Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ylen kolumnisti Auli Viitala.

Auli Viitalan kolumni: Äänestämättömyys ei johdu tyhmyydestä, vaan siitä, että tietää yhteiskunnasta liikaa

Jos valtio näyttäytyy kontrollikoneistona tai lupaustensa pettäjänä, on johdonmukaista välttää yhteistyötä, kirjoittaa Viitala.

Äänestyslipukkeen leimaus aluevaalien ennakkoäänestyksen ensimmäisenä äänestyspäivänä Kemin Corona-kauppakeskuksessa Kemissä

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään: Kainuussa äänen voi antaa vaikka matkailuautossa

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.

Kollaasikuva kahdesta miehestä.

Kirjurinluodon kioskiyrittäjä kritisoi Porin poliittista päätöksentekoa: ”Inhottaa, että matkailua politisoidaan”

Kokonaan uuden kioskin rakentamista on viivyttänyt päättäjien erimielisyys. Uusi lippakioski voi toteutua näillä näkymin aikaisintaan ensi vuonna.

Lähikuva Padasjoen valtuustosalin puhujakorokkeesta. Padasjoen vaakuna puhujapöntön seinässä.

Padasjoen johtajien luottamuspula läikkyy myös sosiaalisessa mediassa

Osa poliitikoista toivoo, että riitatilanteet ruodittaisiin työyhteisössä ja poliittisessa päätöksenteossa.

Ihmisiä kävelee Oulun Toripoliisin patsaan takana

Oulun seutu ei kuulu vetovoimaisimpiin alueisiin yritystoiminnan kannalta – heikkoon sijoitukseen voi vaikuttaa hidas päätöksenteko

Oulun seutukunta sijoittui sijalle 19 Elinkeinoelämän keskusliiton tekemässä vertailussa.

Jyväskylän kaupunginvaltuustosalissa valtuutettuja, kuva otettu takaapäin, korokkeella puheenjohtajat.

Jyväskylän valtuusto puhui Tammirinteen kaavoituksesta pitkään ja palautti sen uudelleen valmisteltavaksi

Johtavat virkamiehet puolustivat voimakkaasti Tammirinteelle suunniteltuja pientalotontteja, mutta valtuutettujen niukka enemmistö palautti kaavan uudelleen valmisteluun.

Ateneuminkuja Helsinki.

Helsinki ei rajoita ulkomainontaa lain edellyttämää enempää

Ympäristölautakunnan enemmistö päätti tiistain kokouksessa, ettei mainosten sisältöä rajoiteta enempää kuin laissa vaaditaan.

Joukko ihmisiä. Osalla käsissään on paperista tehdyt kyltit. Etualalla olevan naisen kyltissä lukee "Kati on pistänyt tuulemaan."

Asukkaat riensivät kunnanjohtajan tueksi Padasjoella – potkuja suunnittelevan kunnanhallituksen puheenjohtaja saateltiin buuaten kokoukseen

Kunnanhallitus käsittelee tänään kunnanjohtaja Kati Yrttiahon virkasuhteen purkamista koeajan aikana. Kuntalaiset asettuivat harvinaisella mielenilmauksella kunnanjohtajan taakse.

Nainen  katsoo kohti kameraa.

Kun Jessi Jokelainen, 24, meni politiikkaan, alkoi keskustelu hänen pukeutumisestaan – tällaisena nuoret päättäjät kokevat politiikan

Nuoret äänestäjät tarvitsevat politiikkaan samaistumiskohteita, mutta vanhat kaavat vieraannuttavat nuoria politiikasta sekä äänestäjinä että päätöksentekijöinä.

Naisen kädet tietokoneen näppäimistöllä.

Sähköinen päätöksenteko tulee kolmanneksi vaihtoehdoksi kuntapäättäjille etäkokouksen ja perinteisen läsnäolokokouksen rinnalle

Mallin toivotaan säästävän aikaa vaikeimmille päätöksille, kun helpommat asiat voidaan äänestää pois alta jo ennen kokousta.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto kokoontuu salissaan, ihmiset istuvat tuoleissaan, kuva on otettu takaapäin.

Jyväskylän valtuusto hyväksyi historiallisen budjetin - muun muassa kulttuurin ja liikunnan rahoitus kirvoitti päättäjien kielenkannat

Jyväskylän budjettikäsittelyä varjosti tieto talouden tiukkenemisesta ensi vuoden jälkeen. Hyvinvointialueen aloitusvuosi on kuntataloudelle vielä helpompaa aikaa.

Saamelaiskäräjälain uudistus jakaa näkemyksiä saamelaisyhteisön sisällä

Saamelaiskäräjälain uudistus jakaa näkemyksiä saamelaisyhteisön sisällä

Inarinsaamelaiset ry:n puheenjohtajan Anu Avaskarin mukaan uusi saamelaiskäräjälakimietintö tekee toimielimestä epädemokraattisen. Saamelaisneuvoston puheenjohtaja Aslak Holmberg puolestaan muistuttaa saamelaisten itsemääräämisoikeudesta.

Mikkelin kaupunginvaltuuston kokous.

Mikkelin alijäämiä kuitataan energiayhtiön tuloutuksilla – valtuuston päätös syntyi vilkkaan keskustelun ja kolmen äänestyksen jälkeen

Alkuperäinen esitys voitti kaupunginvaltuustossa äänin 27–8. Valtuutetuista 15 äänesti tyhjää. Useat valtuutetut jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.  

Toimittaja Marjo Pirilä seisoo Kymiring varikolla

Lahti Events rämpii syvällä Kymiringin romahduksen takia – kaupungin tapahtumayhtiö uhkaa kaatua veronmaksajien syliin

Lahti Events on painiskellut ensin Hiihtoliiton miljoonavelkojen ja sen jälkeen Kymiringin ongelmien kanssa. Kuntaomisteisen yhtiön on hankala toimia kansainvälisillä tapahtumamarkkinoilla.

Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnunen kuvattuna ulkoilmassa syyskuussa 2022.

Mikkelin uusi kaupunginjohtaja on Janne Kinnunen – "Olen iloinen, että hänellä on vahva tuki", sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Kaupunginvaltuusto oli vahvasti Janne Kinnusen kannalla, sillä hän sai 41 ääntä kaikkiaan 51 äänestä.

Varusmiehet leiriytyivät Lohjan Kasvihuoneilmiön läheisyyteen ja valmistautuivat avustamaan poliisia. Kuvassa puretaan varusteita autosta.

Kriisiajan päätöksentekoa halutaan nopeuttaa lakimuutoksella – asiantuntija: kaupunginjohtajien valtaoikeudet voivat kasvaa merkittävästi

Kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan kunnissa ja uusilla hyvinvointialueilla tuleviin kriiseihin varaudutaan koronapandemian hoidosta saaduin opein.

uimahallin uima-allas ja lähtökoroke

Sastamalan pitkään pohditun uimahallin asemakaava on valtuuston päätettävänä

Uimahalli sijoittuisi Vammalan taajaman itälaidalle. Rakentamissuunnitelmat ja rahoitus tulevat ratkaistavaksi myöhemmin.

Satu Taavitsainen Mikkelin torilla.

SDP:n Satu Taavitsainen syytti puoluetoveriaan seksuaalirikoksesta ja saattoi itse joutua tutkinnan kohteeksi

Mikkelissä kritiikki Taavitsaisen toimintatapoja kohtaan on yltynyt sen jälkeen, kun hän syytti puolueensa valtuutettua seksuaalirikoksesta. Osa valtuutetuista on valmiita eroamaan ryhmästä, jos Taavitsainen ei muuta toimintatapojaan.

Kukkaisasetelma Pellon keskustassa

Pellon päätöksenteossa ilma ei ole enää riidoista sakea – päättäjät ovat sopineet toisten mielipiteiden ja arvojen kunnioittamisesta

Pellolaiset päättäjät ovat sopineet hyvän käytöksen pelisäännöistä. Kunnan valtuustosopimus perustuu siihen, että toiset otetaan huomioon ja luottamuksellisuudesta pidetään kiinni.

joulukalenteri 2015

Budjetoinnista äänestäminen kiinnosti raumalaisia tuplasti viime vuoteen verrattuna – voittoon Maltti ja Valtti

Raumalaiset saivat toukokuussa reilun parin viikon ajan osallistua vaivatta kaupungin budjetointipäätöksiin. Se onnistui äänestämällä kymmenestä kehityskohteesta, joista nyt neljä toteutuu.

Kaksi tummiin pukeutunutta miestä ison keltasinisen portin edessä pimeässä illassa. Olaf Scholz oikealla vilkuttaa kameroille.

Suuret maat ovat kahmimassa lisää valtaa sodan varjolla EU:ssa – edessä voi olla iso uudistus, kun perussopimukset halutaan uudistaa

Ranska ja EU-komissio haluaisivat neuvotella EU:n valtajärjestelmät uusiksi. "EU:ta voi kehittää perussopimuksia avaamatta", vastaa eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd).

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Hallitus esittää Santeri Seppälää hyvinvointialuejohtajaksi: "Nyt lähdetään hakemaan valtuustolta samaa luottamusta"

Haastatteluun edenneistä kolmesta hakijasta aluehallitus valitsi ehdokkaakseen nykyisen Essoten terveyspalvelujen johtajan. Aluevaltuusto tekee lopullisen päätöksen toukokuun puolivälin jälkeen.

Tampereen kaupunginvaltuuston kokous 15.11.2021.

Tampereen valtuusto hyväksyi Särkänniemen kaavamuutoksen, joka mahdollistaa kiistellyn Särkänsillan – seurasimme kokouksen käänteitä

Valtuustoa puhuttivat myös Vehmaisten liikekeskuksen kaava sekä Tampereen kaupungin hiilineutraaliustavoitteet.

Joulunäytelmässä Viiru ja Pesonen halaavat.

Kulttuurikaupunki Kemi on kovan paikan edessä – 75-vuotiaan teatterin tulevaisuus ratkaistaan ennen kesää

Ensi maanantaina kokoontuva Kemin kaupunginvaltuusto päättänee liki viiden miljoonan euron säästöpaketista. Säästöjen keskiöön joutuneen teatterin tulevaisuus nousee vääjäämättä ruodittavaksi, vaikka sen toiminnan suunnitteluun on annettu kuukausi jatkoaikaa.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ma. johtaja Marina Erhola seuraa aluevaltuuston kokousta.

Demokratian ensiaskeleet aiheuttavat kipuilua uusilla hyvinvointialueilla: aluevaltuusto vältti katastrofin viime hetkellä Päijät-Hämeessä

Ensimmäiset vaaleilla valitut sotepoliitikot haluavat riisua virkamiesvaltaa, mutta voivat sortua mikromanagerointiin. Viranhaltijoille aiempaa vahvempi poliittinen ote saattaa olla järkytys.

Kotiliikunta välineitä lattialla.

Eläkeläisjärjestöt sanovat toimintansa hiipuvan Kuopiossa liikuntatilojen käyttömaksujen takia – kaupungin mukaan maksut lisäävät tasa-arvoa

Eläkeläisjärjestöjen vilkas toiminta tulee hiipumaan liikuntatilojen käyttömaksujen vuoksi, sanoo vanhusneuvoston puheenjohtaja. Kaupungin lautakunnan puheenjohtaja myöntää, ettei vanhusneuvostolta kysytty lausuntoa asiasta ennen päätöstä.

Kaksi naista seisovat lumisella aukiolla vastakkain katsoen toisiaan.

Kainuussa 53 vuotta erottaa nuorimman ja vanhimman sotevaltuutetun – 20-vuotias Milla Veteläinen: "Oon tämän ikäinen ja sillä selvä"

Puolueet tarvitsevat eri-ikäisiä ehdokkaita houkutellakseen myös nuoria äänestäjiä, mutta ideologisesti nuoret aikuiset ovat hyvin lähellä muuta puoluetta, sanoo väitöskirjatutkija.

Talvinen Vanhankaupunginkoski Matinkaaren sillalta kuvattuna.

Vanhankaupunginkosken pato aiotaan purkaa Helsingissä – vastakkain ovat vaelluskalat ja juridiset pykälät

Vanhankaupunginkoski on maisemallisesti arvokas alue. Vantaanjoki voisi olla vaelluskaloille hyvä kutupaikka, mutta nyt ne eivät pääse padosta ohi.

Kuvakollaasi lappilaisista kansanedustajista.

Kansanedustajalle aluevaltuusto on tärkeä vaikuttamisen paikka, koska vaalipiiri on koko Lappi - ajan vakuutetaan riittävän työhön aluevaltuustossa ja eduskunnassa

Lapin kansanedustajat uskovat ajan riittävän myös hyvinvointialueen asioiden hoitamiseen aluevaltuustossa. Kansanedustajat ovat jättäytyneet tai ovat jättäytymässä joistakin muista luottamustoimista. Aluehallitukseen osallistumista pidetään kuitenkin mahdottomana.

Lapin keskussairaala edestäpäin kuvattuna

Paavo Väyrynen kopauttaa Lapin aluevaltuuston työn käyntiin – Lapin suurimman työnantajan organisaation luominen alkaa maaliskuussa ja pian etsitään myös johtajia

Aluevaltuusto valitsee ensimmäisessä kokouksessaan muun muassa puheenjohtajiston. Valtuusto päättää myös tulevan organisaation johtoryhmän viroista.

Opastekyltti Kaiku 24 tiloihin

Lähes puolet Etelä-Karjalan aluevaltuutetuista edustaa sote-alaa – äänestysprosentti jäi matalammaksi kuin koko Suomessa

Etelä-Karjalassa uusista aluevaltuutetuista miehiä on 56 prosenttia, kun koko maassa miesten osuus on 47 prosenttia.

Aluevaalien opastekyltti Jyväskylä kaupunginkirjastolla.

Sote-ammattilaisia haluttiin ehdolle aluevaltuustoihin, koska he tuntevat päätöksentekokentän hyvin – liian läheinen kytkös voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia

Aluevaalien ehdokkaissa korostuvat sote- ja pelastusalan ammattilaiset. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvelee, että esteellisyyksiä joudutaan päätöksenteossa pohtimaan.

Ylen vaaliteltoilla 18.1. klo 11 käytävän chatin puffikuva. Chatin aiheena on "Miten pidetään huolta kaikkein heikoimmista?"

Aluevaaleissa on viimeinen ennakkoäänestyspäivä – Etelä-Karjalassa on äänestänyt 23 prosenttia äänioikeutetuista

Etelä-Karjalan äänestysaktiivisuus on ennen viimeistä ennakkoäänestyspäivää muutaman prosenttiyksikön korkeampi kuin koko maassa keskimäärin.

Kari Häkämies, landskapsdirektör i Egentliga Finland.

Varsinais-Suomen maakuntajohtaja toivoo aluevaaliehdokkailta näkemystä isoista kokonaisuuksista

Aluevaaleissa on ehdolla paljon sote- ja pelastusalan henkilöstöä. Maakuntajohtaja Kari Häkämies ei näe päätöksenteossa isompia jääviysongelmia.

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija.

Päijät-Hämeessä pohditaan poliittisen vallan jakoa hyvinvointialueella – seurantaryhmä ei päästäisi sote-päättäjiksi keitä tahansa

Poliittisen seurantaryhmän puheenjohtaja, SDP:n Mika Kari ei halua, että puolueet voisivat avata "ohituskaistan" vallan kahvaan.

Pitkä nuori mies sinisessä paidassa ja vieressä häntä lyhyempi vaalea, pitkähiuksinen nuori nainen. Molemmat hymyilevät, taustalla näkyy logot Yle ja Lahden Radio.

Mitä Lahti on oikeasti tehnyt ilmaston hyväksi? Nuoret kysyivät, poliitikot vastasivat

Kymmenessä maassa tehty tutkimus kertoo, että nuoret pitävät ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehtyjä toimia riittämättöminä. Yli puolet suomalaisnuorista kokee, etteivät he voi vaikuttaa asiaan.

Vihreäkaiteiset metalliportaat nousevat Jyrängönvirran rannasta ylös Harjulle. Taustalla näkyy Jyrängön sillat. Aurinkoinen syyspäivä.

Heinolan valtuusto hyväksyi budjetin – sote-menoja ei karsittu, tykkilumiladulle lisäys

Heinolan ensi vuoden talousarvio on hieman ylijäämäinen.

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen Puoli seitsemän -ohjelman studiossa.

Jyrki Katainen: "Tämän päivän poliittisessa keskustelussa häiritsee, että asioita halutaan sanoa liiankin ehdottomasti"

Lokakuussa 50 vuotta täyttänyt Katainen haluaa hyödyntää tulevissakin töissä kokemustaan merkittävissä tehtävissä maailmalla ja Suomessa, mutta presidenttiehdokkuus häntä ei kiinnosta.

Ähtärin kaupungintalo edestä syksyllä.

Ähtärin valtuusto luopuu hybridikokouksista – valtuutettujen oltava paikalla salissa maanantaista lähtien

Etäyhteydet ovat hankaloittaneet valtuuston kokousten johtamista, sanoo puheenjohtaja Kauko Kantola. Valtuutettu Niina Ylinen kokee, että kielto vaarantaa hänen mahdollisuutensa toimia sekä äitinä että päättäjänä.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Aluevaaleissa Lappiin tulee yli viisikymmentä ennakkoäänestyspaikkaa

Jokaisesta Lapin kunnasta löytyy aluevaaleissa vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka. Lisäksi ennakkoäänestyksen aikaan tammikuussa liikkeellä on kymmenen äänestysautoa.

October 2021 party support.

Yle poll: SDP and Centre support slips, Greens gain, NCP retain lead

Political squabbling over cultural sector funding cuts, afterparties and 'Boomers' may have contributed to a drop in support for two government parties, Yle's latest poll reveals.

Keskimaan logo ikkunateippauksessa.

Lähes puolet Osuuskauppa Keskimaan uuteen edustajistoon valituista on mukana kunnallispolitiikassa

Keskimaan vaaleissa on lähes 130 000 äänioikeutettua. Vaaleissa äänesti eli äänestysprosentti oli 27.

Nainen pudottaa äänestyslipun äänestysuurnaan

Report: Low-income voter turnout down in municipal elections

Finland's local elections were postponed because of the Covid crisis.

Seinäjoen Koulukadulla asfalttiin maalattu matto ja katunäkymää.

Seinäjokelaiset pääsevät päättämään, miten keskustaa elävöitetään 40 000 eurolla

Seinäjoella on otettu käyttöön ns. asukasbudjetti, jonka kautta kaupunkilaiset saavat päättää verorahojensa kohdennuksesta. Tällä kertaa päätettävänä on 40 000 euron summa kaupunkikeskustan elävöittämiseen.

September 2021 party support. NCP is leading.

Yle poll: NCP remain top, Green support leaks to Left

The latest voter poll shows very small changes in support for most of Finland's political parties, but the Left Alliance benefited from a dip in Green Party backing.

Emmi Ojalehto ja Nelli Hautakoski

Etkö vielä tiedä, mitkä ovat aluevaalit? Tässä tiivis lista arkisista palveluista, joihin valitut pääsevät vaikuttamaan

Aluevaalit lähestyvät, mutta harva tietää, mistä niissä on kyse. Tähän juttuun kokosimme viisi asiaa, jotka muuttuvat, kun uudet aluevaltuustot aloittavat työnsä.

Ronja Sallinen äänesti Grundskolan Norsenilla Helsingissä vaalipäivänä 13. kesäkuuta.

Low turnout predicted for January's provincial elections

A survey commissioned by local government foundation Kaks found that less than 40 percent of eligible voters could cast a ballot.

exit poll duuman vaalit helsinki ovensuukyselyt

"Meitä innoitti valkovenäläisten esimerkki" – suomenvenäläiset aktivistit tarkkailivat duumanvaaleja ja järjestivät ovensuukyselyjä

"Äänestä ulkomailla!" -hankkeen vapaaehtoiset tarkkailivat vaaleja Helsingissä, Turussa ja Lapppeenrannassa. Ovensuukyselyjen tietoja verrataan myöhemmin viralliseen vaalitulokseen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle