Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suuri yleisö kuuntelee tasavallan presidentin puoliso, tohtori Jenni Haukiota Jyväskylän kirjamessuilla.

Jyväskylän Kirja-, joulu- ja viinimessut ylsivät kävijäennätykseen

Kolmen messun yhdistelmä houkutteli Jyväskylän Paviljonkiin ennätyksellisesti 13 000 kävijää. Vuosi sitten kävijöitä oli 11 000.

Ihmisiä messukeskuksen hallissa kävelemässä kojujen välissä. Osalla maskit namalla.

Kädentaitomessut voivat ruuhkauttaa liikennettä viikonloppuna Tampereen messukeskuksen ympäristössä

Ruuhkaa voi olla Tampereen läntisellä kehätiellä, Sarankulmassa sekä Härmälän ja Hatanpään alueilla erityisesti 8.30 ja 16 jälkeen.

Chris Martin laulaa mikkiin lavalla. Taustalla näkyy Parken stadionin rakenteita ja yleisön muodostama valomeri.

Aluehallintoviraston tiukka linja hämmentää tapahtuma-alaa – pelkona on, että isot bändit eivät enää halua tulla Suomeen

Tapahtuma-ala on huolissaan sääntelystä, joka vaikuttaa väliaikaisten lavojen ja katsomoiden pystyttämiseen.

Ihmisiä paljon kuvassa.

Kelekkamessuilla ihasteltiin sähkökelkkoja, mutta vielä ne eivät kaikille kelpaa bensakelkan korvaajaksi

Kelkkailusta kiinnostuneet kokoontuivat jälleen perinteiseksi muodostuneille Kelekkamessuille Rovaniemelle. Polttoainekäyttöisten moottorikelkkojen lisäksi kiinnostavat enenevässä määrin myös sähkökelkat.

Oulun asuntomessualue ilmakuvassa.

Oulun asuntomessukohteista osa uhkaa jäädä kesken, syynä rakennusalan kriisi ja aikainen talvi

Oulun asuntomessualueen katutyöt ja kunnallistekniikan rakentaminen ovat edenneet rivakasti. Tonttien rakentamista varjostaa kuitenkin rakennusalan epävarmuus.

Vaasan ortodoksisen kirkon katto

Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherraehdokkaiden esittäytyminen käynnistyy

Kirkkoherraehdokkaat toimittavat messun sekä esittäytyvät kirkkokahveilla, videoilla ja paneelissa. Vaasan suomalaisen seurakunnan uuden kirkkoherran valitsee seurakuntaneuvosto 13. joulukuuta.

Kainuun ammattikoreakoulun Taito 1 -rakennus.

Kajaanin ammattikorkeakoulu avaa ovensa tänään kaikille, tapahtuma huipentuu Portion Boysin konserttiin

Visit KAMK on Kajaanin ammattikorkeakoulun vuoden suurin tapahtuma, joka kokoaa yhteen KAMKin avoimet ovet, koulutusesittelyt, ura ja rekry -messut, luentoja ja seminaareja.

Kuvassa on iso rakennus, jonka edessä katto kaartuu alas.

Kotkan Satama-areena keräsi ensimmäisen kuukauden aikana 27 000 kävijää – messuille tuli myös vieraita, jotka halusivat nähdä rakennuksen

Areenalla on järjestetty erilaisia tilaisuuksia ja konsertteja. Lisäksi siellä on pidetty valtakunnalliset kotiseutupäivät, Yrittäjägaala sekä Hyväntuulen messut.

Nainen messujen ihmisruuhkassa esittelee silikoonista valmistettuja keittiövälineitä.

Sisustaja harkitsee tarkkaan, mitä kotona voi uusia ja mitä säilyttää – ”Kuluttajien varovaisuus on aistittavissa”, sanoo ammattilainen

Korona-aikaan kodeissa haluttiin tehdä nopeita, näkyviä muutoksia. Nyt kotia laitetaan varovasti ja vastuullisesti, sanoo Sisustussuunnittelijat ry:n toiminnanjohtaja.

Anna-Leena Härkönen vihreässä asussa lähikuva

Anna-Leena Härkönen Keski-Pohjanmaan kirjamessuille – tapahtuma siirtyy loppuvuodesta huhtikuulle

Keski-Pohjanmaan kolmannet kirjamessut järjestetään ensi vuoden huhtikuussa. Tällä kertaa esiintyjäksi saapuu muun muassa kirjailija ja käsikirjoittaja Anna-Leena Härkönen.

Vaaleahiuksinen nainen seisoo aularavintolassa.

Kotkan Satama-areenan ensimmäinen kävijä oli Raija Vachon: ''Tässä on paljon potentiaalia''

Satama-areenan ensimmäiset vieraat antavat kiitosta uudelle tapahtumakeskukselle ja sen tapahtumatarjonnalle.

Läheltä

Vaasan kaupungista Pohjanmaan Expon enemmistöomistaja

Kaupunginhallitus päätti asiasta eilen. Pohjanmaan Expo on Vaasalle strategisesti tärkeä yhtiön järjestämien messujen ja -tapahtumien vuoksi.

Mies kävelemässä Kymi Libri -kirjamessuilla.

Kirjailija Suonna Konosen mielestä kirjallisuus ei saa karsastaa ketään: ”Hitlerin kaltaisista hirmuihmisistä täytyy voida kirjoittaa”

Kirjailija Suonna Kononen tahtoisi yhteiskuntaan enemmän rakkauspuhetta ja vähemmän vihaa.

Outokummun vanhan kaivos rikastamon puolelta kuvattuna kesäisenä aurinkoisena päivänä.

Outokummussa esillä kiviä ja koruja

Outokummun kivikerho järjestää viikonloppuna kivi- ja korumessut, joista on muodostunut jo perinne. Mukana on myös käsityöläisiä. Tapahtumapaikkana on vanha kaivos.

Nuotio palaa eräkämpän tulisijassa.

Karjalan erämessujen näyttelytilat myytiin loppuun Imatralla

Imatralla kesäkuun puolivälissä järjestettävät Karjalan erämessut on saavuttanut jo ennakkoon suuren suosion.

Skipperin perustajat toimitusjohtaja Kristian Raij ja kansainvälisen kasvun johtaja Anna-Leena Raij ottivat vastaan vuoden 2023 vuoden Saaristomeripalkinnon Naantalin Venemessuilla.

Saaristomeripalkinto Skipperi -venevuokrauspalvelulle – palkinto luovutettiin Naantalin Venemessuilla

Palkinnon perusteluissa mainitaan, että palvelun myötä veneen omistaminen ei ole enää edellytys vesille pääsyyn.

Kuvassa myynti- ja tapahtumapäällikkö Niina Palosaari (vas.) ja myyntivastaava Tanja Viitala Vesille-messuilla..

Merelliset messut kurottavat edellisvuotista korkeammalle kävijätavoitteessaan – Kokkolan Meripuistossa Vesille-messut toista kertaa

Lauantaina ja sunnuntaina Kokkolan Meripuistossa vilisee tuhansia veneilystä kiinnostuneita kävijöitä.

Jeesus -juliste seinällä. Julisteessa teksti "Suurin niistä on rakkaus"

Mikkelin sateenkaarimessusta tulee vuosittainen tapa – helluntaina jorataan Lähemäellä

Helluntaina järjestettävä sateenkaarimessu on järjestyksessään Mikkelin toinen. Seurakuntapastori lupaa sunnuntain messuun räväkkää tunnelmaa.

Kuhmo-talon julkisivu

Kainuun seuraavat kirjamessut järjestetään marraskuussa Kuhmossa

Tämän vuoden messuilla näkyy suomalais-ugrilainen teema, sillä Kuhmo on vuoden 2023 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki.

Ihmiset istuvat penkeillä ja katsovat esiintyjää Kajaanin Välikadulla.

Kajaanissa avataan kesäkausi perinteisesti: kaupunkilaisia kutsutaan tanssivaan kulkueeseen helatorstaina

Kulkue kokoontuu Raatihuoneentorilla ja matkaa affrobeat rumpurytmien tahtiin Kauppakatua myöten Välikadun valtaukseen.

Seinäjoki Areena

Seinäjoella järjestetään tänä vuonna hyvinvoinnin ja vapaa-ajan messut

Uuden tapahtuman järjestävät Seinäjoki Areena ja Seinäjoen Maila-Jussit.

Havainnekuva, jossa neljän pientalon muodostama pihan ympärillä moderneja harjakattoisia taloja.

Oulun asuntomessuille tulossa myös kohteita, jotka myydään messujen jälkeen

Osa Oulun vuoden 2025 asuntomessujen taloista myydään messujen jälkeen. Myyntiin tulee muun muassa pientaloja.

Havainnekuva kahdesta kerrostalosta ja niiden väliin jäävästä pihasta.

Oulun asuntomessuille löytyi rakentajia, vaikka hakijamäärä jäi vähäiseksi – kelluvien talojen rakentaminen ei kiinnostanut

Oulun asuntomessualueella tarjolla oleville tonteille saatiin hakuaikana riittävästi hakemuksia. Rantaan suunniteltuihin kelluviin rakennuspaikkoihin ei saatu yhtään hakemusta.

Ihmisiä tutustumassa näytteilleasettajiin kauppakeskuksen rekrymessuilla.

Työvoimaa etsitään kauppakeskuksesta Torniossa – puolet rekrytointitapahtuman esittelijöistä Ruotsista

Rajalla-kauppakeskuksessa järjestetään torstaina uratapahtuma, jossa on kuutisenkymmentä näytteilleasettajaa.

Iiris Saarnio katsoo kohti kameraa.

Remontoija luottaa trendien sijasta omaan makuunsa – ekologisuus korostuu rakentamisen messuilla Tampereella

Kustannusten nousu vaikuttaa nyt remonttisuunnitelmien toteutumiseen. Ennakoinnin merkitys on suuri, painottaa messujen projektijohtaja.

Läheltä

Sarka-messuilla Seinäjoella jo 6000 kävijää – yllättävä parkkihaaste ratkaistiin vuokraamalla Framin parkkitalo lauantaiksi

Sarka-messuilla yllätyttiin perjantaina kävijämäärästä ja parkkiongelmista. Messuvieraille löytyy lauantaina parkkitila Framilta, kun jääurheilukeskuksen paikat eivät olekaan messujen käytössä.

Kallavesj-venemessut Kuopio-hallissa vuonna 2015.

Kallavesj´-messut järjestetään Kuopiossa kolmen vuoden tauon jälkeen

Perinteiset venealan messut on pidetty viimeksi vuonna 2019. Kuopion Pursiseura lupaa näytteillä olevan laajan kattauksen veneilykauden uutuuksia.

Kotkan rakenteilla olevan Satama Areena ja sen työmaa-alue.

Kotkan uuteen Satama-areenaan mahtuu yli 3 000 ihmistä, mutta kaikille ei riitä hotellihuoneita

Kotkan Kantasatamaan valmistuvan tapahtumakeskuksen kompastuskiveksi voi tulla majoituksen puute.

Näyttelijä Kati Outinen aloittamassa Kajaanin Runoviikon 2016 avauspuhetta.

Kainuun kulttuuritarjonta esillä Helsingin Matkamessuilla – mukana toimijoita Kuhmon kamarimusiikista Puolangan pessimisteihin

Kainuu osallistuu tänään käynnistyville messuille yhteisellä Arctic Lakeland Kainuu -osastolla. Messuilla korostetaan erityisesti maakunnan kulttuuritarjontaa.

Asuntomessualue Oulussa.

Oulun asuntomessujen rakentamisalue supistuu ja keskittyy Vaakunakylään

Oulun tulevien vuoden 2025 asuntomessujen alue supistuu ja uudisrakentaminen keskittyy Hietasaaren puolelle. Tuiran puolelle suunnitellaan edelleen puukerrostaloa ja korjausrakentamisen kohteita.

Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu virallisessa edustuskuvassa Keravan rautatieasema taustalla.

Keravan kaupunki vetäytyy vuoden 2024 asuntomessuista – kaupunginjohtaja: "Emme halunneet kantaa yksin kaikkia riskejä"

Keravan kaupunki ja Suomen Asuntomessut eivät ole päässeet viime viikkojen aikana yhteisymmärrykseen esimerkiksi asuntomessujen riskienhallinnasta. Keravalla on suunnitelmissa oma asumisen tapahtuma.

Sotkamon kirkonkylä kuvattuna etelästä.

Kainuu lähtee ensimmäistä kertaa Euroopan suurimmille rekrymessuille Hollantiin – asiantuntija: Kainuun työvoimapula on totista totta

Kainuusta kootaan messuille tietopaketti, jossa on tietoa kainuulaisista päätoimialoista, työnantajista, avoimista työpaikoista sekä yritysten esittelyvideoita.

Autojonoa Tampereen messukeskuksen kulmilla

Suositut kädentaitomessut täyttävät taas Tampereen messukeskuksen – kävijäryntäys ruuhkautti autoliikennettä

Messuilla jaetaan vuosittain myös Taito-Finlandia. Tänä vuonna palkinnon sai sastamalalainen kirjansitojamestari Tarja Rajakangas.

Den helige anden i form av en duva på glaskonstfönster i Brändö kyrka.

Vaasan Palosaaren kirkossa sateenkaarimessu torstaina

Yhteistyössä järjestettävä sateenkaarimessu alkaa kello 18. Järjestäjinä ovat Vasa svenska församling, Vaasan suomalainen seurakunta ja Vaasan SETA ry.

Kelekkamessujen väenpaljoutta Lappi Areenalla marraskuussa 2017.

Kelekkamessuilla lähes 18 000 kävijää – poliisi: valvonnan aikana ei havaittu epäkohtia

Kelekkamessut järjestettiin normaalisti ensimmäistä kertaa sitten koronan.

Ihmisiä seisoo avarassa tilassa, yläpuolella punainen mainos, jossa lukee Lynx.

Kelekkamessut veti lauantaina väkeä Rovaniemelle

Euroopan suurin kelkka-alan tapahtuma veti hallit täyteen väkeä Lappi Areenalla.

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson ja suomen pääministeri Sanna Marin.

Perjantai 28.10.2022 (tv)

Kuluttajien luottamus. Kirpputorit. Kirjamessut. Sää.

Kävijöitä menossa Turun messukekskukseen kirjamessuille syyskuussa 2022.

Voimistelijat pääsevät Turun messukeskukseen, tosin ilman pukuhuonetta

Halliin rakennetaan kuusi voimistelukanveesia ja kaksi lämmittelyaluetta. Tavoitteena on saada halli voimistelukäyttöön marraskuun loppuun mennessä.

Läheltä

Ylitorniolaisyrityksiä osallistuu rakennusalan suurmessuille Saksassa

11 yritystä Ylitorniolta lähtee Bauma 2022-messuille Müncheniin, jotka järjestetään lokakuun lopussa.

Kokonaisturvallisuus messujen halli. Puolustusvoimien ja poliisin messupisteet.

Turvallisuus ja lemmikit kiinnostivat messuyleisöä Tampereella: yli 12 000 kävijää

Lemmikkimessuilla oli aikaisempia vuosia monipuolisempi näytteilleasettajien joukko sekä ennätyksellisen suuri määrä eri lemmikkieläinlajeja.

Led-pylväsvalaisimia messuosastolla.

Säästöä ledilampuista ja auton öisestä lataamisesta – Keskustelu sähkön hinnasta käy kuumana alan ammattilaisten messuilla

Jyväskylän Sähkömessut järjestetään jälleen lähes kolmen vuoden koronatauon jälkeen. Tapahtuma on alan suurin Pohjoismaissa.

Ihmisiä katsomassa messukojuja

Seuraavat Erämessut järjestetään Riihimäellä vuonna 2024

Joka vuosi järjestettävät Erämessut ei saanut kannatusta.

Lähikuvassa iäkkään ihmisen kädet

Ikäihmisten messut keräävät Mäntyharjulle satoja senioreita – vanhusneuvoston puheenjohtaja "Säästetään yhteiskunnan varoja, kun pidetään itsestä huolta"

Ikääntyvien ihmisten elinvoimaan ja hyvinvointiin keskittyvät messut järjestetään Mäntyharjulla jo viidettä kertaa.

Kauhajoen Ruokamessut

Kauhajoen Ruokamessut täyttää jo 30 vuotta ja nojaa entistä vahvemmin kotimaisen ruoan arvostukseen

Kauhajoen Ruokamessuja on järjestetty jo 30 vuoden ajan. Parin koronaan liittyvän taukovuoden jälkeen voidaan jälleen kokoontua tuottajien ja yrittäjien herkkuja maistelemaan.

Naisia ampumaradalla Hyrynsalmella.

Yhä harvempi valmis sitoutumaan yhdistystoimintaan: Kainuussa naisten oma eräyhdistys lopetti toimintansa

Valmis pöytä houkuttaa yhdistystoiminnassa, mutta tarjoilijoita ei tahdo löytyä. Metsästäjäliitosta kerrotaan, että vaikeuksia löytää toimihenkilöitä on usealla yhdistyksellä ja metsästysseuralla.

Mursu makaa rannalla veneiden välissä.

Perjantai 15.7.2022

Koronarajoitukset Venäjän rajalla. Suomen Nato-jäsenyys. Asuntomessut. Mursu. Sää.

KP Ourama, Nordic Fitness Expon järjestäjä ja kehittäjä. Fitness- ja kehonrakennus asiantuntija.

Lahdessa järjestettävä Nordic Fitness Expo laajenee Ruotsiin – takana neljännesvuosisadan kehitystyö

Kyseessä on harvinainen tapaus, jossa Suomesta viedään urheilutapahtumakonsepti Ruotsiin.

Ihmisiä katsomassa lypsykarjaa Farmari 2022 -maatalousmessuilla

Maatalousnäyttelyssä vieraili lähes 60 000 ihmistä – helle verotti väkeä Mikkelin tapahtumista

Farmari 2022 -maatalousnäyttelyn alueella vietetty aika oli keskimäärin lyhyempi kuin aiempina vuosina.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle