Uusimmat artikkelit
Lieksan seurakunta vastaa pride-kohuun – järjestää kaupungin historian ensimmäisen sateenkaarimessun
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu vertasi viime maanantaina pride-aatetta muun muassa pedofiliaan ja eläimiin sekaantumiseen. Seurakunta haluaa osoittaa tukensa sateenkaariväkeä kohtaan.
Lieksalaisen valtuutetun Pride-puheet kolhivat kaupungin mainetta – kaupunginhallituksen puheenjohtaja haluaa, että tämä oli viimeinen kerta
Lieksan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Timo Väänänen pelkää, että yhden valtuutetun puheet leimaavat koko kaupungin.
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutetun Pride-kommentit järkyttävät Lieksassa – valtuuston kokous johti rikosilmoitukseen
Perussuomalaisten Keijo Porkka väitti Lieksan kaupunginvaltuuston kokouksessa, että sateenkaariliputuksen kannattajat hyväksyvät esimerkiksi seksin 12 vuotta täyttäneiden kanssa.
Carlette Duffy lavasti talonsa valkoihoisen kodiksi ja tuplasi sen arvon
Asuntomarkkinoiden piilevä rasismi Yhdysvalloissa vie vähemmistöiltä valtavasti varallisuutta.
Valkeakoski jatkaa Pride-liputusta – valtuustoaloite liputuksen rajoittamisesta tyssäsi
Valkeakosken kaupunginhallituksen päätöksessä todetaan, että sateenkaarilipun salkoon nostaminen on kaupungille keskeinen tapa tukea moninaisuutta ja tasa-arvoa.
Ugandan ankara homolaki järkyttää sateenkaariaktivisteja ympäri Afrikkaa: ”Mihin haluatte meidän menevän?”
Ugandan presidentti hyväksyi maanantaina yhden maailman ankarimmista homoseksuaalisuuden vastaisista laeista.
Nainen tähtien takana – Minna Sorvoja on nähnyt Suomen muuttuvan televisiossa ja elokuvissa
Kulttuurivieras Minna Sorvoja näkee aitiopaikalta, miten suomalainen yhteiskunta muuttuu. Pitkän uran tehnyt roolittaja iloitsee siitä, että elokuvissa ja tv-sarjoissa kerrotaan nyt entistä moninaisempia tarinoita.
Monille vielä oudosta käsitteestä on nyt tulossa uusi normi – Tampere kannustaa luomaan turvallisemman tilan periaatteet
Turvallisemman tilan periaatteet ovat yhdessä luotuja ohjeita toimintatavoista, joiden avulla jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja kunnioitetuksi. Apua ohjeiden luomiseen saa kaupungilta.
Manse Pride ei näe tarvetta karsia yhteistyökumppaneita – järjestäjän mukaan tapahtuman yhteistyötahot on valittu huolellisesti
Helsinki Pride ilmoitti alkuviikosta, ettei kelpuuta kokoomusta ja keskustaa yhteistyökumppaneikseen tämän kesän pride-tapahtumaan. Tampereella kumppanuuksien kieltämiselle ei nähdä tarvetta.
Osaatko sinä jo turvallisemman tilan periaatteet – testaa! Yhdenvertaisuuskouluttaja kertoo mikä väärinkäsitys termiin yleensä liittyy
Turvallisemman tilan periaatteet eivät vaadi mitään virallista sertifikaattia, vaan jokainen tilaisuus tai tapahtuma voi luoda käytäntönsä itse.
Adina Nivukosken kolumni: Pienen hetken ehti jo näyttää, että naisella on oikeus päättää kehostaan
Koronan varjossa naisten oikeudet taantuivat ympäri maailmaa. Useat valtiot kavensivat oikeutta turvalliseen aborttiin, ja monet tytöt kehitysmaissa eivät koskaan palanneet enää kouluihin.
Asiantuntija tyrmää työnantajien oudot uskomukset yli 50-vuotiaista: "Ajatellaan, että osaako se edes sähköpostia kirjoittaa"
Johtajia ja työnhakijoita valmentava Tiina Parikka sanoo ikäsyrjinnän koskevan erityisesti asiantuntija-ammateista irtisanottuja. Heitä ei palkata myöskään alemman koulutustason tehtäviin.
Pekka Holopaisen kolumni: Muutama sana SM-liigan tiedotteessa paljasti kaiken – Siiri Rantasen työt jäivät kesken
Kati Kivimäki kesti Pohjolan suurimman kauppakeskuksen vetäjänä läpi koronapandemian. Kiekkoliigan mieskööri uuvutti hänet irtisanoutumaan alle vuodessa, kirjoittaa toimittaja Pekka Holopainen.
Kuntalaisaloite: Kajaanin kaupungin tulisi järjestää sateenkaariliputus ihmisoikeuksien puolesta
Kainuun seta ry perustelee aloitettaan sillä, että kaupungista on muuttanut pois ja muuttamista harkitsee usea sateenkaari-ihminen, koska heillä on paikkakunnasta huonoja kokemuksia.
Miesten välisestä seksistä ei enää kuukausien karenssia verenluovutukseen, jos seksikumppaneita on vain yksi
Fimea esittää, että miesten välisestä seksistä johtuva verenluovutuseste poistettaisiin. Varoaikakäytännöstä tulisi näin sama kuin miesten ja naisten sekä naisten välisessä seksissä.
Turku aloittaa poikkeuksellisen kokeilun: kirjastokortilla voi lainata sähköauton
Turun kaupungin mukaan kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta maailmassa, kun kirjastokortilla saa lainattua sähköauton.
Japani haluaa lisää naisia suuryritysten johtoon – merkittävien suuryritysten johtajista vain 11,4 prosenttia on naisia
Sukupuolten väliset erot ovat Japanissa huomattavia huolimatta naisten korkeasta koulutustasosta ja osallistumisesta työelämään.
Jyväskylä jätti taloussyistä hakematta tasa-arvorahoitusta, rehtori pelkää lasten tipahtavan pois koulusta riittämättömien resurssien takia
Tasa-arvorahaa on voinut hakea kouluille, joiden alueella sosioekonominen tilanne voi altistaa oppimistulosten heikentymiselle. Jyväskylälle 90 000 euron omavastuuosuus oli liikaa.
Saara Särmän kolumni: Puhetavoista huomauttaminen on hiljentämiskeino, jolla pyritään pitämään naiset poissa julkisuudesta
Julkisen puhumisen tulisi olla mahdollista jokaiselle ilman, että siitä seuraa häirintää, haukkumista tai ”ystävällisiä ohjeita” muuttaa itsessään jotain, kirjoittaa Särmä.
Ville Köngäs, 23, kuuluu harvojen joukkoon: sokea musiikin opiskelija kirjoittaa nuotit koko orkesterille
Näkövammaiset ovat edelleen eriarvoisessa asemassa näkeviin musiikinharrastajiin verrattuna. Harrastaminen ja opiskelu voivat tulla kalliiksi.
Tiedätkö enemmän kuin muut? Kevään jättivisan 100+ kysymystä paljastavat, miten fiksu olet verrattuna muihin vastaajiin
Testaa itsesi Ylen 100+ kysymyksen Jättivisassa.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos on ottanut käyttöön sukupuolineutraalit tehtävänimikkeet: palomiehet ovat nyt pelastajia
Muutoksen takana on sisäministeriön suositus, jolla halutaan lisätä ammattilaisten yhdenvertaisuutta.
Lappi ja Helsinki olivat naisvaltaisimmat vaalipiirit, Vaasassa miehet ovat jyränneet jo vuosia – Tällainen sukupuolijakauma vaaleissa oli
Lapin vaalipiiri oli tänä vuonna eduskuntavaalien naisvoittoisin. Asiantuntijan mukaan ehdokkaan sukupuoli vaikuttaa edelleen ihmisten äänestysvalintoihin.
Naisten MM-kisojen palkintopotti kasvoi räjähdysmäisesti – näin huippupestiä jahtaava Ari Lahti pyrkii vaikuttamaan Fifan päätöksentekoon
Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihjalan mukaan naisten ja miesten palkintosummien mahdollinen tasaaminen tarkottaisi valtavaa taloudellista kasvua naisten jalkapallolle.
Suku oli riistänyt orjia, ja nyt brittinainen teki jättilahjoituksen orjien jälkeläisille – korvausta vaativien ääni on yhä kuuluvampi
Black Lives Matter -mielenosoitukset toivat uutta pontta korvausvaatimuksille.
Kun Elsa Marina De León tapasi suomalaisen miehen, hän sai tietää kaksi asiaa: esiäidin yhteydestä Suomeen ja suomalaisten oudosta tavasta
Meksikolaisen Elsa Marina De Leóninin mukaan hänen isoisoäitinsä viesti naisten aseman parantamisesta on edelleen erittäin ajankohtainen.
Tuija Siltamäen kolumni: Olisiko jo media-alan Me toon aika?
Media onnistui median mielestä media-alan häirintäkohun käsittelemisessä loistavasti, Siltamäki kirjoittaa.
Tiina Helinin kolumni: Työhäpeä on seurausta ihmisarvon sitomisesta työhön
Poliitikoilla ja medialla on valta ohjata keskustelua, jota kahvipöydissä uusinnamme. Arvotatko sinä ihmisiä tittelin perusteella, kysyy Helin.
Sunnuntai 19.3.2023 (radio)
Junalakko alkaa. Pankkifuusio Sveitsissä. Minna Canthin päivä. Sääennuste.
Susanna Hast väsyi peittelemään traumaansa: ”Yhteiskunnassa on jotain mätää, jos seksuaalisen väkivallan uhri tuntee syyllisyyttä”
Kulttuurivieras, kirjailija, tutkija Susanna Hast vaikeni kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Kirjoittamalla hän vapautui häpeästä ja syyllisyydestä.
Minna Canthin kotitalon ikuisuuskiista on ehkä saamassa ratkaisun Kuopiossa
Liki 200-vuotias Kanttila on ollut remontin tarpeessa jo kauan. Säätiötä pidetään luontevana askeleena kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen kunnostamiseksi.
Kilpailu työpaikoista nostaa kynnystä ilmoittaa häirinnästä media-alalla – Journalisti-lehden päätoimittaja on ylpeä nykyopiskelijoista
Viisi vuotta sitten media-alalla tehdyn kyselyn mukaan häiritsijä on useimmiten oma työkaveri. Suurin osa häirinnän kohteista ei tee asialle mitään.
Mitä ovat turvallisemman tilan periaatteet? Tällaista käytöstä odotetaan opiskelijatapahtumissa ja festareilla
Festareilla tyypillinen turvallisen tilan loukkaus on väkijoukossa sopimattomasti koskettava käsi.
Nainen tienaa Lapissa keskimäärin reilut kuusisataa euroa vähemmän kuin mies – valtion leivissä ero on vieläkin suurempi
Sukupuolten välinen palkkaero ei ole vain Lapin ongelma. Naisten ja miesten palkkojen välinen erotus on Suomessa suurempi kuin EU-maissa keskimäärin.
Miehillä on suurin osa Tampereen johtotehtävistä, ja pian naisia ei ehkä ole edes pormestareissa – Kalervo Kummola: ”Enemmänkin sattumaa”
Kysyimme tamperelaisilta poliitikoilta, miten he suhtautuvat keskeisten luottamustehtävien epätasaiseen jakautumiseen sukupuolten kesken. Osa pitää tilannetta ongelmallisena.
Jos hiihtolegenda Vegard Ulvangin toive toteutuu, 8 hiihtomatkaa muuttuu seuraaviin MM-kisoihin – ”Tätä asiaa ei pidä kysyä urheilijoilta”
Kansainvälisen hiihtoliiton maastohiihtokomitean entinen puheenjohtaja on tyytyväinen maailmancupissa nähtyihin muutoksiin – kovasta kritiikistä huolimatta.
”Sepon” tarinan kertonut yrittäjä hämmentyi positiivisen palautteen määrästä – nyt tekaistu tuotepäällikkö on työnsä tehnyt
Emmi Lemmetty-Garciasta on ollut lohdullista kuulla, ettei hän ole ainoa, joka on joutunut yhteistyökumppaniensa vähättelemäksi. Yrittäjäjärjestön edustajan mielestä tasa-arvo on kehittynyt etenkin viime vuosina.
Äijä ja ämmä ovat sävyiltään aivan erilaiset: toinen on kehuva, toinen väheksyvä – näin naissanat muuttuvat
Suomalaisista paikannimistä löytyy tuhansia naisiin liittyviä etuliitteitä. Ämmä ja akka ovat yhä voimakkaita sanoja, mutta leima on kielessämme nykyään negatiivinen.
Hyökkäyssota romuttaa naisten asemaa Venäjällä – aktivistit pelkäävät, että seuraavaksi Kreml kieltää abortit väestön kasvattamiseksi
Aktivistien mukaan sodan aikana tapahtuneet heikennykset naisten ja vähemmistöjen asemaan ovat jatkoa naisvihamieliseen politiikkaan, jota Venäjä on harjoittanut järjestelmällisesti viime vuosina.

Keskiviikko 8.3.2023 (radio)
Työperäinen maahanmuutto. Unkari ja Nato. ADHD. Naisten päivä. Korjaus tiistain uutiseen. Sää.
Viikon Tuukka: Musiikintekijät ovat valtaosin miehiä, ja niin ovat tekijöiksi hakeutuvatkin – sukupuolijako istuu tiukassa
Musiikin säveltäjistä ja sanoittajista noin 80 prosenttia on miehiä, kertoo Teoston tuore tutkimus. Monille miesvaltaisille linjoille ei juuri muut kuin miehet myöskään hae.
Analyysi: Vähättelyä, arvostuksen puutetta ja suljettuja ovia – Naisten kokema syrjintä musiikkialalla on fakta, jota miehet eivät huomaa
Naiset kokevat musiikkialalla vähättelyä ja vaikeutta saada työtilaisuuksia. Miehet eivät tunnista rakenteellista epätasa-arvoa, eikä siinä ole mitään yllättävää, kirjoittaa toimittaja Iida Rauhalammi.
Musiikintekijöillä sukupuolesta riippuen täysin eri käsitys alansa tasa-arvoisuudesta, selviää Teoston kyselytutkimuksesta
Musiikkialan toimijat pyrkivät selvittämään, miksi Teoston rekisterin mukaan Suomen musiikin tekijöistä vain viidennes on naisia tai muunsukupuolisia.
Naistenpäivää vietetään tänään – kysyimme naisilta, toteutuuko tasa-arvo Suomessa
Kansainvälistä naistenpäivää vietetään tänään keskiviikkona. Yle kävi kysymässä Tampereella naisilta, millä mallilla sukupuolten tasa-arvo on heidän mielestään Suomessa.
Miehet kävelivät kadulla Irene Naakkaa päin – sitten hän lopetti väistämisen ja kannustaa nyt naisia pitämään kiinni omasta tilastaan
Tutkijan mukaan väistämiskeskustelu on osa isompaa keskustelua siitä, kuka saa yhteiskunnassa tilaa. Naiset eivät käytä julkista tilaa yhtä paljon kuin miehet.
Teekkari Raita Sandbergilla on yli sata kurssikaveria, joista 15 on naisia – tutkija kuvaa asenteita: “Oikea insinööri on yhä edelleen mies”
Lukiot ja yliopistot naisistuvat, mutta tekniikan alalle naisia saa yhä edelleen houkutella. Poikkeuksena ovat kemian ja arkkitehtuurin opinnot. Ne määriteltiin naisille sopiviksi jo sata vuotta sitten.
Elokuvatuottaja Harvey Weinstein sai 16 vuoden vankeustuomion raiskauksesta Los Angelesissa
Paljastukset Weinsteinista olivat lähtölaukaus maailmanlaajuiselle Me too -liikkeelle, jossa naiset alkoivat jakaa tarinoitaan seksuaalisesta ahdistelusta sosiaalisessa medissa.
Vammaispalvelulaki takaa työmatkat, mutta käyttäjälle se tarkoittaa joka-aamuista tarkkaa minuuttipeliä – ja silti myöhästymisiä tulee
Vammaispalvelulain mukainen taksiliikenne muuttuu maaliskuun alusta Keski-Suomessa. Uudistuksen toivotaan sujuvoittavan muun työmatkoja.
Piirijärjestöt vetoavat vaalirauhan puolesta
Satakunnan poliittiset piirijärjestöt sanovat vetoomuksessaan, että puolueet sitoutuvat asialliseen vaalikampanjointiin. Samaa ne toivovat kaikilta satakuntalaisilta.
Perhe, ystävät ja terveys ovat nuorille tärkeitä
Kokemukset osallisuudesta ja merkityksellisestä elämästä polarisoituvat.