Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kantatiellä 67 vaihdetaan nopeusrajoitusmerkkejä

Ilmajoella Ahonkyläntien kohdalla olleet vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit korvataan kiinteillä liikennemerkeillä.

Kustannusennuste alittunee kolmanneksen – Valtatien 10:n hankala risteysalue laitetaan Hämeenlinnassa kerralla kuntoon

Vilkkaasti liikennöidyn kymppitien risteykseen tulee muun muassa liikennevalot sekä liikenteenohjauskorokkeita.

Öinen nuorisoralli halutaan kuriin Kemissä – Kauppatorilla rälläämistä rajoitetaan liikennemerkeillä

Kauppatorin liikennemerkit rajoittavat moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla liikkumista iltakymmenestä aamukuuteen.

Tiedätkö, kuka väistää ja ketä? Tampereen ratikka ajaa ensi kertaa keskustaan

Tampereen ratikan koeajot ulottuvat ensimmäisen kerran kaupungin keskustaan ja pääkatu Hämeenkadulle.

Kajaanissa korjataan Sotkamontien liikennevaloja kuluvina viikkoina

Alueen kilometrirajoitus pienenee korjaustöiden ajaksi.

Oulun Oritkarin drive in -koronatestauspiste on nyt avoinna myös viikonloppuisin

Drive in -näytteenottoon pitää varata aika etukäteen.

Torstai 27.8.2020 (tv)

Matkustamisen "liikennevalot". Kaipolan paperitehdas suljetaan. Puusta voi tehdä maskeja. Tuoksut vaikuttavat ostamiseen. Sää.

Oulu avasi drive-in-koronatestauspaikan Oritkarin teollisuusalueelle

Testiin pääsee vain ajanvarauksella, ja näytteet otetaan isolla parkkialueella, jonne on järjestetty liikenteenohjaus.

Uudet liikennemerkit tuottavat tuskaa kunnille

Hämeenlinnassa ei tiedetä, milloin esimerkiksi pyöräopasteet valmistajalta tulevat. Tammelassa joudutaan uusimaan merkkejä runsaasti.

Vilkkaan risteyksen liikennevalot vihdoin kuntoon – raju törmäys katkaisi pylvään Kokkolassa

Valoton risteys on sekoittanut liikennettä vajaan viikon Kokkolassa.

Ratikkaa ajamaan haluaa moni - hakemuksia yli 500

Kurssille otetaan 65, eli vain hieman useampi kuin joka kymmenes.

Hämeenlinnan keskustassa ja Hämeensaaressa ajetaan jatkossa 30 km/h

Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta hyväksyi nopeusrajoituksen muutoksen. Nopeusrajoituksen muutosaikataulu selviää myöhemmin.

Kallioleikkauksesta irronnut kivenjärkäle hidastaa liikennettä ysitiellä

Poliisi ohjaa paikan päällä liikennettä.

Tiistai 2.6.2020 (tv)

Liikennemerkit uusitaan. Viro toivoo Suomesta matkailijoita. Lapissa pääsi vielä laskettelemaan. Sääennuste.

Sunnuntai 31.5.2020 (radio)

Monet koronarajoitukset muuttuvat maanantaina. Väkivaltaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet USA:ssa. Kesäkuussa teiden varsilla alkaa tulla uusia liikennemerkkejä. Sunnuntaina oli tupakaton päivä.

Menisikö autokoulu enää läpi? Moni liikennesääntö muuttui kesäkuun alussa – testaa, osaatko ne

Uusi tieliikennelaki tuli voimaan maanantaina 1.6.2020. Joko osaat tärkeimmät muutokset?

Oulun keskustassa ajetaan maanantaista lähtien korkeintaan kolmeakymppiä

Oulun keskustan nopeusrajoitusta alennetaan kesäkuun alusta lähtien, ja liikennevalot ohjelmoidaan uudelleen.

Tiemerkintätyöt alkavat Etelä-Savossa – keltaiset sulkuviivat vaihtuvat valkoisiin

Tiemerkinnät on aloitettu alemman tieverkon keskiviivojen sekä suojateiden ylläpitotöillä toukokuun puolivälissä.

Pohjantiellä alkaa Oulujoen ylittävän sillan kannen valu – häiriöitä myös kevyelle liikenteelle

Oulujoen ylittävän itäisen sillan betonointityöt valtatiellä 4 aloitetaan eteläpäästä maanantaina 11. toukokuuta kello 18.

Forssa purkaa liikennevalot

Rikkoutuneita liikennevaloja Tampereentieltä ei aiota uusia.

