Uusimmat artikkelit
Tuija Siltamäen kolumni: Plagioinut päätoimittaja selvisi moitteilla – media ei vaadi omiltaan samanlaista vastuunkantoa kuin muilta
Maria Petterssonin plagioinnista jää tätä menoa media-alalle ikuinen uskottavuusongelma, jota ei voi hyvittää tympeällä kriisiviestinnällä, kirjoittaa Siltamäki.
Länsi-Suomi-lehden saa tarjoushintaan huhtikuuhun asti, vaikka on mahdollista, ettei lehti ilmesty itsenäisenä enää helmikuussa
Mediayhtiö Sanoman ostamaa Länsi-Suomi-lehteä voi tilata vielä vuoden lopussa neljäksi kuukaudeksi. Yhtiön tiedotteen mukaan Satakunnan Kansan ja Länsi-Suomen yhdistelmä ilmestynee jo ensi helmikuussa.
Tirkistelykulttuuri on hiipumassa, mutta toisten tulot kiinnostavat yhä – ”Lukijat haluavat sankaritarinoita”
Veropäivä ei ole medioille enää yhtä kova juttu ennen, mutta verouutisia luetaan edelleen. Verohallinnon havaintojen mukaan verojen yhteiskunnalliset vaikutukset kiinnostavat yhä enemmän.
Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven jättää tehtävänsä ensi vuonna
Duinhoven aloitti tehtävässä lokakuussa 2015. Sanoman hallitus on aloittanut hänen seuraajansa etsinnän.
Disney täyttää sata vuotta – mies Mikki Hiiren takana kertoo, miten maailmankuulu ääni sai alkunsa
Walt Disney ei kelpuuttanut ketä tahansa pienen hiiren ääneksi.
Yhdysvaltain vaikutusvaltaisimmat uutiset saivat uuden johtajan – Fox-mediaimperiumia luotsaa nyt seuraava Murdoch, ja hänkin vihaa Trumpia
Äänestä, kuka Succession-suosikkisarjan lapsista muistuttaa Lachlan Murdochia eniten.
Disney lisää kierroksia suoratoistokamppailussa ja nostaa hintojaan
12 miljoonaa tilaajaa jätti Disneyn suoratoistopalvelun vuoden toisella neljänneksellä. Mediajätti aikoo leikata kuluja.
Miesparin valinta naistenlehden kansikuvaan kertoo muutoksesta, mutta on edelleen poikkeuksellista
Poliitikot käyttävät mediatilaa myös omilla ehdoillaan, ja presidentinvaaleissa ehdokkaan imagolla on väliä, arvioivat päätoimittaja ja tutkija.
OSAOssa alkaa ensi syksynä kaksi uutta Oulussa toteutettavaa media-alan koulutusta
Molemmat koulutukset toteutetaan oppisopimuskoulutuksena.
Yle Uutiset panostaa audiosisällön kehittämiseen: Olli Seurista uuden audion vastaava tuottaja
Vastaava tuottaja kehittää digitaalisen uutis- ja ajankohtaisaudion tarjontaa ja parantaa yleisön palvelua.
Punamusta Media on laajentanut digitaalisten palveluidensa tarjontaa yrityskaupalla
Pohjoiskarjalainen mediakonserni on ostanut digitaalisia palveluja ja ratkaisuja tarjoavan Exoven koko osakekannan. Kauppa kaksinkertaistaa konsernin digitaalisen palvelukehityksen ammattilaismäärän.
Punamusta Media aloittaa muutosneuvottelut, voivat johtaa jopa 45 henkilön irtisanomiseen
Muutosneuvotteluiden taustalla ovat muun muassa tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Toimilla tavoitellaan noin 1,8 miljoonan euron säästöjä vuosittain.
Sanoma: Aamulehden entisen päätoimittajan Jussi Tuulensuun toiminta ei aiheuta jatkotoimia
Sanomalta korostetaan, ettei yhtiössä hyväksytä minkäänlaista häirintää tai syrjivää tai eriarvoistavaa käyttäytymistä.
Tuija Siltamäen kolumni: Olisiko jo media-alan Me toon aika?
Media onnistui median mielestä media-alan häirintäkohun käsittelemisessä loistavasti, Siltamäki kirjoittaa.
Kilpailu työpaikoista nostaa kynnystä ilmoittaa häirinnästä media-alalla – Journalisti-lehden päätoimittaja on ylpeä nykyopiskelijoista
Viisi vuotta sitten media-alalla tehdyn kyselyn mukaan häiritsijä on useimmiten oma työkaveri. Suurin osa häirinnän kohteista ei tee asialle mitään.
Disney hyllyttää kaksi Roope Ankka -tarinaa, jotka ovat sen arvojen vastaisia
Tarinoissa esiintyy hahmo nimeltä Bombi Zombi, jonka on katsottu ylläpitävän haitallisia stereotypioita.
Kaakkois-Suomessa alkaa kuulua uusi radiokanava – mediayhtiö Kaakon viestintä sai luvan radiotoiminnalle
Uusia radiotoimijoita tulee markkinoille vuoden 2023 alusta kolme.
E-urheilujoukkue KOVA hakeutui konkurssiin, taustalla velat Keskisuomalaiselle – konsernijohtaja: ”Meillä loppui kärsivällisyys”
Organisaation taustayhtiö asetettiin keskiviikkona konkurssiin. Yhtiön suurin velkoja, Mediatalo Keskisuomalainen ei halunnut enää rahoittaa tappiollista liiketoimintaa.
Ilkka-konsernin liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa, oikaistu liiketoiminnan liikevoitto laski
Liikevaihdon kasvu johtui erityisesti yrityshankinnoista.
Jere Virtasella on 35 000 Manchester United -aiheista esinettä yksityismuseossaan – kokoelman helmi on piirros kultaisissa kehyksissä
Helsinki Red Room -museo on toistaiseksi avoinna vain yksityistilaisuuksissa, mutta sen kokoelmaa pääsee ihailemaan TAHTO -museon näyttelyssä 25.9. saakka.
Radioiden uudet taajuudet kiinnostavat – Traficomille kertyi 27 hakemusta uusiksi radiokanaviksi
Hakemuksia tuli yhteensä 17 yritykseltä.
Miljoonayleisöt tavoittava Teemu Hostikka tekee lyhyttä työviikkoa ja arvostaa tylsyyttä: "Jos kalenterin ampuu täyteen, ei saa mitään luovaa aikaan"
Eränkävijät-ohjaajalle bändiaika oli tiimityön korkeakoulu, jonka opeilla hän nousi menestyneeksi mediayrittäjäksi. Suosikkisarjasta alkaa lokakuussa jo seitsemäs kausi.
Yle sai uuden tapahtumapäällikön – Jyri Kataja-Rahko: “Meillä on talo täynnä persoonia, joita voimme hyödyntää tapahtumissa”
Jyri Kataja-Rahko on johtanut tähän asti Ylen aluetoimitusten verkostoa. Uuden aluepäällikön rekrytointi alkaa pian.
Yle Uutisten uusi toimituspäällikkö Minna Asikainen: “Kaiken tekemisen tähtäimenä on luotettavan ja paremman journalismin tekeminen yleisöillemme”
Toimituspäällikön vastuulla on koko Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan yhteisten kehityshankkeiden vetäminen.
Liikenne- ja viestintävirasto seuraa oman pääoman loppumiseen ajautuneen Alfa-TV:n tilannetta – yksi vaihtoehto on jopa toimiluvan peruuttaminen
Alfa-TV on varautunut siihen, että menossa olevat rahoitusneuvottelut voivat jatkua kolmekin kuukautta, arvioi yhtiön operatiivinen johtaja Vesa Halonen.
Maria Jauho on Yle Pohjois-Suomen uusi päällikkö
Monialueellinen työ on tuttua Jauholle, sillä hän on aiemmin muun muassa johtanut Pohjolan Sanomien ja Lapin Kansan yhteistä uutisdeskiä Lapissa. Yleen hän siirtyy Outokummun viestintäpäällikön tehtävästä.
Timo Huovinen: Mielipiteellinen sisältö Ylessä – sitäkin on oltava ja sen pitää erottua
Näin erotat mielipiteelliset tekstit uutisjutuista.
Oululaisen tuotantoyhtiön Vaietut arktiset sodat leviää myös Kiinaan
Ylen alkuperäissarja esitetään kiinalaisella videoalustalla, jolla on satoja miljoonia päivittäisiä katsojia.
Tuija Siltamäen kolumni: Suomalainen vastustaa hyysäämistä, kunnes omat valinnat vaarantavat omat intressit
Miksei valtio kompensoi minun kalliita elämäntapojani vaan keskittyy syrjäseudun autoilijoiden holhoamiseen, kysyy Tuija Siltamäki.
Alma Media kohensi tulostaan loppuvuonna – liikevaihto nousi yli neljänneksellä
Koko vuoden 2021 oikaistu liikevoitto paisui yli 61 miljoonaan euroon toissa vuoden runsaasta 45 miljoonasta eurosta.
Vastaavalta päätoimittajalta: Moniäänisyys ei ole kovaäänisyyttä
Jokaisen on tunnistettava oma elämänsä Ylen journalismista, kirjoittaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan haastateltavien sukupuolijakauma pysynyt tutulla tasolla
Vuonna 2021 haastateltavista 44,7 prosenttia oli naisia.
Savon Paino vaihtaa omistajaa: Sanoma myy sanomalehtipainon Keskisuomalaiselle
Savon Painon 36 työntekijää siirtyivät kaupan mukana Keskisuomalaiselle vanhoina työntekijöinä.
