Uusimmat artikkelit
Julia Thurénin kolumni: Isäni vaimo ei ole äitipuoleni, vaikka tärkeä ihminen onkin
Ihmissuhdesanastomme on Kalevalan ajoilta. Juuri kukaan ei enää puhu natosta, mutta äidin puolison lapsille pitäisi löytyä osuva termi, Thurén kirjoittaa.
Suurin osa eteläpohjalaislapsista asuu aviopariperheissä
Kaikki neljä pohjalaismaakuntaa ovat Tilastokeskuksen aviopari-tilaston kärjessä.
Uusperhe sai Lapinharjut tuntemaan mustasukkaisuutta ja syyllisyyttä – lopulta ne vaihtuivat yllätysvauvaan ja onnen kyyneliin
Lapseton Niina Lapinharju koki salamarakkauden ja hyppäsi uusperheen bonusäidiksi. Perhearki yllätti hänet monin tavoin. Vertaistuki auttoi molempia puolisoita rakentamaan parisuhdetta ja yhteistä perhe-elämää.
Hilda juhli kuudetta syntymäpäiväänsä, vaikka elinaikaa annettiin aikanaan vain muutama päivä – "Maskin käyttö on ollut meille siunaus"
Korona-ajan eristys ja muut varotoimet katkaisivat jokakuisen sairaalakierteen. Se vaati uhrauksia koko kahdeksan lapsen uusperheeltä, mutta Hildasta kasvoi ennusteiden vastaisesti eskarilainen.
Kotimaisia lastenkirjoja tehdään yhä enemmän – silti uusperheet tekevät vasta tuloaan kirjojen tarinoihin
Suomessa julkaistiin viime vuonna noin 1 200 lastenkirjaa. Suosittuja aiheita ovat nyt esimerkiksi ilmastonmuutos ja ruutuaika.
Isän kuolema avasi kuvataiteilija Manuela Boscon henkisesti – ”Halusin olla vielä oikeasti elossa”
Urheilijan ja taiteilijan arjessa on paljon samaa.

Jordanian entinen kruununprinssi Hamza ei suostu kotiarestiin ja kiistää vehkeilyn
Pelko Lähi-idän vakauden horjumisesta toi kuningas Abdullahille runsaasti ilmoituksia tuesta.
Susi Nousiaisen kolumni: Hobittien kaksi aamiaista jää kakkoseksi eroperheen jouluaterioiden rinnalla
Se mikä lapselle merkitsee on ilmapiiri, ei aikuinen suorittamassa ihannekuvaa, kirjoittaa Susi Nousiainen
Miksi yksi lapsi saa enemmän kuin toinen? Uusperheissä törmäävät erilaiset rahankäyttötavat
Minun, sinun vai meidän perheen rahat?
Olisiko sinusta vartijaksi tai lääkäriksi? Listasimme 25 työtä, joihin kaivataan tekijöitä
Vartijoiden työpaikat ovat avoinna keskimäärin viisi kuukautta. Pulaa työvoimasta on puolestaan arvioitu olevan eniten sosiaali- ja terveysalalla.
Tuomas Pere on uusperheen isä, jolla on jälkikasvua neljän eri naisen kanssa – "Lapsia on hyvä tulla kun on tullakseen"
Peren elämään on mahtunut monta erilaista isyyttä. Virheet ovat ovat opettaneet ja tuoneet viisautta, Pere vakuuttaa.
Vuoden 2020 Uusperheteko-palkinto Kajaanin teatterin näytelmälle Syyllinen
Uusperheiden elämää käsittelevä näytelmä sai kiitosta uusperheiden hyvinvoinnin tukemisesta.
Poika joka katosi musiikkiin – brittisarjan kolmannella kaudella Joen elämä kääntyy ylösalaisin
Brittisarja erityisperheen elämänmuutoksista.

Kun kaksi leskeä rakastui, syntyi seitsemän hengen uusperhe – uutta elämää varten rakennettiin talo, jonka neliöt ovat viimeisen päälle hyötykäytössä
Tuusulan Rykmentinpuistoon suunnitellaan uutta asuinaluetta yli 10 000 asukkaalle. Ensimmäiset kodit ovat jo valmistuneet asuntomessualueelle.

Entinen ja nykyinen kumppani ystävystyivät, ja nyt he purkavat myyttiä yhdenlaisesta äitiydestä – samaa tekee myös Suomen uusperheiden liitto
Ex-kumppani ja uusi avovaimo ystävystyivät keskenään, nyt naiset tekevät töitä yhdessä ja ovat koonneet kirjan 21 äidin kokemuksista äitiyteen kasvamisesta.
Emmi-Liia Sjöholm oli äiti kolmatta kertaa kun sai esikoisensa: "Vanhemmuuteen liittyviä vahvoja tunteita ei nuorempana osannut ottaa vastaan"
Kulttuurivieras Emmi-Liia Sjöholm aikoi kirjoittaa esseitä äitiydestä. Syntyi romaani seksistä, kasvusta ja rakastamisen vaikeudesta.
Somevaikuttaja Natalia Salmela, 32, hämmästelee vanhemmuuteen liitettyjä mielikuvia: "Pikkulasten vanhemmat kuvataan zombeina, jotka eivät nuku"
Uusperhearki ja oma yllätysraskaus herätti huomaamaan vanhemmuutta koskevat kielteiset mielikuvat.
Korona-arki pistää perheet koville – perheenäiti Mari Argillander: "Aikuiset jo ihan finaalissa, oispa kaljaa"
Koululaisten vanhemmat ovat joutuneet eri roolien ristituleen. Äänekoskelainen kolmilapsinen uusperhe kertoo poikkeusajan arjestaan.
Koronavirus mullisti uusperheiden elämän – eroisä ei voi tavata poikaansa, elinsiirtoa odottavalle Heidi Lehdolle jokainen tartunta voi olla kohtalokas
Huoli on aito, koska perheiden kokoonpanot vaihtelevat ja toisiinsa yhteydessä olevien perheiden ketjut ovat pitkiä.

Tuure Kilpeläisestä on tullut seitsenhenkisen uusperheen isä: "On siinä ollut oma adaptoituminen ja siirtymisen kitka"
Muusikko kannustaa kuitenkin etsimään lapsiperhearjesta ennen kaikkea iloa eikä miettimään vain vapauden menettämistä.
Uusperheen ongelmat nostetaan Kajaanissa näyttämölle – ohjaaja-käsikirjoittaja: "Vekkuli, herkullinen ja draamallinen lähtökohta"
Syyllinen-näytelmän teossa ovat olleet mukana myös useammat aiheeseen liittyvät sidosryhmät.

Uusperheen ratkaisu: kolme asuntoa samassa kerrostalossa - "Kun tunteet kuumenivat, kummallakin oli mahdollisuus mennä oman katon alle"
Kun uusperheen perheenjäsenien erilaiset kulttuurit törmäävät yhteen, joutuvat vanhemmat etsimään ihan uudenlaisia ratkaisuja. Miia ja Timo Merikallio asuivat kerrostalon eri huoneistoissa vielä naimisiin mennessäänkin.
Kolmekin ex-puolisoa mielipiteineen ja menoineen – uusperheissä riittää sovittavaa ja nyt Kainuussa puuhataan yhdistystä niiden tueksi
Arki uusperheissä on usean aikuisen mielipiteiden yhteensovittamista.
Taru ja Mikko Meritie haluavat onnistua 11-henkisen uusperheen vanhempina – “Väkisinkin joku tuntee välillä olevansa ulkopuolinen”
Uusperheen on asetettava rajat muiden vaatimuksille.

Exät, nyxät ja uusperheen piinalliset sukujuhlat: ”Olisi hyvä jos lapset eivät joutuisi häpeämään aikuisten käytöstä", toivoo eroäiti
Uuden kumppanin perhejuhliin ei tarvitse heti ängetä, sanoo eroasiantuntija Marika Rosenborg.
Parisuhde on koetuksella loma-aikaan: "Siinä tarvitaan aika paljon tetris-taitoja"
Miksi lomien jälkeen erotaan eniten? Asiantuntijan mukaan odotukset, ääneen sanomattomat toiveet ja väsymys voivat vaikuttaa loman onnistumiseen.
Herra Mäyräsen ja rouva Repolaisen uusperhe Pikku Kakkosessa
Mäyrä- ja kettuperheen elämät mullistuvat.
Viisi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Suomessa tehdään yhä miesten ja naisten töitä, näin pidät aivosi terveinä, lapseton äitipuoli kantaa kahta leimaa
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Lapsettomia äitipuolia riivaavat ulkopuolisuus, riittämättömyys ja ristiriitaiset rooliodotukset – "Miten se pärjää ja mikä siinä on vikana, kun sillä ei ole omia lapsia"
Lapsettomat äitipuolet kantavat otsassaan kahta leimaa, lapseton nainen ja paha äitipuoli.

Herätys: Syntyvyyden lasku sekoittaa asuntokauppaa, YouTube-tähti irvailee Putinille, vuoden perheterapeutti neuvoo uusperheitä
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Joululoma on loistava hetki pitää perhepalaveri – Vuoden perheterapeutin 6 neuvoa uusperheiden hyvinvointiin
Kuuntele, vedä rajat ja pidä hauskaa yhdessä. Siinä pähkinänkuoressa perheterapeutti Pekka Larkelan neuvot uusperheille.

Uusperheen isän neuvo: "Joulu on lasten juhla ja heitä pitää kuunnella" – lue vinkit uusperheen hyvään jouluun
Suomessa on noin 50 000 uusperhettä ja Suomen Uusperheiden liiton neuvontapuhelin on pirissyt viime aikoina tiuhaan. Uusperheissä voi olla vaikeaa päättää, kenen luona lapset joulua viettävät.
Lista asioista, joita vihaan nykyajassa
Asioita, joita vihaan nykyajassa

Uusperheissä lapset ovat jouluisin eri vanhemmillaan useimmiten vuorovuosina
Joulun perinteistä on hyvä pitää kiinni edes jollain tapaa.

Lapsiperheen lauantaihin kuuluivat ennen lähes pakolliset siivous ja sauna – kerro, millainen on perheviikonloppu vuosimallia 2018
Lapsiperheiden ajankäyttöön on selvästi vaikuttanut muun muassa vuorotyön lisääntyminen. Keräämme tarinoita siitä, miten lapsiperheet viettävät nykyisin viikonloppuja.

Perhekäsitykset muuttuvat ajan myötä
Lapsi voi nähdä esimerkiksi lemmikit tai läheiset kaverit keskeiseksi osaksi perhettä.

Kuuluuko sinun perheeseesi bonusmummo, paras ystävä tai ex-puoliso? Yhä useampi perhe muodostuu itse valituista ihmisistä
Äiti, isä ja kaksi lasta. Perinteinen mielikuva perheestä ei enää vastaa monen ihmisen todellisuutta. Nykyään jokainen voi määritellä perheensä mielensä mukaan.

Pitääkö puolison lasta rakastaa? "Myös vihaa voi tuntea, kunhan ei anna sen näkyä"
Mun lapset ja sun lapset. Vaikka kuinka puhuttaisiin meidän lapsistamme, kaikki eivät pysty rakastamaan puolison mukana samassa paketissa tulleita lapsia. Riittääkö reilu kohtelu, jos tunteet puuttuvat?

Oletko perustamassa uusperhettä? Asiantuntija listasi neljä hyväksi todettua uuden kodin peruspilaria – kerro sinä omasi
Vertaistuki on yksi merkittävimmistä uusperheiden peruspilareista. Minkälaisia neuvoja sinä antaisit uusperhettä perustavalle tai mitä itse haluaisit kysyä sen vaiheen jo kokeneilta? Osallistu keskusteluun.

Herätys: Venäjällä äänestetään presidentistä, miten hoitaa uusperheiden ongelmia, etelässä lämpötila plussan puolella
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Uusperhe onnistuu, jos vanhemmuus toimii – lapsi tarvitsee erosta toipumiseen enemmän aikaa kuin vanhemmat luulevat
Kun saman katon alla on sinun ja minun lapsia, käsittelemättömiä eroja ja kaipuuta ydinperheidylliin, on uusperheen ongelmien siemen kylvetty.

Supermarsu-elokuva asettaa vanhemman peilin eteen – miten lapsen edessä oikein puhutaan
Paula Norosen Supermarsu-kirjoihin perustuva elokuva opettaa lapsille luonnonsuojelua, mutta herättelee myös aikuisia näyttämällä vanhemman mallia.

Mustasukkaisuus omien lasten kanssa vietetystä ajasta vaivaa uusperheitä – Parisuhdeasiantuntija: ”Vaali aina rakkaussuhdetta!”
Kun kaksi eronnutta lyö hynttyyt yhteen, syntyy paitsi uusperhe, myös aivan uudenlaisia kiistoja arkeen. Uusperheissä mustasukkaisuus kiertyy lasten ympärille.

Perhe kauhuissaan – Hallinto-oikeus ei usko käännytettävän thaitytön vanhempien huolta: "Ilmeisen epäuskottavaa"
Aaltosen perheessä aikuiset odottavat joulupukin sijasta ovelle poliisia. Perheoikeuden asiantuntija pitää hallinto-oikeuden ratkaisua päättömänä.

Saara Aalto löysi velipuolen: "On rikkaus saada elämään uusi ihminen"
Mies otti yhteyttä nähtyään Aallon televisiossa.

Lauantai 11.11.2017 (radio)
USA:n ja Venäjän presidentit ovat tavanneet Vietnamissa. Rantsilassa paloi iso halli. Sunnuntaina vietetään isänpäivää.

Vuoden isä: "Puhe läheisenpäivästä on isien aliarvioimista"
Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Väestöliitto ovat tänään palkinneet vuoden isät.

Finland to deport Thai teen despite appeals from parents, Finnish stepfather
Police in Finland are preparing to deport a 14-year-old Thai girl back to Thailand, although she may have no one to care for her. The girl’s family in Finland have applied for an extension to her residence permit so she can continue living with her mother, Finnish stepfather and little sister in Finland. Thai authorities do not recognise her father as her official guardian because paternity was never established.

Thaimaahan käännytettävän tytön isä murheissaan: "Ei ole ketään, joka huolehtisi hänestä"
Thaimaalainen isä on valmis matkustamaan satoja kilometrejä, jotta pääsisi kertomaan tämän Suomen viranomaisille.

Tutkimus: Lapsen vanhemmat eroavat todennäköisemmin, jos äiti on vähän koulutettu
Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia perusasteen koulutuksen suorittaneiden äitien lapsista kokee vanhempiensa eron ennen kouluikää.