Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lapsi konttausasennossa lattialla

Suomalaiset kehittivät älypotkupuvun, jonka avulla voi selvittää lasten neurologisia ongelmia

Älypotkupuvun avulla on mahdollista mitata, viittaako esimerkiksi viive liikkumisen kehittymisessä mahdollisesti neurologisiin ongelmiin.

5-vuotiaalla Sannilla on selkeät ohjeet aikuisille – Paltamossa varhaiskasvatus menee metsään ja opettaa lapsille luonto-osaamista

Katso video: 5-vuotiaalla Sannilla on selkeät ohjeet aikuisille – Paltamossa varhaiskasvatus menee metsään ja opettaa lapsille luonto-osaamista

Paltamon Mieslahdessa lapset seikkailevat luonnossa päivittäin säällä kuin säällä. 5-vuotias Sanni Korhonen on oppinut luonnossa liikkumistaitojen lisäksi ymmärtämään ympäristöä. 

Astianpesukonetta täytetään keittiössä.

Opiskelijat paljastivat Ylelle, mitä kotona tapahtuu etäluentojen aikana – multitasking on aivotutkijan mukaan aina haitallista, mutta tässä ei ole kyse siitä

Oheispuuhailu voi auttaa keskittymään, kunhan se ei rasita aivojen samoja osia kuin varsinainen tekeminen.

pienet kädet soittaa isoa pianoa

Onko mitään järkeä opetella pianonsoittoa aikuisena?

Uusien asioiden opettelu tekee hyvää aivoille.

Tyttö juoksee liikuntasalissa.

Keskipohjalaisten 8-luokkalaisten kunto on maan keskiarvoa – viidesluokkalaisten tila on huonompi

Valtakunnallisissa Move-testeissä keskipohjalaiset ovat maan parhaimmistoa vauhdittomassa viisiloikassa.

Puun juurionkalo

Iho ja mielenterveys hyötyvät metsän mikrobeista – "Niitä ei saa purkista"

Suomi on erityinen maa, koska jokaisella suomalaisella on mahdollisuus päästä metsään. Kainuun soten työntekijät saivat koulutusta luonnon vaikutuksista.

Brittidokumentti lukivaikeuksien vaikutuksesta elämään.

Prisma: Hyvä paha lukihäiriö?

Isä ja poika selvittävät lukivaikeuden vaikutuksia.

 Euroopan Lämpötilat 26. kesäkuuta 2019.

Keskiviikko 26.6.2019 (radio)

Suomalaisten mielestä armeijan pitää olla pakollinen vain miehille. Ilmastonmuutos on Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tärkein asia. Keskustan puheenjohtajakilvassa on nyt kaksi ehdokasta. Maaseudun lapset voittavat kaupunkilaiset motorisissa taidoissa. Helle korventaa Keski- ja Etelä-Eurooppaa.

Varhaisperunoita.

Suositus: lasten hienomotoriikka haltuun perunoita kuorimalla – Varhaiskasvattajat puolustavat kuorittuja pottuja

Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee, että jo esikoululaisille tarjottaisiin kuorimattomia perunoita. Ammattikasvattajat perustelevat kuorettomien paremmuutta aikapulalla.

Vinkkejä R-äänteen kotiharjoitteluun

Eikö ärrä kierry tai ässää löydy? Äännevirheistä voi päästä eroon myös kotikonstein

Lasten äännevirheiden korjaaminen ei aina tarvitse puheterapeuttia. Sellaista ei välttämättä ole käytettävissäkään. Näillä vinkeillä voit löytää oikean ärrän kotikonstein.

Päiväkodin poika lukee Tatua ja Patua.

Tutkimus: Ylipainoinen lapsi voi olla myös ikäisiään heikompi lukija

Poikien korkeampi rasvaprosentti on tuoreiden tutkimusten mukaan yhteydessä heikompaan lukutaitoon. Liikunnan lisääminen voikin olla lääke myös lukemiseen.

Lapsia hiihtokoulussa Helsingin Paloheinässä.

Hätkähdyttävä tutkimustulos: Suurimpien kaupunkien lapset ovat kömpelömpiä kuin maakunnissa kasvaneet

Pääkaupunkiseudun päiväkoti-ikäiset jäävät motorisissa taidoissa jälkeen ikätovereistaan. Perheet myös liikkuvat vähemmän yhdessä kuin muualla maassa.

Teddy Riner on tottunut tuulettamaan voittoja viime vuosina

Posketonta lajidominointia! - Uran 9:s MM-kulta ja 134 perättäistä voitto-ottelua

Judovaltias Teddy Riner, 28, on saavuttanut uransa yhdeksännen maailmanmestaruuden Budapestissä.

Teddy Rinerin otteeseen on joutunut Rion olympiafinaalissa Japanin Hisayoshi Harasawa

Lajinsa ylivoimaisin atleetti nostaa penkiltä 230 kiloa - katso tyylinäyte

Kaksinkertainen judon olympiavoittaja ja kahdeksankertainen miesten raskaan sarjan maailmanmestari Teddy Riner on palaamassa kilpatatameille Rion olympialaisten jälkeen.

Koululuokka istuu pulpeteissa. Tunnistamattomia lapsia kuvattuna takaa.

Aistimusten ylitulvaan ei kieltäminen auta – levoton lapsi tarvitsee liikettä

Erityisesti tarkkaavaisuushäiriöiset lapset tarvitsevat usein enemmän motorista toimintaa, jotta pystyisivät keskittymään ja työskentelemään tehokkaasti.

fidget spinner

ADHD-apuvälineestä tuli hitti – kohta sinunkin lapsesi haluaa fidget spinnerin

Stressilelusta on tullut uusin villitys: pyöritinlelua on myyty maailmalla jo kymmeniä miljoonia.

Lapsia ja hoitaja päiväkodin pihamaalla.

Pupuhyppelyllä ruokasaliin – Seinäjoella päiväkotien arkiliikuntaan panostusta

Kolmen tunnin suositus lasten liikuntamääräksi on otettu Seinäjoella vakavasti. Lapsia alkavat ensi viikon alusta liikuttaa erityiset liikuntalähetit.

lapset tyynysodassa

Miten saada lapset liikkumaan päiväkodeissa? "Aikuisten on viimein aika pysähtyä miettimään, missä on menty vikaan"

Lasten liian vähäinen liikunta uhkaa suomalaisten huippu-urheilumenestystä - kansanterveydestä puhumattakaan. Syyskuussa julkaistujen uusien liikuntasuosituksien mukaan alle 8-vuotiaiden pitäisi liikkua päivässä kolme tuntia, mutta tavoite toteutuu vain pienellä osalla päiväkotilaisista. Tulevaisuus vaikuttaa kuitenkin touhukkaalta.

Päivikki nukkuu laiturilla

Näillä vinkeillä oppiminen helpottuu

Uuden oppiminen vaatii vanhojen kaavojen ravistelua

Päivikki opettelee ajamaan Ninebot onella

Ikä ei ole oppimisen este

Uuden oppiminen edellyttää vanhojen kaavojen ravistelua.

Lotta Haapala ja lapset

"Meille tärkeintä on lapsentahtisuus" – vauvojen sormiruokailu ei ollutkaan pelkkää somehypetystä

Monessa perheessä sormiruoat ovat syrjäyttämässä perinteiset soseet vauvojen ruokinnassa. Vauvat voivat alkaa napostella omin sormin kiinteää ruokaa noin puolen vuoden ikäisinä.

Nuoret esiintyvät Sorin sirkuksen 30-vuotisjuhlashow´ssa

Motoriikka ja sosiaalisuus kehittyy temppuillessa – sirkuskoulu antaa eväitä elämään

Sirkustaide rohkaisee itseilmaisuun ja auttaa elämänhallinnassa. Tamperelainen Sorin Sirkus on tehnyt nuorisotyötä yli 30 vuotta. Vuosien varrella Sorin Sirkus on lähettänyt maailmalle reilut parikymmentä sirkusammattilaista.

Kuvitus lasten liikunta: kaikki lajit

Tsemppikerho sai ihmeitä aikaan – kaikki halusivat valinnaisen liikunnan

Lappeenrannan Lappeen koulussa on vuoden ajan vedetty liikunnan tsemppikerhoa lapsille, jotka eivät ole syystä tai toisesta aiemmin pitäneet liikunnasta. Kerhossa on myös lapsia, joilla on motorisia haasteita. Kerholaiset ovat löytäneet liikunnan ilon.

Tornion koululaisia.

Tornion eskarit pistävät tanssiksi kesken hoitopäivän

Tornion päiväkoti- ja eskarilaisten kevät on mennyt jammaillessa eri tanssilajien tahdissa. Jokivarren alueen lapset ovat tanssinopettajan opastuksella saaneet maistiaisia muun muassa showtanssista, kansantanssista ja baletista.

Vauva makaa leikkikaaren alla.

Lasten pituuskasvua seurataan tarkalla silmällä – milloin pitäisi huolestua?

Missä kulkee normaalin pituuskasvun ylä- tai alaraja?

Juomapullo pöydällä, nestevajaus saattaa yllättää myös talvella.

Nestehukka vaanii myös talvella – kylmällä säällä tulisikin juoda riittävästi

Kesäkuumalla hikoillessa elimistön nestemäärä vähenee huomattavasti ja silloin onkin tapana hörppiä vettä säännöllisesti. Mutta talven tultua tapa saattaa jäädä unholaan ja nestehukka voi yllättää.

Kuvassa kirjailtuja vohvelikankaita, savityö ja pannunalunen.

Rättikässä kiinnostaa, mutta pojilta puuttuu uskallus – "Eivät kaikki pojat halua koneita käyttää"

Tekstiilityön ja teknisen tunnit ovat vuosien saatossa muuttuneet. Se mikä on muuttunut, on tyttöjen halu hakeutua teknisen työn tunnille. Pojat sen sijaan eivät valitse tekstiilityötä silloin, kun valita saa.

Talvella jalkakäytävällä liukastunut mies.

Liukkailla kaatuillaan, mutta kompurointeja sattuu myös sisätiloissa – yövalo ja tasapainoharjoittelu turvaavat liikkumista

Suomalaisille sattuu vuosittain lähes 390 000 kaatumista ja liukastumista. Moni loukkaantuu ja kaatuu sisällä, omassa kodissaan. Kodin turvallisuutta voisi kuitenkin parantaa jo ihan pienillä teoilla.

Oppimis- ja ohjauskeskus Valterissa voi opiskella teltasta.

Mobiilioppiminen tärkeässä osassa erityislasten opetuksessa

Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin Mikaelin toimipisteessä käytetään tabletteja ja tietokoneita opetuksessa.

Läpileikkauskuva ihmisen päästä.

Musiikki on aivoille halpa ja hyvä hoitaja

Musiikkia on käytetty terapian välineenä vuosituhansien ajan. Vasta 2000-luvulla on saatu vakuuttava tieteellinen näyttö sen vaikuttavuudesta neurologisten potilaiden hoidossa ja kuntoutuksessa.

Jääkiekon pelaajia selkäpäin kameraan.

Junnukiekon aivotärähdykset tutkitaan – vaihteleva taudinkuva vaikeuttaa tunnistamista

Laajassa tutkimuksessa testataan yli tuhat nuorta kiekkoiljaa. Tällä hetkellä junnukiekossa sattuneita aivotärähdyksiä ei raportoida.

Jarkko Nieminen (vas.) ja Olli Rahnasto.

Karu totuus: Tenniksen huippuyksilöt harvassa Suomessa

Jarkko Nieminen jättää ison aukon suomalaiseen tennikseen.

Olli Rahnasto.

Tenniksen entinen päävalmentaja täräyttää: Suomesta puuttuu valmennussysteemi

Olli Rahnaston mielestä akatemioihin pitäisi kerätä parhaat tennisnuoret treenaamaan keskenään jo hyvin nuorina. Hänen mukaansa näiden nuorten kanssa toimivien valmentajien pitäisi ehdottomasti päästä kouluttautumaan myös ulkomaille.

Kenguruita ruokitaan tuttipulloilla

Tutkimus: Useimmat kengurut ovat vasenkätisiä

Vasenkätisyys on erityisen ilmeistä itäisillä harmaa- ja punakenguruilla.

Lapset tiskaavat ulkona

Ulkopäiväkodissa kivointa on tiskaaminen – video

Turkulaisessa Viinamäen päiväkodissa on pyörinyt ulkopäiväkotiryhmä kohta vuoden ajan. Harvinaisesta ulkopäiväkodista saadut kokemukset ovat positiivisia sekä lasten että aikuisten mielestä.

Kruiser -rullalauta.

Tyttöjen uusi hittilaji hirvittää opettajaa – eivät käytä kypärää

Kruisailu on trendikästä hyötyliikuntaa, joka kehittää lapsen tasapainoa. Liikunnanopettajaa huolestuttaa suojavarustuksen puuttuminen.

Vauvan jalat.

Varhain kävelevä on vanhanakin vireä

Tekeillä olevan väitöstutkimuksen mukaan ikä, jolloin vauva lähtee liikkeelle, ennustaa vanhuuden kognitiivista suorituskykyä, kuten muistia, tarkkaavaisuutta ja ajattelua.

Jalkapallo tekonurmella

Tiesitkö? Näin paljon palloilulajeissa kertyy juoksukilometrejä

Jalkapallossa ja pesäpallossa on ainakin pari yhteistä piirrettä. Molemmissa yhtenä pelivälineenä on pallo ja molemmissa pelaajat juoksevat – paljon.

Liikennettä moottoritiellä.

Motoristien ajotaidot ruostuvat talven aikana

Moottoripyörällä ei kannata kaasuttaa suin päin liikenteen sekaan heti, kun keli sallii. Liikenneopettaja muistuttaa, että ennen liikkeelle lähtöä olisi hyvä päivittää molemmat – niin kuski kuin pyöräkin – taas ajokuntoon. Naiset tarvitsevat usein ajamiseensa itseluottamusta, miehillä sitä on ehkä liikaakin.