New traffic signs to be simplified and genderless

Approximately 50 Finnish traffic signs are being updated as of 1 June to improve their clarity and visibility.

Monia liikennemerkkejä päivitetään selkeämmiksi ja näkyvämmiksi – sukupuolet häviävät ihmishahmoista

Kokonaan uusia merkkejä tulee käyttöön noin 50, keltainen sulkuviiva muuttuu valkoiseksi.

Penkkarikulkueesta jonkin verran haittaa liikenteelle Helsingissä iltapäivällä

Penkkariajoihin osallistuu reilut sata kuorma-autoa ja lähes 4 000 abia.

Auton pyörän pultti suisti raitiovaunun kiskoilta Helsingin keskustassa

Raitiovaunun pyörästö kärsi isot vauriot kiskoilla olleen pultin vuoksi, mutta kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Helsingin Katajanokalla iso vesivuoto – putki räjähti rikki todennäköisesti vanhuuttaan

Energiayhtiö Helenin mukaan osa alueen kortteleista jää 4–5 tunnin ajaksi ilman lämpöä ja lämmintä vettä.

Kaakkois-Suomen radoilla junat myöhästelevät vielä vuosia – syynä vanhentunut liikenteenohjausjärjestelmä

Nykyinen kauko-ohjausjärjestelmä on niin vanha, että siihen joudutaan etsimään varaosia Saksasta.

Finrail sulkee Joensuun toimipisteensä

Joensuussa työskentelee 11 vakituista liikenneohjaajaa. Vainikkalan kohtalo ratkeaa ensi kesänä.

Torniossa Jokivarrentien liikennevalot poissa käytöstä tällä viikolla

Perjantaihin kestävien töiden aikana liikennevalojen vanhentuneet ohjauskoneet vaihdetaan uusiin. 

Helsinki haluaa eroon vaarallisista suojateistä

Suunnittelussa tähdätään autojen vauhdin hidastamiseen suojatien kohdalla.

Legal reform allows drivers to use mobile phones at stop lights

Drivers are still not allowed to use communications devices while their vehicles are in motion.

Tienvarsimainonnan ja -ilmoitusten säännöt muuttuvat – Ei saa muistuttaa ulkoasultaan liikennemerkkejä

Mainos tai sen vaatima huomio ei saa aiheuttaa vaaraa liikenteelle.

Nelostiellä Iissä otetaan tänään käyttöön kahdet liikennevalot

Kemin ja Oulun välillä matkantekoa voivat lähiviikkoina hidastaa tietöiden lisäksi myös Iin liikennevalojen testaukset.

Kemissä raivataan puita Jussapäkin kuntoreitiltä – Reitti on pois käytöstä tiistaista torstaihin asti

Raivaus työllistää kaksi metsuria sekä kaksi liikenteenohjaajaa.

Kajaanin keskustan liikennettä sujuvoitetaan – vuosikymmeniä vanha liikennevalotekniikka uusitaan

Tämän viikon aikana osa Kajaanin keskustan liikennevaloista on hetkellisesti pois päältä huoltotöiden vuoksi.

Mikkelin Raatihuoneenkadulta katkeaa liikenne Mikonkadun ja Otto Mannisen kadun väliltä

Viikon kestävässä katuremontissa levennetään kevyen liikenteen väylää.

Liikennevalotyömaa sulkee Vienankadun Kajaanissa keskiviikkona

Sotkamontien uusimmat liikennevalot saadaan käyttöön marraskuussa.

Tampereen kautta kulkevat junat olivat pahasti myöhässä perjantaina – tilanne normalisoitui illalla

VR:n mukaan vika saatiin korjattua hieman ennen kello kolmea iltapäivällä. Viivästyksiä tuli kuitenkin pitkin iltapäivää ja alkuiltaa.

Sunnuntai 15.9.2019 (radio)

Ympäristörikokset etenevät vain harvoin oikeuteen. Liikennemerkit uudistuvat ensi kesänä. Nyt tarvitaan paljon sadetta pohjavesivarastoja täyttämään.

Lappeenrannan 370-vuotisjuhla huipentuu viikonloppuna – vältä autoilua Linnoituksella

Lappeenrannan vilkas tapahtumaviikonloppu vaatii ennakointia myös autoilijoilta, jotta ruuhkilta vältytään.

Traffic Management Finlandin toimitusjohtaja lähtee

Tie- rata- vesi- ja ilmaliikenteen ohjaus koottiin vuodenvaihteessa yhden konsernin, Traffic Management Finlandin alle. 

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle