Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Etelä-Karjalan keskussairaalan tornin peruskorjauksen suunnittelu käynnistyi – peruskorjaus alkaa ensi vuonna

Pääsuunnittelija on Granlund Saimaa. Peruskorjaus alkaa ensi keväänä.

Linnoitusniemen maaperä tutkitaan ennen kuin sinne rakennetaan mitään pysyvää

Edellisen kerran Linnoitusniemen maaperää kairattiin, kun paikalle suunniteltiin maailman korkeinta hiekkalinnaa.

Pariskunta rakensi tontilleen 10 vuotta keskiaikaista linnaa giljotiineineen – saimme kurkistaa muurien sisälle, jonne turistit eivät pääse

Linnat kiehtovat Jari Turusta. Vuosituhannen vaihteessa hän päätti rakentaa oman. Nyt Joensuun kupeessa Puntarikoskella torni kohoaa korkeuksiin, ja puutarhassa kasvaa yli 3000 kasvilajia.

TS: Pääskyvuoren linkkitornin purku maksaisi 1–2 miljoonaa euroa

Telia Towers Finland on teettänyt purkutyöstä kustannusarvion. Tornin purkaminen ei kuitenkaan ole suunnitteilla.

Aulangon näkötornin korjaus käyntiin todennäköisesti vasta ensi vuonna – nyt laadinnassa korjausten toteutussuunnitelma

Hämeenlinnassa Aulangon näkötorni on pysynyt suljettuna koko kesän. Torni vaatii korjausta, eikä sitä voida ennen kunnostusta avata yleisölle. Tornin korjaussuunnitelmien laatiminen on vaatinut ennakoitua enemmän aikaa.

Ylen 146-metrinen ikoninen linkkitorni jää Pasilaan, vaikka se on käymässä tarpeettomaksi

Yleisradio on päättänyt säilyttää ikonisen 146-metrisen Pasilan linkkitornin, koska se on yhtiön ja kaupungin merkittävä maamerkki. Tornin ylläpito nykyisellään maksaa noin 75 000–100 000 euroa vuosittain.

Aulangon näkötornista ei ihailla maisemia tänä kesänä

Aulangon näkötornin välipohjien kuntotutkimus ja kantavuusselvitys kertovat, että torni vaatii mittavat korjaustyöt. Siksi torniin ei pääse tänä kesänä. Metsähallitus toivoo kunnostuksen valmistuvan ensi vuonna.

Torstai 29.4.2021 (tv)

Kehysriihi. Tekoäly. Näsinneula. Sääennuste.

Rauman kaupungintalon tornista soi 80-luvun hevi, jos Lukko voittaa jääkiekon pudotuspeleissä

Kaupunki aikoo kunnioittaa kiekkojoukkue Rauman Lukon voittoja soittamalla joukkueen maalilaulua The Final Countdown.

Yksi Suomen hienoimmista kansallismaisemista muuttuu pysyvästi Pasilan pilvenpiirtäjien myötä – maabrändäyksessä tornit menivät tosin jo muodista

Pilvenpiirtäjän lopullista muotoa on etsitty sata vuotta, ja Helsinki yrittää erottautua muista kolmionmuotoisilla torneilla, jotka nousevat Pasilaan.

Ylivieskan uusi kirkko saa viereensä myös tuliterän kellotapulin

Teräksinen kellotapuli rakennetaan lähes samalle paikalle kuin vanha.

Vantaa julistaa joulurauhan aattona kello 13 ja Porvoo kello 16 – molemmat tapahtumat ovat verkossa

Vantaan julistuksessa vuoden alussa avautuvaan Tikkurilan kirkkoon rakennettu tornikellopeli soittaa erilaisia sävelmiä.

Vaasan vesitornista on irronnut tiiliä – torni sai aidan ympärilleen

Vesitorni on ympäröity aidalla turvallisuuden vuoksi. Vesitornin yläosa on jo aiemmin saanut verkon ympärilleen.

Katso video: Siellä lepää! Näin nousee taivaalle Pispalan rakastettu Haulitorni – tätä hetkeä tamperelaiset ovat odottaneet

Asennus viivästyi, mutta vihdoin Haulitorni on paikoillaan. Pala Tampereen historiaa kurkottaa jälleen kohti taivasta.

Puretaanko Pasilan maamerkki, Ylen Linkkitorni, vai muuttuuko se esimerkiksi kiipeilytorniksi? Aalto-yliopiston professori puoltaa säilyttämistä

Linkkitornin ylläpitokustannukset ovat noin 100 000 euroa vuodessa. Hissin ja rakenteiden korjauksiin menisi satoja tuhansia euroja.

Oulun torinrantaan suunniteltu maamerkki, Terwa Tower etenee

Tornihotellin rakentaminen voisi alkaa vuonna 2023.

Imatrankosken partaan näköalatasanne kunnostetaan syksyn aikana – takaisin yleisön käyttöön vuodenvaihteessa

Imatrankosken partaalla, koskiuoman Valtionhotellin puoleisella rannalla oleva näköalatasanne on suljettu remontin vuoksi.

Metsähallitus on saanut lisää rahaa Aulangon historiakohteiden kunnostamiseen

Huonokuntoisten rakenteiden korjaaminen on tarpeen myös turvallisuussyistä.

Suomen korkeimmasta asuinrakennuksesta pudoteltiin ihmisten päälle esineitä – ohikulkijat joutuivat väistelemään ylhäältä tippuvaa tavaraa

Esineiden pudottelusta on tehty viisi rikosilmoitusta, ja kolme miestä on otettu kiinni vaaran aiheuttamisesta epäiltyinä.

Tornio on julkaissut juhlavuotensa kunniaksi kaupunkikuosin

Torneå 1621- kaupunkikuosia hyödynnetään Tornio-tuotteissa, joiden myynnistä osa lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Rajavartiolaitos rakentaa uuden valvontamaston Tuuholmin saarelle Virolahdelle – vanha vartiotorni puretaan

Uusi valvontamasto on tarkoitus pystyttää lähiviikkoina, ja saada toimintaan vielä tämän kevään aikana.

Reposuon luontoa pääsee pian tiirailemaan uudesta tornista

Reposuolle tehdään arvioiden mukaaan jopa 6 000 käyntiä vuosittain.

Haulitorni lähtee nyt pajalle, lumisade ei estä purkua

Tiistaina tuuli puhalsi liian kovalla voimalla, mutta nyt sääesteet ovat poissa.

Kuvat: Pispalan haulitornin purku alkoi

Pitkään valmisteltu työ vie Tampereen maamerkin kesäksi pois maisemasta.

Food hoarding in Finland moves online

Panic buying of food items has tripled webshop user numbers and created an order delivery backlog in some cities.

Haulitornin purku ja matka korjattavaksi on lähellä

Pispalan ja koko Tampereen maamerkki on peruskorjauksen edessä. Viivytysten jälkeen töihin päästäneen maaliskuussa.

Oulun keskustaan on nousemassa 24-kerroksinen tornihotelli näköalaravintoloineen – "Nyt haetaan kilpailutekijöitä etelän kasvukeskuksille"

Saaristonkadun ja Kirkkokadun kulmaan tulevan hotelli- ja toimistotalon rakentaminen voisi alkaa parin vuoden päästä.

"Hoijakka" voitti Oulun Hartaanselän arkkitehtuurikilpailun – Oulun asuntomessualue 2025 alkaa hahmottua

Suunnitelmassa Hartaanselänrannan kaupunginosan neljää aluetta yhdistää kaupunginvarikon vanhat tiilirakennukset.

Lisää torneja Tampereen Tullin ja Tammelan alueelle, kaupungin eteläosiin uusi asuinalue

Tulliin ja Tammelaan tulee opiskelija-asuntoja yliopiston lähelle, Västinginmäkeen kokonaan uusi asuinalue.

Historiallinen hotelli Torni sulkee ovensa peruskorjauksen ajaksi – vain julkisivu jää ennalleen

Ensi vuoden alussa alkavat uudistustyöt jatkuvat vuoteen 2021 saakka.

Puijon Maja aukeaa perjantaina Kuopiossa

Puijon tornin ravintola ja kahvila avautuivat elokuussa.

TS: Pääskyvuoren linkkitorni herättänyt muutaman ostajaehdokkaan kiinnostuksen

Ennen myyntiä tulee Telia Towers Finlandin mukaan selvittää, millä ehdoilla myynti voidaan tehdä.

Tahkon näköalatorni valmistuu syyslomalaisille – 12-metrisen tornin maisemat avautuvat puiden yli

Monikäyttöinen torni palvelee retkeilijöitä sekä laskettelijoita ympäri vuoden.

Wasa Stationiin tulee hollantilainen hotelliketju Odyssey

Hotelliketjulla on lukuisia hotelleja ja brändejä Euroopassa. Nyt se on tulossa Vaasaan.

Telia Towers Finland ei myy Turun korkeinta rakennusta Vesa Keskiselle kymppitonnilla – "Jos joku on kiinnostunut, meihin voi ottaa yhteyttä"

Pääskyvuoren linkkitorni ei vaihda omistajaa 10 000 eurolla. Telia Towers haluaisi saada ainakin antennilaitteiston siirtokulut katettua.

"Ei siellä liiemmin turvavaljaita käytetty" — 168 metriä korkean tornin rakentuminen ongelmitta oli pieni ihme 1970-luvulla

Näsinneulan rakennusmestari ja sähköteknikko kertovat, miltä ennennäkemätön rakennusurakka tuntui melkein 50 vuotta sitten.

Kittholman hyppytornin kunnostystyöt ovat alkaneet Pietarsaaressa

Kaupunki muistuttaa, että torni on koko kesän käyttökiellossa.

Puijon tornia korjataan Kuopiossa

Puijon alueen palvelut tornissa ja sen ympäristössä toimivat normaalisti.

"Vielä 20 vuotta tätä samaa?" – Kristiina Vuori otti lopputilin ja nykyään hän on suosittu viihdekirjailija

Kristiina Vuori on saanut nopeasti vankan lukijakunnan. Hän tekee paljon taustatutkimusta historiallisia kirjojaan varten. Hän lukee, tutkii ja vierailee tapahtumapaikoilla. Viimeisin romaani sijoittuu Viipuriin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle