Uusimmat artikkelit
Tampereen areenan ensimmäinen vuosi sujui hyvin – seuraavaksi viilataan strategia, jonka yhteydessä areena hiotaan myyntikuntoon
Ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden tulos painui vielä miinukselle, mutta oli silti tavoitteen mukainen. Strategiatyö valmistelee jo areenan mahdollista myyntiä.
Radio Suomen Kesäilta yhdessä ja YleX Pop valtaavat Hämeenlinnan Linnanpuiston
Huippuartistien lisäksi tapahtumassa ovat myös Puhelinlangat laulaa, Puoli seitsemän ja Pikku Kakkonen.
Joensuussa järjestetään ilmaisia kaupunginosakonsertteja
Kaupunginosakonsertit ovat osa Joensuun kulttuurin unelmavuotta. Kesäkuun aikana konsertit järjestetään Utrassa, kaupunkikeskustassa, Karhunmäessä ja Marjalassa.
Keksitkö, miten Katri Helena tai Olli Halonen viettävät kesää? Tällaisia ovat suosikkiartistien lomaperinteet
Radio Suomen Kesäilta yhdessä on uusi konsertti, joka nähdään Ylen kanavilla perjantaina klo 19 alkaen. Mutta millaisia kesäihmisiä ovat tapahtumat tähdet?
Jaakko Tepon tribuuttikonserttien solistit julkistettiin
Ruikonperän Sinfonia -konserttien solisteja ovat Erja Lyytinen, Marko Hietala ja Aki Tykki. Konsertit järjestetään Kuopiossa ja Joensuussa kansantaiteilija Jaakko Tepon juhlavuoden kunniaksi.
Rammsteinin lavashow´n jälkiä siivotaan Olympiastadionin ympäriltä useita päiviä
Kaupunkiympäristön tiimipäällikkö toivoisi, että tapahtumajärjestäjä siivoaisi aiheuttamansa sotkun, vaikka se olisi tapahtuma-alueen ulkopuolella.
Nainen väitti tulleensa huumatuksi Rammsteinin jatkoilla Liettuassa – Helsingin poliisi ei ole saanut mitään rikosilmoituksia
Henkilö syytti Rammsteinia siitä, että hänet olisi huumattu bändin jatkoilla Liettuassa viime viikolla. Väitettä ei ole todistettu todeksi.
Rammstein alkaa olla Suomessa yleissivistystä – testaa, mitä tiedät Käärijänkin fanittamasta suosikkiyhtyeestä
Helsingissä esiintyvä Rammstein tunnetaan spektaakkelimaisista konserteistaan. Tämä tietovisa tarjoaa puheenaiheita viikonlopun varalle. Kerää hyvät pisteet ja kerro siitä kavereille!
Pink Floydin ex-jäsen Roger Waters pukeutui Berliinissä natsityyliin – poliisi aloitti tutkinnan
Konsertista otetuissa kuvissa näkyy, miten Waters käyttää pitkää mustaa takkia, jossa on punaiset käsivarsinauhat.
17 000 katsojan jättiareena haluaa paikan entisen hiilivoimalan alueelta – Helsingin apulaispormestari ei tyrmää
Uusi areena olisi tervetullut Helsinkiin, sanoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki. Suvilahti Areena -yhtiö kertoi torstaina suunnitelmistaan.
Suomen Kansallisoopperan ja -baletin kotimaan kiertue päättyy Turkuhalliin
Tuotanto on nähty aiemmin myös Oulussa, Rovaniemellä, Joensuussa ja Helsingissä.
Kuhmon kamarimusiikille jälleen tunnustusta – tapahtuma pääsi ainoana Suomesta Euroopan parhaiden klassisen musiikin festivaalien listalle
Heinäkuussa järjestettävä tapahtuma on valittu yhdeksi Euroopan parhaista klassisen musiikin festivaaleista. Kuhmon Kamarimusiikki on saanut vastaavia tunnustuksia myös aiemmin.
Analyysi: Käärijä jätti räjähtävät hyvästit kaikkien aikojen musiikkikeväälle, mutta permannolla majaili valtava virtahepo
Helsingin jäähallikonsertti oli taattua Käärijää. Seuraavaksi artistin pitää kuitenkin valita, kenelle hän haluaa musiikkia tehdä, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Mattias Mattila.
It was crazy, it was party! Käärijä veti Cha cha chan ensimmäistä kertaa viisujen jälkeen ja sai yleisön sekaisin
Moni pitää Käärijän konserttia Helsingin jäähallissa suurena voitonjuhlana, vaikka Euroviisuissa artisti sijoittui toiseksi.
Bruce Springsteen esiintyi Italian tulva-alueella kritiikistä huolimatta – tulvien uhriluku nousi jo neljääntoista
Konsertin toteutuminen vaikutti saavan laajasti kiitosta tulvien runtelemalta kansalta.
Musiikki raikaa jälleen ympäri Vaasaa – Kuorofestivaali järjestetään jo 29. kerran
Festivaaleilla esiintyy loppuviikon aikana yli 80 kuoroa, yhtyettä ja orkesteria.
Pääkaupunkiseudulla on huutava pula kansainvälisen tason jättihalleista – suunnitteilla on kolme, mutta MM-kisakiekkoa niissä ei lähivuosina pelata
Helsinki on valmis etsimään 17 000 katsojan Suvilahti areenalle uuden paikan muualta kaupungista.
Mikkelin Musiikkijuhlilla on syy juhlia: loppuunmyytyjä konsertteja, vuoden festivaali -tunnustus ja yhteistyö Philharmonia-orkesterin kanssa
Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi huhtikuun alussa 400 000 euron avustuksen Mikkelin Musiikkijuhlille. Festivaalijohtaja Mikko Leppäsen mukaan avustus takaa musiikkijuhlien taloudellisen selkärangan.
Antti Tuiskun jäähyväiskeikkaa odotettiin haikeina Seinäjoella – ”Ollaan kasvettu Antin kanssa”, sanovat jonoon ensimmäiseksi ehtineet fanit
Antti Tuiskun jäähyväiskiertue on edennyt Seinäjoelle. Päivällä jonottamassa olleiden fanien puheissa kuuluu haikeus ja kiitollisuus artistille.
Kuningas Charles III:n kruunajaiset, tuore Charles III -dokumentti sekä kruunajaiskonsertti tuoreeltaan Ylen kanavilla
Ylen kanavilla juhlistetaan Charles III:n kruunajaisia tapahtuman, dokumentin ja konsertin voimin.
Venäläinen teos vaihdetaan toiseen Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa – syynä ei ollut politiikka
Suomen Sinfoniaorkesterit ry on Venäjän hyökkäyssodan alettua linjannut pesäerosta Venäjän valtioon liittyviin taide- ja kulttuurilaitoksiin. Yksittäisiin teoksiin boikotti ei kuitenkaan ulotu.
Viuluvirtuoosi Lilja Haatainen, 12, esiintyi eturivin poliitikoille – pedagogi: ”Tuntuu, että varsinkin erityislahjakkaat on unohdettu”
Suomea on vuosien varrella kuvattu musiikkikoulutuksen ihmemaaksi kansainvälisessä lehdistössä saakka. Moni pelkää, että pian sellaiset puheet voi unohtaa.
SoulFun konsertoi lapsille ja nuorille kaikissa Kainuun kunnissa – tavoitteena viedä rytmimusiikkia sinne, missä sitä ei yleensä kuulla
SoulFunin suurkonsertti on tänään Paltamossa. Aikaisemmin peräti 18-henkinen orkesteri on esiintynyt Hyrynsalmella, Ristijärvellä ja Suomussalmella.
Kuhmon musiikkiopisto juhlii 30-vuotista taivaltaan konserteilla – rehtori: ”Tämä on ollut yhtä juhlahumua tammikuusta asti”
Tällä hetkellä Kuhmon musiikkiopistossa on yhteensä lähes 400 oppilasta Kuhmossa ja Sotkamossa. Musiikkiopiston juhlakonsertti on huomenna perjantaina Kuhmo-talolla.
Perttu Pölösen kolumni: Kulttuurille on vaikea määritellä rahallista arvoa, mutta sen voimaa ei pidä väheksyä
Kulttuurilla on voima luoda kansakunnalle identiteetti ja voima lohduttaa yksinäistä, kirjoittaa Pölönen.
Ruotsalaistähti Thomas Ledin konsertoi Turun filharmonisen orkesterin kanssa
Symphonia-kiertueella kuullaan Thomas Ledinin suurimpia hittejä. Kiertuepaikat ovat Suomessa Turun konserttitalo ja Helsingin Musiikkitalo.
Turku nostaa filharmonisen orkesterin lippujen hintaa – narikkamaksu sisältyy jatkossa hintaan
Tiettyjen hintaryhmien lippuihin tehdään kahden euron korotus. Uudet hinnat tulevat voimaan syyskuussa.
Suvi Teräsniska ja Ernest Lawson tähdittävät Kokemäen ensimmäistä omaa kesätapahtumaa
Päivän ohjelmassa on myös kuntalaisten toivoma satakuntalainen pitopöytä.
Lieksan Vaskiviikon runsas ohjelmisto on valmistunut
Vuoden teemasoittimena törähtelee tuuba. Yleisön toivekonsertteja ohjelmassa on kaksi.
Eskarifestarit-tapahtuma sai uuden kodin Kalevan Navetasta
Luvassa on osallistavaa ohjelmaa lapsille. Tapahtuman työpajoissa opitaan taitoja, joita lapset pääsevät käyttämään lopuksi konsertissa.
Miten liikenne järjestetään ja tuleeko Fuugaan urut? 9 kysymystä ja vastausta Turun tulevasta musiikkitalosta
Kaupungin mukaan musiikkitalohankkeesta järjestetään säännöllisesti esittelytilaisuuksia yleisölle. Seuraava tilaisuus pidetään rakentamispäätöksen jälkeen.
Apocalyptica on tämän vuoden Korsholman musiikkijuhlien vetonaula – kantava teema koko tapahtumalle on ”Momentum”
Cecilia Damström, ukrainalaissyntyinen Vladimir Agopov ja viime vuonna edesmennyt Jaakko Kuusisto ovat teemasäveltäjiä tänä vuonna. Taiteellinen johtaja on Jan-Erik Gustafsson.
Kotkan Meripäivien esiintyjälista julki – lavalle nousevat muun muassa Olavi Uusivirta, Elastinen ja Scandinavian Music Group
Meripäivät on elokuussa avautuvan Satama-areenan organisaation ensimmäinen oma tuotanto. Konserttialue rakentuu Kotkan kauppatorille.
Kahdeksasluokkalaisille pidetyt konsertit siivittivät Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin yleisömäärän ennätyslukemiin
Taidetestaaja-konserttien lisäksi KPKO on panostanut kansainvälisten huippusolistien sekä kapellimestareiden vierailuihin. Taidetestaaja-konsertit jatkuvat myös ensi vuonna.
Suomalaisten halu auttaa ukrainalaisia ei hiivu: Ylen konserteissa rahaa kerätty yhteensä jo yli kahdeksan miljoonaa euroa
Toista kertaa järjestetyssä Apua Ukrainaan -tukikonsertissa lavalle nousi joukko tähtiartisteja.
Säveltäjä Anna-Mari Kähärä on tottunut riskinottaja – ”Kaikkien ei pidä keskittyä vain yhteen asiaan: rönsyile hyvä ihminen”
Säveltäjä-muusikko, kulttuurivieras Anna-Mari Kähärä haluaa, että naisten ääni kuuluu.
Tähtitanssija Minna Tervamäki tanssii argentiinalaisen tango nuevon tahtiin Kuopiossa
Tanssiminen tangosäveltäjän musiikkiin ja sinfoniaorkesterin edessä on Minna Tervamäelle suuri kunnia ja haaste. Hän toivoo, että myös tanssia hylkinyt säveltäjä olisi ollut tulkintaan tyytyväinen.
Yhteistyö on Mikkelin musiikkijuhlien ydin – taiteellinen johtaja: ”Ei kaikkea tarvitse tuoda Suomen ulkopuolelta”
Mikkelin musiikkijuhlien uusi johto aikoo panostaa yhteistyöhön kansainvälisesti, kansallisesti ja paikallisesti.
Kokkolan Talviharmonikan juhlakonsertti huipentuu kansainvälisen harmonikkataituri Richard Gallianon esiintymiseen
Konsertti kuullaan suorana myös Yle Radio1:ssä.
Jaakko Tepon musiikista sinfoniaversioita – taiteilija uskoo musiikkinsa taipuvan hyvin orkestereille
70 vuotiaan Jaakko Tepon juhlakonsertit kuullaan Joensuussa ja Kuopiossa.