Uusimmat artikkelit
Musiikkidokumenttien syksyssä soivat punk, The Band, Zappa, Suede ja elektronisen musiikin edelläkävijänaiset
Syksyn musiikkidokumenteissa virtaa muutosenergiaa.
Spaceship Earth, Silent Running, Withnail & I, Bob Dylan, Hannibal Lecter... Teemalauantait tähtäävät kauas loppukeväällä 2021
Toukokuussa suuntana on avaruus.
Säveltäjä Helvi Leiviskä sävelsi ilman muusaa – Musiikin syntymäpäiväkalenteri
Muistamme syntymäpäivänä 25. toukokuuta.
Eroottisesta ekstaasista taajuushyppelyyn: Hollywood-tähti Hedy Lamarrin uskomaton tarina
Dokumenttielokuva kertoo kohukaunottaresta ja keksijästä.
Kuortane ja Märsky – Suomen ensimmäiset urheilukoulut
Urheilun erikoislahjakkuudet otettiin huomioon kahdessa koulussa vuonna 1970, nämä aikansa edelläkävijät olivat Kuortaneen ja Mäkelänrinteen yhteiskoulut. Puoli vuotta liikuntalinjojen perustamisen jälkeen tulokset puhuivat puolestaan: fyysisen kunnon lisäksi myös liikuntalinjalaisten kouluarvosanat olivat keskivertoa parempia.
Kuttupuhe päättää eduskuntavuoden
Eduskunnan istuntovuoden viimeinen puheenvuoro on ylistyspuhe kutuille ja niiden erinomaisuudelle. Perinne alkoi vuonna 1983, kun vammalalainen SDP:n kansanedustaja Timo Roos halusi edistää vuohimaataloutta.
Radiopioneerit tamperelaisella ullakolla
"Huomio huomio, 3NB Tampere"
Hampusta öljyä ja muovia
Huumausaineena tunnetuksi tullut hamppu soveltuu hyvin myös muovin valmistukseen tai vaikkapa kananmunan korvikkeeksi. Maailman kiistellyin kasvi on raivannut tiensä takaisin Suomenkin pelloille.
Bomfunk MC´s: Freestyler
Bomfunk Mc's valloitti maailmaa 2000-luvulla
Kaitafilmaus harrastuksena
Kaitafilminkamera harrastuksena
Maanalainen kaitaelokuva
"Maanalainen kaitaelokuva" syntyi 1970-luvun lopussa uuden aallon musiikin innoittamana. Sen näkyvin hahmo oli Pasi "Sleeping" Myllymäki.
Piirpauke on kaiken maailman musiikin sanansaattaja
Sakari Kukko löysi rytmin myös suomalaisesta kansanmusasta.
Hanoi Rocks livenä 1981
Yle tallensi tulokasta Suomessa sekä Englannissa.
Pelle Miljoona ja N.U.S. puhui totta
Pellen ensimmäinen punkbändi livenä Savonlinnassa 1978.
Markus-sedän Lastentunti Lohjalla
Markus-sedän lentävä studio laskeutuu Lohjalle.
Ikihippi Jukka Kuoppamäki
Folk-Jukasta tuli vuonna 1967 hippi-Jukka.
Punkpioneeri Joey Ramone
Amerikkalaisen punkin tienraivaaja kertoo, miten The Ramones syntyi, mitä se vastusti ja miten se vei punkrockin Iso-Britanniaan vuonna 1976.