Uusimmat artikkelit
Ammattiliittojen torstain lakot laajenevat koulujen ruokailuun ja siivoukseen Kokkolassa
Koulujen lisäksi lakko koskettaa kaupungissa nyt myös pikatukkua ja logistiikkakeskusta.
PAM järjestää lakkoja tiistaina Hämeessä ja Pirkanmaalla
Lakot koskevat muun muassa ruokakauppoja Tampereella, Hämeenlinnassa, Forssassa ja Lahdessa.
Jyväskyläläinen S-market pysyy auki, vaikka se on lakossa – ”Harmittaa”, sanoo PAMin toimitsija
Palvelualojen ammattiliitto PAM lakkoilee tiistaina esimerkiksi Keski-Suomessa. Liiton toimitsija uskoo, että lisää lakkoja on tulossa.
Palvelualan työtaistelut laajenevat Keski-Suomeen – muun muassa Keskon ja Keskimaan kauppoja vuorokauden pituisessa lakossa tiistaina
Poliittisilla lakoilla PAM pyrkii vaikuttamaan maan hallitukseen, jotta se muun muassa luopuisi työntekijöiden aseman heikentämisestä.
Kainuussa lakko pysäytti työt neljällä tuotantolaitoksella vuorokaudeksi
Vuorokauden mittainen lakko koskee Kainuussa Kemet Electronicsin tehdasta Suomussalmella, Kuhmo Oy:n sahaa, Pölkyn sahaa Kajaanissa ja Sartorius Biohit Liquidia Kajaanissa.
Ravintolatyöntekijä, oletko kokenut työssäsi seksuaalista häirintää? Kerro meille, Yle tekee juttua
Palvelualojen ammattiliiton kyselyn mukaan esimerkiksi melkein joka kymmenes tarjoilija kokee seksuaalista häirintää jokaisessa työvuorossaan. Oletko kokenut seksuaalista häirintää ravintola-alalla?
Asiakkaat vaativat palvelua suomeksi, vaikka Jade Jimenez ei vielä puhunut kieltä – nyt hän kertoo, miltä se tuntui
Ulkomaisen työvoiman määrä palvelualoilla lisääntynee tulevaisuudessa. Maran toimitusjohtaja peräänkuuluttaa suomalaisilta ymmärrystä työntekijöille, jotka eivät vielä osaa suomea.
Alhainen tuntipalkka ja vain viisi tuntia viikossa töitä – moni palkansaaja joutuu turvautumaan sosiaaliturvaan vastentahtoisesti
Työntekijät haluaisivat tehdä enemmän töitä, kuin kaupoilla on heille tarjota. Työstä tehdyllä palkalla pitäisi tulla toimeen, mutta se ei tarjolla olevilla määrillä onnistu.
Yli 30 vuotta kotipalveluapua ja ystävyyttä vanhuksille – Sirpa Saarinen on ikäihmisten luottohenkilö Lahdessa
Moni vanhus kärsii yksinäisyydestä ja usein kotipalvelutyöntekijä voi olla ainoa juttukaveri viikkokausiin.
Ammattiliitot aloittavat työtaistelun hallituksen suunnitelmia vastaan – Lapissa työntekijät marssivat ulos useasta yrityksestä
Sosiaaliturvan leikkaussuunnitelmat, työoikeuksien heikennykset sekä lakko-oikeuteen kajoaminen huolestuttavat pohjoissuomalaisia työntekijöitä.
Lapissa pk-yritysten suhdannenäkymät ovat isojen kriisien jälkeen tasaantuneet
Palvelualoilla odotukset ovat myönteiset. Rakentamisen näkymät ovat heikot, mutta tilanne vaihtelee maakunnan sisällä.
Asiantuntija huolestui työttömyysluvuista: Näkymät loppuvuodelle ja ensi talvelle näyttävät vaikeilta erityisesti miehille
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist kiinnittää huomiota etenkin avoimien työpaikkojen määrän laskuun heinäkuussa. Se kielii työllisyyden heikkenemisestä jatkossa.
PAM tyrmää Ylen haastatteleman professorin väitteet: ”Kannustinloukkuja puretaan paremmilla työsuhteilla”
Palvelualojen ammattiliitto (PAM) ei jaa Ylen haastatteleman professorin näkemystä vakiintuneesta työskentelymallista tehdä osa-aikatyötä.
Siivoojan työ tulee lähivuosina muuttumaan radikaalisti – robotit mullistavat puhtausalan
Puhtausalalla on edessä työvoimapula. Kun työvoimaa ei yksinkertaisesti saada, ratkaisuksi on löydetty teknologia. Siivousrobotit hoitavat jo nyt lattiapintoja monissa tehdaskiinteistöissä.
Torstai 30.3.2023 (tv)
Puoluekannatus. Nuorten syrjäytyminen. Siivoojien työriira. Sääennuste.
Kiinteistöpalvelualan kolmas lakko alkaa torstain vastaisena yönä – vaikutuksia myös Etelä-Karjalassa
Kolmipäiväinen lakko koskee valtakunnallisesti noin 27 000 työntekijää 18 yrityksessä.
Kiinteistöpalvelualan kolmipäiväinen lakko alkaa torstaina – näin lakko näkyy arjessasi
Torstaista lauantaihin kestävä lakko koskee noin 27 000 siivoojaa ja kiinteistönhoitajaa 18 yrityksessä.
Kiinteistöpalvelualan lakko saattaa näkyä Oulussa tavallista lumisempina pihoina
Kiinteistöhuoltofirmoista ISS Palvelut joutuu priorisoimaan kohteitaan. L&T:stä taas arvioidaan vaikutusten olevan vähäisiä koneelliseen talvikunnossapitoon.
Kiinteistö- ja palvelualan lakko näkyy Etelä-Savon hyvinvointialueella
Etelä-Savon hyvinvointialueella ei ole resursseja paikata lakosta aiheutuvaa siivouspulaa. Lakon piirissä on yhteensä noin 25 000 työntekijää 16 yrityksessä.
Kiinteistöpalvelualan lakossa eivät prosenttimääräiset korotukset kelpaa – alhaiseen palkkaan halutaan euromääräisesti tuntuva korotus
Palvelualan ammattiliiton toinen lakko laajeni koskemaan 25 000 työntekijää. Kahden vuorokauden lakon vaikutuksen toivotaan riittävän, mutta valmiutta pidempään lakkoiluun kentällä on.
Kiinteistöalan työtaistelu näkyy Kajaanissa kaduilla ja pihoilla – kiinteistönhoitaja: koneita on liikkeellä huomattavasti vähemmän
Kainuussa lakon piirissä on lähes 300 kiinteistönhoitajaa ja siivoojaa. Lakko vaikuttaa laajasti muun muassa taloyhtiöiden ja kauppojen huolto- ja lumitöihin sekä siivoukseen.
Kiinteistöalan lakon vuoksi Oulun kaupungin tiloja jää siivoamatta loppuviikolla – lapset syövät osin kertakäyttöastioista
Oulun kaupungin mukaan torstaina alkavalla kaksipäiväisellä lakolla on merkittävin vaikutus tilojen puhtaupalveluihin ja välillisesti lasten ruokailuihin. Akuutti kiinteistöhuolto toimii.
Kainuussa veturinkuljettajia on lakossa on noin neljäkymmentä, Helsinkiin lähtenyt bussi täyttyi Kajaanin Matkakeskuksella
Veturinkuljettajien lakko jatkuu niin pitkään kunnes sopu syntyy. Neuvotteluja jatketaan tänään.
Siivoojien lakko näkyy Tampereen ratikan vaunuissa – kunnossapito saa hoitaakseen myös siivouksen
Tampereen Raitiotie -yhtiön mukaan vaunut pyritään pitämään perussiisteinä.
Siivoojien ja kiinteistönhoitajien lakko alkoi – Kainuussa työtaistelun piirissä on Kajaanin Huoltokeskus
Lakko koskee koko maassa noin 2 500 työntekijää. Jos sovintoa ei synny, uhkaa lakko laajeta ensi viikolla koskemaan noin 25 000 työntekijää.
Oulussa siivous- ja kiinteistöalan lakon piiriin kuuluu nyt noin sata alan työntekijää 11 kohteessa
Kolmipäiväisellä lakolla on vaikutuksia esimerkiksi Oulun korkeakoulujen, OSAOn sekä Oulun Stora Enson tehdasalueen siivoamiseen tai kiinteistöhuoltoon. Myös junat voivat jäädä Oulun varikolta siivoamatta.
Analyysi: Miksi kaupat ovat auki, vaikka jättiliitto on lakossa? Voimannäyttö epäonnistui, ja tässä ovat sen syyt ja seuraukset
PAMin tavoite sulkea lakoilla hypermarketit ei onnistunut. Taloustoimittaja Antti Parviala käy läpi epäonnistuneen voimannäytön syitä ja seurauksia.
Taina Nipulilla on 37 vuoden työura kaupan alalla: työtunteja 31 viikossa, kouraan 1 500 euroa kuussa
Kaupan alan lakko hiljensi Lahden Paavolan Citymarketin. Lakkovahdissa ollut myyjä Taina Nipuli kertoo, että syy lakkoon on yksinkertaisesti raha.
Lakkokaupoista suurin osa pitää ovensa sittenkin auki, työntekijä kuvaili tunnelmaa jäätäväksi – näin kaupat palvelevat Varsinais-Suomessa
Kaksi vuorokautta kestävä PAMin lakko koskee Varsinais-Suomessa seitsemää markettia Turussa, Raisiossa ja Salossa. Suurin osa kaupoista on lakosta huolimatta auki.
PAMin uudet lakkovaroitukset koskevat nyt myös Kainuuta
Palvelualojen ammattiliitto PAM antoi toisen lakkovaroituksen tiistaina. Osa helmikuun 16. päivä alkavaksi suunnitelluista lakoista koskisi myös kainuulaisia kauppoja.
Kaikki K-Citymarketit, Prismat ja Lidlin myymälät voivat mennä kiinni helmikuun puolivälissä, jos sopua ei ala löytyä
Muista työntekijäliitoista Teollisuusliiton lakko alkaa huomenna keskiviikkona. Myös useat muut liitot ovat ilmoittaneet työnseurauksista seuraavien kahden viikon ajalle.
Alle 1 800 euron palkalla elävä nuori siivooja säästää nyt juustosta ja kananmunista: “Mietityttää, onko minulla koskaan varaa hankkia lapsia”
Palvelualojen ammattiliiton mukaan tilanne on huolestuttava. Monilla palvelualoilla työtunteja on vähän ja palkka on pieni. Esimerkiksi kokoaikaisen siivoojan palkka on vajaat 2 000 euroa kuukaudessa.
PAMin lakkouhan piirissä myös eteläsavolaisia kauppoja
Palvelualojen ammattiliiton tavoitteena on saada kaupan alan työntekijöille 200 euron palkankorotukset.
PAM antoi lakkovaroituksen kaupan alalle vauhdittaakseen työehtosopimusneuvotteluja – lakon kohteena ei ole Kainuun toimipaikkoja
Lakko koskisi yli 185 toimipaikkaa, joissa työskentelee noin 20 000 työntekijää. Kaupan liiton mukaan työriitoja sovitellaan seuraavaksi valtakunnansovittelijan johdolla.
Pohjois-Pohjanmaalla PAMin lakko koskisi suuria marketteja Oulun seudulla
Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut lakkovaroituksen kaupan alalle vauhdittaakseen työehtosopimusneuvotteluja. Oulun seudulla vaikutukset näkyisivät 9. helmikuuta lähtien.
"Seksityö on palvelualan työtä, ei itsensä myymistä" – näyttely seksityöntekijöiden arjesta haluaa kumota vääriä mielikuvia
Seksipalvelujen myyminen on mystiikan sijaan arkista työtä, sanovat suomalaiset seksityöntekijät. Vapaaehtoinen seksityö on ensimmäistä kertaa laajasti esillä museossa.
Kesätyöhaut ovat jo alkaneet – etenkin palvelualoille kesätyöläisillä on suuri merkitys tekijäpulan helpottamisessa
Ensimmäisten joukossa kesätyöhakunsa avasivat esimerkiksi Osuuskaupat. Kaupan alalla työvoimatilanne on jo helpottanut, mutta majoituksessa ja ravintola-alalla tekijöitä tarvitaan.
Rukalla pääsee laskettelemaan lakonkin aikana: hissit ja lipunmyynti auki esimiesvoimin, samoin osa vuokraamoista
Hiihtokeskusalan lakko alkaa Rukan lisäksi viidessä Suomen kohteessa torstaina kello 16 ja päättyy lauantaina kello 24. Rukalla aukioaikoihin voi tulla muutoksia.
Ylivieska on sijoittunut valtakunnan kärkeen vanhuspalveluiden asiakasarvioinissa
Ylivieskalainnen Osuuskunta Kototuote sai maan parhaat arviot kotihoidon asiakkailta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vanhuspalvelujen kyselyssä.
Salen myyjät marssivat illalla ulos kaakossa, päivällä palkkaneuvotteluiden jumia protestoitiin Vantaalla: ”Voittoa pitäisi jakaa myös työntekijöille”
Palkkaneuvottelut ovat jumissa, sillä Kaupan liitto odottaa muiden alojen palkkaneuvotteluiden päättymistä.
Katso, missä ammateissa on pulaa ja missä ylitarjontaa osaajista Pohjois-Savossa
Osaavien työntekijöiden tarve oli syksyllä hieman pienempi kuin keväällä, selviää Pohjois-Savon te-toimiston ammattibarometrista. Etenkin erityisasiantuntijoista on nyt pulaa.
Töitä on tarjolla enemmän kuin koskaan, silti moni miettii kannattaako niitä tehdä: “Onko mitään järkeä näillä bensan hinnoilla?”
Vaikka taantuma uhkaa, työtä on tarjolla enemmän kuin koskaan. Työllisyysaste on ennätyskorkea, samoin osa-aikaisten määrä. Silti moni heistä ottaisi mieluummin kokoaikaisen työn.
Työttömyysaste laski Pirkanmaalla vuoden takaisesta: nyt 8,1 prosenttia
Suhdannenäkymät ovat epävarmat, mutta ely-keskuksen mukaan ainakin syyskaudella voidaan odottaa tilanteen kohentuvan edelleen.
Tornion uuden McDonald’sin suosio on jatkunut kiivaana – välillä sisätilat on jouduttu sulkemaan, koska työntekijöitä ei ole tarpeeksi
Avajaispäivänään Tornion uusi McDonald's rikkoi ketjun aiemman avajaispäivän myyntiennätyksen. Päivän aikana ravintolassa kävi noin 3 000 ruokailijaa.
Sadat kesätyöläiset ottavat yhteyttä ammattiliittoihin – PAMin aluepäällikön mukaan osa työnantajista sumuttaa nuoria tahallaan
Nuorten työsopimuksia voidaan yrittää naamioida joksikin muuksi, työnantajan velvollisuuksien kiertämiseksi.
Suhdannebarometri: Hämeen yrityksillä vaisut odotukset loppuvuodelle
Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on vielä melko normaali, mutta loppuvuoden odotukset ovat selkeästi vaisut.
Finnish service sector suffering from drawn-out labour shortage
Employers say finding workers is challenging.
Ravintolat eivät ole yksin työvoimapulansa kanssa – kaupan alan yrittäjä: Haastavaa löytää työntekijöitä, jotka ovat valmiita sitoutumaan
Palvelualoilla kärsitään pitkittyneestä työvoimapulasta: työnhakijoita ei yksinkertaisesti ole tai hakijoiden osaaminen ei vastaa yrityksen tarpeita.
Lapin koulutuskeskus Redun joukkueelle kaksi kultaa sekä pronssi Taitaja-kilpailuissa
Kultamitalit tulivat tarjoilussa ja matkailussa, pronssimitali asiakaspalvelussa ja myynnissä.
Ukrainan sota luo epävarmuutta – moni yrityskauppa on kaatunut kalkkiviivoilla Kainuussa
Yritysten omistajanvaihdoksiin on Kainuussa kova tarve, sillä jopa 1 500 yrittäjää arvelee lopettavansa tai myyvänsä toimintansa seuraavan 10 vuoden kuluessa.