärkeää paitsi nuoren itsetunnon myös turvallisuuden kannalta.
Kolme nuorta muotisuunnittelijaa valittiin kesätöihin Pohjois-Karjalaan ja esittelemään töitään Flow-festareille – teemana kiertotalous
Suunnittelijoiden kesän aikana loihtimat, kiertotalousteemaiset asusteet ja vaatteet pääsevät esille elokuussa järjestettävälle Flow-festivaalille.
Seurakuntayhtymän puisto- ja hautausmaakesätyöt houkuttavat entistä vähemmän Kuopiossa
Suurin osa kesätyöntekijöistä aloittaa puistotyöt jo toukokuussa. Hakijoita on ollut aiempaa vähemmän.
Tosissaan urheilevan nuoren aika ei aina riitä kesätöihin vaikka haluja olisi
Omasta fysiikasta ja kunnosta on pidettävä huolta myös kesällä. Urheilevat lukiolaiset yrittävät sovittaa harrastuksen ja kesätyön yhteen. Harjoittelusta sovitaan työnantajan kanssa.
Kesätyöseteleitä on vielä tarjolla Hämeenlinnassa – hakukriteereitä muutettiin, kun ysiluokkalaisille setelit kelpasivat kehnosti
Jatkossa kesätyösetelillä työllistettävien nuorten ja työnantajien kohtaamista aiotaan parantaa.
Imatralaisnuorille saatiin lisää kesätyöseteleitä
Kaupungin lisämäärärahalla vielä 15 nuorta saa kesätyösetelin.
Saitko kattavan perehdytyksen kesätöihisi vai jäitkö oman onnesi nojaan? Kerro meille, teemme juttua
Aluehallintovirasto havaitsi viime vuonna osassa Etelä-Suomen golfkentistä puutteita työn vaarojen selvityksessä sekä työntekijöiden opastuksessa. Yle kerää kokemuksia kesätyöläisten perehdytyksestä.
Kesätyöseteleiden suosio ennätyskorkealla Etelä-Savossa – henkilöstökoordinaattori ”Kaikki on nyt jaettu”
Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa kesätyösetelit loppuivat tänä vuonna kesken.
Jussa Posio, 17, on työelämän konkari, joka ei käytä CV:tä – näin hän on pärjännyt työhaastatteluissa
Työvoimapula näkyy kesätyövoiman tarpeena harvaan asutuilla alueilla. Lapissa henkilöstöpalveluyritys on välittänyt kesätyöpaikkoja 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Nuorten kesätyösetelit menivät ennätysnopeasti Imatran seudulla – niitä ei riittänyt kaikille halukkaille
Tilanne on poikkeuksellinen, sillä aiempina vuosina seteleitä on jäänyt jakamatta. Kasvanutta kysyntää voi selittää kesätyösetelin arvon nousu.
Hyvinvointialue joutuu turvautumaan poikkeustoimiin, jotta hoitoalan kesätyöt saadaan järjestettyä – töihin on otettu myös kouluttamattomia
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on jouduttu palkkaamaan myös alalle kouluttamattomia työntekijöitä työvoimapulan takia. Kesää varten päätettiin myös lisärahoituksesta.
Perinteinen kesätyöpaikka Stora Enso Nuottasaaressa ottaakin vain parikymmentä kesätyöntekijää
Kesätyöntekiöiden alhaisempi määrä johtuu kesällä alkavasta tuotantoseisokista sekä markkinatilanteesta.
Pohjois-Karjala etsii kesätöihin vaatesuunnittelijoita – rahan ohella tarjolla paikka Flow-festivaaleilla
Pohjois-Karjalassa toivotaan, että hakijoita tulisi kaikkialta Suomesta.
Suur-Savon osuuskaupalla haasteita löytää maakunnan reuna-alueille kesätyöntekijöitä
Osuuskauppa Suur-Savolle on tullut noin 15 prosenttia enemmän kesätyöhakemuksia, kuin viime vuonna. Maakunnan reuna-alueille sijaisten palkkaaminen on kuitenkin pitkien työmatkojen takia välillä hankalaa.
Mirella Skyttä on vasta 14-vuotias, mutta konkari kesätöissä – nyt hän paljastaa, miten töitä saa
Alakoulun jälkeen Mirella Skyttä pääsi kesätöihin puutarha-alan yritykseen myymään torille kukkia. Kesätöistä Skyttä sai rohkeutta, itsevarmuutta sekä omaa rahaa.
Kesätyösetelien kysyntä kasvaa – Kotkassa setelit vietiin käsistä, Kouvolassa niitä on vielä jäljellä
Sekä Kotkassa että Kouvolassa kaupunki tukee nuoren henkilön kesäksi työllistävää yritystä 300 euron setelillä.
Lappeenrannassa kesätyösetelit loppuivat ennätysajassa tänä keväänä
Nuorille tarkoitetut 350 euron arvoiset kesätyösetelit loppuivat maaliskuun lopussa.
Kesällä moni etsii elämyksiä ja saattaa siksi valita kulkupeliksi riksataksin: ”Olemme halunneet iskeä hömpötyksen kenttään”, sanoo yrittäjä
Kesällä kaduilla viilettävät monet elämykselliset kyytipalvelut. Esimerkiksi sähköpolkupyörätaksit ovat aloittamassa kesäsesonkiaan. Alan yritys on laajentunut muutamassa vuodessa 14 kaupunkiin.