Koululaisen maalaama vesivärityö.

Yrittäjyyttä ja lisätunti ruotsia Etelä-Pohjanmaalla – taito- ja taideaineet leikkurissa

Yhteinen opetussuunnitelma tuo Etelä-Pohjanmaalla muutaman lisätunnin valtakunnalliseen minimituntimäärään. Se on kuitenkin monessa kunnassa vähemmän kuin nykyinen tuntimäärä, ja säästöt nakertavat erityisesti taito- ja taideaineiden opetusta.

Juho Silventoinen opiskelee kapellimestariksi Lappeenrannan musiikkiopistossa.

Kapellimestariopetus kouluikäisille on harvinaista – "Orkesterin eteen joutuminen voi olla nuorelle hankala paikka"

Vaikka Suomesta tulee paljon nimekkäitä kapellimestareita, orkesterin ohjausta opetetaan kouluikäisille vain vähän. Lappeenrannan musiikkiopistossa toimii yksi Suomessa harvinaisista kapellimestariluokista.

Lapset hippailivat lumikengät jaloissa.

Ulkopäiväkoti kehittää lasten motoriikkaa hyvin – vilu ei vaivaa, kun liikkuu

Turun ulkopäiväkotiryhmä on ulkona noin kuusi tuntia hoitopäivästä. Sisällä päiväkodin tiloissa lapset käyvät vain päiväunilla. Hoitajat ovat huomanneet, että motoriikka ja mielikuvitus ovat kehittyneet.

Alakoululainen kirjoittaa pulpetissaan vihkoon.

Allekirjoittaminen: "Tarvitsen sitä vaikka työpaikassa jonnekin viraston seinälle tai semmoisiin paikkoihin"

Vanhanaikaisessa kaunokirjoittamisessa kynä ei noussut paperista kuin hetkittäin. Kirjoitustyyli on kuitenkin hiipinyt tekstauksen suuntaan. Syksyn 2016 jälkeen kouluissa ei tarvitse enää opettaa kaunokirjoitusta lainkaan. Tätä myötä myös ihmisten allekirjoitustyyli tulee muuttumaan.

Iso-Britannian pääministeri Winston Churchill näyttää voitonmerkkiä

Änkytys on moninkertaisesti yleisempää miehillä kuin naisilla – näin keskustelet änkyttäjän kanssa

Keskustelukumppani voi omalla käytöksellään helpottaa puheen tuottamista. Kiusallisesta puhehäiriöstä voi päästä harjoittelulla eroon.

Sinikka Pöllänen: Käsityö voi antaa virkistystä sekä tasapainon ja elämän tarkoituksellisuuden tunnetta

Käsityö voi antaa virkistystä sekä tasapainon ja elämän tarkoituksellisuuden tunnetta, kertoo käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen Itä-Suomen yliopistosta.

Emilia ja Atte Liikanen piipahtivat Kirkkopuiston leikkipaikalla Mikkelin keskustassa.

Keinut, kiipeilytelineet ja luonto – leikkipuistojen lyömätön top 3

Usea eteläsavolainen leikkipuisto sai mainintoja, kun Yle Uutiset etsi Suomen parhaita leikkipaikkoja. Hyvä leikkipuisto tarjoaa jotain kaikenikäisille.

Drosophila melanogaster eli banaanikärpänen.

Tutkimus: Kärpänen miettii ennen kuin toimii

Hyönteiset osoittivat Oxfordin yliopiston tutkimuksessa merkkejä sellaisesta älystä, jota on pidetty vain ihmisten ja muiden pitkälle kehittyneiden elänlajien ominaisuutena.

Lentopallon yleiskuvaa

Lento- ja pesäpallossa tehdään historiallista yhteistyötä

Yhteiset pallot -hankkeen avulla kasvatetaan lasten liikunnan määrää ja tarjotaan monipuolista harrastamista molempien lajien parissa.

Nuokun Sirkuksen kehitysvammaisten ryhmä esiintyy.

Kehitysvammaiset sirkuslaiset jongleeraavat itselleen arjen taitoja

Lahtelaissirkuksessa on syksystä asti ollut käynnissä kokeilu, jossa joukko kehitysvammaisia on perehtynyt sirkuksen saloihin. Tutuiksi ovat tulleet niin jongleeraus kuin taikatemputkin. Hauskanpidon lomassa kehittyvät monet arkeenkin vaikuttavat taidot.

Kuvassa hitsausta

Virtuaalimaailma saapui myös hitsaukseen

Tekniikka kehittynyt myös hitsauksessa. Viimeiset 10 vuotta ala on mennyt huikeaa vauhtia eteenpäin niin koneissa, laitteissa kuin hitsaustekniikoissakin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle