Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomalainen elokuvantekijä ja muusikko Iiti Ylä-Harja palkittiin 2022 vuoden Jussi-gaalassa.

Jussi-palkittu ohjaaja kärsi nuorena paniikkihäiriöstä – Iiti Yli-Harja: “Ajoin itseni burn outiin lukemalla self help -kirjoja”

Elokuvaohjaaja, kulttuurivieras Iiti Yli-Harja käsittelee elokuvissaan ihmisen epätäydellisyyttä ymmärtääkseen paremmin itseään.

Kuvausryhmä kuvaa rullaluistelevaa tyttöä tiellä. Taustalla näkyy syksyinen pelto.

Pohjoiskarjalainen lyhytelokuva esitetään Pohjoismaiden isoimmilla lasten ja nuorten elokuvafestivaaleilla

Aresti näytetään useilla lasten ja nuorten elokuvafestivaaleilla. Elokuvan esitysoikeudet on myyty lisäksi opintomateriaaliksi pohjoismaiselle opetusalustalle.

Pipopäisen hahmon silmälaseissa välkkyvät tarinankerrontakaaviot

Uusi Oscar-voittaja ja lähes kaikki muut elokuvat noudattavat samaa kaavaa – "Se on taottu päähän tuhansien leffojen kautta"

Elokuvissa tietyt käänteet tulevat usein samoissa kohdissa. Onko kyse ihmiselle luontaisesta kerrontatavasta vai siitä, että asiaan on vain totuttu?

Kaksi miestä takoo alasimella olevaa rautatankoa. Taustalla näkyy muita ihmisiä.

Musiikillinen lyhytelokuva Saga Caiania on kunnianosoitus Kainuulle

Kuhmolaislähtöiset Mikko Kähkönen ja Elmeri Kinnunen haluavat herättää elokuvallaan uskoa maakunnan uuteen kukoistukseen ja yhteistyön voimaan.

Kaksi nuorta tyttöä istuu seinää vasten, johon on maalattu kasveja. Harmaan collegeen pukeutunut punahiuksinen tyttö katsoo oikealle, neulepaitaan pukeutunut tyttö katsoo alas.

Yle näyttää Oscar-gaalan suorana – kisaamassa suomalaisen osatuottama elokuva

Suomalaistekijöitä löytyy kahdesta kategoriasta. Koko kilpailun ennakkosuosikki on indie-kungfu-scifielokuva Everything Everywhere All At Once, joka on kerännyt 11 ehdokkuutta.

Elokuvakatsomossa ihmisiä filmifestivaaleilla.

Tampereen elokuvajuhlien ohjelmisto julkaistu

Lyhytelokuvia nähdään Tampereella maaliskuussa nyt 53. kerran.

Puolilähikuvassa kauttaaltaan kultamaalilla maalattu alaston nuori nainen (näyttelijä Alina Tomnikov) kullanhohtoista taustaa vasten pitelee etusormeaan leukanasa vasten mietteliään näköisenä ja katsoo jonnekin sivullepäin kameran ohi, kuva Mari Mantelan elokuvasta Kuinka käänsin rabobeston kylkiasentoon.

Pimeys kääntyy valoksi, kun Teema viettää lyhytelokuvan juhlaa vuoden pisimpänä yönä – kansainvälinen lyhytelokuvapäivä jo kymmenennen kerran!

Yö on pitkä ja elokuva lyhyt talvipäivänseisauksen päivänä 21.12.2022. Kolmen tunnin lyhärifestivaali nähdään taas televisiossa sekä elokuvateattereissa ja pop up -näytöksissä ympäri Suomea!

Ratikka Tammelan pysäkillä.

Tampereen Nysse mukana kansainvälisessä lyhytelokuvasarjassa

Kansainvälinen joukkoliikenneliitto UITP sai ratikoista kipinän ottaa Tampereen mukaan lyhytelokuvasarjaan.

Den rullstolsbundna Petri Poikolainen får hjälp inför en scen.

Tampereen tuotantokannustin on houkutellut tekemään kaupungissa yli sata elokuvaa tai sarjaa

Alan ammattilaiset palkitsivat tuotantokannustimen Vuoden Screen -tekona.

Kolme nuorta istuu elovateatterin etupenkissä, takana muuta yleisöä.

Kuopiolaisnuoret tekivät elokuvan kouluterveyskyselystä – pinnan alla on paljon pahoinvointia, joka ei näy aikuisille

Elokuvan teemoja ovat kiusaaminen, mielenterveysongelmat ja seksuaalinen häirintä.

Autoja järven jäällä

Iisalmen Poroveden neljä vuodenaikaa hurmaa maailmalla – lyhytelokuva saanut jo useita palkintoja

Pekka Honkakosken Iisalmen Porovesi -lyhytelokuva on voittanut useita palkintoja elokuvafestivaaleilla. Sitä on esitetty muun muassa New Yorkissa, Pariisissa, Milanossa ja Singaporessa.

Kohtaus elokuvasta Suo, jossa mies katsoo poikaa.

Kotkan elokuvafestivaalin parhaana pitkänä elokuvana palkittiin Suo, joka kertoo sotatraumoista sisällissodan jälkeisessä Suomessa

Elokuva esitetään torstaina Kinopalatsissa. Näytökseen on vapaa pääsy kuten muihinkin viikon loppuun asti kestävän festivaalin näytöksiin. 

Melina Holmberg ratsastaa hevosella rantavedessä.

Elokuvamaraton Etelä-Savon maakuntapäivän kunniaksi – filmit mikkeliläisten tekijöiden käsialaa

Paikallisten tekijöiden elokuvia näytetään elokuvateatteri Ritzissä maanantaina klo 14–20.

Kirjailija Ilmari Kianto radion studiossa. Hänen edessään on mikrofoni. Pöydällä on kirja nimeltään Ryysyrannan Jooseppi.

Elokuvan ystäviä hellitään Kainuussa tulevana viikonloppuna: Kainuu Four Seasons Film Festival tarjoaa maistiaisia Ilmari Kiannon dokumenttielokuvasta

Sotkamon ja Kuhmon yhteisellä filmifestivaalilla nähdään useita elokuvien ja tv-sarjojen tekijöitä. Lisäksi nähdään laaja valikoima kotimaisia pitkiä elokuvia ja lyhytelokuvia.

Mies seisoo elokuvateatterin punaisten penkkirivien edessä ja katsoo kameraan. Yllään hänellä on Tampere Film Festivalin huppari.

Tampereen elokuvajuhlat veti ohjelmistosta venäläisiä elokuvia, mutta jätti osan – festivaalijohtaja kertoo poikkeuksellisesta päätöksestä

Riippumattomien tekijöiden elokuvat saivat jäädä ohjelmistoon. Opposition äänen poistaminen olisi festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakson mukaan ollut epäoikeudenmukaista ja turhaa.

Elokuvakatsomossa ihmisiä filmifestivaaleilla.

Tampereen elokuvajuhlat vetää ohjelmistostaan pois kolme Venäjän valtion rahoittamaa lyhytfilmiä

Tampereen elokuvajuhlat alkaa huomenna keskiviikkona. Festivaali ilmoitti tänään poistavansa ohjelmistosta kolme elokuvaa Venäjän Ukraina-hyökkäyksen takia.

Silmälasipäinen mies (Peter Weller) katsoo suoraan kohti erikoislähikuvassa. Kuva elokuvasta Alaston lounas

Teema ♥ Rakkautta & Anarkiaa 2021

R&A-elokuvia Teemalla taas syyskuussa!

Ralliautoilija Ari Vatanen kuvattuna vuonna 1984 RAC-rallissa Britanniassa.

Lyhytelokuvasta tuli kestohitti – Ari Vatasen nousu Pikes Peakin huipulle kerää katsojia vuosittain: "Se on aito, eikä tekemällä tehty"

Ari Vatasen menestys Paris-Dakar -aavikkokisassa oli upeaa, mutta matkan varrelle mahtui myös yksi erikoisempi episodi. Vatasen Peugeot nimittäin varastettiin kesken kilpailun. Vatanen kertaa tapausta Tomin Nuoteista -podcastissa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kotkan uusi elokuvafestivaali alkaa tänään – kuka tahansa voi katsoa elokuvia ilmaiseksi netissä

Uusi festivaali oli tarkoitus järjestää ensimmäistä kertaa kesäkuussa, mutta koronatilanteen takia sitä jouduttiin siirtämään. Korona näkyy edelleen tapahtuman järjestelyissä, sillä festivaali järjestetään verkon välityksellä.

Sotkamolainen Helmi Huotari istuu tuolilla ja pitelee klaffitaulua käsissään, Pyry Huotari istuu pöydän kulmalla taka-alalla.

Sotkamossa kuvataan nuorten ja ammattilaisten yhteistyönä kokoillan elokuvaa – työryhmässä lähes 30 henkilöä

Toiminnan takana on Kainuussa erilaisia nuorisotyöhankkeita järjestävä Versova Puu ry. Aiemmin nuoret ovat olleet mukana tekemässä lyhytelokuvia, mutta nyt tuotannossa on ensimmäistä kertaa kokoillan elokuva.

Rukia Mahamed näyttelee pääosaa lyhytelokuvassa Fardosa.

Unenomainen lyhytelokuva Fardosa valloittaa – näyttelijät löytyivät somesta ja katukuvasta

Fardosa on tarina ystävyydestä, unelmista ja todellisuudesta

Petteri Saario

Petteri Saarion dokumenttielokuva Utsjoen räppäri sai Suomen elokuvasäätiön tuen – se kertoo saamelaisräppäri Mihkku Laitin tarinan

Kaikkiaan 31 hanketta sai säätiöltä käsikirjoitusapurahan. Joukossa on pitkiä elokuvia, lyhytelokuvia sekä draamasarjoja.

Läheltä

Tampereen elokuvajuhlat jakoi palkinnot

Kansainvälisen kilpailun voitto meni sudanilais-qatarilaiselle fiktiiviselle elokuvalle Al-Sit, jonka on ohjannut Suzannah Mirghan.

Elokuvateatterit erikoistuvat Finnkino Luxe Oulu 2

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -dokumenttielokuva voitti Tampereen elokuvajuhlilla kaksi palkintoa

Elokuvan on ohjannut Suvi West ja elokuva käsittelee Suomen valtion saamelaispolitiikkaa, saamelaiskulttuurin kadottamista ja saamelaisten taistelua olemassaolonsa puolesta.

Kuva Tampereen elokuvajuhlilta viime vuonna.

Tampereen elokuvajuhlat siirtyy verkkoon – järjestäjät uskovat "filkkarien hengen" välittyvän myös netin kautta

Verkon kautta katsottavissa on 50 erilaista elokuvanäytöstä. Valikoimassa on yhteensä 250 lyhytelokuvaa sekä lukuisia pitkiä dokumentteja.

Tiong Bahru Social Clubin päähenkilö Ah Bee (Thomas Pang) pyrkii pois äitinsä helmoista ja hakee merkitystä elämälleen.

Saatanan kanien kiitelty käsikirjoittaja teki pitkän elokuvan Singaporessa: "Huumori on Suomessa roisimpaa, jopa raakalaismaista"

Ihminen voi päätyä kummallisiin tilanteisiin paetessaan koleaa ilmastoa. Esimerkiksi toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa toisella puolen maailmaa.

aram tertzakian.JPG

Hollywood-elokuva poiki Tampereelle kansainvälisen kilpailun

Tampereen elokuvajuhlat käynnistää uuden, lyhyille genre-elokuville suunnatun kansainvälisen kilpailun.

Kirsikka Saari seisoo studiossa taustalavasteen ja studiolamppujen edessä. Kuva otettu lyhytvideosarjaan Me elokuvantekijät.

Kaksi suomalaista kutsuttu Oscareita jakavan Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäseneksi

Kutsut jäsenet ovat käsikirjoittaja-ohjaaja Kirsikka Saari ja maskeeraaja Tapio Salmi.

Kuvassa on ohjaaja Alli Haapasalo.

HBO Nordic buys series on Finnish coronavirus experiences

The series of seven short films is HBO’s first original Finnish production.

Suomen Kulttuurirahaston logo

Porilaisten underground-muusikkojen tutkimiseen merkittävä apuraha

Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto tukee yli viittäkymmentä tieteen ja taiteen tekijää.

Televisiokamera lähikuvassa studiossa.

Kainuun lasten ja nuorten kulttuurille lähes 40 000 euron avustukset – luvassa lyhytelokuvia ja moderneja satuja

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttura käynnistää taidekasvatushankkeet ensi syksynä.

Viulu, kukkia, kortteja, kynttilä ynnä muuta sekalaista tavaraa asetelmana pöydällä. Kuva dokumenttielokuvasta Neiti Aika.

Tampereen elokuvajuhlilla palkittuja elokuvia Yle Teemalla ja Yle Areenassa

Dokumentteja ja lyhytelokuvia katsottavana ja tulossa.

Dokumenttielokuvan päähenkilö sivuprofiilissa pöydän ääressä

Tampereen elokuvajuhlilla voittaneita lyhytelokuvia Areenassa

Lyhytelokuvaklassikoita Areenassa kuukauden ajan

Nuori tyttö bussissa, mies katsoo painostavasti.

Avoin kirje keski-ikäiselle miehelle, joka lähenteli lukiolaista aamubussissa

Lyhytelokuva Pysäkki toi erään bussimatkan mieleen.

Yksittäistapaus-lyhytelokuvat purkavat seksuaalista vallankäyttöä

Elokuvantekijä Kirsikka Saari purkaa seksuaalista vallankäyttöä elokuvan keinoin: "Mitta tuli täyteen – tämä asia täytyi ottaa käsittelyyn"

Yhdentoista lyhytelokuvan sarja Yksittäistapaus on julkaistu Yle Areenassa. Elokuviin liittyy myös oppimateriaalia.

miehiä rivissä uimahousuissa

Pohjoismaisia jännäreitä, isoa scifiä ja hurttia huumoria – katso kattava lista alkuvuoden odotetuista sarjoista

Tämä opas esittelee kevään kiinnostavimmat tv-sarjat ja päivänpolttavan lyhytelokuvien kokonaisuuden.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle