Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Savusauna lumisessa metsämaisemassa.

Virolaisohjaaja kuvasi seitsemän vuotta naisia savusaunan lauteilla – elokuvasta kasvoi yllättävä menestys

Savusaunasisaruus voitti lauantaina parhaan dokumentin palkinnon Berliinissä. Virolainen dokumentti esittelee savusaunan naisten turvasatamana, jossa puhdistuvat sielu ja ruumis.

Nainen katsoo miestä

Analyysi: Hittielokuva Oppenheimer vaivaannuttaa tavalla, jota ei ole tapahtunut vuosiin – seksi on lähes kadonnut Hollywoodista

Elokuvissa on seksiä nyt historiallisen vähän. ”Seksikohtausten täytyy nyt olla elokuvissa tosi perusteltuja”, Jussi-voittaja sanoo.

Alastomia ihmisiä Snellmanninpuistossa.

Lähes tuhat ihmistä riisui vaatteensa kuuluisan valokuvataiteilijan edessä Kuopiossa

Spencer Tunick kuvasi lauantaina aamuyöllä alastonta ihmisjoukkoa Kuopion keskustan puistossa ja veden äärellä. Osallistujat kuvasivat kokemusta euforiseksi, hauskaksi ja vapauttavaksi.

Yhdysvaltalainen Spencer Tunick seisoo valokuvien edessä Kuopion VB-valokuvakeskuksessa.

Alastomat ihmiset poseeraavat Kuopiossa heinäkuussa – maailmankuulu Spencer Tunick innostaa suomalaisia mukaan uuteen teokseen

Alastomien ihmisten kuvaajana tunnettu yhdysvaltalainen Spencer Tunick teki Suomessa taidetta viimeksi vuonna 2002 Helsingissä. Nyt luvassa on uusi teos Pohjois-Savossa.

Yinka Bokinni, Anna Richardson, Dr Alex George kuvakoosteessa.

Saako alaikäisille näyttää alastomia kehoja? TV-sarja Naked Education kuohuttaa Isossa-Britanniassa

Erilaisia alastomia kehoja esittelevä sarja on saanut osan katsojista takajaloilleen. Ohjelmasta saatetaan käynnistää brittien viestintävirastossa oma tutkintansa.

Alastomia ihmisiä Kuolleessameressä.

Alastomien kuvaajana tunnettu Spencer Tunick haltioitui Kuopion maisemasta niin, että nakut suomalaiset pääsevät kesällä taideteokseen

Newyorkilainen valokuvaaja Spencer Tunick on ikuistanut alastomia ihmisiä Suomessa vain kerran aiemmin, vuonna 2002 Helsingissä.

Mielenosoittaja jonka nännit on peitetty värikkäällä teipillä.

Instagram ja Facebook saattavat luopua nännisensuurista

Somejätti Meta sai moitteet alastomuussäännöistään, ja nyt Instagram ja Facebook pohtivat niiden höllentämistä. Mediatutkimuksen professorin mukaan tiukka sensuuri rikkoo ihmisten ilmaisunvapautta.

David Lynchin valokuvanäyttelyä.

Vääristyneitä naisvartaloita, surrealismia ja tehdasmaisemia: tällaisia ovat kulttiohjaaja David Lynchin Helsingissä esillä olevat valokuvat

Helsinki Photo Festival -organisaatio eli HELPHOTO on tuonut Helsinkiin David Lynchin valokuvanäyttelyn. Maailmaa kiertäneessä Infinite Deep -näyttelyssä nähdään 120 Lynchin valokuvaa.

Linda Brandt-Ahde

Nainen oli päätyä alastomana teinin valokuvaan uimahallin pukukopissa – kohta kuvan olisivat nähneet miljoonat ihmiset ympäri maapallon

Treenikuvat uimahallin pukuhuoneesta ovat kinkkinen ilmiö, jossa sivullinen saattaa päätyä alasti kuvaan mukaan. Pukuhuoneessa kuvaamiseen kaivataan lainsäädäntöä.

Nainen istumassa alastomana takaapäin kuvattuna. Perse, peilikuvia -kirjan kuvitusta.

Yli sata tavallista suomalaista esittelee alastoman takapuolensa valokuvanäyttelyssä – mielikuva omasta kehosta voi kahlita ajattelua läpi elämän

Suomen Kulttuurirahaston rahoituksella toteutetut Suuri Persenäyttely ja Perse, peilikuvia -kirja näyttävät ihmisen aidosti paljaana, ilman kuvakäsittelyä.

Sampo Ranta ja Oliver Backman viettivät aurinkoista päivää Sinebrychoffin puistossa.

Auringonottajien paljaat rinnat herättävät keskustelua – Helsinki suosittelee naisille yläosan käyttöä rannoilla

Poliisin mukaan laki ei anna tarkkaa ohjeistusta siitä, miten paljon paljasta pintaa julkisella paikalla sopii näkyä. Parvekkeellakin vähäpukeisuus voi ylittää sopivuuden rajan, jos näkymä on suoraan yleiseen tilaan.

Saara Kotkaniemi toivoo lisää läheisyyskoreografeja elokuva- ja tv-tuotantoihin

Saara Kotkaniemi toivoo lisää läheisyyskoreografeja elokuva- ja tv-tuotantoihin: "Niistä on huutava pula"

Näyttelijä julkaisi vuosi sitten ohjeistuksen intiimikohtausten kuvaamiseen. Samoihin aikoihin suomalaisiin tuotantohin alkoi ilmestyä läheisyyskoreografeja. Kotkaniemi toivoisi, että heitä olisi enemmän.

Suomalainen feministiaktivisti ja blogisti Säde Vaara Vallarén.

Alastomuus on somejäteille ongelma – aktivisti Säde Vallarénin kuvia sensuroidaan, mutta miesten ja Britney Spearsin rinnat saavat näkyä

Someyhtiöt näkevät alastomuuden lähtökohtaisesti seksuaalisena ja siksi säädyttömänä – ainakin silloin, kun on kyse naisen kehosta.

Kuvataiteilija Riina Tanskanen elokuussa.

Miksi alaston nainen on paheksuttava, mutta mies ilman vaatteita on hauska? Riina Tanskanen, 23, piirtää tyttöjä, jotka eivät halua miellyttää

Kulttuurivieras, sarjakuvataiteilija Riina Tanskasen Tympeät tytöt -taidetilillä on kymmeniätuhansia seuraajia. Kuvien tytöt eivät sievistele, vaan antavat kainalokarvojen kasvaa ja tekevät mitä huvittaa. Nuorempana Tanskanen sortui myös itse miellyttämiseen ja suorittamiseen.

Helsingin Seurasaaressa sijaitsee yksi kaupungin nudistirannoista. Eeva Niemiaho on pitkäaikainen kävijä rannalla. Eeva Niemiaho on pitkäaikainen kävijä rannalla.

Tällä perinteikkäällä nudistirannalla naiset saavat oleskella alasti ilman häirintää – nyt rannan kohtalo huolettaa sen käyttäjiä

Seurasaaren uimala Helsingissä on nudistiranta, jolla on yli satavuotinen historia. Rantaa käyttävät naiset ovat huolissaan rannan tulevaisuudesta, sillä kaupunki suunnittelee alueelle saunaa.

Kuvassa tissiaktivistit Säde Vallaren, Rosina Salovaara ja Meri-Maija Näykki yläosattomissa Rauhaniemen kylpylän rannalla.

Topless 'breast activists' ejected from Tampere public sauna

Staff asked the four women to leave the public sauna because regulations require that female bathers cover the top half of their bodies.

Kuvassa tissiaktivistit Säde Vallaren, Rosina Salovaara ja Meri-Maija Näykki yläosattomissa Rauhaniemen kylpylän rannalla.

Rinnat paljaana saunovat tissiaktivistit poistettiin yleisestä saunasta – "Nänni ei ole genitaali"

Feministisen aktivistiryhmän Cult Cunthin jäsenet poistettiin Tampereen Rauhaniemen kansankylpylästä sen vuoksi, että he olivat yläosattomissa. Kylpylästä vastaavan toiminnanjohtajan mukaan asiakkaiden tulee noudattaa siveysnormeja.

Nuori henkilö istuu portailla puhelin kädessään.

Hämeen poliisi on huolissaan alaikäisten jakamista intiimeistä kuvista

Lapset ja nuoret lataavat sosiaaliseen mediaan rohkeita kuvia tai videoita, jotka lähtevät leviämään esimerkiksi snapchatissa.

Ristillä roikkuva Jeesus peittää juuri ja juuri takanaan olevista suurista naisen rinnoista nännit.

Naisen nänni pysyy piilossa, vaikka huippumallit paljastavat rintansa ja tekonännejä käytetään koruina – syynä on amerikkalainen seksivastaisuus

Nännin näyttäminen voi olla kannanotto seksuaalisuuden tai transoikeuksien puolesta. Uskonnollinen liike nimeltä puritanismi tahtoo pitää rinnat visusti piilossa, ja liike vaikuttaa jopa somealustojen käyttöehtojen taustalla.

Heikki Kinnunen elokuvassa Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1971).

Heikki Kinnunen ja Juha Hyppönen Aatamin puvussa

Kotimaisen kansankomedian elokvuvaversio 1970-luvulta

Mari Korpela työhuoneessaan teostensa ympäröimänä

Mari Korpelaa pelotti, kun hän otti kuvaa itsestään alusvaatteissa – nyt hän piirtää muiden alastomia vartaloita ja puhuu kehorauhan puolesta

Some on ulkonäkökeskeinen, mutta asiantuntijan mukaan se tarjoaa myös kanavan erilaisille kehonkuville.

Magnus Enckell:  Heräävä fauni

Magnus Enckell maalasi alastomia miehiä ja merta, mutta uusi näyttely paljastaa kultakauden taiteilijasta tuntemattomiakin puolia

Magnus Enckell oli Suomen taiteen kultakauden keskeisiä taiteilijoita. Hänen teoksistaan koottu suurnäyttely on esillä Ateneumissa.

Hippiyhteisö Rainbow on kokoontunut ringissä soittamaan metsään

Rainbow-yhteisö kokoontui kuukaudeksi metsään – Osallistuja: "Itsekin olen hippi ja ylpeä siitä"

Hippiliikettä muistuttava Rainbow-yhteisö pyrkii leirillä omavaraisuuteen, aikatauluttomuuteen, yhteisöllisyyteen ja luontoyhteyden saavuttamiseen.

Tissiflashmob Jyväskylässä

”Olisi hienoa, ettei nänneihin liitettäisi mitään erotiikkaa” –kuvareportaasi Tissiflashmobista, joka vapautti nännit ja toi esille tasa-arvokysymyksen

Lauantaina eri puolilla Suomea käveltiin yläosattomissa järveen tasa-arvon puolesta. Seurasimme nännien juhlaa Jyväskylässä.

Lou Williams.

NBA asetti strippiklubilla piipahtaneen Lou Williamsin kymmenen päivän karanteeniin

NBA-kuplan jättänyt Lou Williams joutui vaikeuksiin strippiklubilla julkaistun kuvan takia.

Läheisyyskoreografi Pia Rickman.

Näyttelijöiltä on vaadittu seksikohtausten tekemistä ilman koulutusta tai harjoittelua, mutta tähän on tulossa muutos

Pia Rickman suunnittelee, miten elokuvien seksikohtauksista tehdään parempia sekä näyttelijöille että katsojille.

Penis heijastuu lammesta

Penis- ja tavallisuusaktivisti vaatii Suomeen uutta keskustelukulttuuria

Ovatko tavalliset miehet jäämässä syrjään kaikesta?

Kollaasikuva

Being a woman in Finland: What's changed in 10, 20, 30 years?

In the 90s Finland's labour concilator thought it was acceptable to send a pornographic card to an equality researcher.

Alokkaat kulkevat jonossa lumisessa metsässä polkua pitkin aseet olalla

KSML: Three career soldiers and 18 conscripts charged with assault

Conscripts required medical attention after being forced to stand naked in a snow bank and a hole in a frozen lake.

Dimitris Papaioannou ja Michael Theophanous

Alaston keho on rakkain työkalu kreikkalaisohjaajalle – Dimitris Papaioannouta ylistetään maailmalla, ja Almódovar on liittynyt kuoroon

On "seksikästä" nostaa esiin kriisialueen taiteilijoita, ohjaaja sanoo Ylen haastattelussa.

Ylen aamu - studiotoimittajat

Ylen aamu tänään: Alastonkuvat arkipäivää nuorille - Riskinä leviäminen netissä. Katso lähetys tästä.

Huuhkajilla edessään kaikkien aikojen ottelu, kun vastaan asettuu Liechtenstein. Vieraana myös Jorma Kääriäinen.

Erityislastensuojeluyksikkö Loikalan kartano Iitissä 22. elokuuta 2019.

Foster home in southern Finland shuttered over suspected abuse

Reports of teens being stripped naked, isolated and forced to eat in silence are being investigated by police.

Myllysaari

Saunojat järkyttyivät: kaupunki teki suositusta saunalaiturista "nakulaiturin"

Lappeenrannan kaupungin omistamasta yleisösaunasta on perinteisesti käyty alasti uimassa. Entinen laituri tarjosi näkösuojan, mutta uusi ei. 

Huppariin pukeutunut mies kännykän kanssa.

Poliisi muistuttaa: Alastonkuvan jakaminen voi johtaa vakaviin seurauksiin

Harmittomalta tuntuva intiimi kuva voi päätyä netin kautta vääriin käsiin, varoittaa Hämeen poliisi.

Fransmän svalkar sig vid vattenspegelsfontänen i Bordeaux, Frankrike. Europa har under juli och augusti 2017 upplevt ovanligt höga temperaturer.

Miehet saavat yhä liikkua kaupungilla ilman paitaa, naiselle voi napsahtaa sakko – muotiasiantuntija: "Suosittelen paidan pitämistä"

Poliisin näkökulmasta sukupuolella on väliä, kun kysymys on yläosattomuudesta julkisella paikalla.

Yle Uutisluokka kysyi Kaakkurin koulun oppilailta, miten seksuaalirikoksia on käsitelty ja miten asia on otettu esille.

Kymmenet turkulaiset ja kaarinalaiset koululaiset jakaneet alastonkuvia internetissä

Kuvia on päätynyt myös Instagramiin. Asiasta on kerrottu tiistaina tulevien yläkoululaisten vanhempainillassa.

lakikirjoja hyllyssä

Äärimustasukkainen mies hakkasi, raiskasi ja julkaisi alastonkuvia kumppanistaan

Oikeuden mukaan mies yritti alastokuvia julkaisemalla saada naisen luopumaan rikosilmoituksesta ja toisaalta kostaa.

Varusmies huoltaa rynnäkkökivääriä talvisessa metsässä

21 suspects in conscript assault case

Three career soldiers and 18 conscripts are suspected of keeping recruits in the snow without clothes or shoes.

Elokuvatähti Hedy Lamarr glamourkuvassa vuonna 1941. Kuva dokumenttielokuvasta Seksipommi.

Eroottisesta ekstaasista taajuushyppelyyn: Hollywood-tähti Hedy Lamarrin uskomaton tarina

Dokumenttielokuva kertoo kohukaunottaresta ja keksijästä.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Matkakertomuksia - Osa II/V - Hinausautoa odotellessa

Hinausautoa odotellessa kertyi päähän tämmöistä..

Naishahmo ja kahvilamaalaus

Katso, miltä "moderni ihminen" ja kaupunkilainen elämä näyttävät taiteilijoiden kuvaamana

Ateneumin näyttely Kohtaamisia kaupungissa kuvaa 1900-luvun huimaa elämäntavan muutosta. Kaiken keskiössä on ihminen – ja taiteilijoiden muuttunut katse häneen.

Jean-Claude Arnault poistumassa oikeussalista 24. syyskuuta.

Herätys: Ensimmäinen #metoo-tuomio Ruotsissa, etätyön tehokkuutta kyseenalaistetaan, Makedonian nimivääntö jatkuu

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Hot or not?

Kenen alastomuus on hyväksyttyä? Asenteemme alastomuutta kohtaan on vääristynyt, väittää seksologi

Sosiaalinen media on tehnyt meistä toistemme siveyspoliiseja, sivaltaa Islannin johtava seksuaalikasvattaja.

lähikuva vauvan kasvoista

Vastasyntynyt on yhä pidempään nakuna vain vaippa päällä: Vaatteet puetaan usein vasta synnytyssairaalasta kotiin lähtiessä

Tutkittu tieto on muuttanut käytäntöjä synnytyssairaaloissa. Vauvaa ei esimerkiksi välttämättä pestä heti syntymän jälkeen enää.

Ratamo-sarjan pressikuva.

Alaston naisen ruumis on halpamainen koukku – jännityssarjat hakevat kliimaksia liian usein jalkojen välistä, sanoo näyttelijä Saara Kotkaniemi

Uusi kotimainen vakoilija-tv-jännäri Ratamo hakee jännitystä Suomen ja Venäjän välisistä suhteista. Sarjan näyttelijä Saara Kotkaniemen mukaan Ratamossa ei käytetä hyväksi iänikuisia alastomia naisruumiita.

nuoret selaavat kännyköitänsä

Selvitys: Lasten ja nuorten seksuaalinen häirintä rehottaa sosiaalisessa mediassa – "Snäpissä pojalta tuli kuva genitaalialueesta"

Pelastakaa lapset järjestön selvityksen mukaan moni nuori hyväksyy seksuaalissävytteisten kuvien ja videoiden lähettämisen toisille nuorille. Järjestö kaipaa kouluihin lisää valistusta intiimin kuvamateriaalin jakamisen riskeistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle