Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nicolas Maduro käsi ylhäällä

Venezuela järjestää kansanäänestyksen kiistellyn raja-alueen liittämisestä itseensä

Kansainvälinen tuomioistuin ICJ määräsi Venezuelaa perjantaina pidättäytymään toimista, jotka muuttaisivat nykytilannetta alueella.

Sultan al Haber

Tällainen on YK:n ilmastokokousta johtava öljypomo Sultan Al Jaber

Dubain tänään alkanutta ilmastokokousta vetää öljy-yhtiön toimitusjohtaja. Valinta on saanut osakseen paljon kritiikkiä, mutta myös ymmärtäjiä löytyy.

Venäläistä raakaöljyä kuljettava tankkeri Karachin satamassa Pakistanissa.

Venäjän vastaiset pakotteet eivät tehoa, sanoo varainhoitojätti – talous sopeutunut pakotteisiin

Varainhoitojätti Amundi ennakoi, että Venäjän talous kasvaa ensi vuonna selvästi reippaammin kuin euroalueen talous.

Turun oikeustalo

Öljyä vuotavaa jätettä hylättiin pohjavesialueelle Salossa – syyttäjä vaatii sakkoja

Rakennusjätettä ja sähkölinjan muuntajia hylättiin syyttäjän mukaan Salon Suomusjärvellä sijaitsevaan hiekkakuoppaan. Muuntajista valui öljyä maaperään.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa.

Kaivinkone kaivoi metsäojaa ja syttyi palamaan Mäntyharjulla – öljyntorjuntatyöt jatkuvat vielä useita päiviä

Mäntyharjulla metsänojitustyössä ollut kaivinkone paloi ajokelvottomaksi. Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta ympäristöön levinnyt öljy työllistää pelastuslaitosta.

Öljypuomeja öljyvahinkoa torjumassa vedessä.

Merenrannasta läheltä asutusta löytyi öljyä Haminassa, eikä syy ole selvinnyt – katso video

Öljyä ei ole löydetty avomereltä. Poliisi on ottanut alueelta näytteitä, mutta niiden tulosten valmistuminen vie aikaa.

Öljypuomeja Haminan Pappilansalmessa.

Haminassa löydetty runsaasti öljyä rantojen edustalta merestä – poliisi selvittää öljyvuodon syytä

Öljyä on löydetty Haminan keskustassa sijaitsevan Pappilansaaren alueelta. Alueella on runsaasti pientaloasutusta.

Nesteen polttoainerekka Simeon-liikennöitsijän kuljettamana Sipoossa 19. syyskuuta 2022.

Neste suunnittelee vähentävänsä jopa 400 työpaikkaa maailmanlaajuisesti, suurin osa Suomesta

Muutosten arvioidaan tuovan noin 50 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt. Alustavien arvioiden mukaan muutos vaikuttaa noin 300–350 rooliin Suomessa.

Kellarissa kaksi öljysäilötä vieretysten, edessä seinää vasten halkopino.

Kaarina aikoo saada asukkaat luopumaan öljylämmityksestä ministeriön rahalla

Asukkaille tarjotaan energianeuvontaa sekä konkreettista apua rahoitushakemuksen täyttämiseen. Ympäristöministeriö myönsi hankkeelle runsaat 40 000 euroa avustusta.

Seinäjoen Voiman kaukolämpöakku Kyrkösjärven voimalaitoksella.

Kokkolan Energia rakentaa suuren lämpöakun Kosilaan – investoinnin arvo on 8 miljonaa euroa

Investointi lisää merkittävästi hiilidioksidivapaata lämmöntuotantoa Kokkolassa. Halvan sähkön aikana lämmitetään vettä kaukolämpöön.

Öljytankkeri.

Suomenlahdella seilaa rapistuvien öljytankkereiden ”varjolaivasto” – Näin Venäjä oppi kiertämään pakotteita

Öljyn hintakatto on leikannut Venäjän vientituloja runsaasti, mutta viime kuukausina Venäjä on onnistunut kiertämään kattoa suuressa osassa öljykuljetuksiaan mm. kasvattamalla tankkerilaivastoaan.

Grafiikka näyttää Inkoon sataman sijainnin kartalla Suomen etelärannikolla Helsingin ja Turun välillä, hieman lähempänä Helsinkiä kuin Turkua.

Rahtilaiva törmäsi sataman rakenteisiin Inkoossa, veteen valui kymmeniä litroja öljyä

Törmäyksessä rahtilaiva vaurioitui ja öljyä pääsi valumaan veteen. Alue on puomitettu eikä öljy pääse enää leviämään vesistössä.

Öljyntorjunta puomeja Saimaalla

Lipeätehtaalta valui yli tuhat litraa öljyä Saimaaseen – poliisin mukaan kyseessä ei ollut rikos

Poliisin saamien selvitysten perusteella tapahtunut oli vahinko.

Henkikö pitelemässä bensapumppua ja tankkaamassa autoaan.

Bensan ja dieselin hinta nousemassa – muutos tulee tapahtumaan kuukauden sisällä, arvioi Lapin Bensiinikauppiaat

Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on nousussa. Suurin syy on israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktin kärjistyminen, joka alkoi viime viikonloppuna, kun Hamas teki tuhoisan iskun Israeliin.

Kauppiaat seuraavat osakemarkkinaosuuksia näyttötauluilla Dubain rahoitusmarkkinoilla.

Öljyn hinta nousussa Hamasin hyökkäyksen takia

Öljyn hinta oli jo entuudestaan korkealla tasolla Venäjän ja Saudi-Arabian rajoitettua öljyntuotantoaan vuoden loppuun saakka.

Bensapistoolit.

Venäjän päätös voi näkyä kohta Suomen bensapumpuilla – dieselin maailmanmarkkinahinta jo hypähti

Euroopassa venäläiset öljytuotteet ovat olleet tuontikiellossa jo yli puoli vuotta. Venäjän vientirajoitus nosti kuitenkin etenkin dieselin hintaa maailmanmarkkinoilla.

Jätepussi Näätämön kierrätyspisteellä

Jäteöljyä levisi sekajätteen joukkoon Sodankylässä – puhdistuskustannukset pitää kattaa jätemaksutuloilla

Vaarallisia jätteitä, kuten jäteöljyjä, ei saa hävittää muiden jätteiden seassa, vaan ne tulee toimittaa luvanvaraiseen keräykseen.

Raaseporissa torjutaan edelleen torstaina 31. elokuuta 2023 sattuneesta öljyvuodosta aiheutuneita vahinkoja. Ilmakuvassa näkyy alue, jolla päästöjä on.

Raaseporissa mereen vuotaneen öljyn siivoaminen on työlästä ja vie ainakin vielä viikon

Mereen valui Pohjankurun satamassa viime torstaina huomattava määrä kevyttä polttoöljyä. Sen poistaminen jatkuu edelleen.

Raaseporissa torjutaan edelleen torstaina 31. elokuuta 2023 sattuneesta öljyvuodosta aiheutuneita vahinkoja. Ilmakuvassa näkyy alue, jolla päästöjä on.

Raaseporissa valui mereen huomattava määrä öljyä – video näyttää päästön laajuuden

Työt satama-alueella jatkuvat ainakin viikonlopun yli, arvioi pelastuslaitos. Rajavartiolaitos ei kommentoi keskeneräistä tutkintaa.

Paloauto

Raaseporin Pohjankurun satamassa on valunut mereen huomattava määrä kevyttä polttoöljyä

Öljyntorjuntatoimien arvellaan kestävän useamman päivän. Pelastuslaitos ja merivartiosto ovat rajoittaneet öljyn leviämistä puomittamalla satama-altaan.

Öljynporaustorneja meressä.

Öljynkulutus pomppasi ennätyslukemiin samalla kun maapallo kärvistelee ennätyshelteissä ja sään ääri-ilmiöissä

Öljyn kysynnän kasvua selittää se, että lentomatkailu on kesän aikana lisääntynyt, öljyä on käytetty enemmän sähköntuotannossa ja samaan aikaan petrokemikaalien tuotanto on vauhdittunut Kiinassa.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto lähikuvassa.

300 litraa öljyä valui maahan Vaasan keskustassa

Yksi kaista suljettiin aamulla kuudelta. Öljyn siivoamisessa meni muutama tunti.

Amazon-kokouksen avajaisissa, tiistaina Belémissä. Takarivissä Kolumbian presidentti Gustavo Petro (vas.), Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, kolumbialainen antropologi ja kielitieteilijä Ruth Consuelo Chaparro ja alkuperäiskansojen COICA-järjestön tiedottaja Toya Manchineri.

Amazonian maat eivät päässeet sopuun metsäkadon pysäyttämisestä – tuho lähenee pistettä, josta ei ole paluuta

Amazonin sademetsää uhkaa katastrofi, mutta alueen valtiot haluavat edelleen hyödyntää sen rikkauksia. Mekin voisimme vaikuttaa sademetsän kohtaloon kauppasopimusten kautta, sanoo tutkija.

Ruoppausalus Kuopiossa

Ylitorniolla kunnostetaan öljyn pilaamaa aluetta – maata puhdistetaan ja kompostoidaan paikan päällä

Käsiteltävää maa-ainesta kompostoidaan syöttämällä siihen esimerkiksi happea ja ravinteita, jotka tehostavat haitta-aineiden luonnollista hajoamista.

Sukellusrobotin ottama kuva ruostuneesta panssarilaiva Ilmarisen kyljestä

Tältä näyttää panssarilaiva Ilmarisen hylky nyt – 100 000 litraa polttoainetta on vaarassa vuotaa mereen

Jos öljyntyhjennykseen päädytään, se suoritetaan ensi vuonna. Ilmarinen ajoi vuoden 1941 syksyllä miinaan ja upposi.

Kaukolämpöputki

Sähkö on nyt niin halpaa, että sillä tehdään jo kaukolämpöä

Energiateollisuuden mukaan Suomessa on rakenteilla kymmeniä sähkökattiloita.

Bensapumppu huoltoaseman tankkauspisteellä.

Mikä ihmeen jakeluvelvoite? Väänsimme rautalangasta, mistä PS:n ja kokoomuksen kiistakapulassa on kyse

Jakeluvelvoite määrittelee, kuinka paljon Suomessa pitää myydä biopolttoaineita. Biopolttoaineet ovat jakelijoille kalliimpia kuin fossiiliset, mikä näkyy autoilijoille pumppuhinnassa.

 Ylen kolumnisti Johannes Roviomaa studiokuvassa.

Johannes Roviomaan kolumni: Venäjä on aina tarvinnut öljyorgioihin ystäviä myös rajojensa ulkopuolelta

Olemme olleet myös öljyn kautta yhteydessä sukulaiskansaamme nenetseihin, joiden ääntä emme tällä hetkellä pääse kuulemaan, kirjoittaa Roviomaa.

Öljyntuotantoa Saudi-Arabiassa.

Saudi-Arabian ilmoitus leikata tuotantoa ei nostanut öljyn hintaa kuin vähän

Öljystä riippuvainen Saudi-Arabia yrittää nostaa öljyn hintaa.

LKAB:n tehdas Kiirunassa.

NSD: Pohjois-Ruotsissa epäillään, että kaivosyhtiö LKAB:lta vuotanut suuri määrä öljyä on päätynyt vesistöön

Öljyä yritetään siivota pois vesistöistä. Kaivoksen vesijärjestelmät ovat monimutkaisia, joten öljyä voi purkautua Tornionjokeen, Kalixjokeen ja Rautasjokeen.

Bensapistoolit.

Bensan hintaan piti tulla vuodenvaihteessa 20 sentin korotus, mutta nyt tilanne voi muuttua

Ruotsissa jakeluvelvoite on putoamassa EU-minimiin, ja nyt perussuomalaiset ajavat samaa Suomessa liikenteen kustannusten vähentämiseksi.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto lähikuvassa.

200 litraa öljyä valui maahan Vöyrillä

Liikekiinteistön pihaan kääntynyt kuorma-auto osui pihakaivon kohdalla olleeseen betonipylvääseen.

WWF vapaaehtoiset putsaavat Kemiran öljyvuodon vahinkoja Saimaan rannalla Joutsenossa

Ympäristöjärjestön vapaaehtoiset saapuivat Saimaalle puhdistamaan öljyvuotoa

Saimaaseen valui kevyttä öljyä 1100 litraa Kemiran tehtaalta Joutsenossa. Öljyä on vedessä ohut kalvo.

Kemiran Joutsenon tehdas

WWF avuksi Joutsenon Kemiran tehtaan öljypäästön torjuntaan

Lappeenrannan Joutsenon Kemiran tehtaalta Saimaaseen päässeen öljyn määrä on arvioitu vähäiseksi, mutta ohut kalvo on havaittavissa.

Pelastulaitoksen työntekijät siirtävät öljyntorjuntapuomia ilmatyynyaluksella jäällä Viljakanlahdella Joutsenossa.

Veneily Kolarinlahden alueella toistaiseksi kielletty – pohjoistuuli vaikeutti öljypäästön puhdistustöitä Saimaalla

Kemiran lipeätehtaan öljyvuoto havaittiin Lappeenrannan Joutsenossa reilu viikko sitten maanantaina. Etelä-Karjalan pelastuslaitos on jatkanut öljyntorjuntatoimia alueella.

WWF:n vapaaehtoinen harjoittelemassa öljyntorjuntaa.

Huonokuntoiset öljytankkerit uhkaavat herkkää Itämerta – WWF:n meriasiantuntija pelkää pahinta mahdollista

WWF:n vapaaehtoiset harjoittelivat perjantaina öljyonnettomuuksiin varautumista Kotkassa.

Kuvakombo: Vasemmalla mies seisoo Valkoisen talon edessä ja pitää kylttiä, joka vaatii Willow-projektin pysäyttämistä. Oikealla studiokuva toimittaja Sara Salmesta.

Miksi Alaskaan suunnitteilla oleva öljynporaushanke puhuttaa somessa? Kolme pointtia Willow-projektista

Willow-öljynporausprojekti on herättänyt huomiota paitsi Yhdysvalloissa, myös muualla maailmassa – etenkin somessa. Miksi? Toimittaja Sara Salmi nostaa kolme keskeistä huomiota.

Mielenosoittajat kokoontuvat Valkoisen talon lähelle.

Tällainen on Tiktokissa huomiota herättänyt Willow-projekti – Asiantuntija: Päästöt samaa luokkaa kuin Suomen liikenteen päästöt vuodessa

Yhdysvaltain hallinto hyväksyi öljynporausprojektin liittovaltion alueella, vaikka presidentti lupasi muuta vaalikampanjassaan. Somen ympäristöaktivistit ovat ottaneet hankkeen hampaisiinsa.

Pelastuslaitos vetää öljyntorjuntapuomia veneellä Saimaalla Lappeenrannan Joutsenossa kesäkuussa 2019.

Saimaaseen valui 50 litraa öljyä, ja syylliseksi luultiin aluksi tehdasta – käräjille joutuikin hinausaluksen kapteeni

Öljyä oli Lappeenrannan Joutsenon edustalla. Päästölähteeksi epäiltiin aluksi Metsä Groupin tehdasta, mutta näin ei ollutkaan.

Lämmönjakohuoneen putkia, joista yhdessä lukee "kaukolämpö paluu".

Maatiloja ja yrityksiä saatiin siirtymään öljylämmityksestä vähähiilisempiin lämmitysmuotoihin Kalajoella

Hankkeen aikana otettiin käyttöön muun muassa maalämpöä, ilmavesilämpöpumppuja ja biopolttoaineita.

Kuvassa Nanny Stillin suunnittelemia värikkäitä lasipulloja.

Keskiviikko 22.2.2023 (tv)

Presidentti Niinistö Ruotsissa. Dieselautot. Nanny Stillin lasityöt. Sää.

En rysk oljetanker i S:t Petersburg.

Venäjän öljyralli on nostanut ympäristövahingon riskiä – Suomenlahden merivartiosto tiivisti tilanteenseurantaa heti hyökkäyssodan alettua

Ahtaalle ajettuna Venäjä voi aiheuttaa öljyonnettomuuden jopa tahallaan, sanoo professori Veli-Pekka Tynkkynen.

Marina Bay Sands i Singapore.

Bloomberg: Singapore toimii venäläisen öljyn pesupaikkana – pakotteiden kiertäminen on tuottoisaa öljydiilereille

Bisneskeskus Singaporeen virtaa nyt venäläistä öljyä. Singaporen satamissa venäläinen öljy sekoitetaan muualta tulleen sekaan ja sekoitus myydään isolla voitolla eteenpäin.

Katsastusmies seisoo hallissa. Hallissa on kaksi autoa, joista toisen renkaita tutkii toinen katsastusmies.

Kun rahaa on vähemmän, autoa huolletaan harvemmin

Katsastusasemalla on huomattu, että osa asiakkaista lykkää määräaikaishuoltoja säästääkseen autoilun kustannuksissa.

Nosturi ja laituri Kristiinankaupungin satamassa Karhusaaressa.

Kristiinankaupungissa kalliovaraston ostanut Alfa Oil vaihtoi nimensä – toivoo aloittavansa toiminnan vielä alkuvuoden aikana

Öljynjalostustuotteiden varastointiin erikoistunut Alfa Oil on nyt Heimdall Terminals. Yhtiön omien sanojen mukaan toiminta alkaa piakkoin. Ely-keskus ei kuitenkaan ole saanut kaikkia tarvittavia suunnitelmia.

Ilma-vesilämpöpumppu talon seinustalla.

Omakotitaloasujien halu päästä eroon öljykattiloista toi tuplaruuhkat: nyt jonotetaan niin lämpöpumppuja kuin valtion avustuksiakin

Pientaloasuja voi hakea tukea ely-keskukselta vaihtaessaan öljylämmityksen toiseen lämmitysmuotoon. Hakemusjono on kuitenkin pitkä. Samoin lämpöpumppuja joutuu nyt odottamaan yhä pidempään.

Lappeenrantalainen Mika Simpura.

Lappeenrantalainen Mika Simpura luopui öljylämmityksestä ja laskee säästävänsä muutoksella 2 000 euroa vuodessa

Öljylämmitys vaihdetaan useimmiten ilmavesilämpöpumppuun. Öljylämmityksestä luopuva joutuu nyt odottamaan puoli vuotta tukihakemuksen käsittely.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle