Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kipinät-kuorolle kolme kultaleimaa Tampereelta

Jyväskyläläinen Kipinät-kuoro ylsi huipulle kuorokatselmuksessa viikonvaihteessa Tampereella.

Täyttä kaulaa

Kuorohoilannan fyysi- ja psyykkisiä vaikutuksia heihin

"Parasta, mitä voi tehdä naapurin rouvan kanssa luvallisesti" – silti miehet hupenevat kuoroissa

Kuorolaulu on suosittu harrastus esimerkiksi kansalaisopistojen, musiikkiopistojen ja seurakuntien piirissä. Varsinkin sekakuorojen sointi uhkaa kuitenkin vinoutua, kun miehet ovat vähissä.

Jopa tuhat ihmistä kokoontuu laulamaan Finlandiaa – Seuraa suorana

Sibelius-Akatemia haluaa kunnioittaa tunnetuinta oppilastaan kokoontumalla laulamaan Finlandia-hymnin Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi. Tapahtuma alkaa Helsingin senaatintorilla kello 12.00.

Katri Helena pelkäsi nelikymppisenä elämänsä olevan kohta ohi – nyt 70 vuotta mittarissa

Kipinä laulamiseen syttyi pikkutyttönä Tohmajärvellä putkiradiota kuunnellessa. Nimikkoraitin synnyinpitäjäänsä saanut iskelmälaulaja viettää pyöreitä vuosia maanantaina 17. elokuuta 2015.

Sibelius vauhdittaa Tampereen Sävelen juhlavuotta

Tampereen Sävel juhlii 40-vuotista taivaltaan Jean Sibeliuksen voimalla. Suomen suurin kuorofestivaali kokoaa yhteen kymmeniä kuoroja ympäri maan.

Sekakuoron konserttikin on hoivataidetta

Kemiläisen sekakuoro Ajan laulun puheenjohtaja Kari Hanhisuanto nappasi ajatuksen tv-ohjelmasta. – Hoivataide on niin kuvaava nimi tälle hommalle, että nappasin sen heti käyttöön. Peräti kuuden laitoksen väkeä kuljetetaan kuulemaan konserttia Kemissä.

Rakkauvella on Ajan laulun hyvää tekevä kevätkonsertti

82-vuotiaan Ajan laulun laulajissa löytyy pariskuntia ja toisen polven laulajia. Nykyinen johtaja Olavi Suokas vertaa kuoroa perheeseen ja kertoo porukkaa yhdistävän työväenhenkisyyden. Kevään konsertilla kuoro haluaa tehdä myös palveluksen huonommin liikkuville musiikin ystäville.

Väitöskirja paljastaa uuden Sibeliuksen kuoroteoksen

Säveltäjä Jean Sibeliuksen kuoroteoksista tehdyn väitöstutkimuksen yhteydessä löytyi yksi aiemmin kadoksissa ollut Sibeliuksen omakätinen käsikirjoitus sekä yksi uusi Sibeliuksen kuoroteos.

Sananen – Messuja ja isoja kirjoja

Kirjailija työnnetään joskus messulavalle kuin mestauslavalle. Piinaviikoilla kärsimys ja nautinto ovat lähellä toisiaan. Tässä tohinassa munat jäävät koristelematta.

80-vuotias Ajan Laulu juhlii

Kemiläinen sekakuoro Ajan Laulu juhlii lauantaina 80 vuotta kestänyttä taivaltaan. Sauvon juhlasalissa järjestettävässä konsertissa kuullaan esimerkiksi Kaj Chydeniuksen ja kuoron pitkäaikaisimman johtajan Sami Itkosen lauluja.

Jesus Christ Superstar Oulun Musiikkijuhlille

Rockooppera esitetään Oulun Teatrialla pääsiäisviikolla 2013. Lavalla nähdään ja kuullaan noin 160 esiintyjää.

Kuorolaulu tarvitsee miehiä

Rovaniemeläinen Seitakuoro hakee uusia laulajia. Sekakuoron ongelmana on usein, että miesääniä ei ole tarpeeksi, kuoron puheenjohtaja Timo Kotilainen sanoo. Myös naisäänet ovat tervetulleita.

"Täällä on iloista veikkoa hirveästi"

Kun Savonlinna-kuoron miehet harjoittelevat stemmoja, siitä on vakavuus kaukana. Huumori ja laulamisen ilo ovat hyviä kyytipoikia.

Televisio on nostanut kuorolaulun profiilia

Televisio-ohjelmat ovat lisänneet kiinnostusta kuorolauluun. Erityisesti nuorten miesten aktivoituminen näkyy, sillä oululainen mieskuoro Pohjan Laulu on saanut riveihinsä kymmenkunta uutta alle 25-vuotiasta laulajaa. Television kuoro-ohjelmat ovat johtaneet harhaankin, sillä toisinaan perinnekuoroon pyrkivät luulevat menevänsä rockia laulavaan viihdekuoroon.

Sotaveteraanien kuorot vaikenevat

Joukko laulua harrastavia sotaveteraaneja perusti Tampereen Sotaveteraanien Sekakuoron vuonna 1988. Samana vuonna aloitti toimintansa myös Hervannan Laulavat Veteraanit. Nyt molemmat kuorot ovat tulleet tiensä päähän ja lopettavat toimintansa. Sunnuntaina on jäähyväiskonsertin aika.

Vanajan nuorisokuoro on Yleisradion vuoden nuorisokuoro

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Vanajan nuorisokuoro on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2011-2012. Yleisradion klassisen musiikin toimitus on valinnut vuoden nuorisokuoron vuodesta 1988 lähtien. Valinnalla halutaan tukea korkeatasoista nuorisokuorotoimintaa.

Oulun irkkufestarit viisipäiväiseksi

Irlantilaiseen kulttuuriin panostava The Irish Festival of Oulu laajenee tänä vuonna viisipäiväiseksi tapahtumaryppääksi. Festivaali on yhtä päivää pitempi, koska lisääntyneeseen ohjelmistoon halutaan väljyyttä.

Keski-Suomi niittää mainetta kuorokilpailussa

Jyväskyläläinen Ruamjai raivasi lauantaina tiensä TV2:n Suomen paras kuoro -kilpailun finaaliin. Parhaan tittelistä on taistelemassa myös viime viikolla finaaliin selvinnyt Hankasalmelainen Voice. Kolmesta finalistikuorosta kaksi on keskisuomalaisia.

Ruamjai kuorokilpailun semifinaaliin

Jyväskyläläinen Ruamjai-kuoro jatkaa kilpailua Suomen parhaan kuoron tittelistä viimeisessä semifinaalissa lauantaina TV2:lla. Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksen ja opettajankoulutuslaitoksen yhteydessä toimiva kuoro nostettiin takaisin mukaan kilpailuun viimeisen alkukarsinnan jälkeen tuomariston päätöksellä.

Vanajan Laulu lähtee täpinöissään laulukisaan

Hämeenlinnalainen sekakuoro Vanajan Laulu pääsi yhtenä 12 kuoron joukkoon kilpailemaan Suomen paras kuoro tittelistä. Joukko on niin innoissaan tv-kisasta, että johtaja joutuu pitämään jalkoja maan pinnalla.

Kulkuset kisaa Suomen parhaan kuoron tittelistä

Suomen paras kuoro on jälleen hakusessa, ja himoittua titteliä tavoittelee tusinan verran kuoroja eri puolilta maata. Yksi niistä on turkulainen Sekakuoro Kulkuset.

Oululaiskuoro jälleen kuorokisaan

Oululainen kuoro on taas pohjoisin vaihtoehto valtakunnallisessa kuorokilvassa. TV2:n kuorokilpailuun osallistuva kuoroa ei ole kasattu vain tätä kilpailua varten, kuten äskettäin voittanutta oululaista Kuorosodan voittajaa. Oululaista Ja Rokki soi -sekakuoroa johtaa Jukka Pirttijärvi.

Suomen paras kuoro voi olla Ruamjai tai Voice

Kaksi keskisuomalaista kuoroa kilpailee Suomen parhaan kuoron tittelistä helmikuussa käynnistyvässä tv-ohjelmassa. Katsojat valitsevat parhaan kuoron huhtikuussa.

Räppäri osaa johtaa kuoroa

Kuorosodassa ensimmäistä kertaa sunnuntaina joukkojaan luotsannut lahtelaisräppäri Aste kerää kehuja laulajiltaan. Epäilijät pohtivat alkuun, miten räppäri voi johtaa kuoroa. Lahden kuoron mukaan Aste hoiti tehtävänsä paremmin kuin hyvin. Tulevissa koitoksissa lahtelaisporukalla on vain yksi tavoite: voittaminen.

Koelaulusta selviää hengissä

Sekakuoro Cassiopeia etsii riveihinsä uusia laulajia. Varsinkin miehistä on huutava pula. Sanni ja Mikko jännittivät koelaulua muiden mukana.

Cassiopeialle neljäs äänilevy

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia julkistaa viikonvaihteessa neljännen äänilevynsä. Ounapuu -nimisellä levyllä kuoro esittää pohjoismaista kuoromusiikkia.

Kuorot valtasivat Kannuksen

Omaleimaisuus ja monipuolisuus ovat kuorolaulussa päivän sanoja. Kannuksessa tyylit ja esiintyjät vaihtelevat, kun 25 kuoroa osallistuu kolmipäiväiseen festivaaliin. Taso vaihtelee tunnetuista esiintyjistä harrastajiin.

Opiskelijakuoro laulaa kirkkoveneissä

Opiskelijoista koostuva sekakuoro soutaa kirkkoveneillä lähiviikon aikana Höytiäisellä ja Pyhäselällä. Helsinkiläinen Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat matkaa kirkkoveneillä esiintymään Kontiolahden, Rääkkylän ja Liperin kirkkoihin. Samalla raikuu laulu.

Kuopion Nuorisokuoro esiintyy Tanskassa

Kuopion Nuorisokuoro matkustaa tällä viikolla Tanskaan. Nuorisokuoro edustaa Suomea huomenna Århusissa alkavassa pohjoismaisessa kuoro- ja kulttuurifestivaali Nordklang -tapahtumassa.

Kulkusten Pojat Kööriakatemian voittoon

Sekakuoro Kulkuset on Kööriakatemian 2009 voittaja. Äärimmäisen tiukan ja jännittävän yleisöäänestyksen jälkeen heidän tulkintansa Laila Kinnusen Pojista kiilasi kärkeen ohi tuomariston suosikin.

Puolalan musiikkiluokkien Canticum -kuoro laulaa Tanssilaulun

Kööriakatemian suurin ja energisin kuoro taitaa olla 9. musiikkiluokkien muodostama ryhmä. Timo Lehtovaara on sovittanut Tanssilaulun 48 laulajan sekakuorolle.

Sekakuoro Kulkuset sai laulettavakseen Pojat

Pojat on varmasti Laila Kinnusen kaikista klassikoista yksi klassisimmista. Tämä ikihitti osui Sekakuoro Kulkusten esitettäväksi Turun Radion Kööriakatemiassa. Ovatko kuorolaiset tyytyväisiä arvan valintaan?

Sauriat-kuoro: Kalliolle kukkulalle

Kalliolle kukkulalle -laulu

Kööriakatemian kuoroille arvottiin kappaleet

Varsinaissuomalaiset kuorot ottavat toisistaan jälleen mittaa Kööriakatemiassa. Toista kertaa järjestettävä kisa polkaistiin käyntiin perjantaina arpomalla kahdeksalle kuorolle kilpailukappaleet YLE Turun Radion suorassa lähetyksessä.

Pääsiäiskonsertti juhlistaa mieskuoron taivalta

Jyväskylä Sinfonian pääsiäiskonsertissa juhlistetaan Mieskuoro Sirkkojen 110-vuotista historiaa. Juhlavuoden kunniaksi kuoro on tilannut teoksen jyväskyläläiseltä säveltäjältä Erkki Raiskilta.

Yli puoli miljoonaa kulttuurille Turussa

Turun kaupungin kulttuurilautakunta päätti keskiviikkona tämän vuoden kulttuuriyhteisöjen avustuksista ja henkilökohtaisista apurahoista. Avustuksia sai 52 yhteisöä. Henkilökohtaisen apurahan saajia oli 44.

Kööriakatemia-kilpailun voitti Carmeninae

Turun Radion järjestämän Kööriakatemia-kilpailun on voittanut piikkiöläinen Carmeninae. Kuoro oli Kulkurin Sävel –konsertin tuomariston suosikki ja yleisöäänestyksen kakkonen. Kilpailuun osallistui kahdeksan kuoroa.

Kalle Holmberg: Taistojen tiellä

Teatterimies Kalle Holmberg johtaa esitystä Paattisissa 1972

Cantabile-kuoro voittoon Norjassa

Helsinkiläinen sekakuoro Cantabile on voittanut kansainvälisen Grieg-kuorolaulukilpailun Bergenissä, Norjassa.