Yle onnistunut entistä paremmin julkisen palvelun tehtävissään
Medioista Yle on luotetuin.
Yle kasvattaa luovan alan teknologiaosaajia uudessa harjoitteluohjelmassa
Tavoitteena on, että traineet saavat myös työpaikan Yleltä.
Kommentti: Kuinka monta kertaa Cristiano Ronaldo voi pelastaa valmentajansa? Ole Gunnar Solskjär on kaukana Valioliigan huippumanagereista
Paine Ole Gunnar Solskjärin niskassa kasvaa ottelu ottelulta. Tilastojen perusteella Manchester Unitedin olisi syytä vaihtaa valmentajaa, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Vainikka.
Karmea tappio Liverpoolille veti Manchester United -legendojen ilmeet vakaviksi – paine Solskjärin ympärillä kasvaa: "Heidät tuhottiin kentällä täysin"
Manchester Unitedin päävalmentaja Ole Gunnar Solskjär tulee kohtaamaan sietämätöntä painetta ruman Liverpool-tappion jälkeen. Brittimedioiden mukaan norjalaisvalmentaja on saamassa potkut.
Viisi Valioliigan mestaruutta ManU:ssa voittaneelta Patrice Evralta raju paljastus – väittää opettajan käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväksi
Patrice Evran omaelämäkerta ilmestyy lokakuun lopussa. Evra antoi elämäkertaansa liittyen haastattelun The Timesille ja kertoi rajun paljastuksen.
Alma Media paransi tulostaan talouden elpyessä
Alma on kasvattanut myyntiään reippaasti. Myynti ja tulos ovat kasvaneet myös yritysostoilla, mitkä eivä ole kuitenkaan heikentäneet yhtiön rahojen riittävyyttä.
”Miehet voi olla minkälaisia vaan, ja se on ok” – Uusi sarja Velikullat pureutuu miesmuotin ahtauteen komedian keinoin
Uusi komediasarja Velikullat valloittaa Instagramissa.
Some 1,000 ask for tax data removal
Media companies will be able to get income data for people if they ask specifically using their names.
Cristiano Ronaldo palaa Manchester Unitediin – julkaisi tunteikkaan päivityksen: "Annoin sydämeni ja sieluni Juventukselle"
Portugalilaishyökkääjä on tehnyt sopimuksen Manchester Unitedin kanssa.
"Suomelle ei saa kääntää selkää" – Mikkelin kaupunkilehden eläköityvä päätoimittaja Tapio Honkamaa puolustaa paikallisjournalismia
Tapio Honkamaa jää eläkkeelle vuoden vaihteessa. 40-vuotisella uralla mies on nähnyt media-alan muuttuvan ja populismin normalisoituvan. Paikallispolitiikkakin on Honkamaan mielestä sekavaa.
Koronavirus iski Suomen maajoukkuepelaajan Glen Kamaran Rangersiin tärkeän europelin alla
Pelikiellossa ollut suomalaispelaaja Glen Kamara on joukkueensa mukana Armeniassa, kun Rangers kohtaa Alashkertin.

K-popin faneilla on jo valtaa heiluttaa pörssikursseja ja toimitusjohtajien jakkaroita – tulevaisuudessa tähdet voivat olla virtuaalisia: "Avatar-idolihan ei tarvitse yöunia"
K-popista on tullut viime vuosina todella suosittua myös Suomessa. Minja Mäkilän K-pop -Unelma huomisesta -kirja tutkii eteläkorealaisen pop-musiikin rakenteita pintaa syvemmältä.

Nyt Housemarque kertoo kesän kohutuimmasta pelikaupasta: “Sony osti meidät, koska teemme jotakin sellaista, mitä muut eivät tee”
Yle haastatteli Housemarquen Ilari Kuittista ja Mikael Haveria tuoreen yrityskaupan tiimoilta. Kauppa kuuluu Suomen pelialan historian suurimpiin.
Ylen Irene Nikkariselle EBU:n ensimmäinen Young Engineers and Researchers -palkinto
Palkinto jaettiin EBU:n Technical Assemblyssä 9.6.2021.
Teemu Laaksonen: Sanoman mukaan Yle on uhka demokratialle – kaupallisen median jätti ajaa kuitenkin osakkeenomistajien eikä kansalaisten etua
Sanoma on kannellut Yleisradiosta, perustelut ovat rajuja.
Ministeriö haluaa komissiolta läpinäkyvyyttä: Sanoman Yleä koskeva kantelu pitäisi julkaista
Kantelu on EU-lainsäädännön mukaan salainen, mutta liikenne- ja viestintäministeriö vetoaa yleiseen etuun niiden julkistamiseksi. Läpinäkyvyyttä halutaan julkisen keskustelun takia.